Sarjajumbon valmentaja vaihtuu ensi kaudelle – entinen pääkäskijä palaa penkin taakse

Mika Heinonen palaa M-Teamin penkin taakse. Kuva: Juhani Järvenpää.

Mika Heinonen palaa M-Teamin penkin taakse. Kuva: Juhani Järvenpää.

Miesten Salibandyliigan jumbosijalla majaileva M-Team on julkaissut ensi kauden valmentajansa. Paluun joukkueen peräsimeen tekee Mika Heinonen.

Heinonen toimi M-Teamin päävalmentajana jo Divarin mestaruuteen päättyneellä kaudella 2014-2015 sekä viime kaudella Salibandyliigassa. Hän on valmentanut urallaan myös muun muassa Oilersissa ja SSV:ssä.

M-Team on tällä kaudella Salibandyliigassa voittanut tähän mennessä vain kaksi ottelua ja pelannut kahdesti tasan. Tappioita on tilille kertynyt 14. Piste eroa toiseksi viimeisenä olevaan Rauman SalBaan on neljä pistettä. Tällä kaudella joukkuetta on luotsannut Jarmo Härmä.

Pelaajasopimuksista sekä täydennyksistä valmennusryhmään tiedotetaan M-Teamin nettisivujen mukaan kevään aikana.

M-Teamin uutinen aiheesta.

8 comments

  1. Minkä ihmeen takia vasta ensi kaudelle??!! Jarmo Härmä olisi pitänyt potkia pellolle jo joulukuussa. Mutta ei, kun annetaan kaverin olla peräsimessä koko kausi, meni miten meni. Härmälle nyt kenkään ja uutta tilalle!

  2. #51, miksi dissaat Härmää? Vuosia läheltä seuranneena, voin sanoa, että ongelma oli ja on yhä Itkoset ja niiden itkut. Niin kauan kun he ovat puikoissa tai kokoonpanossa, ei Tiimi tule pärjäämään.

  3. No jotain muutoksia on tehtävä, ja kun niitä ei tehdä niin vika on valmennuksessa..

  4. Ei ole vika Härmässä. Härmän valmennusfilosofia on mielestäni erittäin hyvä, ja taktiikkapuoli on hallussa. Erittäin pelaajaläheinen, saa pelaajista irti hyvin paljon. Kyllä vika on tiimin pelaajissa, ei tollasella kokoonpanolla pärjätä liigassa, Divarissakin tulis pataan. Itkunen itkee ja karavaanit haukkuu!

  5. Jarmo ”Jamo” Härmä on oikein pätevä sisä_kendo valmentaja. Viime kaudella huipputulosta EräAkatemiassa ja tänä vuonna heikentyneellä materiaalilla oikein onnistunutta taistelua jopa playoff paikoista #taktiikkawelho

  6. Härmä on liian kiltti ja taidoton valmentamaan mitään huippujoukkuetta tai siksi aikovaa. Miestä ei ole ollut Oulussa ikävä.