Suomen MM-karsintaryhmään kaksi muutosta – Kekkonen ja Sällström mukaan

Siru Kekkonen edustaa Suomea MM-karsinnoissa. Kuva: Topi Naskali

Siru Kekkonen edustaa Suomea MM-karsinnoissa. Kuva: Topi Naskali

Suomen naisten maajoukkue matkaa ensi tiistaina Italian Celanoon, jossa pelataan 1.-5.2.2017 MM-karsinnat ensi joulukuussa Slovakiassa järjestettäviin MM-kisoihin. Suomen joukkueeseen on tullut kaksi muutosta, kun Classic-pelaajat Ella Alanko ja Kristiina Kauppila joutuvat jättämään MM-karsinnat väliin loukkaantumisten takia.

Maajoukkuevalmennus päävalmentaja Lasse Kurrosen johdolla kutsui mukaan Classic-hyökkääjä Siru Kekkosen sekä Suomen U19-tytöt marraskuussa EFT-turnauksen voittoon kipparoineen M-Teamin Trine Sällströmin.

Kekkonen oli naisten mukana marraskuun EFT:ssä ja lähtee nyt innolla Italiaan, jossa vastaan asettuvat emäntämaan lisäksi Venäjä, Puola ja Iso-Britannia.

– Ihan mahtavaa lähteä mukaan! Ennakkoon minulla ei ole juurikaan kokemusta meidän tulevista vastustajista, mutta varmaan aika erilaisia pelejä, mihin on normaalisti Top 4-maiden kanssa totuttu. Mielenkiintoista nähdä mitä sieltä tulee vastaan, Kekkonen pohtii.

– Tapahtuma toimii meille hyvänä mahdollisuutena hioa omaa pallollista peliä. Varmaankin syvennytään vieläkin enemmän taktisiin asioihin ja koitetaan hakea toimivia kentälliskoostumuksia, Kekkonen kertoo tapahtuman odotuksista.

Sällströmille kyseessä on uran toinen naisten maajoukkuetapahtuma, sillä naisten huippupeleihin hän sai ensikosketuksensa syyskuun Ruotsi-otteluissa. 18-vuotias Sällström lähtee reissuun odottavalla fiiliksellä.

– Kiva lähteä mukaan naisten matkaan ja jännä päästä pelaamaan ihan uusia maita vastaan. MM-karsinnat ovat hyvä mahdollisuus saada lisäkokemusta kansainvälisistä peleistä, joten hienoa päästä mukaan, Sällström ennakoi.

Suomi aloittaa MM-karsinnat keskiviikkona 1.2.2017 klo 20:00 ottelulla kotimaa Italiaa vastaan. Lue lisää karsintaohjelmasta IFF:n turnaussivulta.


Naisten maajoukkue
MM-karsinnat 2017
Celano, Italia 1.-5.2.2017
Suomen maajoukkue, WFCQ 2017

Suomen karsintaottelut (Suomen aikaa)
Ke 1.2. 20:00 Suomi – Italia
To 2.2. 17:00 Venäjä – Suomi
Pe 3.2. 20:00 Suomi – Puola
La 4.2. 13:30 Iso-Britannia – Suomi

Maalivahdit ikä seura ottelut maalit syötöt yht.
Laura Loisa 25 Classic, Tampere 57 0 0 0
Tiltu Siltanen 27 SB-Pro, Nurmijärvi 2 0 0 0

Puolustajat
Silja Eskelinen 23 Piranha Chur (SUI) 19 4 3 7
Minna Kallio 34 Classic, Tampere 8 0 1 1
Mia Karjalainen 28 PSS, Porvoo 70 10 16 26
My Kippilä 20 Rönnby IBK (SWE) 25 2 9 11
Elina Kujala 29 SB-Pro, Nurmijärvi 111 47 37 84
Laura Manninen 23 Pixbo Wallenstam (SWE) 36 1 8 9
Laura Mertsalmi 27 UHC Dietlikon (SUI) 80 4 17 21
Hanna Sipiläinen 27 Classic, Tampere 24 4 10 14

Hyökkääjät
Eliisa Alanko 28 Classic, Tampere 90 64 19 83
Siru Kekkonen 26 Classic, Tampere 6 0 0 0
Karoliina Kujala 29 SB-Pro, Nurmijärvi 101 36 34 70
Katri Luomaniemi 32 Classic, Tampere 65 25 20 45
Sanni Nieminen 25 Classic, Tampere 21 7 1 8
Nina Rantala 28 Classic, Tampere 54 25 33 58
Laura Rantanen 24 TPS, Turku 7 0 1 1
Jenna Saario 18 TPS, Turku 2 0 1 1
Trine Sällström 18 M-Team, Helsinki 2 0 0 0
Daniela Westerlund 18 SB-Pro, Nurmijärvi 0 0 0 0

