Kaikkien aikojen kotivoitto – sarjakärki murskasi tyvipään joukkueen maalein 18-2

Classic latoi taululle ennätyslukemat. Kuva: Esa Takalo.

Classic latoi taululle ennätyslukemat. Kuva: Esa Takalo.

Miesten Salibandyliigaa pelattiin torstai-iltana kahdella paikkakunnalla. Tampereella Classic jyräsi SalBan ja Hämeenlinnassa Steelers nappasi todella tärkeät pisteet Indiansilta.

Rauman SalBa oli täysi vastaantulija Tampereen Classicin vieraana. Sarjakärki teurasti toiseksi viimeiseksi valahtaneet koirapaidat lukemin 18-2.

Voitto oli liigahistorian suurin kotivoitto kautta aikain. Edellinen oli vuodelta 2006, kun Gunners kaatoi OLS:n lukemin 21-6. Lukemat sivuavat myös kaikkien aikojen suurinumeroisinta voittoa ylipäätään. Muut vastaavat löytyvät vuodelta 2007 (03.03.2007 Pirkat – SSV 1-17 ja 12.12.2007 HIFK – SSV 1-17).

Classicin pistemiehinä toimivat tänään Sami Johansson (4+1), Eemeli Salin (2+3) ja Joonas Pylsy (2+2). Ennätysvoittoa oli seuraamassa 572 silmäparia.

Hämeenlinnassa puolestaan Steelers kukisti juuri playoff-viivan päällä keikkuvan Indiansin lukemin 8-5.

Steelers pelasi umpisurkean alkukauden voittaen 10 ensimmäisestä ottelustaan vain yhden. Sen jälkeisistä 10 ottelusta se on voittanut seitsemän ja on nyt enää pisteen päässä pudotuspeliviivasta. Voitolla Steelers nousi myös ohi OLS:sta, mutta oululaisilla on peli vähemmän pelattuna. Kamppailu viivan tuntumassa on siis äärimmäisen tiukka tällä hetkellä.

Steelersin parhaat pistemiehet löytyivät kakkoskentästä, sillä Nico Jonaeson nakutteli tehot 2+2, Teemu Metsälä ja Aleksi Kulmala lukemat 2+1 ja Iiro Nurminen puolestaan pisteet 1+2. Valtteri Kainulainen osui kahdesti ”Heimolle.”

Miesten Salibandyliiga:
18:30 Classic-SalBa 18-2 Ottelutilastot
18:30 Steelers-Indians 8-5 Ottelutilastot

62 comments

  1. Onnittelut SalBalle, kuitenkin tuplasti enemmän maaleja kuin edellisessä pelissä!

    En olisi kyllä ikinä arvannut, että näin iso voitto tulee Classicille.

  2. En tiedä kumpi on ikävämpää lajille, tälläiset surulliset tappiot vai liigan johtavien naamojen twiitit siitä kuinka sarjasta pitäisi potkia tyvipää pois.

    Ruma tulos, mutta ihmeellinen allergia on jengillä tälläisiä numeroita kohtaan. Tuntuu että edes lajiväki ei tajua pelin luonteesta aina sitä, että kun repsahtaa, niin tässä lajissa maaleja mätetään aika helposti sen parikymmentä.

  3. Ei toi montaa kertaa palloon koskenut, ihan älytöntä touhua. Eikä sitä sille anneta jos ei ole äärimmäinen pakko.

  4. Pelaajien twiittailut on kyllä erikoista. Niin se sanoma viedään halutulle taholle?

  5. Jarkko Nieminen oli taas huikealla pelipäällä! Suorastaan fantastinen.

  6. On kausikortti mutta ihan rehellisesti en jaksa enää raahautua paikalle. Uutta korttia en hanki, kun ei kiinnosta, ei tuolta jää mitään käteen, niin paska on sarja.

  7. Kaikki nyt ymmärtäkään että tässä lajissa kun repsahtaa, niin näin käy. Kuitenkin ei se näin saa jatkua. Näillä näytöillä mteam ja salba divariin kiitos.

