Ruotsin maalivahti avausmaalista: ”Olisi pitänyt ottaa”

Ruotsin maalivahti Johan Rehn totesi päästäneensä kevyen maalin MM-finaalissa. Kuva: perwiklund.se
Ruotsin maalivahti Johan Rehn totesi päästäneensä kevyen maalin MM-finaalissa. Kuva: perwiklund.se

Ruotsin maalivahti Johan Rehn oli MM-kisojen parhaimmistoa, mutta finaalissa mies ei pystynyt huippusuoritukseen.

Innebandymagazinet.se-sivuston haastattelussa Rehn ruoskii itseään finaalin jälkeen:

– Aloitimme ottelun hyvin ja pääsimme 2-0 johtoasemaan. Sitten päästin helpon maalin, joka olisi pitänyt ottaa kiinni ja Suomi pääsi mukaan peliin. Ottelu oli muutenkin asemasotaa ja pienet marginaalit ratkaisivat.

Rehn ei kuitenkaan myönnä, että Suomi olisi saanut henkisen yliotteen finaalin aikana.

– Emme hermostuneet. Tiesimme, mihin olimme pystyneet aikaisemmin ja joukkueen henkinen tila oli vahva läpi ottelun.

Rangaistuslaukauskilpailussa joukkueen kakkosvahti, Jonathan Paulsson, vaihdettiin maaliin kahden ensimmäisen laukauksen ajaksi. Rehn ei pidä tätä olennaisena tekijänä Ruotsin tappiossa:

– Paulsson on erinomainen torjumaan rangaistuslaukauksia ja oli sääli, että hän ei pystynyt torjumaan kumpaakaan. Sain mahdollisuuden torjua kaksi viimeistä, mutta se ei tällä kertaa muuttanut lopputulosta.

Rehn torjui MM-kisoissa torjuntaprosentilla 90.3% ja voitti kaikki ottelunsa ennen finaalia.

Lue myös
Innebandymagazinet.se: ”De får ett billigt mål som jag borde ha tagit”