VS: Poikajoukkue nousi vaikeuksien kautta voittoon – kassasta kavallettiin 6000e

SB Vantaan D2-poikien matka Storvreta Cupin voittajaksi ei tullut ilman vastoinkäymisiä. Kuvituskuva: Iiro Karesniemi.

SB Vantaan D2-poikien matka Storvreta Cupin voittajaksi ei tullut ilman vastoinkäymisiä. Kuvituskuva: Iiro Karesniemi.

SB Vantaan D2-poikien kilpajoukkue voitti loppiaisena arvostetun Storvreta Cupin, vaikka joukkue oli kokenut vuotta aiemmin kovia, kun sen kassasta kavallettiin rahaa. Asiasta uutisoi Vantaan Sanomat.

Storvreta Cupiin osallistui kaikkiaan 700 joukkuetta. SB Vantaan 12-vuotiaiden poikien joukkueella oli hymy herkässä voiton jälkeen.

– Hyvin meni, kaikki pelit voitettiin, summasi joukkueen kapteeni, puolustaja Akseli Markkanen Vantaan Sanomien artikkelissa.

Vuodenvaihteessa 2015–16 kyseisen joukkueen yhteinen kassa kavallettiin. Seura teki asiasta ilmoituksen poliisille, jonka tutkinta on yhä kesken. Epäiltynä on joukkueessa pelanneen pojan vanhempi, joka on seuran mukaan myöntänyt teon.

– Summa oli vähän alle 6 000 euroa, eli melkein puolet koko kauden budjetista. Teko on sellainen, josta ei voi kuin jäädä kiinni. Siksi se tuntuu hyvinkin epätoivoisen ihmisen harkitsemattomalta teolta, totesi joukkueenjohtaja Joni Kurkela Vantaan Sanomille.

– Mikä myös yllätti on se, että teko kohdistui lapsiin. Rahat ovat suoraan heiltä pois, Kurkela avasi.

Vanhempien suhtautuminen tilanteeseen oli kuitenkin varsin hieno. Joukkue pisti pystyyn lakritsi- ja vaatemyyntikampanjat, järjesti diskobileet Hämeenkylän koululla ja ravasi lukuisissa talkoissa keräämässä varoja. Se on myös saanut uusia sponsoreita, jotka ovat mahdollistaneet varustehankintoja ja muun muassa mestaruuteen päättyneen Ruotsin-matkan.

– Vuoden aikana olemme saaneet kasatuksi reilusti enemmän rahaa kuin mitä vuosi sitten meni. Vanhempien kukkaroilla ei ole erikseen tarvinnut käydä. Seuraltakin on tullut aivan valtavan iso tuki. Se ei ole kiirehtinyt salivuokrien perimisessä, Kurkela kertoi.

Tämän lisäksi valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio Valo palkitsi SB Vantaan vuoden 2016 Sinettiseurana lasten ja nuorten hyväksi tehdystä työstä. Tietyt asiat kavallukseen liittyen harmittavat päävalmentajaa edelleen.

– Eniten tässä ottaa päähän sen pojan puolesta, jonka piti lopettaa harrastus vanhemman toiminnan takia, harmitteli päävalmentaja Teemu Vanhala VS:lle.

Päävalmentaja uskaltaa myös epäillä, että ”vilunkia” esiintyy monessakin seurassa, mutta tapauksia ei tuoda julki.

– Haluaisin, että näissä asioissa kissa nostettaisiin pöydälle, jottei tällaista pääsisi tapahtumaan. Tai jos tapahtuu, niin tekijät saadaan oikeudelliseen vastuuseen, Vanhala vaati.

Vantaan Sanomien artikkeli aiheesta.

18 comments

  1. Ehdottomasti jollain tavalla poikaa pitää saada jatkamaan harrastusta. Keino kyllä löytyy kun päätetään että näin tehdään.