  8. Mihin classicin yleisö on hävinnyt? Raju on pudotus. Vai onko vihdoin siirrytty raportoimaan vain oikeasti maksaneet katsojat?

  9. puoli maajoukkuetta voitti kyläjoukkueen. typistetään kahteen jengiin niin on tosi ammattimainen sarja

  10. Kiva nähdä näin lajin ”ulkopuolisena” että mj tason pelaaja twiittaa että tehkää lajille prkl jotain eli viitaten ilmeisesti siihen että hänen mielestään tasoerot ovat liian suuret. Ei herranjumala mikä vitsi, ehkä ainut jolle tässä pitäisi prkl tehdä jotain on Kailiala. Ei hemmetti mikä urpo!

  11. Toi Classicin ja Eräviikinkien ”ylivoimaisuus” on kyllä vähän huono juttu sarjan kannalta. Onko se enää esim. Classikin pelaajillekaan hienoa kun on esim. vain 1 tappio tällä kaudella?

  12. Mitä mieltä Kailiala noista kahden kärkijengin pelimerkeistä vs muut? Olisko niillä mitään vaikutusta? Amu takas ni loppuu sun twiittailus..

  13. ”näin ei saa jatkua”
    ”tehkää sarjalle jotain”

    Eli tehkää mitä?

    SalBa ja M-Team ovat vetäneet tällä kaudella osittain järkyttävän huonosti, osittain ihan kohtalaisesti. Kun pelit on pelattu, sitten nähdään kuka tippuu ja kuka joutuu karsimaan. Jos divarista löytyy jengi joka osoittaa olevansa sitten kovempi, niin se nousee myös ja pääsee liigaan yrittämään. Selkeää ja oikeudenmukaista.

    Pitäisikö sarjaa karsia? Höpöp*skaa. On puhuttu 12, jopa 10 jengin sarjasta – näillä leikkauksilla esimerkiksi Nokian KrP olisi lentänyt divariin kirkkaasti aiempien kausien perusteella, samoin Steelers ei olisi saanut edes kai tilaisuutta.

    Tasoeroja ja rökäletuloksia on aina ollut. Erona nykyään on se, että sarjassa on 14 jengiä ja ääripäiden tasoerot ovat korkeintaan samaa, mitä silloin kun porukoita oli vähemmän. Voiko tästä päätellä jotain? Ehkä taso nousee? Jokatapauksessa tason laajentaminen ja kasvattaminen on yksinkertaisesti vain ainoa oikea tie. Peräpään jengeillä se tarkoittaa vaan sitä, että töitä pitää tehdä vaan julmetusti lisää. Eivät nää nykypäivän sarjajumbot ole lähimainkaan niin surullisia nippuja mitä joskus takavuosina, mutta eivät vaan vielä tarpeeksi hyviä.

    Sen minä ymmärrän kyllä, että random-katsojat näitä tuloksia kummastelevat, mutta lajin nimekkäimpien pelaajien taholta noi kommentit ei oikein minusta vaan… ole oikein. No omapa on mielipiteeni ja sen tänne pystyn tykittämään yhtä helposti kuin hekin näkyville; eipä se vaadi jalostettua näkemystä, ainoastaan twittertunnukset.

    Jos sarjan mielenkiinnosta puhutaan, niin kyllä täällä pelaajia riittäisi 14 ihan hyvään liigajengiin. Huomattavasti isompana ongelmana kuin Salbaa tai M-teamia mä pidän sitä, että kotimaassa pelaavista majumiehistä 80% + parhaat valmentajat haalitaan kahden jengiin rostereihin. Mutta… eipä seuroja nyt siitäkään voi rangaista että tekevät asioita oikein ja on varaa maksaa pelaajille.

    Vai pitäisikö määrätä liigaan palkk… korjaan, kulukorvauskatto? 😉

  14. Raumalta ois tullut n.500 fania no me katottiin striimin kautta ja syötiin mustaamakkaraa?

  15. Kyllä nämä top-6 vs bottom-8 ottelut ovat monesti sellaisia ”toivottavasti osuisi tähdet kohdalleen niin tulisi tiukka peli”-otteluita. Poislukien tietysti TPS, jolla kai ihan strategisista syistä vedetään peli kuin peli tiukaksi.

