Onnistumiset kiertävät pohjoisen liigajoukkueen – ”Monen kokeneemman pitää nostaa tasoa”

OLS:n leirissä ilmeet ovat olleet viime viikkoina tuimia. Kuva: Juhani Järvenpää

OLS:n leirissä ilmeet ovat olleet viime viikkoina tuimia. Kuva: Juhani Järvenpää
OLS:n leirissä ilmeet ovat olleet viime viikkoina tuimia. Kuva: Juhani Järvenpää

Ennen kauden alkua Oulun Luistinseuraa pidettiin jälleen vahvana pudotuspelikandidaattina miesten Salibandyliigassa. Olihan joukkue selviytynyt puolivälieriin kahtena aiempanakin vuotena. Toistaiseksi kausi ei ole kuitenkaan mennyt ennakko-odotusten mukaisesti, ja Oulussa kaivataan pikaista kurssin käännöstä, mikäli joukkue haluaa pelata kevään ratkaisupeleissä.

Yksi voitto viimeisistä kymmenestä ottelusta, neljä voittoa koko kaudella ja sarjataulukon 10. sija. Nämä ovat OLS:n tilastot kauden ylitettyä jo puolivälin.

Joukkueen ehkä kaikkein suurin murheenkryyni on ollut maalinteko. Osumia on syntynyt 15 ottelussa ainoastaan 63, joka on neljänneksi vähiten koko liigassa. Luistinseuran päävalmentajan Jami Herralan mukaan ottelut ovat kääntyneet yleensä siinä vaiheessa vastustajille, kun omat onnistumiset ovat olleet vähissä hyökkäyspäässä.

– Maalinteko ja onnistumiset ovat ihan täysin itseluottamuksesta kiinni. Olemme kuitenkin puolustaneet ihan hyvin, mutta henkilökohtaiset virheet ovat kostautuneet, ja ne ovat tulleet sellaisiin paikkoihin, että ne ovat ratkaisseet pelit, Herrala avaa Pääkallo.fi:lle.

– Olemme saattaneet hallita peliä hyvin, mutta emme saa paikoista sisään. Sitten, kun kaveri tekee virheistä maalin, niin tulee taantuma.

Kuten Herrala kertoo, OLS:n puolustus- ja maalivahtipelaaminen on toiminut. Omissa on kolissut ottelua kohden keskimäärin 5,3 kertaa, ja kaikki ottelut OLS-maalilla torjunut Ville Mestari on ollut ajoittain häikäisevän hyvä.

Joukkueessa on kuitenkin pelaajia, jotka eivät ole aiempien kausien kaltaisessa vireessä. Esimerkiksi viime kaudella 16 maalia ja yhteensä 21 tehopistettä iskeneen Petri Niemelän saldo on toistaiseksi 2+2=4.

Päävalmentajan mukaan viime kauden jälkeinen muutos pelaajistossa on myös näkynyt. Nimenomaan nuoret pelaajat nousevat esille, kun Herrala nimeää onnistujia.

– Meiltä lähti kokeneita pelaajia, kuten Jani Lämsä, Jukka Lindgren, Arttu Hakala ja myös Matias Veikkola. Sen myötä vaatimustaso treeneissä ei ehkä yleisesti ole ollut tarpeeksi kova. Uudet kaverit ovat suoriutuneet hyvin, mutta monen kokeneemman pitää nostaa tasoa.

– Antti Suomela on tullut aivan puskista. Hänelle laskeskeltiin mahdollisesti 10-15 peliä liigassa ennen kautta, mutta hän on ollut ihan ykkösjätkä meillä. Lisäksi Tiiran Lauri tekee töitä joka päivä hyvällä tasolla, ja Mestari antaa maalissa joka ottelussa meille mahdollisuuden voittoon, oululaisluotsi hehkuttaa.

Hän kuitenkin myöntää, että myös valmennuksella on ollut peiliin katsomista tällä sesongilla.

