Värikäs liigapuolustaja parrastaan: ”Olen ottanut NHL-pelaaja Brent Burnsista mallia”

Part kasvaa ja peli kulkee. Asser Jääskeläinen (vas.) on ollut pelannut vahvan kauden Classicin takalinjoilla. Kuva: Esa Takalo

Parta kasvaa ja peli kulkee. Asser Jääskeläinen (vas.) on ollut pelannut vahvan kauden Classicin takalinjoilla. Kuva: Esa Takalo
Parta kasvaa ja peli kulkee. Asser Jääskeläinen (vas.) on ollut pelannut vahvan kauden Classicin takalinjoilla. Kuva: Esa Takalo

Tampereen Classic ja EräViikingit väänsivät tiistai-iltana miesten Salibandyliigan kärkiottelussa Tampere Areenalla. Voittajasta ei ollut epäselvyyttä, sillä Classic vei voiton oikeutetusti loppulukemin 9-5.

Classicin esitys oli vahva, ja erityisesti ykköserä oli kotijoukkueen suvereenia näytöstä. Vaikka EräViikingit pääsi kolmannessa erässä jo maalin päähän, oli Classicin kuusikymppinen hyvinkin tasapainoinen.

Taistelun tauottua Classicin kättelyrivistöstä erottui polviasennossa puuskuttava hahmo, joka on muuttunut viime vuosina ulkonäöllisesti sekä pelillisesti.

Asser Jääskeläinen, nähtiinkö tänään kauden tähän asti paras Classic?

– Niin voi sanoa. En tiedä oliko kaveri parhaimmillaan ensimmäisessä erässä vai oltiinko me vain valmistauduttu tähän peliin niin hyvin. Oli todella hyvä meininki meidän puolelta ja sen huomasi heti kun tuli koppiin ennen peliä. Ehdottomasti kauden parasta Classicia.

– Tiedostettiin se, että tässä pelataan runkosarjan voitosta ja tänään pitää laittaa kaikki likoon. Tähän asti ollaan pelattu aika heikosti. Tämä oli selkeä parannus, vaikka puolustussuuntaan peli ei ollut vielä ainakaan niin hyvää kuin se voisi olla, Jääskeläinen paalutti Pääkallo.fi:lle.

Kyseessä oli sarjan kärkikamppailu ja vastakkain olivat kauden tähän asti kaksi parasta joukkuetta. Loppua kohden tunteet hieman ryöpsähtelivät molemmissa leireissä ja kolmannessa erässä nähtiin runsaasti jälkipeliä.

– Se on vain hyvä asia. Odotin, että kuumenemista olisi tapahtunut jo aikaisemmin. Kyllähän se kuuluu mielestäni kärkimatseihin, että tunnelma on vähän lämpöisempi, Jääskeläinen kommentoi.

Voikin todeta, että 995 silmäparin edessä pelatussa kamppailussa oli mukana jo aimo annos pudotuspelihenkeä. Joukkueet kohtaavat kuitenkin seuraavan kerran jo 21.1. samaisessa paikassa, kun Tampere Areenalla mitellään Suomen Cupin finaalit. Jääskeläisen mukaan tuleva finaali ei erityisesti näkynyt pelaajien otteissa.

– Varmasti alitajuisesti, mutta ei me sitä mietitty tuossa pelin aikana, värikäs puolustaja tiesi.

Tässä välissä haastattelua Jääskeläinen piti pienen paussin haastattelussa ja kävi kättelemässä vastustajan, kuten asianmukaisesti kuuluukin.

Tamperelaisilla on ollut kauden aikana jonkin verran loukkaantumishuolia. Nimekkäin poissaolija on ollut polvileikkeuksesta toipunut Lassi Vänttinen. Tai jos ihan rehellinen on, niin nimekkäin puuttuva pelaaja on ollut läpi kauden ex-tennistähti Jarkko Nieminen.

Niemistä ei nähty tänäänkään kaukalossa, mutta jos kolme realistisesti pelaavaa kenttää lasketaan, niin voi väittää, että Classicilla oli vihdoin kasassa täysi kokoonpano.

– Oli tosiaan täysi kokoonpano jalkeilla. Cupin pelissä SPV:tä vastaan oli myös toki. Se tarkoitti sitä, että saatiin leveyttä materiaaliin. Harva ottelu on pystytty pelaamaan tällä kaudella kolmella kentällä, mutta nyt pystyttiin aika pitkälti. Se myös laajensi pelin tasoa, Jääskeläinen kiitteli.

Tamperelaispakki pelasi kaksi edellistä kautta Ruotsin Superliigan Helsingborgissa. Tätä ennen Jääskeläiseltä, 27, löytyi 166 runkosarjan liigaottelua Classicin paidassa. Seitsemän ensimmäisen Classic-kauden aikana mitalikaappiin kertyi kolme hopeaa ja yksi pronssi.

Petteri Nykyn luotsaaman Classicin meno oli vahvaa jo viime kaudella ja kruununa oli Suomen mestaruus kevään Superfinaalissa. Väriläiskä palasikin nyt hiukan muuttuneeseen, mutta muuten tuttuun ”familyyn”. EräViikinkejä vastaan Jääskeläinen luuti ykkösvitjan takalinjoilla.