    Vaikka Classic ja EräViikingit ovat suhteellisen selkeästi kärjessä, niin molemmat ovat kuitenkin muita top-6 joukkueita vastaan yleensä joutuneet pelaamaan ihan tosissaan, vaikka ovat voittaneetkin. Classic on voittanut Oilersin kerran kuudella maalillla ja vantaalaiset kerran neljällä ja kerran kolmella maalilla, kaikki muut ovat olleetkin sitten tiukempia. Vastaavasti vantaalaiset ovat voittaneet kerran Oilersin viidellä ja kerran kahdella maalilla, muuten kaikki ovat olleet tiukempia.

    Eli vaikka meillä tässä täysin selvät suosikit Superfinaaliin onkin, niin välierävaiheessa kumpikaan noista ei todennäköisesti tule kävelemään Happeen, SPV:n tai TPS:n yli.

  16. Käyn runkosarjan aikana katsomassa ainakin yhden kotipelin jokaiselta joukkueelta. Minusta se on ihan hyvä suositus kaikille Salibandyliigaa seuraaville.

  17. Niinkuin jo edellä mainittu, niin naurettavaa huutelua näiltä kärkijengien tähdiltä. Ei muuta kun kokeilemaan vähän heikompii joukkueisiin oman työn ohella. Ainiin mut ei voi, koska ”kuka maksaa palkat?” Saatais laji nyt ensin sille tasolle että jokaisessa liigajoukkueessa voitais edes maksaa sitä palkkaa. Saattais tasoerotkin vähän kaventua, eikä tarvis poikien harmitella kun voittavat liiaksi.

  18. Ja mitä Kailialaan tulee, on hyvä vaan että tuuletetaan, on tuo touhu niin väljähtynyttä.

  19. Ekonomi, joka ei osaa yhdyssanoja 😀

    Lopeta se larppaaminen, jonne.

  20. Fäni puhuu täyttä asiaa.
    Tän hetkistä sarjatilannetta katsellen pihalla olisi 12 jengin sarjasta M-Team ja SalBa. M-Teamin pelaajista jokunen saattaisi olla Indiansissa, mutta olisiko kukaan heistä vahvistamassa seuraavaksi heikoimpia, eli LaSBia ja KooVeeta? SalBasta tuskin kukaan olisi vahvistamassa peräpään jengejä.
    Toki silloin ei olisi tullut muutamaa pyllymyräkkää, mutta isoja voittoja siellä olisi silti.

    Ehkä Kailiala tarkoittaakin ”jotain” -sanalla, että liitto takaa kaikille jengeille sen verran tuloja, että saadaan kaikkien jengien pelaajille vähän isompia kulukorvauksia, jolloin ei tarvitsisi tehdä ensin 8h työpäivää ja siitä treenaamaan/pelaamaan. Myöskin olisi mukavampaa lähteä arkipeliin Raumalta Tampereelle, kun ei tarvitsisi huolehtia tuloista, kun joutuu mahdollisesti ottamaan palkatonta vapaata töistä.

    Miko alas pilvilinnoista ja pitkän matkan pelit vloppuihin.

    Tosiaankaan tuollaiset murskajaiset eivät lajia palvele, mutta onko ruoho vihreämpää typistyksen toisella puolella?

  21. Tajuaako tyhmä olevansa tyhmälle – Onko sinun mielestäsi asiaan oikea ratkaisu se, että haukut kaksi tämän maan top 5 hyökkääjä idiooteiksi, sen perusteella mitä he ovat twiitanneet? Molemmat pojat haluavat varmasti jatkuvasti kehittyä ja pelata niitä tiukkoja pelejä. Nämä yli 15 maalin voitot eivät niitä ole. En usko, että ne palvelevat ketään tai mitään. Saman asian totesi jo Ylijohtava kirjoittamassaan blogissa, jossa ruodittiin naisten maajoukkeen mm karsintoja.

