MM-välierän seitsemän sekuntia ennen loppua ratkaissut suomalainen: ”Urani tärkein maali”

Eemeli Salin laukoi Suomen MM-finaaliin. Kuva: IFF.

Eemeli Salin laukoi Suomen MM-finaaliin. Kuva: IFF.
Eemeli Salin laukoi Suomen MM-finaaliin. Kuva: IFF.

Suomi voitti Tshekin salibandyn MM-kisojen välierässä todella niukasti lukemin 4-3. Pääkallo.fi haastatteli Suomen ratkaisumaalin iskenyttä Eemeli Salinia ottelun tauottua.

– Mahtavat fiilikset! Finaali edessä, niin mikäs sen parempaa. Sitä kirkkaintahan tänne tultiin hakemaan ja nyt siihen on mahdollisuus, Salin huokaisi onnellisena.

Salin itse ampui ottelun ratkaisuosuman, kun pelikellossa oli jäljellä enää seitsemän sekuntia. Isokokoisen hyökkääjän turnaus on ollut tehojen valossa nihkeä, sillä ennen tätä maaleja oli kasassa vain kaksi ja syöttöjä yksi. Kotimaisessa liigassa Salin on syksyn aikana paukutellut maali per peli -tahtia. Osuma ei kuitenkaan synnyttänyt mitään erityistä huojennusta.

– En ole asettanut itselleni mitään paineita eli en voi sanoa, että olisi ollut vapauttava maali. Mahtava maali se oli ja tosi hieno. Urani tärkein maali samalla. En ole kuitenkaan tuskastunut maalien vähäisestä määrästä. Niitä tulee, kun tulee. Olen tällainen duunari ja välillä niitä tulee enemmän, välillä vähemmän, Salin totesi.

Maajoukkueessa numerolla 9 pelaava Classic-hyökkääjä tiesi jo ennen pallon saamista, mitä aikoo tehdä.

– Ajattelin, että täytyy hakea vetoa tästä, koska oli niin vähän aikaa kellossa. Siitä sitten askel sisään ja laukaus vaan, Salin kertoi hymyillen leveästi.

Tämän päivän ottelussa koko Classic-viisikko – Salin, Nico Salo, Sami Johansson, Janne Lamminen ja Krister Savonen – oli hyvässä iskussa. Johansson iski kaksi maalia ja näin ollen Suomen neljästä osumasta Classic-vitja viimeisteli kolme.

– Pelimme ei ole ollut niin tuottoisaa. Emme ole ennakkoon heikompia vastaan tehneet hirveästi maaleja. Toisaalta omassa päässä meidän kentällä ei ole ollut mielestäni koko kisoissa mitään hätää. Paketti on ollut hyvin kasassa. Sveitsi-ottelu oli meiltä paras matsi ennen tätä. Ehkä meille sopivat nämä kovat pelit, Salin virnisti.

Tämän päivän ottelussa Suomi oli selvästi parempi avauserässä. Toisessa ja kolmannessa Tshekki pääsi mukaan omilla virheillä ja maalipaikkojen tuhlailulla. Huomisessa finaalissa tällainen esitys ei riitä maailmanmestaruuteen.

– Parantaa pitää ehdottomasti. Alussa pelasimme tosi hyvin etenkin pallon kanssa. Huomennakin pitää olla pallovarmoja, sekä malttaa pelata helppoja syöttöjä ja pidempiä hyökkäyksiä välillä. Ei voi hakea väkisin suoraviivaisia ratkaisuja, mutta silloin kun on sauma, peliä pitää kääntää tosi nopeasti. Pitää olla hyvällä jalalla ja päällä pelillä huomenna, Salin analysoi.

Valmistautuminen finaaliin alkoi saman tien ottelun jälkeen.

– Nyt otamme hyvät loppuverryttelyt ja kierroksia vähän alas. Niille sälleille hieman hoitoa, keillä hoidon tarvetta on. Sitten nukutaan hyvät yöunet ja aamulla tarkistetaan vähän vastustajan peliä läpi ennen kuin lähdetään iskemään, Salin sanoi.