Helsinkiläisvieraat heräsivät liian myöhään – Classic jälleen vahvempi kärkiottelussa

Classic-kapteeni Jussi Piha syötti kolme osumaa EräViikinkejä vastaan. Arkistokuva: Esa Takalo

Classic-kapteeni Jussi Piha syötti kolme osumaa EräViikinkejä vastaan. Arkistokuva: Esa Takalo
Classic-kapteeni Jussi Piha syötti kolme osumaa EräViikinkejä vastaan. Arkistokuva: Esa Takalo

Miesten Salibandyliigassa pelattiin odotettu kärkiottelu tiistaina, kun Tampereen Classic kohtasi sarjaa johtavan EräViikingit. Classic tyrehdytti kolmannessa erässä vieraiden kirin ja nappasi kauden toisen voittonsa helsinkiläisistä maalein 9–5.

Ottelun avauserä oli kotiyleisönsä edessä pelanneen Classicin osalta suvereeni. Eemeli Salinin ja Sami Johanssonin osumilla tamperelaset johtivat 2–0, eikä EräViikingit päässyt kunnon maalipaikoille.

Vaikka Classic kasvatti johtoaan pelin edetessä, vierailijat näyttivät piristymisen merkkejä jo toisessa erässä ja kolmannen alku oli vahva. Mika Moilanen nosti EräViikingit jo maalin päähän iskemällä tilanteen 6–5:een.

Se myös herätti jälleen Classicin, ja erän puolen välin ylityttyä tilanne oli 8–5. Kolmen maalin karkumatka riitti loppuun asti, ja viimeisen osuman pääsi viimeistelemään tyhjiin Riku Reunamäki.

Kärkikamppailun tehokkain oli Classic-hyökkääjä Johansson, joka sai tililleen hattutempun sekä yhden syöttöpisteen. Roni Laasonen laukoi EräViikingeille kaksi osumaa. Voitto nosti Classicin kahden pisteen päähän liigaa edelleen johtavasta EräViikingeistä, joka on pelannut kaksi ottelua enemmän.

Ottelutilastot

19 comments

  1. Mites Vänttinen? Joutuu pelaamaan salmisten ja lehtisten kanssa kiikaritehoilla?

  2. Eiköhän Vänttinen pääse kärkiketjuihin koittamaan kunhan saa muutaman pelin alle. Reunamäki ja Vänttinen voisivat vaihtaa paikkoja. Peli oli näennäisesti tasainen, mutta mikä tahansa muu tulos olisi ollut tapahtumien valossa mielestäni väärä. EV:n ykköskenttä oli kova. Pelissä oli tunnetta ja tunnelma hallissa parasta mitä Classicin peleissä olen tällä kaudella kokenut.

  3. Tollainen joukkue ja tollainen koutsi. Ei taida edes fuusiot pysäyttää Classicia tänä vuonna 🙂

  4. Parempi voitti. Toivottavasti cupin finaalissa ja viimeistään superfinaalissa haastetaan paremmin. Ennakkosuosikin paineet sysätty clasulle! Ei sais parin jätkän poissaolo näkyä noin paljon, esim Tiitu yvstä pois ja aika heikkoa.

  5. Ei kyllä ollut EV porukalta hyvää puolustuksellisesti. Miehet hukkuivat kulmilla. Kuvaavin tilanne kun Janne Salonen yrittää osua ilmapalloon. Huitoi ohi pallosta. Ja kaveri kiitti. Palloa voi myös potkaista jalalla. Jos ei muuten osu:D

  6. Oon koko vuoden katellu, että miten voi Kukkola olla noin hidas ja keskittyä mussuttamiseen. Kaverin intresseissä tuntuu olevan vastustajan ärsyttäminen pienillä hidasteluilla, jotka voi heikompia vastustajia kyllä provota, mutta jotka sekä maajoukkueessa että nyt clasua vastaan, iski vaan omaan nilkkaan. EV:n ykkönen olisi todella iskuvoimanen, jos sentterinä olisi joku vähän enemmän pelaamiseen keskittyvä pelaaja ja joka ruokkisi muun kentän nopeutta. Nyt pelaa jotain ihme omaa nokittelupeliään, jossa vielä häviää. Ja ykköskenttä kärsii.

  7. Saas nähdä jaksaako Classicin toimistolla joku nähdä vaivaa ja tehdä maalikoosteen tällä kertaa, muuten hienosti hoidettu seura niin tuntuu omituiselta ettei tämmöset perusasiat ole hoidossa.

  8. Minua ihmetyttää katsojamäärä Lasbin peleissä Classicia ja Steelers vastaan oli enemmän katsojia, joista Steelers pelissä oli 111 katsojaa enemmän. Classic ja Eräviikingit ovat kummiskin sarjan parhaat joukkueet ja katsojia on vaan 995

  9. Nykky on paras valmentaja Suomessa, voisi olla myös majussa?
    Classicin pelaamateriaali myös sbliigan paras joten luonnollisesti suosikki myös superfinaaliin. Jos heikkouksia etsii niin ne voi löytyä kolmosviisikosta.
    EräViikingit eilisen matsin perusteella ei ole superfinaalissa. Heikkouksia löytyy jokaisesta ketjusta. Puolustuksessa eniten puutteita, vain Aro on liigan parhainpia, muuten aika tasapaksua..
    Superfinaalissa Classicia vastaan tulee Oilers, SPV tai Happee?