    On oikeutettua, että lajin tähdet avaavat keskustelua ja tuovat huolensa esille. Kenelläkään ei varmasti ole asiaan sitä yhtä ja oikeaa ratkaisua, mutta yhdessä se täytyisi löytää. Ja kuten todettua , nämä tämän tyyppiset pelit eivät kiinnosta myöskään yleisöä –> laji kärsii.

    Ja kun viittaat Kailialan viikon mittaiseen ränniin, niin kuka sinä olet sanomaan? Eikö pelaaja saa juhlia juuri sen verran kuin mieli tekee, kyseessä kuitenkin varmaan yksi uran ainutlaatuisimmista hetkistä. Ja tuskin tässä Eräviikinkien valmennusjohto on täysin tietämättömänä ollut. Eiköhän ole yhdessä sovittu, että juhlat vedetään loppuun asti ja palataan joukkueen vahvuuteen, kun siihen pystytään taas keskittyä tarpeeksi.

    I rest my case.

  22. Silleensä paljasti ettei ainakaan ole mikään urheilija. Kesken kautta ei todellakaan juhlita just niin kauan kun huvittaa. Ei siis todellakaan. Sebastian aho ratkas mestaruuden kärpille ja lähti seuraavana päivänä junnu mm kisoihin. On nyt änärin kuumimpia pelaajia. Älä puhu asioista mitään jos olet oikeasti todella tuota mieltä. Ei hyvää päivää.

  23. Columbo, olikos vielä niin, että kun Aho ratkaisi tuon mestaruuden Kärpille, hänen kautensa jatkui sen jälkeen ei päiviä, vaan tunteja?

  24. Naurettavaa twiittailua, huh huh! Haluaisiko Kailiala sarjan, jossa Ervi ja Classic pelaisivat kahdestaan runkosarjan läpi, ja sitten superfinaali päälle? Pitäisikö Oilersikin tiputtaa sarjasta, kun Salballe hävisivät tällä kaudella? M-team kaatoi juuri Spv:n? Ervi voitti juuri pari peliä sitten Krp:n reilusti, pitäisikö tämäkin playoff- joukkue tiputtaa sarjasta? Kaikilla joukkueilla on vaikeita hetkiä jossain vaiheessa, lukuun ottamatta tietysti Kailialan Erviä ja Classicia, jossa yksinkertaisesti materiaali on niin ylivoimainen. Salibandy on laji, jossa tulos voi repsahtaa hyvinkin äkkiä. Luulisi Suomen supertähtien sen tietävän.
    Olosuhteet, puitteet, rahakirstu jne. ovat aivan omaa luokkaansa Ervillä ja Classicilla. Kailiala voisi tosiaankin koittaa mennä johonkin tyvipään joukkueeseen pelamaan, ja sen ohella tekemään oikeitakin töitä.

  25. Mä en nyt taas oikein ymmärrä, että onko liiga ainoastaan jotain klassista eräilyä varten? Jos sarja niin pas… a ni eihän sinne ole pakko lähtee mukaan . Vältytään samalla mahdollisten kannattajien turhautumisilta ja urheiluseurantamasennuksilta. Kansantaloudellisesti varmaan hyväkin vaihtoehto. Uskon että sarjasta löytyy liuta joukkueita joilla into olla mukana ja taistella pisteistä ja joilla arkipeleissäkin lähes 500 katsojaa katsomossa omiensa puolesta kuudentena pelaajana täysillä mukana. Tänäänkin olin jälleen hinta-/laatusuhteeseen oikein tyytyväinen Elenialla. Hallissa oli hyvä fiilis. Jos ”hyvillä nyt noin ahdistaa” niin eikös ne voi kehitellä sitten lajia kansainvälisemmäksi esim .ruotsisuomi jne liiga , jossa pelattas kauden aikana sarja…. Ei tarttis turhautua sakkakansan parissa. Muut saa rauhan taistella kauden aikana ihan sitte tyytyväisinä keskenään…..

  26. Tottahan Kailiala siitä puhuu, että jotain pitäisi tehdä. Se on vaan pitkä prosessi, joka vaatii, että useampia (vähintään kaikki liigajengin) saavat toimintansa sille kantille, että pelaajat pystyvät keskittymään pääasiassa treenaamiseen ja pelaamiseen varsinkin pelipäivinä. Se taas vaatii rahaa, ja rahan saaminen tähän lajiin vaatii työtä ja/tai onnea.

