Maajoukkueet

Kommentti: Suomen miehet harjoittelemaan suoraa hyökkäämistä

08.01.
2017
4 Kommenttia
4
Maajoukkueet
Salibandyanalyytikko Jani Hakkarainen pohtii kultahuuman laskettua tuoreessa kommentissaan, mitä Suomen maajoukkueessa tulisi tehdä jatkossa, jotta tämä näky toistuisi Prahassa 2018 ja kotikisoissa 2020. Kuva: IFF.

Salibandyanalyytikko Jani Hakkarainen pohtii kultahuuman laskettua tuoreessa kommentissaan, mitä Suomen maajoukkueessa tulisi tehdä jatkossa, jotta tämä näky toistuisi Prahassa 2018 ja kotikisoissa 2020. Kuva: IFF.

Suomen miesten kolmas salibandyn maailmanmestaruus saattaa hyvinkin koitua siunaukseksi suomalaiselle salibandylle yllättävällä tavalla.

Mitä luultavimmin Ruotsi ei lankea samaan kuoppaan kuin vuonna 2008, kun Suomi voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa jatkoajalla. Tero Tiitu iski ikimuistettavan kultaisen maalin. Silloin Ruotsi kuittasi häviön tilastotappiona eikä muuttanut miesten maajoukkueessaan käytännössä mitään. Seurauksena Suomi pyyhki Ruotsilla Helsinki Areenan lattiaa kaksi vuotta myöhemmin. Vasta selvä tappio Suomelle finaalissa herätti Ruotsin.

Uskon, että ruotsalaiset ovat ottaneet tästä opiksi. Tällä kertaa miesten maajoukkue skarpannee toimintaansa välittömästi ja päävalmentaja kenties vaihtuu. Ruotsi ei todellakaan ollut hyökkäyspelissä parhaimmillaan Riian MM-kisoissa. Hyökkäämisessä oli otettu askelia taaksepäin, mahat olivat täynnä ja joukkue ei selvästi ollut kaikkein yhtenäisin. Lisäksi erityisesti tähtisentteri Alexander Ruddin loukkaantuminen näkyi yllättävän paljon.

Suomen ja Ruotsin takana myös tapahtuu. Sveitsi otti menneellä kisaperiodilla edistysaskeleita Petteri Nykyn epäonnistuneesta projektista vuosina 2012-2014. Juustomaan prosessi jatkuu ja Prahassa Sveitsi on entistä kovempi. Suomessa on myös hyvä muistaa, että alkusarjan ottelu Sveitsiä vastaan oli lopulta jo nyt hyvin tiukka.

Vielä tiukempi oli Suomen ja Tshekin välierä. Suomen hyökkäyspeli oli täysin jäässä, melkeinpä suoraan 90-luvulta. Eemeli Salin iski voittomaalin yksilösuorituksella vasta seitsemän sekuntia ennen loppua. Seuraavat kaksi vuotta Tshekki satsaa oletettavasti ennennäkemättömällä tavalla, kun edessä ovat kotikisat, joihin tshekit syttyvät aivan varmasti. Prahassa Tshekkiä on vielä vaikeampi voittaa kuin Riiassa.

Suomen kannalta tämä tarkoittaa sitä, että myös Suomen on otettava edistysaskelelta, jos se mielii uusia kultansa Prahassa 2018 ja ennen kaikkea juhlia maailmanmestaruutta jälleen kotiyleisön edessä vuonna 2020. Kilpaurheilu on jatkuvaa kilvoittelua paremmuudesta jopa salibandyssä. Koko ajan on juostava, jotta pysyy edes paikallaan.

Kommentoin seuraavassa, miten näen Suomen pelilliset kehityskohteet nyt, kun kovin kultapöly on laskeutunut.

Suomi juhli voittomaalia Tshekkiä vastaan MM-välierässä vain seitsemän sekuntia ennen loppua. Kuva: IFF.

Suomi juhli voittomaalia Tshekkiä vastaan MM-välierässä vain seitsemän sekuntia ennen loppua. Kuva: IFF.

Suomea vastaan on vaikea luoda maalipaikkaa

Suomi on saavuttanut vastustajan maalinteon estämisessä historiallisen korkean tason. Siihen on jatkossakin hyvä nojata yrittäen hioa puolustussuuntaan pelaamista yhä paremmaksi. Säätöä voidaan tehdä varsinkin työntämisessä keskialueen karvauksesta prässiin, toisin sanoen riistopelaamisessa.
Ilmoille voisi heittää myös kysymyksen, voitaisiinko puolustuspeliä kehittää miesten merkkaamisesta puhtaan aluepelaamisen suuntaan, joka mahdollistaisi helpomman kääntöpelin organisoinnin viisikkona?
Suurimmat kehitystarpeet ovat kuitenkin edelleen pallolla puolustamisessa eli pitkissä palloralleissa.