  10. Osku 77.lle. alle tuhat katsojaa tiistain kärkimatsissa on kuitenkin 700-800 enemmän kuin EVi.n viikonloppumatseissa 😉 😉 taisi pyhät (kalliit esimerkiksi lapsiperheille) ja pimeä arki-ilta syödä huippulukemat katsojissa myös Clasbolta. Alkuvuosi on vaikeaa/hidasta aikaa myös säbäkatsomoissa

  11. Hyvä provo, mut ei sentään noin heikot ole katsojaluvut sentään… Nykky tosiaan hyvä tekemään tulosta, ei pelkää tiivistää peluutusta. Ehken se ainut, miten hyvä ajamaan junnuja sisään. Tosin clasussa tolla ei niin väliä, niinku ei ollu amulla viikkareissa eikä tohon ois korsmanillakaan tarvetta.

  12. Kyllä katsoja määrä oli surkea tähän tilanteeseen. Kun vähentää ”oman henkilökunnan” (junnut, vanhemmat, seura porukan), jäljelle ei paljon maksavia jää.

  13. Mutta edelleen Clasun katsojamäärä on reippaasti EV:n kotimatseja suurempi. En usko, että EV on päässyt kertaakaan yli 300 oikean katsojan. Tilaa on aina vaikka kaikki katsojat makaisivat penkeillä… Katsojamääriin ilmoitetaan aina kaikki kausikorttilaiset, niin saadaan virallisiin tilastoihin edes jotenkin säällinen määrä väkeä. Mutta esim. viime viikonlopun Happee-ottelussa, joka oli varsin viihdyttävää peliäkin, oli katsomossa max 10 prossaa koko katsomokapasiteetista. Ja päätykatsomoissa melkein yhden käden sormilla laskettava määrä jengiä. Fuusioituminen ei siis ole tuonut katsomoon kyllä yhtään lisää väkeä, taitaa olla ennemminkin päinvastoin.

  14. Milläs seuralla siellä istuu enemmistönä muut kun junnut, vanhemmat, seura porukat?
    Vastaus: Semmosta seuraa ei ole!

  15. Ja onhan energia areenalla aina tyhjää, kun se vetää 3500, eli liigan mittapuulla hyvillä 1000 ei täyty edes kolmasosa. Sanonut tän tosin sata kertaa, liian iso halli lajin tämän hetkiseen suosioon. Yllä oleva oikeassa, turhaa lässyttää mistään oikeista katsojista, saadaan nyt eka edes lajiväki katsomoihin ympäri Suomen, eikä tätä turhaa muiden syyttelyä…

  16. Alkaa olemaan jo vähän väsynyttä jauhaa noista Virven, eiku ErVin katsojamääristä. Eihän tuolla liigassa monikaan vedä sellaisia katsojamääriä, että kehtaisi edes kehua. Osa taitaa hävitä jopa junnupelien katsojamäärille. Jotain muutakin kuin ilkkua toisia pitäisi tehdä. Mutta mitä? Pitääkö tässä alkaa jakamaan niitä pirun ämpäriä katsojille toisella erätauolla vai mitä? Vai voitaisiinko järjestää vaikka muutama valtakunnallinen tempausviikko, jolloin kaikkiin kierroksen otteluihin olisi ilmainen sisäänpääsy ja seurat saisivat jonkun osittaisen korvauksen menettämistään lipputuloista liitolta. Liitto hommaisi näille viikoille yhteistyökumppanit houkuttelemaan yleisöä. Teho/Marli/Hartwall/tms. tarjoaisi juomaa, HK pari nakkia, Turun /Auran sinappi mausteet nakeille ja vaikka Pohjola heijastimen kaikille katsojille. Fazer voisi jakaa vaikka karkkia jälkiruuaksi tai joku keksifirma keksejään. Ja kaikki niin, että yhteistyökumppanien ei tarvitse maksaa tästä mitään sponsorimaksua ja järjestävä seura hoitaa jakelun. Erätauolla kilpaillaan Aurinkomatkojen 200 euron lahjakortin katsojien kesken jotenkin, jne. Tärkeään on tietenkin se, että firmat ainoastaan toimittaa jaettavat tuotteet kohteisiin, eikä niitä velvoiteta hoitamaan mitään käytännön järjestelyjä paikan päällä.

    Eiköhän noista ”uudiskatsojista” edes joku tule vielä uudestaankin katsomaan pelejä. Ja vaikka ei tulisikaan, saadaan lajin kokonaiskatsojamäärä nousemaan, mikä osaltaan taas auttaa seuroja niiden hankkiessa uusia sponsoreita.

    Tähän hätään en nyt osaa mitään parempaakaan ehdottaa. Mutta ehdotin sentään jotain ja kaikki ehdotukset ovat varmasti tervetulleita liitonkin puolesta.

  17. Miten on mahdollista että tämän tapaisesta kärkikamppailusta ei ole saatavilla maalikoostetta? Ylipäätään miten voi olla ettei Classic tee peleistään maalikoosteita? Kyllä ne ”festarit” saa pystyy, mutta maalikoosteita ei saada millään aikaiseksi?

  18. On kyllä uskomatonta, ettei lajin selkeä ykkösseura saa maalikoostetta aikaiseksi. Jokainen ottelu kuitenkin on pakko kuvata, niin ei nyt luulisi olevan mahdotonta löytää organisaatiosta jotain henkilöä joka koosteenkin tekisi. Kysykää vaikka apua siltä toiselta Tamperelaisseuralta. Siellä osataan edes se.