    En usko että se ”jotain” on sarjan typistäminen. Pieni helpotus ehkä, mutta ei täydellinen pelastus.

    Ei ole niiden seurojen vika, jotka pystyvät maksamaan, eikä niiden pelaajien vika, jotka liikkuvat sen mukaan mistä saavat parhaiten korvausta menetetystä vapaa-ajasta, eikä myöskään niiden vika, jotka tekevät päivittäin hommia sählyn eteen palkkatyön ohella parhaansa mukaan, mutta eivät vain voi elää täysin urheilu edellä työn kustannuksella. Heitä on kuitenkin suurin osa.

  27. Kyllä; se on pitkä prosessi. Sarjan typistämisen uskon kuitenkin olevan ihan päinvastaista kehitystä edistävää toimintaa, jos asiaa tarkastellaan koko lajin laajuudessa eikä vain muutamana irrallisena tuloksena.

  28. Ja mitä tulee Lötjösen kolumniin, niin periaatteessa samaa keskusteluahan siinäkin yritettiin herättää;

    ”…yksittäiset 30 maalin tappiot lajin suurmaita vastaan kerran kahdessa vuodessa eivät hetkauta lajin kehitysmaiden salibandya suuntaan tai toiseen. Jokainen ymmärtää tämän.”

    Sen enempi asian pohtiminen tai perusteleminen ei tosin sitten Ylijohtavaakaan liiemmin napannut.

  29. Ai että, paljon maaleja tänään. Kiva päästä katteleen maalikoostetta. Eikun hetkinen..

  30. Columbo, vertaatko oikeasti jääkiekkoa ja salibändyä noin suoraan toisiinsa? Kyseessä kuitenkin ammattilais- ja amatöörilajit, joten noin suora vertailu ei ole validia.

    Ja paljastappa minulle, että miksi ei voisi juhlia kesken kauden? Yhden viikon poissaolo ja muutaman tapahtuman välistä jääminen ei ole kovinkaan suuri asia. Hyvin näyttää kulkevan joka tapauksessa? Ja tässä jutussa ei varmasti ole tärkeintä nyt juhlimisen analysointi, jonka nostin ainoastaan sen takia esille, että pelaajaa oli sen takia haukuttu tyhmäksi. Mielestäni se ei ole tarpeellista.

  31. Classic viikon joukkue! Kyllä on järjestänyt yhtä sun toista:)

  32. Barcelona ja Real Madrid voittaa aina sarjansa vaikka muutkin jengit on ammattilaisia.Ei ne pelaajat käy päivätöissä ja sitten futista pelaamaan vaan ne pelaa ammatikseen kaikki.Pitäisikö typistää La Liga 4 jengiin ku muilla ei mahiksia?Ei todellakaan.

  33. Viimekaudella esim.Real Madrid -Rayo Vallecano päätty 10-2 !!!!! ammattisarjassa

  34. Täytyy tietysti muistaa sekin, että EräViikingit (edes Erä mukaan laskien, SSV:kään ei viiteen vuoteen) ei ole voittanut mestaruuden mestaruutta ja Classic on voittanut tasan yhden, joten mistään dynastioista ei vielä voida millään mittarilla puhua. Sitä en osaa sanoa, että miten ylivoimaisia ovat resursseiltaan esim. Oilersiin, SPV:hen tai TPS:aan verrattuna. Arvaisin, että samanlaisesta erosta ei ole kyse kuin vaikkapa tuon äsken esille tuodun La Ligan seurojen välillä.

    Tästä huolimatta minusta Salibandyliigassa on liikaa seuroja. Ainakin kaksi voisi pudottaa surutta pois, neljäkin mahdollisesti. Kyllä sinne silti joku joka vuosi voisi nousta, varsinkin, kun nousijat ovat pärjänneet suht hyvin sarjassa – vaikka mitään top-6:n oikeita uhkaajia sieltä ei olekaan tullut.