Kovaa raatava puolustaja Lauri Tiira (edessä) kuuluu OLS:n kauden onnistujiin. Kuva: Juhani Järvenpää
Kovaa raatava puolustaja Lauri Tiira (edessä) kuuluu OLS:n kauden onnistujiin. Kuva: Juhani Järvenpää

– Ekalla kaudella, kun menimme pudotuspeleihin, niin kyykimme ja käänsimme. Viime vuonna otimme enemmän pallollista peliä mukaan, ja tänä vuonna vielä enemmän. Fakta vain on se, että jos paikoista ei naulaa sisään, niin kaikki joukkueet osaavat puolustaa tässä sarjassa. Perusasiat ovat unohtuneet, ja meillä valmentajilla on siinä kasvojen pesun paikka.

OLS:n viime kausien tehomies Valtteri Parviainen on ollut koko kauden sivussa viime kesänä opiskelijoiden MM-kisoissa sattuneen polvivamman vuoksi.

Kuntoutusjakso on sujunut hyvin, mutta hänen pelaamisensa loppukauden aikana on edelleen epävarmaa.

– Jos olemme lähellä päästä playoffeihin, hän saattaa pelata runkosarjan viimeisissä matseissa. Tiedämme kuitenkin, että tuollaisen tauon jälkeen ei kannata kiirehtiä, koska pelikuntoon pääseminen vie aikaa, Herrala muistuttaa.

Ero viimeisellä pudotuspeleihin oikeuttavalla sijalla olevaan Indiansiin on tällä hetkellä kolme pistettä. Lisäksi SalBa ja karsijan paikalla oleva LASB hengittävät niskaan kahden pisteen sisällä.

Keltasinisen Luistinseuran tavoite on kuitenkin tiukasti playoffeissa. Herrala uskoo onnistumisten olevan avain pistepotteihin.

– Kaikki joukkueessa tietävät, että haluamme pudotuspeleihin. Ei tätä lajia pelaa kukaan niin, että selviytyykö vai säilyykö sarjassa. Mennään peli kerrallaan ja muutetaan toimintaa paremmaksi, että voitamme taas otteluita.

– Viime viikonlopun SPV-ottelussa ilme oli hyvä. Kun (Joni-Arttu) Sieppi sai maalin lauantaina, niin hän pelasi hyvän viikonlopun. Se on jokaisen kohdalla yksilöllistä, miten lukko voi aueta. Olisi tärkeää saada onnistumisia niille, joilla on ollut vaikeaa.

4 comments

  1. Ei ole ihme jos pelaajilla on itseluottamuksen kanssa vaikeaa, kun katsoo miten päävalmentaja on ainakin lehdistötilaisuuksissa julkisesti heitellyt pelaajia bussin alle. Joten ehkäpä koutsilla peiliin katsomisen paikka. Ols kuitenkin materiaaliltaan ehdottomasti vieläkin pleijarikamaa. Toivottavasti nousevat kahdeksan joukkoon niin pääsevät EV tai Classic reissaamaan ouluun puolivälierissä.

  2. Onko Niemelä menossa liminkaan? Näyttää hän saa vastuuta valmennukselta enään. Tainut jäädä useita pelejä väliin.

  3. Niemelä pelasi LNM:ssä pari peliä farmisopparin avulla alkukaudesta, koska sai Liigaan parin pelin pelikiellon viime kevään pudotuspelien Classic-sarjasta. Muuten on kyllä saanut ihan kivasti vastuuta, vaikka pisteiden valossa miehen kausi on ollut aika iso pettymys. Melkoinen apina tuntuu olevan selässä, kuten aika monella muullakin olssilaisella.

  4. Vaikea sanoa mistä kiikastaa maalinteko. Valmentajan vaihto lienee selviö ainakin jos pleijaripaikkaa ei tule. Lehdistötilaisuuksien perusteella Herralalla ei taida homma olla oikein halussa. Saapa taas nähdä millaista rulettia kentällisiin on tänään tulossa.