Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon Sveitsistä

Suomi kaatoi Sveitsin päätöserässä. Kuva: IFF

Suomi kaatoi Sveitsin päätöserässä. Kuva: IFF
Suomi kaatoi Sveitsin päätöserässä. Kuva: IFF

Suomi jatkoi voittojen tiellä sunnuntaina, kun vuorossa oli ennakkoon ajateltuna alkusarjan vaikein ottelu Sveitsiä vastaan. Vaikea siitä myös tuli, mutta lopulta Suomi raapi voiton loppunumeroin 6–4. Samalla varmistui Suomen lohkovoitto.

Suomi sai otteluun hurjan alun. Janne Lammisen, Peter Kotilaisen ja Sami Johanssonin maaleilla joukkue johti ensimmäistä erää jo 3–0, kun peli oli vanhentunut vasta kuusi minuuttia. Sveitsin maalivahti Pascal Meier sai ensimmäiset kunnon torjunnat vasta näiden maalien jälkeen. Erä meni lopulta Suomelle maalein 4–1.

Kuten lauantain Saksa-ottelussakin, toinen erä oli Suomelle todella vaikea. Ensin Tommi Aro sai 2+2 minuutin rangaistuksen, josta Sveitsi rokotti kerran. Heti perään Sveitsi nousi maalin päähän Lammisen istuessa kahden minuutin jäähyään.

Kolmas erä lähti käyntiin erittäin tarkasti, ja lopulta siitä muodostui jännitysnäytelmä. Sveitsi nousi tasoihin, mutta Miko Kailiala siirsi Suomen jälleen johtoon ajassa 50.15.

Sveitsi sai viimeisen kymmenminuuttisen aikana vielä paikan jos toisenkin. Jani Kukkolalle tuomittiin reilu minuutti ennen loppua viiden minuutin rangaistus hänen osuttua kontaktitilanteessa sveitsiläispelaajaa päähän.

Suomen alivoima kesti, ja Kailialan maali riitti lopulta voitto-osumaksi. Viimeisen osuman Sveitsin tyhjään maaliin iski Eemeli Salin.

1+1-tehot iskenyt Kukkola oli maajoukkueensa tehokkain. Eero Kosonen pelasi Suomen maalilla erinomaisen ottelun ja venyi 19 torjuntaan.

Sunnuntaisen voiton myötä Suomi varmisti lohkovoiton, koska tasapisteissä keskinäiset ottelut ratkaisisivat ensin. Kolmas ja samalla viimeinen alkulohkon ottelu pelataan maanantaina, ja silloin vastaan astelee Viro.

Ottelutilastot

Lue lisää:
Pääkallotodistus: Nihkeällä esityksellä voitto Sveitsistä – vain yhdelle pelaajalle neljä kalloa
Pääkalloanalyysi: Suomi kaatoi Sveitsin vapaalyönneillä ja puolustamalla
Suomalaishyökkääjä juhli maalia lentokonetuuletuksella: ”Viimeksi vedin sammakkotuuletuksen”
Suomen kippari vaatii nopeampaa reagointia vaikeisiin hetkiin: ”Iso oppi ja läksy meille jatkoa varten”

5 comments

  1. Ei näköjään kestä pakka kasassa kuin 30min. Ihmettelen, miksi alettiin seisoskelemaan, kun korkea karvaus toimi pelin alussa. Samoin pallollinen peli oli liikkuvaa alussa, mutta kolmannessa erässä esim. Kivilehto ja Stenfors avasivat peliä käytännössä seisovilta jaloilta. Vanhaa alakolmiota siis (taas).

    Aro selvästi huonoin pakki. Typeriä ajoja ja paineen alla huonoja pitkiä syöttöjä. Ehkä siihen paikalle vois Junkkarista tai Tiitua kokeilla. Sen lisäksi Kukkolan hermot ei valitettavasti näytä kestävän näitä kekkereitä, kun ei oo enää ykkössena. Tai no, onko ne joskus kestäneet. Turhia kontakteja, joista tuomarit ja Ruotsi rankaisevat. Moilanen oli yllättävän hyvä tässä pelissä.

  2. Heti kun Mihu ja Tiitu imemäs tuppia niin ollaan ihan pulassa…

  3. Ensimmäinen kymmen minuuttia peli oli Suomella hyvin kasassa, loistavaa säbää, sen jälkeen tuli vaikeuksia varsinkin puolustajien osalta ja pelikurista ei tietoakaan.
    Parhaiten onnistui Salo koko pelin ajan. Samoin Kosonen maalissa, ei mokannut.
    Kukkolan kasetti petti pahasti, täysin järjetön jäähy joka olisi voinut ratkaista ottelun ja missä on se kuuluisa vastustajan kunnioitus? Kotilainen loisti parhanmillaan mutta vastaavasti typerä jäähy ja muutenkin turhaa kohellusta liikaa. Tommi Aro oli ratkaista ottelun, Sveitsille.
    Joukkueen heikoin lenkki oli kuitenkin Kivilehto joka sai myös Stenforssin mukaan seisovaan pelityyliin.
    Postiivista oli että Kettunen piti Kohosen ja Tiitun viltissä, toivottavasti sitten huomenna pelaavat viimeisen ottelunsa näissä kisoissa,

  4. Omaan silmään pisti etenkin 3. erässä, että C-ketju joutui aloittamaan melkein jokaisen vaihtonsa puolustamalla? Ainoastaan lopussa pääsivät heti hyökkäämäänkin. Siitä tulikin mieleen, että voisiko Ruotsia vastaan jopa peluuttaa Pylsyä ja Johanssonia laidalla tilanteen mukaan. Pylsy kentälle siis jos joudutaan heti puolustamaan. Itse jäin kaipaamaan kentän pelistä aktiivista karvausta ja Pylsy/Salin pari voisi saada aikaan parempia riistoja ja luomaan painetta kuin Johansson (kuten esim. CC:ssä). Kailiala ja Kosonen olivat mielestäni tänään Suomen parhaat. Salo myös hyvä.