Norjan supertähden MM-kisat vaakalaudalla – ”En lähde matkaan ennen lapseni syntymistä”

Ketil Kronberg ilmoitti keskiviikkona lähtevänsä MM-kisoihin vasta lapsensa syntymän jälkeen. Kuva: perwiklund.se
Ketil Kronberg ilmoitti keskiviikkona lähtevänsä MM-kisoihin vasta lapsensa syntymän jälkeen. Kuva: perwiklund.se

Norjan MM-kisat alkavat lauantaina Tšekkiä vastaan. Maan kärkipelaajan, Ketil Kronbergin, lapsen syntymä on kestänyt yli lasketun ajan ja Ruotsin Superliigan IBK Dalenissa pelaava höykkääjä saattaa joutua jättämään avausottelun sekä mahdollisesti koko kisat väliin lapsensa syntymän odottamisen johdosta.

Innebandymagazinet.se-sivuston haastattelussa Kronberg kertoo tilanteesta:

– En lähde MM-kisoihin ennen lapseni syntymää. Kenties ehdin toiseen tai kolmanteen otteluun. Kisat eivät ole prioriteetti juuri nyt.

Norjan maajoukkue on valmistautunut leirillä lähestyviin kisoihin, mutta Kronberg ei ole osallistunut tapahtumaan.

– On pieni pettymys, että en ole pystynyt osallistumaan. Kotoa lähteminen ei kuitenkaan ole tällä hetkellä mahdollista ja matkustan lapsen ollessa yhden päivän ikäinen. Olen kuitenkin ollut mukana maajoukkuekuvioissa niin pitkään, että pysyn mukana ilman leiritystäkin.

Lue myös
Innebandymagazinet.se: Ketil Kronberg kan missa delar av VM

3 comments

  1. Tällä hetkellä tässä on maailman paras keskushyökkääjä. Ei ihan sitä, mitä Kohonen ja Helgård olivat aikanaan, mutta tällä hetkellä en parempaa keksi, edes Ruotsin maajoukkueesta.