– Olen sopeutunut hyvin. Seura on kuitenkin pitkälti samanlainen, yhtä hieno ja hauska organisaatio tämä on edelleen. Tänne oli mukava palata, kun toimintaan on tullut vielä ripaus lisää urheilullisuutta. Sen kyllä huomasi viime kaudellakin, eikä se mestaruus ihan turhaan tullut. Olen tässä seurassa koko ikäni ollut mukana ja täällä asunut, joten tänne oli helppo palata, Jääskeläinen kertoi.

Ketjukavereina liuta maailmanmestareita. Jääskeläinen (kesk.) pelasi EräViikinkejä vastaan Krister Savosen, Nico Salon, Eemeli Salinin ja Joonas Pylsyn kanssa. Kuva: Esa Takalo
Ketjukavereina liuta maailmanmestareita. Jääskeläinen (kesk.) pelasi EräViikinkejä vastaan Krister Savosen, Nico Salon, Eemeli Salinin ja Joonas Pylsyn kanssa. Kuva: Esa Takalo

Aiemmin artikkelissa mainittiin muuttunut mies ja sen voinee useat Jääskeläisen otteita seuranneet allekirjoittaa. Ruotsin vuodet ovat tuoneet selkeästi lisää varmuutta puolustajan otteisiin ja ylimääräiset sekä turhat riskit loistavat pitkälti poissaolollaan. Muutoksiin löytyy selkeitä syitä.

– Siellä joukkue oli niin kova, että jos et ollut täysillä mukana, niin et pärjännyt. Peleihin valmistautuminen on kehittynyt omalta osaltani sekä esimerkiksi kovaa pelaaminen. Sen lisäksi en ole enää niin uhkarohkea pallollisena. Ruotsissa ei ollut varaa olla liian rohkea, ja sitä kautta olen saanut viisautta omaan peliini. Ruotsalainen pelityyli on enemmän sellaista shakkia, ja koko ajan piti tehdä täsmällisiä siirtoja, Jääskeläinen analysoi.

Jos viime kaudella ihasteltiin Mikko Sipilän rouheaa partaa, niin Jääskeläinen on ex-Viikinki-pelaajan selkeä manttelinperijä. Syy naamakarvoituksen kasvattamiseen on miehen tyyliin sopien sangen persoonallinen.

– Elokuusta asti olen tätä kasvattanut. Seuraan ”änäriä” (NHL) paljon ja ruotsalaispakki Erik Karlsson on suurin suosikkipelaajani. Kyseessähän on ruotsalainen mieskarkki ja häntä en pysty matkimaan, mutta Brent Burnsia sen sijaan pystyn. Olen ottanut hänestä mallia.

Meneekö loppukausi tuolla parralla?

– Menee. Katsotaan leikataanko sittemmin, Jääskeläinen vakuutti.

Haastattelu saa hiukan lisäväriä, kun lauma Classic familyn nuorimmaisia ryntää paikalle kertomaan suorasukaisen mielipiteensä. ”Hyvä matsi” -kommentit ja ylä- sekä alavitoset saavat liigapakin hymyilemään. Ehkäpä joku näistä nuorista muistaa vanhemmalla iällä tämän esikuvan ”luolamiestyylin”, ja kasvattaa risuparran häntä matkiakseen.

Oikealta puolelta laukovan puolustajan nimi nousi esille viime viikolla Pääkallo.fi:ssä, kun Sveitsissä pelaava Matti Vapaniemi kertoi haastattelussa, että miten tulevan kevään Superfinaali tulee ratkeamaan. Suora lainaus kuului näin:

”Ratkaisuosuman ampuu puolesta kentästä erittäin suuresti sekä pelaajana että ihmisenä arvostamani herrasmies nimeltä Asser Jääskeläinen. Tuuletuksena nähdään kaksi täyttä kierrosta polvennostopikajuoksua.”

Jääskeläinen kommentoi ennustusta huvittuneena.

– Katsotaan sitten, että kerkeänkö kahta kierrosta vetämään polvijuoksua, mutta Matin tarjoama skenaario toivottavasti toteutuu. Oli sen verran upeasti sanottu upealta mieheltä.

Kommenteista päätellen olette lämpimissä väleissä. Lähetä vielä herra Vapaniemelle jotain terveisiä?

– Matille sellaisia terveisiä, että jättää sen italialaistyyppisen viinin pois, vetää ”kerran vielä”-projektin ja palaa takaisin Classiciin, Jääskeläinen päätti haastattelun pilke silmäkulmassaan.

Lisäys 11.1. klo 11.03.

Jääskeläinen twiittasi parrastaan vielä illalla ja halusi kertoa lopullisesta tavoitteestaan:

Linkit:
Helsinkiläisvieraat heräsivät liian myöhään – Classic jälleen vahvempi kärkiottelussa
Ottelutilastot
Esa Takalon ottelukuvat

4 comments

  1. Tässä se on Nykyn vahvuus ja heikkous samassa lauseessa, ”harva peli on pystytty kolmella kentällä pelaamaan”.

  2. Mikähän siinä on ettei classicin kotipeleistä tule maalikoosteita =/

  3. just osoittaa valmentajan hyvyyden et jos rosteri ei kestä 3 kenttää niin sitten ei.Tää on S7 tulosurheilua eikä mitään kaikki pelaa pelleilyä.