Riian kultaisessa illassa Suomen kaksi ensimmäistä kenttää pitivät Ruotsin hyvin irti pallosta kolmikoiden avulla: puolustajien ja keskushyökkääjän järkevällä keskialueen pelaamisella. Kolmoskentällä tämä onnistui lähinnä syvällä omassa päässä, mikä on vaarallista. On täysin realistista ajatella, että kahden vuoden päästä Suomen kaikki kolme kentällistä pystyvät pitkään palloralliin koko kentän alueella viisikkona siten, että viisikkotasapaino eli hyökkäyspelin puolustusvalmius säilyy.

Kuva: IFF.

Kuva: IFF.

Suorat hyökkäykset tärkein viisikkopelin kehityskohde

Sen sijaan suorissa hyökkäyksissä Suomella työsarkaa todellakin riittää. Suora hyökkäys tarkoittaa joko nopeaa tai pitkää hyökkäystä vastustajan maalia kohti. Se eroaa pitkistä palloralleista siinä, että pallorallissa pelivälinettä liikutellaan ympäri vastustajan viisikkoa, toisin sanoen paljon poikittaissuunnassa ja alhaalla. Suorassa hyökkäyksessä mennään suoraan pystyyn joko järjestäytymätöntä tai järjestäytynyttä puolustusta vastaan. Se siis sisältää yhtä lailla vastahyökkäykset kuin vauhtilähdöt vastustajan viisikkoa vastaan.

Finaalissa Ruotsia vastaan organisoidut suorat hyökkäykset käytännössä puuttuivat Suomen hyökkäysrepertuaarista. Suoria nopeita hyökkäyksiä oli tarkoitus saada aikaan pallon riistoista. Tilastointini mukaan 70 minuutin aikana Suomi sai aikaan kuitenkin vain kolme nopeaa ylivoimahyökkäystä Ruotsin 13 vastaan. Aihioita riitti, mutta Ruotsin takakarvaus katkaisi Suomen nopeat hyökkäykset kerta toisensa jälkeen keskialueelle. Myös Ruotsin maalinestopeli oli huippuluokkaa.

Tämä johtui siitä, että Suomen viisikkorakenne ei ollut kunnossa suoran hyökkäämisen näkökulmasta. Pallottomat pelaajat eivät olleet riittävän hyvin syötettävissä ja pallollinen pelaaja ei päässyt harjoittamaan vaadittavaa nopeaa syöttöpelaamista. Hyökkäyksestä toiseen toistuvaa rakennetta eli pelaajien sijoittumista ei ollut. Itse asiassa näin ei ollut viisikkona myöskään pitkissä palloralleissa Nico Salon kenttää lukuunottamatta.

Ongelma ei ollut uusi vaan sitä nähtiin jo kaksi vuotta sitten Göteborgin MM-kisoissa.
Sama vaiva vaivasi Suomen suoraa pitkää hyökkäämistä samasta syystä. Tämä ei ollut mitenkään yllätyksellistä, koska tietojeni mukaan Suomi ei edes tavoitellut suoria pitkiä hyökkäyksiä. Pelikirjassa oli kaksi hyökkäysrytmiä: suora nopea ja pitkä palloralli. Vuoden 2012 ”maailman nopeimman salibandyn” haaksirikon jälkeen suorista pitkistä hyökkäyksistä oli luovuttu.
Onko siis suora hyökkääminen edes tarpeellista? Suomihan voitti maailmanmestaruuden ilmankin ja neljä vuotta sitten maailman nopein salibandy johti katastrofiin. Voivatko suorat hyökkäykset jopa johtaa vaaralliseen pelin virtailuun päästä päähän?

Mitään suurta riskiä niissä ei ole, jos ne toteutetaan tiiviillä, yhtenäisesti etenevällä nelikolla keskialueelta tai omasta päästä kohti vastustajan maalia. Pikemminkin päinvastoin: mahdollisen menetyksen sattuessa Suomella on pallon lähellä ylimiehitys, mikä mahdollista pallon voittamisen takaisin nopeasti. Tällainen ”vastariisto” on hyvin potentiaalinen tilanne luoda hyvä maalintekopaikka.
Suorien hyökkäysten tärkeys johtuu kuitenkin ennen kaikkea niiden maalintekotehokkuudesta, mikä on ilmiselvää jos ajattelee suoria nopeita hyökkäyksiä. Ne ovat tunnetusti tehokkaimpia hyökkäyksiä, varsinkin jos hyökkäys on ylivoimainen.

Tehokkuuden ei kuitenkaan tarvitse rajoittua nopeisiin hyökkäyksiin. Suorilla hyökkäyksillä voidaan nostaa pitkien hyökkäysten tehokkuutta, jota jatkossa tullaan tarvitsemaan. Lisäksi kaikista suorista hyökkäyksistä syntyy luontevasti vastaprässitilanteita, jossa Suomi pääsee prässikarvaamaan vastustajan pelaaja syvällä hyökkäyspäässä, mikä vaikeuttaa vastustajan peliä ja tuottaa Suomelle hyviä riistoja.

Sveitsi-voiton eteen Suomi sai tehdä jo alkusarjassa täyden päivätyön. Kuva: IFF.

Sveitsi-voiton eteen Suomi sai tehdä jo alkusarjassa täyden päivätyön. Kuva: IFF.

