Pääkalloblogi MM-Riiassa: Heikentyneen Saksan pitäisi olla pelkkä suupala Suomelle

Kuva: perwiklund.se
Kuva: perwiklund.se

Pääkallo.fi on vahvalla edustuksella paikan päällä Riian MM-karkeloissa, ja kisablogissa ennakoidaan turnauksen mittaan aina Suomen otteluita. Lauantaina Suomi kohtaa avauspelissä Saksan klo 13.45.

Ennakkotunnelmat:

Kisareissu käynnistyi niin toimituksen kuin Suomen joukkueenkin osalta perjantaina aamupäivällä, ja lentokoneen renkaat nappasivat kiinni Riian lentokenttään hieman puoli kahden jälkeen iltapäivällä. Lämpöleiri Teneriffalla on antanut kaivattua virtaa, energiaa (ja rusketusta) koko joukkueelle, ja päättäväisen näköiset pelurit toisensa perään valuivat pelikassien kanssa terminaalista kohti bussia ja majapaikkaa. Perjantaina joukkue kävi vetämässä valmistavat harjoitukset, ja Petri Kettusen ryhmä vaikuttaa olevan valmis pelaamaan, kun pilli soi lauantaina ensimmäisen pelin merkiksi.

Lähtökohdat:

Suomen ensimmäinen vastustaja Saksa oli pettymys Göteborgissa kaksi vuotta sitten, ja joukkue siirtyi laulukuoron puolelle jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Tanskaa vastaan. Joukkueen suurimmat tähdet Holtzin ja Muchan veljesten johdolla eivät tälläkään kertaa ole mukana ryhmässä, sillä pelaajien täytyy itse maksaa maajoukkuetoiminnassa mukana olemisesta.

Suomi ja Saksa ovat kohdanneet MM-kisoissa aiemmin neljä kertaa: ensimmäisissä kisoissa vuonna 1996 Suomi nollasi germaanit 3-0, 2002 Helsingissä Suomi oli etevämpi 7-1, 2012 Sveitsissä Saksa jäi jyrän alle 10-1 ja Göteborgissa pari vuotta sitten Suomi kellisti Saksan 9-2.

Lähtökohta otteluun on klassisen yksinkertainen: Suomi pitää palloa ja pyörittää peliä hyökkäyspäässä yrittäen väsyttää Saksan puolustusta ja sitä kautta rokottaa maaleja paikoista. Saksan mahdollisuus kauniisiin loppunumeroihin piilee kivikovassa ja tiiviissä puolustuksessa sekä vastaiskupelaamisessa, mutta tasoero on niin suuri, että loppulukemat karkaavat todennäköisesti erittäin selkeiksi. Veikkauksen Pitkävedon kohteissa Saksalle tarjotaan 8-11 maalin etumatkaa otteluun.

Ketä ja mitä seurataan:

Suomen joukkueessa on seitsemän ensikertalaista, ja heitä kannattaa seurata erityisellä silmällä. Aina pörssinälkäinen Peter Kotilainen haluaa varmasti takoa pinnoja heti ensimmäisessä pelissä, ja hän voisi olla esimerkiksi erittäin potentiaalinen avausmaalin – ja miksei vähän useammankin maalin tekijä.

Toinen erittäin potentiaalinen pistetehtailija on toinen ensikertalainen, Classicin Sami Johansson, joka kykenee heikkoja maita rokottamaan useammankin maalin. Kotilaisen kerroin avausmaalin tekijäksi on seitsemän, ja Johanssonia veikanneet saavat rahansa kymmenkertaisena takaisin, jos tamperelaislaituri osuu ensimmäisenä. Pitkävedon kohteessa voi veikata ottelun avausmaalin tekijää, ja Live-veto on auki ottelun ajan.

Seurata kannattaa myös Suomen hyökkäysalueen hyökkäyspelaamista: millä ketjuilla mennään, kokeillaanko erilaisia koostumuksia jo ensimmäisen pelin aikana, riittääkö joukkueen maltti pyörittää palloa ja etsiä aukkoja saksalaispuolustuksesta sekä miltä joukkueen ilme ylipäätään startissa näyttää.

Kisatoimitus veikkaa:

Henri Pitkänen: Ensimmäinen peli on perinteisesti aina hieman haasteellinen, mutta tasoero entisestään heikentynyttä ja erittäin kokematonta Saksaa vastaan käy selväksi kaukalossa. Suomi tanssii vähintään kymmenen maalia ja Saksa onnistuu kerran. 10-1.

Joel Siltanen: Saksan uuden polven pelimanneilla on edessä haasteellinen taival rutinoitunutta Suomea vastaan. Suomi näyttää Saksalle kaapin paikan ja voittaa maalein 12-1.

Anssi Karjalainen: Koska Saksa ei tule juhlimaan maalipaikkojen määrällä, tulee myös Suomen maalilla todennäköisesti aloittavalle Eero Kososelle kylmä ja hankala ottelu. Suomi kuitenkin yltyy löylyttämään selvästi heikompaa Saksaa loppulukemin 13–3.

Ilkka Kittilä: Saksalla on paljon nuoria pelaajia, ja puolustus on erittäin hidas. Suomi tulee takomaan erittäin rumat lukemat, heitetään nyt vaikka rapsakka 20-1.

Tulosvetoa pääsee pelaamaan täältä, ja Saksa-Suomi-ottelu sulkeutuu viisi minuuttia ennen ottelun alkua, eli lauantaina klo 13.40. Monivedossa on veikattavana Suomen pelin lopputuloksen lisäksi myöhemmin lauantaina pelattava B-lohkon ensimmäinen peli Tshekki-Norja. Ylen lähetys Suomen ottelusta käynnistyy TV2:ssa klo 14.

Kyseinen MM-blogisarja on osa Pääkallo.fi:n ja Veikkauksen markkinointiyhteistyötä.