  2. Helposti jäi kiinni ja on vielä myöntänyt teon. Silti tutkinta on vielä kesken. Ei voi kuin ihailla miten nopeasti Suomessakin nää hommat toimii.. Hyvä kuitenkin että jäi kiinni. Mutta iso peukkuja muille vanhemmille näyttävät millaisia monet suomalaiset ovat edelleen (vaikka elämäntapavalittajat haluavat aina haukkua suomalaisia).

  3. On tapauksia ja aina ei edes tutkita, vaan lakaistaan seuran maineen nimissä maton alle.

  4. En voi ymmärtää miten jonkun joukkueen rahoja voidaan enää tänä päivänä voihkia noin vain. Eikö seurassa ole joukkueiden tilit seuran alla? Ja tilinkäyttö aina kahden takana. Jojo hyväksyy laskut ja maksut ,jotka rahuri maksaa. Ja välitarkistuksia kaudella miten tulot ja menot suhteessa tehtyyn kausibudjettiin menee. Joskus muinoin oli joukkuetilejä yksittäisen henkilön nimellä. Vaan ei pitäisi olla enää mahdollista seuroissa. Kovasti ihmettelen kyseisen joukkueen ja seuran toimintaa. Ja kuten edellä,niin tämä pelaaja pitäisi ehdotomasti ottaa mukaan toimintaan. Ja keskustella auki muiden kanssa.Syrjäytyminen alkaa muuten juuri tällaisista .

  5. Miksi pojan piti lopettaa? Vaikka vanhempi on pahasti töppäillyt on todella epäreilua laittaa myös lapsi maksumieheksi. SB Vantaa osoittaisi suuruutensa sillä, että mahdollistaisi pojan harrastamisen kun perheelläkin on rahat niin tiukassa.

  6. Eiköhän se lopetuspäätös tullut jostain muualta kuin seuralta/joukkueelta. Onko kavaltajan kiva tuoda lasta harjoituksiin. Onko pojan kiva tulla paikalle kun muu joukkue tietää mitä on tapahtunut.

    Valitettavaa pojan kannalta, ei voi muuta sanoa.

  7. Pojalla oli kyllä mahdollisuus jatkaa harrastusta, toki edellyttäen, että toimintamaksut suoritetaan. Pojan harrastamisesta ei kannata huolestua, se jatkuu toisen lajin parissa.

  8. Onhan näitä tapauksia muitakin kuin tämä. Ilta-Sanomat kirjoittaa aiheesta tänään Urheilusivuillaan, junioriurheilun parista.
    Ja muistuu itselle sellainenkin tapaus, että eräs luokanopettaja pelasi oppilaidensa luokkaretkirahat. Joten kaikkialla, jossa on liikaa luottoa ja pukki kaalimaan vartijana, niin voi valitettavasti tapahtua. Vedenpitävää systeemiä tuskin saadaan koskaan.

  9. Mattilan Jaana veti Oilersista yli 200000 ja selvisi ehdonalaisella. Tuotto suhteessa rangaistukseen kiehtoo vetämään välistä. Kunnon rangaistukset niin pistääpähän miettimään.

  10. Mites sit kun seuran toiminta perustuu siihet et jengi ryövätään avoimesti? Kaikki laskut kiertävät toimiston kautta ja niihin lisätään kertoimella välirahat. Seurassa on töissä useita ihmisiä ja silti hommaa peitellään. SM-tason miesten joukkueessa pelaajille maksetaan summia, joita ei voi koskaan saada kasaan yleisötuotoilla tai edes 10 % niistä. Yrittäkää arvata mikä seura?

  11. Kerro toki seura, ettei tarvitse arvailla.
    On meinaan sen verran mielenkiintoinen väittämä, että erittäin mielellään tuosta kuulisi lisää ja siihen kommentoisi.

  12. kerro jo mistä seurasta on kysynys. Tietääkö S7? Sulta löytyy yleensä joka asiaan sisäpiirifaktaa.

  13. Ervi on todella huono arvaus, mistä sulle tuollainen tuli edes mieleen? Häpeä!