Pääkallotodistus: Nihkeällä esityksellä voitto Sveitsistä – vain yhdelle pelaajalle neljä kalloa

Eero Kosonen pelasi Suomen maalilla tänään mallikkaasti. Kuva: IFF.

Eero Kosonen pelasi Suomen maalilla tänään mallikkaasti. Kuva: IFF.
Eero Kosonen pelasi Suomen maalilla tänään mallikkaasti. Kuva: IFF.

Pääkallo.fi jakaa myös näissä miesten MM-kisoissa Suomen pelaajille kalloja peliesitysten mukaan. Lukemin 6-4 voitetussa Sveitsi-ottelussa Suomen pelaajista vain yksi pelaaja oli neljän kallon arvoinen.

Suomi aloitti pelin jälleen erittäin raikkaasti ja sai nopeasti onnistumisia kahdelle ensimmäiselle kentälleen. Sveitsi oli 5vs5 -pelissä aivan unessa koko erän ja iski ainokaisensa ylivoimalla. Erä siis lukemin 4-1 Suomelle.

Toisessa erässä Suomi otti useamman turhan jäähyn ja päästi alppimaan maalin päähän, kun punanuttujen ylivoima rokotti erän aikana kahdesti. Kolmannessa erässä Sveitsi tuli tasoihin, mutta lopulta Suomi punnersi kahden maalin voiton. Viimeinen osuma syntyi vain kolme sekuntia ennen loppua tyhjään maaliin.

Kahden viimeisen erän aikana tärkeitä koppeja napsinut Eero Kosonen oli ainoa pelaaja, jolle Pääkallo-toimitus suo tämän päivän mittelöstä neljä kalloa. Suomen parhaana palkittiin kohtuullisen hyvän ottelun pelannut samettikätinen Krister Savonen.

Kokonaisuutena joukkueen esityksessä oli pirteyttä vain avauserässä, mutta kahden viimeisen erän tekeminen tiputtaa arvosanoja, sillä tänään ei peruspeliä parempaa nähty kenttäpelaajien toimesta ja parannettavaa jäi monelle. Toisen erän jäähyt rikkoivat Suomen peliä pahasti, joten ne näkyvät myös kallojen määrässä.

Suomen kallot Sveitsi-ottelussa:

Maalivahdit:

Eero Kosonen 4

Jarno Ihme (ei pelannut)

Puolustajat:

Tommi Aro 2

Tatu Väänänen 3

Janne Lamminen 2

Krister Savonen 3

Lauri Stenfors 3

Juha Kivilehto 2

Jonne Junkkarinen (ei pelannut)

Hyökkääjät:

Peter Kotilainen 3

Jani Kukkola 3

Miko Kailiala 3

Eemeli Salin 3

Nico Salo 3

Sami Johansson 2

Jami Manninen 2
Joonas Pylsy 2
Mika Moilanen 2

Mika Kohonen (ei pelannut)

Tero Tiitu (ei pelannut)

5 kalloa = maailmanluokan suoritus

4 kalloa = keskitasoa parempi suoritus

3 kalloa = keskivertosuoritus, perustekemistä

2 kalloa = parannettavaa jäi

1 kallo = luokaton suoritus

11 comments

  1. Eemeli Salin oli huonoin, nyt hehkutus lasit pois, korkeintaan 2! Kakkosessa Salo iskussa, Salin ihan kujalla!!

  2. Nico oli kyllä vähintään neljän kallon vauhdissa, Salin ei kyllä yhteenkään kalloon yltänyt !

  3. Salin on täyisin kuutamolla kuten on ollut koko kauden. Valitettavasti.

  4. Salin sulaa kun ollaan MM-kaukalossa. MM-tasolla mitattuna Salin ei ole kehittynyt kahdessa vuodessa. 2014 finaalissa pääsi katsomaan Ruotsin kaikkia maaleja aitiopaikalta. Pelaamisessa MM-tasolla on vielä paljon parantamisen varaa, vaikka kotimaan liigassa onkin yksi parhaista.

  5. ENNAKKO odotuksiin nähden toteutumisessa heikoin on classic kenttä.

  6. Salin pelasi huonosti MM-finaalin mutta muuten vuoden 2014 kisat oikein hyvin. Nyt pari peliä pelattu ja ei ole oikein tullut pisteitä niin heti ollaan heittämässä kaveri roskiin… Herätkää nyt! Loistava alivoimalla ja hyvää duunia muuten. Salin tulee sieltä vielä!

  7. Mun kommentti koski lähinnä tätä pääkallotodistusta, kuinka paljon toimittajat nauttineet ”halvoista hinnoista”, kun salo ja salin sai samat pisteet? Pelin perusteella näin ei ollut.

  8. S7:n kommentteihin vahva sama. Salin ollut Suomen heikoin molemmissa peleissä. Saldona yksi maali ja sekin tyhjiin vähän vahingossa. Samoin kritisoida voisi myös koko Classic-kenttää (ehkä Saloa lukuunottamatta). En ymmärrä millä perusteella esim. Savonen valittiin eilen Suomen parhaaksi. En koko peliä ehtinyt katselemaan, mutta tuskin Savonen loi enemmän maalipaikkoja kuin Kailiala tai Kotilainen jne. Lamminen ylipelaa mielestäni monet tilanteet, eilenkin hölmö jäähy kun piti välttämättä hakea kunnon kontaktia. Olisi voinut hoitaa fiksumminkin. Johassonin valintaa en ole vieläkään ymmärtänyt, johtuu osin tehoista, mutta myös jollain tavalla pelivalmiudesta. Arastelee tilanteissa ja katoaa kuvasta liian usein. Ei varmasti olisi ollut väärin antaa tämä passi esim. Henri Johanssonille tai Hankkiolle.

  9. Uila, Savonen on pakki, Jotain se teki oikein, ehkä kohelsi vähiten. Olisi kyllä kiva tietää kuka valitsee.