Happee haki maittavan vierasvoiton Espoosta – katso sunnuntain salibandytulokset

Peter Kotilainen antoi kaksi maalisyöttöä, kun Happee nappasi pisteet Espoosta. Arkistokuva: Esa Jokinen.

Peter Kotilainen antoi kaksi maalisyöttöä, kun Happee nappasi pisteet Espoosta. Arkistokuva: Esa Jokinen.

Pääsarjoissa pelattiin sunnuntaina neljä kamppailua. Miesten Salibandyliigassa Happee kohtasi Oilersin ja Divaria miteltiin kolmella eri paikkakunnalla.

Espoossa pelattu Oilers-Happee päättyi Happeen vierasvoittoon lukemin 4-2. Ottelun avauserässä Perttu Pajukoski siirsi isännät johtoon, mutta Eemil Ukkosen ja Paul Kotilaisen osumilla Happee nousi rinnalle ja ohi vielä ennen erätaukoa.

Toinen erä päättyi niin ikään 2-1 Happeen lisäksi, eikä kolmannessa maaleja enää nähty, joten pisteet matkasivat Jyväskylään. Happeen tehokkain oli kaksi syöttöä antanut Peter Kotilainen ja Oilersin molemmissa maaleissa mukana oli Jesperi Lindfors tehoin 1+1.

Voitolla neljäntenä oleva Happee nousi 23 pisteetseen ja kasvatti eroa 20 pisteessä oleviin TPS:aan (5. ja Oilersiin (6.).

Divarissa Erä Akatemia nousi sarjakärkeen, kun se voitti Josban lukemin 5-4. Akateemikot ovat pelanneet toki pelin enemmän kuin kakkosena oleva SB Welhot. Akatemian tehokkain oli neljä maalia latonut Mika Majalahti. Henri Luoma teki pisteet 1+1. Josban Aleksi Ahokas nakutteli niin ikään pisteet 1+1 ja Niklas Räty antoi kaksi maalisyöttöä.

Sunnuntain salibandytulokset:

Miesten Salibandyliiga:
17:00 Oilers-Happee 2-4 Ottelutilastot

Miesten Divari:
17:00 Erä Akatemia-Josba 5-4 Ottelutilastot
18:00 NST-Karhut 3-7 Ottelutilastot
18:30 HIFK-LeBa 8-2 Ottelutilastot

6 comments

  1. Jotenkin ei meinaa tuo Oilersin hyökkäys riitttää. Puolustus on ihan ok, viimeiseen viiteen peliin 22 omiin on vähintään riittävän hyvä suoritus. Loukkaantumisten taakse voi vähän mennä, mutta on siellä melkoista alisuorittamistakin. Esimerkiksi Töllikkö, Wardi, Meyer, S. Lindfors, yhteensä 10 maalia tähän mennessä. Voisi sanoa, että tulituki puuttuu lähes täysin.

  2. Tässähän saattaa olla hyvinkin puolivälieräpari. Kyllähän se näkyy jos ykkös ja kakkosketjujen vasemmat laidat ovat poissa. Happeella taas pitkästä aikaa sairastupa alkaa olla tyhjä. Vielä siellä muutama ukko on, mutta ei enää puolta tusinaa. Heikkinen sai eilen iskun kasvoihin toisessa erässä eikä palannut kentälle.

    Juuri näihin aikoihin vuosi sitten Happeen peli alkoi sakkaamaan, vaikka hoitivatkin vielä Cupin voiton. Nyt vuotta myöhemmin ja hirveän loukkaantumissuman jälkeen, peli alkaa löytämään uomaansa. Flowta se ei ole, mutta Happee puolustaa paremmin kuin ehkä koskaan. Vielä kun palanneet pelaajat löytävät tuntuman, niin hyvä tästä tulee.

  3. Jaa että Happee puolustaa paremmin kuin koskaan? Jos päästettyjen määrää katsotaan ja verrataan muihin kärkijoukkueisiin, niin ei pidä paikkaansa. Jos tehtyjen määrä ei olisi hyvällä tasolla, niin joukkue olisi päästettyjen perusteella sarjan alakastissa. Kyllä puolustuspeli mielestäni on ollut juurikin se ongelma: miehet hukkuu puolustukselta, niin että joku Kohonen seisoo vuosi vuoden jälkeen vapaana samalla paikalla tolpilla ja puttailee ratkaisevat pallot sisään. Systeemi ei siis tunnu oikein oppivan virheistä. Oman alueen merkkauspeli on pettänyt pelistä toiseen. Pidetään olevinaan miestä, mutta kun tuijotetaan liiaksi palloa päädyssä ja kulmissa, niin pidettävä pääsee ”hukkumaan” ja avaamaan samalla estottaman syöttölinjan parhaille pelipaikoille. Joko miestä tai aluetta tulisi puolustaa, mutta ei jotain toimimatonta välimuotoa, missä vastustajan mailat ovat parhaalla sektorilla vapaana. Ongelmia on ollut myös kantin puolustamisen kanssa: sehän saataneen parhaiten pois vastaliikkeen ja mailapeiton avulla. Siinä ehtii lähes aina peittämään, sen sijaan sisä- tai ulkokurvilla mukana laukaten ei ehdi. Mutta jospa tämä olisi merkki puolustuspelin jämäköitymisestä.

  4. Niin, lähinnä nyt tarkoitin, miten puolustaminen on näyttänyt jämäköitymistään edellisissä Oilers, EVI ja Classic peleissä. Peliveljiäkin vastaan voitto olisi irronnut selvästi, jos maalilla olisi ollut jompi kumpi: Turunen tai Tuomala. Nyt paikanpäältäkin nähtynä ne pari takatolpilta tehtyä SPV maalia oli paljon myös SPV:n hyvyyttä kääntöpelissä. Varmasti kirjoitat nimimerkki ”JKL” tuossa asiaa, mutta näen asian niin, että suurempi haaste Happeella on saada Kotilaisen ja Kaukon kentän hyökkäyspeli toimimaan tehokkaammin (lue: lisää maaleja). Viime kausien Kaukon kentän pelin tehokkuudesta ollaan vielä aika kaukana. Lisäksi Kotilaisen ketju käy lähes yhdellä sylinterillä, mutta koska laidalla on yksi maailman parhaista, niin tulosta kuitenkin tulee. Viime kaudella Jokinen ja Hoikkanen (nyt loukkaantunut) toimivat Peterin kanssa paljon paremmin. Kolmosketju on pelannut mielestäni oikein hyvin heidän roolissaan ja tehneet sen 1-2 maalia per peli.

  5. Joo, maalejahan saisi toki tehdä, mutta ensin puolustuspelin, joka tarkoittaa viisikkopuolustusta, pitäisi olla uomissaan. Jos karvaus on tehokasta, katkoja ja nopeita kääntöjä tuottava, niin se johtaa myös tehokkaampaan hyökkäyspeliin. Hyökkäys on puolustuksen jatkumo, ja päinvastoin. Mutta eipä tässä viitsi jauhaa siitä, että koko pelisysteemi vaikuttaa vähän hidastetulta ysäriltä: kenttätasapaino ei toimi oikeen kumpaankaan suuntaan ja liian usein hyökkäys tyrehtyy tuloksettomaan pallon alakolmiossa pyörittelyyn. Tähän kun lisätään pallottomien heikko liike ja pääty- ja kulma pyörittely ja laukauksien panttaaminen, niin eipä ihme että tehot laskeneet. Cup-peli Classic Ervi oli mielestäni oiva esimerkki tämän päivän modernin salibandyn pelisysteemeistä