Joukkueenjohto
Lasse Kurronen päävalmentaja
Markus Huhtimo valmentaja
Irina Peltola valmentaja
Tommi Seikkula valmentaja
Kaarina Salomaa joukkueenjohtaja
Jussi Kurronen fysioterapeutti
Jouni Hämäläinen hieroja
Heidi Kurronen hieroja

Teksti: Salibandyliitto

15 comments

  1. Miksi tonne valitaan ylipäätänsä loukkaantuneita ja sit joudutaa korvaamaa?? Alanko kokokauden ollu sivussa ja kauppilalla selkä aivan muussia. Luulis et peltola joka toimii classicin valmennuksessa tietävän että pelaajat on loukissa kun classicissa pelaa. Tai sitten vaa ei haluttu sanoa että voi nimetä joukkueeseen

  2. Mikäs Ellalla taas?
    Toivottavasti saisi tyttö pian ittensä kuntoon – korvaamaton Suomelle isompia pelejä ajatellen!

  3. On kuitenkin tänään kokoonpanossa ykkösessä! Ja korvaajaksihan löytyi äkkilähtija yllätys yllätys…

  4. Niin kyllähän tämä melkoisesti kysymyksiä herättää. Miksi tänään classicin ykkösketjussa ja sitten on muka loukissa. Aika ylläri on myös alisa pölläsen oleminen kokoonpanossa. Mikä tää tämmönen tiedotuspolitiikka on? NHL:ssäkin tiedotetaan avoimemmin ku suomen naisten mj?

  5. Miten tämä oikein toimii? Clasulla majukenttä ykkösenä ja koovee liigassa sijalla 8 ja näyttää vielä ainakin perin epäselvältä kumpi tämän voittaa!

  6. alussa yski, mutta loppu vakuutti. onneksi – ei suomen majuun tän parempaa kenttää oo mistään tulossa ku classicin ykkönen.

  7. Jaahas kuin politiikassa aikanaaa. Salainen kassakaappisopimus kaivettu esiin. Koska meillä joukkue joka valittu pelillisillä kriteereillä eikä valintaan vaikuttaisi muuta asiat?
    Isin tyttö!

  8. Ei varmaan koskaan, mutta ei ollu ne kaikki entiset ja nykyiset NST-pelaajatkaan mukana pelillisillä ansioilla tai ainakaan taidon puolesta. Hyvä että ne on tajuttu pudottaa pois projektista. Se on jo suunta parempaan – nyt on nuoria superlahjakkuuksia tilalla, odotan innolla!

  9. Sanoisin minäkin, että ainakin lahjakkaampia ja parempia kuin kisakoneesta pudotetut melkein 10v vanhemmat keskinkertaisuudet 🙂 Siitä on hyvä rakentaa!!

  10. No onhan tässä taas valoa tunnelin päässä kun pöllänen alkaa kolkuttelemaan majun ovia. Sitä tässä vaan mietin että millä me saatais näistä maajoukkuepelaajista leivottua fyysisesti vahvoja, jotka pärjäis vielä ruotsille. Nyt ku laittais riviin suomen ja ruotsin pelaajat vierekkäin, niin tulisi äkkiseltään mieleen että suomen joukkue on joku junnujoukkue verrattuna ruotsalaisiin. Rantala on suomen pelaajista ainoita (pakkikaluston lisäksi) jotka näyttävät urheilijoilta. Kyllä tosta kukkakeppi-osastosta pitäis päästä eteenpäin. Lihasmassaa ja fyysisiä ominaisuuksia pitäis viedä huimasti eteenpäin, tällä myös tää alituinen loukkikierre saataisiin loppumaan. Pitäs saada vähä lihaa luiden ympärille näiden suomen ”tyttösten” jotta pärjättäis. Anna wijk on varmasti prototyyppi rakenteeltaan ja profiililtaan mitä kohti pitäis mennä. Sporttinen, vahva, mutta kuitenkin nopea.

  11. Ruotsalaisilla varma ylivoima fyysisten ominaisuuksien kohdalla! Siellä vain on materiaali paljon laajempaa mistä valita ja Suomessa vielä puuhastellaan näiden isin tyttöjen ”näytön” paikoista, niin lopputulos on nähtävissä. Jokainen voi käydä katsomassa liigapelit ja todeta mitä superlahjakkuutta on nähtävissä. Hyvä tavoite on sekin, että pärjättäisi Tsekille ja Sveitsille!

  12. Ruotsille todella jäädään. Mutta ehkä tossa tarkoittivat edelliset, että näillä uusilla nuorilla on kovemmat edellytykset niihin huonompiin, projektista syrjäytettyihin nähden – Lirkit jne huonoa tulosta sekä liigassa että majussa tehneet – että nuoret pesee kevyesti ne – ja ehkä joskus, joku vuosi, jollain combolla myös sitten Ruotsin.
    Superlahjakkuuksia heihin verrattuna, mutta ei ruotsalaisiin verrattuna. Kaikki on suhteellista.

  13. Paluuviite: Best Writing Service