Video: Näin pelattiin MM-kisojen ensimmäisissä puolivälierissä

Mikäli Suomi etenee välieriin, saa se vastaansa kuvan punapaitaisen Tshekin. Kuva: IFF

Mikäli Suomi etenee välieriin, saa se vastaansa kuvan punapaitaisen Tshekin. Kuva: IFF
Mikäli Suomi etenee välieriin, saa se vastaansa kuvan punapaitaisen Tshekin. Kuva: IFF

Salibandyn MM-kisojen puolivälierät käynnistyivät Latvian Riiassa torstaina. Ruotsi selvitti tiensä jatkoon kaatamalla Saksan loppunumeroin 11–0.

Saksa sinnitteli muutaman maalin päässä vielä toiseen erään asti, mutta sitten Ruotsi repi eron. Alexander Galante Carlström heilutti verkkoa ahkerasti iskemällä ottelussa tehot 3+1.

Päivän toisessa puolivälieräkamppailussa Tshekki kaatoi Viron ja eteni niin ikään neljän parhaan joukkoon. Välierässä Tshekki kohtaa Suomi–Tanska-ottelun voittajan.

Neljännesvälierissä hävinneet joukkueet aloittivat pelit sijoista 9-12. Slovakia ja kisaisäntä Latvia ratkaisevat kaksi ensimmäistä sijoitusta, kun taas Kanada ja Yhdysvallat mittelevät perjantaina paremmuudestaan.

Pohjois-Amerikan joukkueiden kohtaamisessa on 11. sijan lisäksi panoksena ensi kesän World Games -lopputurnauksen edustuspaikka.

Alle on listattu torstain tulokset ja maalikoosteet Riiasta. Puuttuvat koosteet lisätään niiden julkaisun jälkeen.

Slovakia–USA 7–3, sijat 9-12 Ottelutilastot

Kanada–Latvia 1–11, sijat 9-12 Ottelutilastot

Tshekki–Viro 8–2, puolivälierä Ottelutilastot

Ruotsi–Saksa 11–0, puolivälierä Ottelutilastot