Blogit

Kommentti: Suomen Cupista luopuminen ei olisi salibandyn kannalta järkevää

19.01.
2017
7 Kommenttia
19
Blogit

Happee juhli vuosi sitten Suomen Cupin voittoa Jyväskylässä. Julius Jousi puolustaa kommentissaan Suomen Cupia. Kuva: Jari Turunen

Toni Lötjönen suositti eilisessä kirjoituksessaan salibandyn Suomen Cupin hautaamista. Hän vertasi cupia kärsivään saattohoitopotilaaseen, joka kannattaisi pikimmiten päästää tuskistaan. On valitettava tosiasia, että metafora ei itse asiassa ole liian kaukaa haettu – ainakaan jos puhutaan liiga- ja divarijoukkueiden cupia kohtaan osoittamasta arvostuksesta.

Olenkin siis samaa mieltä siitä, että nykyinen cup-formaatti on monella tapaa ongelmallinen, ja pääsarjajoukkueiden vähyys syö liian rankalla kädellä urheilullista uskottavuutta. On ymmärrettävää, ettei nykyisenlainen kilpailu sytytä kunnolla muita kuin joukkueita kakkosdivarista alaspäin.

Itse olen kuitenkin samalla sitä mieltä, että cupin lopettaminen kokonaan ei olisi lajin kannalta järkevää. Myönnän kuuluvani Lötjösen mainitsemiin ”cup-romantikkoihin”. Voisiko cup-pelimuodon isänä toimivan jalkapallon suurelta ystävältä toisaalta muuta odottaakaan?

Romantiikkaa ei urheilussa mielestäni ole koskaan liikaa, ja cup-muotoiset pelit parhaimmillaan sitä oikeasti tarjoavat – myös tässä nykymuotoisessa sählycupissa. Näkisin, että perinteiltään ja historialtaan luonnollisesti vielä kevyillä kantimilla elävällä lajillamme ei olisi varaa menettää yhtäkään aitoa mahdollisuutta tuottaa lisää hienoja tarinoita.

Olen itse pelannut Suomen cupia vasta kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla mentiin mukaan A-juniorijoukkueella ja toisella kerralla kakkosdivarijengin kanssa. Ylempänä pelatessani tätä saumaa ei ole tullut, mikä ei nykyisillä osallistujastatseilla yllätä. Molemmilla cup-kerroilla pääsin kuitenkin kokemaan sen mahtavan fiiliksen, kun hyvien voittojen jälkeen palkinnoksi vastaan tuli liigajoukkue. Sen joukkueen sisällä olevan innon ja motivaatiopiikin pystyi kyllä huomaamaan kaikista ja kaikesta, enkä todellakaan soisi alasarjajoukkueiden menettävän mahdollisuuttaan kokea vastaavia tunnelmia.

Erityisesti A-juniorina fiilis oli huikea, koska matkalla pudotettiin Divari-joukkue hienon trillerin jälkeen, ja kukaan meistä ei liiganippuja ollut silloin vielä päässyt kohtaamaan. Lisäksi hormonitasot ja näytönhalun määrä noin 17-19 -vuotiailla kundeilla olivat tapahtumaa varten monestakin syystä korkealla. Molemmissa edellämainituissa peleissä onnistuttiin tosissaan haastamaan liigaporukat, ja tapahtuma itsessään oli hieno, vaikka parilla maalilla tukkaan lopulta kummallakin kerralla tulikin. Ymmärrän kyllä myös liigapelaajan näkökulman, jossa marraskuisen arki-illan cup-vääntö alasarjajoukkuetta vastaan ei välttämättä tunnu mahdollisten siviilikiireiden keskellä nautinnollisimmalta ajatukselta.

Tärkeimpänä pointtina äskeisessä oman historian vuodatuksessa oli se, että liikaa ei salibandyn sisällä euforiaa, kyyneleidentiristystä tai muita suuria tunnemyrskyjä herättävää romantiikkaa ole ehditty nähdä, joten sen arvoa argumenttina ei mielestäni voi väheksyä. Omasta näkökulmastani yksi ongelmista vaikuttaisi olevan se, ettei cupin pelastamisen ja sen arvostuksen parantamisen eteen ole toistaiseksi nähty riittävästi vaivaa – ei ainakaan kovin näkyvästi.