Suorien hyökkäysten kehittäminen vaatii järjestelmällistä harjoittelua

Luontevinta Suomen olisi lähteä parantamaan suoraa hyökkäyspelaamistaan nopeista hyökkäyksistä, jotka ovat jo olleet pelikirjassa ja joiden merkitystä kukaan järkevä ihminen ei epäile. Miten suoria nopeita hyökkäyksiä sitten parannetaan?

Ensinnäkin pitää olla niihin kykeneviä pelaajia. Niitä Suomella on nuoressa kaartissa. Pelaajista asia ei ole kiinni. Kyse on pelaajavalinnoista: ketkä pystyvät tavoiteltua peli toteuttamaan. Toiseksi suoria nopeita hyökkäyksiä pitää harjoitella maajoukkueessakin järjestelmällisesti ja toistuvasti. Tilaisuuksia harjoitteluun ei ole niin paljon kuin seurajoukkueissa. Siksi maajoukkueessa jokaisen harjoituksen ja ottelun merkitys korostuu. Ne pitäisi onnistua käyttämään optimaalisesti hyväksi tavoiteltujen asioiden edistämiseksi. Käsittääkseni näin asia ei ole koskaan ollut Suomen miesten maajoukkueessa. Jo Nykyn aikakaudella 2006-2010 toiminnassa oli heikompia jaksoja – saati sitä aikaisemmin.

Seurajoukkueessa vaihtelu on ymmärrettävää. Maajoukkueessa tulisi olla aina sata lasissa. Maajoukkue ei ole luokkaretki – maajoukkue on huippu-urheilua. Kyllästymisen vaaraa ei myöskään ole, koska tapahtumia on niin vähän. Prosessia on tältä osin Suomen miehissä todellakin syytä kehittää.
Hyökkäyspelin parantamisen tärkeyttä alleviivaa eräs tosiasia, jota on syytä alleviivata toistolla. Alkusarjassa Sveitsiä vastaan ja Tshekki-välierässä Suomen koko hyökkäyspeli oli käytännössä jumissa – huonompaa vastustajaan vastaan. Kultahuuma ei saa peittää alleen tätä tosiasiaa.

Nyt kaksi hyökkäysrytmiä riitti maailmanmestaruuteen. Ne tuskin kuitenkaan riittävät kultasateeseen vuonna 2020. Ilokseni kultavalmentaja Petri Kettunen näyttää olevan samaa mieltä: ”Opittiin maalinestopeli ja seuraavaksi on saatava hyökkäyspeliin monipuolisuutta.”

Prahan kisaperiodi on jo lähtenyt käyntiin.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Jani Hakkarainen
Jani Hakkarainen

Analyytikko, asiantuntija ja filosofi.

Twitter: @hakkarainenjani


Heikki
08/01/2017
Yksi uudenvuoden toivomus olisi. Voitaisiinko vihdoin unohtaa termi maailman nopein salibandy. Se on ylivoimaisesti historian toiseksi huonoin slogan Oilers on salibandy jälkeen. Oli totaalista typeryyttä edes miettiä nopeinta salibandya kun teemat ja tempo oli ja on lähestulkoon päinvastaista. Varsinkin kun joukkueen koostumus ei ole sanottavammin muuttunut peliä rytmittävien yksilöitten osalta. Jos peliätekevä osasto lähestulkoon täydellisesti uudistuu ja hyökkäävät pelaajat ovat taidoiltaa ja ominaisuuksiltaa sitä että pystyvät muuttuvaa rytmiä toteuttamaan voidaan asiaan joskus palata. Joskus. Ei kuitenkaan ihan lähivuosina. Tämä maailmanmestaruus varmisti sen, että joukkueissa ruvetaan opettelemaan peliä puolustuksen kautta ja sen seurauksena pelinoopeuden kasvattaminen kärsii. Ei tämä mestaruus nyt ihan siunaus ollut. Ainakaan pelityylillisesti.
Jouni Laakkonen
08/01/2017
Oikeaan osuva analyysi. Ainakin mun ymmärryksen mukaan.
On todella hienoa että meidän lajista löytyy näin hyviä analyyseja tekeviä ihmisiä. Janin valmennustausta näkyy mutta ehkä vielä enemmän arkityön mukanaan tuoma kyky ajattelun selkeyteen.
Myös ilman seura tai liitto sidonnaisuutta pystyy "puolueettomiin" kannanottoihin. Toivottavasti jaksat Jani jatkossakin näitä tehdä vaikka välistä tuleekin anonyymeilta kuraa niskaan.
Antti
08/01/2017
Loistavaa tekstiä analyytikolta. Kiitos!
Suora hyökkäys
09/01/2017
Kyllä Hakkarainen on tässä oikeassa, suoria hyökkäyksiä ja nopeita pelinkääntöä pitäsi näkyä myös tulevaisuuden maajoukkueessa. Liigajoukkueista Classic ja Oilers ovat olleet jo vuoisia tässä pelitavassa edelläkävijöitä..
Jos seuraava valmennuspari on maajoukkueessa Nykky ja Ahtiainen niin eiköhän pelitapakin tule monipuolisemmaksi.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.