Divarit

Syyskaudella dominoinut Divari-joukkue kompuroi – jo kolmas voitoton ottelu putkeen

12.01.
2017
8 Kommenttia
0
Divarit
Erä Akatemialla ei kulje alkukauden malliin. Kuva: Juhani Järvenpää.

Erä Akatemialla ei kulje alkukauden malliin. Kuva: Juhani Järvenpää.

Miesten Divarissa FBC Turku ja Erä Akatemia tarjoilivat mainiota salibandyviihdettä Sport Gardenilla. Ottelu päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen 4-4 -tasalukemiin.

Avauserässä nähtiin vauhdikasta peliä ja kolme maalia. Erikoista oli maalien ja torjuntojen jakautuminen, sillä akateemikkojen maalilla Ville Riipinen torjui vain kerran ja joutui antautumaan kahdesti. ”BeeCeen” maalilla Aleksi Sillantaka puolestaan urakoi jopa 12 torjunnan verran jo avauserässä ja päästi vain yhden maalin. Avauserän FBC-osumat tekivät Petteri Lepistö ja Markus Mattila. Lepistölle maali oli kauden ensimmäinen. Akatemian 1-1 -tasoituksen 14 minuutin kohdalla ampui Jussi Mäkinen.

Toisessa erässä peli oli tasaisempaa tilastojenkin valossa. Elia Tölli toi Erän tasoihin ja Mika Majalahti ampui ylivoimalla 3-2 -johtomaalin vain 13 sekuntia ennen erän päätöstä. Näin ollen kolmanteen erään lähdettiin vieraiden maalin johdossa.

Kolmannen erän puolivälin lähestyessä Markus Räsänen vei Erä Akatemian jo kahden maalin karkumatkalle, mutta jo seuraavassa vaihdossa Santeri Urponen toi Turun jälleen maalin päähän.

Kun kolmatta erää oli jäljellä enää 35 sekuntia, Jussi Tammi tasoitti ottelun nopean sisäänlyönnin jälkeen. Jatkoajalla ei maaleja nähty, joten pisteet jaettiin.

Joukkueiden tehokkaimmat olivat Tammi (FBC Turku) ja Tölli (Erä Akatemia) kumpikin lukemin 1+1.

Ottelu oli jo kolmas voitoton putkeen Erä Akatemialle. Joukkue hävisi ennen joulutaukoa koko alkukauden aikana vain kerran. Erä Akatemialla on menossa todellinen härkäviikko, sillä se pelasi eilen ÅIF:ia vastaan kotona ja sunnuntaina Mosahallille sininuttujen vieraaksi saapuu SB Vaasa. Joukkue on edelleen sarjataulukossa toisena. FBC Turun sijoitus on neljäs.

Ottelutilastot

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Pääkallo.fi
Pääkallo.fi

Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.


Kiitäjä
12/01/2017
Jussi Tammi on kyllä kaveri, jolla maila ei tärise ratkaisuhetkillä! Kova luu!
Herra numero 47
12/01/2017
Totta puhut kiitäjä, kyllä huomaa kaverin liiga taustan tiukoissa paikoissa... Viileetä!
Mistä numero 47 tulee?
12/01/2017
Olin juuri sanomassa, että SalBa menetti kyllä kovan luokan pelimiehen... Uskallan väittää, että jos Tammi pelaisi vielä Salbassa niin he olisivat varmasti pudotuspeleissä!! Niin kovala...
Herra numero 47
12/01/2017
Olisihan tuollaisen laukauksen omaava kylmähermoinen hyökkääjä vahvistus monessakin joukkueessa... Mielestäni hänen kaltainen pelaaja sopisi todella hyvin ruotsin superliigaan, suurta vastuuta vaan pojalle niin alkaa verkko heilua! Onhan kuitenkin suhteellisen nuoresta kaverista kyse...
Niintahinäin
12/01/2017
Kaikissa joukkueissa pelinumero 47 ei todellakaan takaa laatua :)
Petrin poika
12/01/2017
Olen HERRA NUMERO 47 kanssa täysin samaa mieltä! Olen kuullut huhuja, että kyselyitä on tullut ulkomailta.... Olen kyllä varma että tämä numero 47 takaa laadun kaikissa joukkueissa!! On sen verran kovala.
Junnu#8
12/01/2017
Loviisan Torissakin on kova pelaaja#47. Kai tuo numero sitten tekee pelimiehen:D
Halone
13/01/2017
Kai ny ei akoilla kulje ku pelimiehet jääny pois ringistä ku varmistanu sarjassa pysymisen. Loppukausi voitotta

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.