On tuntunut siltä, että ankea tilanne on hyväksytty ja jätetty lähes välinpitämättömästi polkemaan paikallaan. Arvontojen live-videointi on ollut hyvä asia, mutta muutakin tarvittaisiin. Lisäksi osa yksittäisistä ratkaisuista on ollut arvostukselle kaikkea muuta kuin suosiollisia, paraatiesimerkkinä joulukuinen cup- ja liigaottelun yhdistäminen. Löysältä vaikuttava ote välittyy ylhäältä alaspäin, eikä myyjän epävarmuus edistä minkään tuotteen myyntiä. En tiedä, onko kyse Lötjösen sanoin luovuttamisesta vai jostain muusta. Joka tapauksessa on vaikea uskoa, etteikö parempaan voisi vielä olla eväitä.

En tiedä absoluuttista vastausta siihen, mikä olisi taloudellisesti hedelmällisin, urheilullisesti järkevin, katsojien kannalta kiinnostavin tai kokonaisuutena paras formaatti, mutta ainakin yksi hieman erilainen vaihtoehto tulee mieleen. Tshekissä cupia arvostetaan enemmän kuin Suomessa, ja vaikka sielläkään pääsarjajoukkueilla ei ole osallistumispakkoa, on suurin osa liiga- ja divarijoukkueista aina mukana.

Kulttuuriset erot ovat asia erikseen, mutta pelijärjestelmän osalta suurin ero ja vahvuus Suomen malliin verrattuna on ollut systeemi, jossa maa on jaettu kahteen alueeseen. Näiden alueiden sisällä cupia on yleensä pelattu siihen saakka, kunnes finaalijoukkueet ovat selvillä.

Alempien sarjojen joukkueet pelaavat ensimmäiset kolme kierrosta keskenään ja muistaakseni neljännellä kierroksella mukaan tulevat divariporukat. Viidennelle kierrokselle mukaan hyppää suurin osa liigajoukkueista. Silloin mukana on poikkeuksetta vielä monia kakkosdivarijoukkueita. Kierrokset 3-5 ovat cupille perinteisiä kerrasta poikki -otteluita. Kuudennelle kierrokselle selviävät joukkueet muodostavat neljän joukkueen lohkot, joiden voittajat selviävät cupin puolivälieriin.

Tästä eteenpäin jatkajat selvitetään taas yksittäisin otteluin. Lopulta vastakkain finaalissa ovat ikään kuin ”konferenssien” voittajat, jotka ratkovat cup-mestaruuden. Tällä menetelmällä cup-huipentumaan on saatu mukaan lisämausteena myös epävirallista taistelua itä-länsi -meiningillä alueiden välisestä herruudesta – sekä pikkufinaalien että varsinaisen finaalin osalta. Myös aiemmille kierroksille tulee väistämättä paljon ”derbyjä” isompien ja pienempien seurojen välille, joten kiinnostusta ja jonkinlaista alueellista hypeä pystyttäisiin todennäköisesti nykyistä useammin ottelutapahtumien ympärille rakentamaan.

Suomessa jako ei alueellisesti olisi välttämättä yhtä selkeästi vedettävissä, mutta ainakin jonkin verran matkustuskustannuksiin sillä pystyttäisiin vaikuttamaan. Toki suurena erona on jo maantieteellisesti eri mittaluokan etäisyydet, mutta sentään jonkinlaista helpotusta vastaavanlainen jako tarjoaisi täälläkin. Mahdollisuutena voisi olla myös neljä eri aluetta, joiden ykköset etenisivät välieriin. Parasta systeemiä tulisi tietenkin tarkkaan harkita, koska Suomessa lajin suurin massa on keskittynyt maan eteläisiin osiin.

Esitellylle systeemille antaisin hieman kritiikkiä lohkovaiheesta, koska sen myötä suurella todennäköisyydellä varmistuu, ettei puolivälieriin yleensä ole asiaa yhdelläkään divarijoukkueella. Cupin idea ja kliseisesti sanottuna suola on nimenomaan arvaamattomuudessa sekä yksittäisten otteluiden tuomassa yllätysten, isomman draaman mahdollisuuksissa.

Parhaimmillaan (tällä hetkellä tosin haavemaailmassa) cup-finaali toisi juuri niitä asioita, joita Superfinaalilla pyritään hakemaan. Superfinaalin monista hyvistä puolista huolimatta olen liigan osalta edelleen finaalisarjan kannalla, mutta sitä on turha tässä lähteä sen enempää ruotimaan.

Muiden maiden cup-systeemeistä minulla ei ole riittävästi tietoa, jotta pystyisin käyttämään niitä jonkinlaisena esikuvana tai lähteenä. Olen kuitenkin saanut sellaisen kuvan, että esimerkiksi sekä Sveitsissä että Saksassa cup nähdään positiivisempana kilpailuna kuin meillä Suomessa.

Itse asiassa viime viikolla satuin Facebookin kautta näkemään tunnelmia, kun Niklas Niiranen, Kari Koskelainen ja Mikko Hautaniemi etenivät Rychenbergin kanssa cupin finaaliin. Kuvien, parin päivityksen ja seuran julkaiseman videon perusteella meininki ei tuoksunut pakkopullalta, vaan finaalipaikka näytti asiaankuuluvasti maistuvan. Muiden maiden asioista paremmin perillä olevat voisivat alla jakaa kokemuksiaan, jos sattuu nappaamaan.

Jos Suomessa halutaan haaveilla cupin valoisammasta tulevaisuudesta, olisi sen hinaaminen kohti arvostettavaa kilpailua mielestäni aloitettava pääsarjajoukkueiden osallistumispakosta. Aluksi seuroilta tulisi varmasti runsaasti ja osin ymmärrettävästikin narinaa, mutta lopulta kaikkien parhaiden läsnäolo tekisi kilpailusta yllättävän nopeasti selvästi kiinnostavamman.

Kärjistäen; myös pakolla voidaan synnyttää kulttuuria. Liiga- ja divarijoukkueiden kiinnostukseen pitäisi toki pystyä vaikuttamaan muutenkin kuin vain pelijärjestelmän muutoksilla tai pakoilla. Siksi tarjolla pitäisi olla myös cup-voittajalle paikka ”europeleihin”. Tämän mahdollistamiseksi pitäisi toki tehdä muutoksia myös Champions cup -systeemiin, joka ei sekään tällä hetkellä mielestäni palvele parhaalla tavalla seuroja eikä katsojia.

Yhtään asiaa sen enempää nyt pohdittua tai siihen perehdyttyä, yksinkertaisin ehdotus ihan näin lonkalta olisi CC-maiden cup-voittajien (tai jos cupia ei järjestetä, niin finaalin hävinneen osapuolen) mukaan ottaminen. Jos liigan ja cupin voittaisi sama joukkue, voisi paikan antaa cupin kakkoselle – ihan vain porkkanan lisäämiseksi.

Tiedostan toki, että nämä kansainvälisille kentille ulottuvat muutokset toisivat mukanaan tiettyjä käytännön (mm. taloudellisia ja organisatorisia) haasteita, joita en tässä lähde analysoimaan sen enempää. Pointtina on kuitenkin cupin arvostuksen parantaminen, ja näillä uudistuksilla uskoisin saatavan lisäkipinää sekä kansallisiin cupeihin että viimeisimmän uudistuksen jälkeen valitettavan laimeaksi lässähtäneeseen Champions cupiin. Tähän liittyen sanon tässä vain, että lajin ainoa ykköskorin maiden seurojen välinen kilpailu ei saisi olla sellainen, että jotkut joukkueet aloittavat suoraan välieristä.

Haasteista huolimatta en näe ylläolevaa skenaariota millään tavalla mahdottomana. Sen toteuttaminen vaatisi kuitenkin luonnollisesti paljon töitä lisärahoituksen hankkimiseksi (myös palkintoeurojen lisäämiseksi), mutta ennen kaikkea aitoa kunnianhimoa kehittää tuotteesta resurssien puitteissa paras mahdollinen. Taloudelliset haasteet ovat suurin yksittäinen ongelma sekä salibandyseuroille että -liito(i)lle, ja realistisena pitää pysyä. Pilvilinnoja on turha siis rakennella, vaikka ennen todellisuuteen törmäämistä se ihan hauskaa voi joskus olla.

Kaikesta huolimatta uskallan väittää, että liiga- ja divariseurojenkaan talous ei vielä mihinkään kaatuisi, vaikka huonolla tuurilla 1-2 ylimääräistä pidempää bussireissua joutuisi tekemään. ”Peliruuhkakaan” ei ole liigan nykymäärillä mielestäni perusteltu syy. Jos se olisi jollekin seuralle kynnyskysymys, niin aina olisi mahdollisuus laittaa vähälle peliajalle jääneitä ja junnuja kentälle näyttöjä antamaan.

Toisaalta cupit tarjoavat esimerkiksi liigan sarjataulukon alapuolen joukkueille (ja miksei joskus parhaille divarijengeillekin) realistisen mahdollisuuden taistella tosissaan jostakin pokaalista ja tittelistä, ja parhaassa tapauksessa pääsystä kansainvälisiin peleihin. Jo tämän pitäisi olla aina riittävä kimmoke cupiin osallistumisesta, koska loppujen lopuksi suurin osa urheilussa mukana olevista haluaisi varmasti pelata voitoista ja mestaruuksista. Karu totuus nyt vain on se, että oletetun top 6:n ulkopuolelta tuskin tullaan ihan vähään aikaan liigamestaria näkemään – ”leicestermäisen” tempun toistaminen on lajin luonteen vuoksi äärimmäisen epätodennäköistä, vaikka kuinka tiiviin bussin rakentaisi.

Ja viimeiseksi: tuskin kukaan voi rehellisesti kiistää, etteikö tarjolla olisi taas sitä hienoa urheiluromantiikkaa, kun EräViikingit joutuisi ABC:n kanapastat mahassaan matkustamaan bussilla Santa’s Unitedin vieraaksi täyteen pakattuun, kiehuvaan Rovaniemen palloilupyhättöön. Todennäköisistä tansseista piittaamatta meininki olisi varmasti taas upea ja monelle osallistujalle ikimuistoinen.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Julius Jousi
Julius Jousi
Kirjoittaja on 27-vuotias liikunnan yhteiskuntatieteitä ja markkinointia Jyväskylän yliopistossa pänttäävä maisteriopiskelija. Helsinkiläinen korkeasta karvauksesta ja alivoimatilanteista nauttiva urheiluromantikko, joka on salibandyurallaan pelannut Suomen, Tshekin ja Saksan korkeimmilla sarjatasoilla.
Tony
19/01/2017
Hyvä ja tyhjentävä kirjoitus, ei lisättävää!
Pastori Hannikainen
19/01/2017
Tosi fiksua ja mielenkiintosta tekstiä, ilo oli lueskella. Hyvällä asialla ollaan.
Fröbä
19/01/2017
Erinomainen kirjoitus, hjuvaa työtä!
Samaa mieltä
19/01/2017
Kerrankin hyvin perusteltu mielipide, jonka kanssa voi monessa kohden olla samaa mieltä. Suomen Cupissa on runsaasti hyödynnettävää potentiaalia, ja kirjottajan ehdottama Champions Cup -kisapassi voisi olla hyvä motivaattori joukkueille osallistua ja myös panostaa Suomen Cupiin.
JZ
20/01/2017
Samoilla linjoilla. Kannattaa jatkaa, mutta isoja muutoksia ehdottomasti tarvitaan. Pääsarjojen osallistumispakko olisi mielestäni kokeilemisen arvoinen juttu. Ei se tästä ainakaan huonommaksi voi mennä.

Hyvä (tuore) esimerkki hienosta Cup-tapahtumasta on Lasbin vieraspeli, oliko Kokkolassa. Aika lähellä oli 2div-joukkue kaataa liigajengin. Siitä piisaa mukavaa pöhinää paikallisessa sählyskenessä taas jonkun aikaa. Samanlaisia juttuja riittää vuosien varrelta paljon - ei tälläisiä tarinoita saisi hukata jatkossakaan.
JZ
20/01/2017
Ainiin. Ja eipä tarvitse montaakaan vuotta lisää taaksepäin, kun FBC Turku niisti peräti 2 liigajoukkuetta nurin. Ja nämäkin vain hävitäkseen lopulta finaalin katkeraakin katkerammin - aivan mahtava lajitarina tämäkin.
JL
21/01/2017
Hienoa lukea, että asiaa on tarkasteltu monelta kantilta ja hyvin pohdittu. Jonkinlainen aluejako voisi todellakin olla mielenkiintoinen kokeilu, esim. mainittu neljän alueen malli todellakin vähentäisi matkakustannuksia ja toisi hegemoniahenkeä. Lisäksi kannatan ehdotusta CC-porkkanasta ja samalla CC:n uudistamisesta. 👍

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.