    Tässä vielä koottuna nuo top-2 vs. bottom-2 tulokset:
    Classic-M-Team 10-3
    M-Team-Classic 4.3.
    Classic-SalBa 18-2
    SalBa-Classic 6-10
    EräViikingit-SalBa 8-1
    SalBa-EräViikingit 0-11
    EräViikingit-M-Team 19-5
    M-Team-EräViikingit 25.2.

    Yhteispisteet 12-0 ja yhteismaalit 76-17 top-2:lle, yksi mennyt siis neljän maalin erolla, kaikki muut vähintään seitsemän, kolme vähintään 11 maalin erolla. Top-2 jäänyt kerran alle 10 tehdyn maalin. Bottom-2 päässyt kerran kuuteen, kerran viiteen ja muuten jäänyt max kolmeen maaliin. Tuota ainoata peliä, josta voidaan sanoa olleen jollain tasolla tiukka, SalBa ei johtanut sekuntiakaan, eikä ajan 17:42 oltu edes tasoissa kertaakaan.

    Otteluohjelma on minusta siinä mielessä hyvä, että pelejä kuuluukin olla lähes joka päivä. Tätä kautta ei syödä pois katsojia muilta peleiltä. Esimerkiksi minä en varmasti katso streamina yhtä ainutta peliä enkä kyllä käy paikanpäälläkään muissa peleissä, jos Oilers pelaa yhtäaikaa.

  35. Ehdotan että poistamme sarjasta kaikki joukkueet, jotka ovat hävinneet Bottom-2 joukkueille enintään viidellä.
    Ulos: M-Team, Salba, Lasb, OLS, Steelers, Indians, Nokian krp ja Oilers .
    Jatkavat: Classic, EräViikingit, SPV, TPS, Happee ja Koovee.
    Ylempään sarjaan karsinnat Bottom-2 joukkueita vastaan ja jälleen ei saa hävitä neljästä ottelusta yhtään yli neljällä maalilla.
    Onko nimimerkin Arto Kilponen takana pelaaja, videokoutsi, junnukoutsi, mediavastaava vai mikäs tämä trolli on?

  36. jos liigasta pudottaa 4, pitää divaristakin pudottaa 4. Tampereelta ja pääkaupunkiseudulta on paljon joukkueita ja pelaajamateriaali ei vain yksinkertaisesti riitä. Pelaajamateriaalin pitä kehittyä, mutta miten se kehittyisi jos joukkueita karsittaisiin pääsarjoista pois. Se ei ole yhtälönä helppo. Divari, 2-div ja A-SM ei valmista pelaajaa Liigaan.

  37. Kailialan/Peter Kotilaisen yms. kommenttien perusteella parannusehdotus: aina kun kärkijengi kohtaa näitä peränpitäjiä niin tehkää kunujengit. Tulee kovempia ja tasaisempia pelejä 🙂

    No totta puhuen, eipä voi SalBan pelaajat juuri muuta tehdä kuin jatkaa treenaamista, aina paljon on heillä tekemistä joka osa-alueella.

  38. Ehdotan : kun liigassa noin vaikea pelata ja yleisesti ottaen rahalla ostetaan pelaajia ja siten kerätään cityihin pelaamaan , niin hyvä asia jos vain supistetaan joukkuemäärää.MUTTA samalla Asm sarjaan saman verran lisää paikkoja. Se ikäluokka joka on A ikäisiä tarvitsee kovia pelejä ja jo nyt liigajoukkueet (divaritkin) pursuu näitä junnuja. Miksei näille kasvaville huipuille ole tarjolla paikkoja missä pelata. Aika moni jättää leikin kesken kun ei oo alueilla tätä sarjaa .Ei sen ikäset voi noin vain lähtee pelaan ihan ympäri suomee jonneki muualle. . Eli kasvatetaan asm:ää!!! Takuulla löytyy sarjaan tarpeeksi tasokkaita joukkueita lisää.

  39. 33 vetoo josta 18 sisään? Ei kyllä maalivahtipelikään oo hääviä jos torj.prosentit on alle 50%

  40. Saattaa olla että paikkojen laadussa on ollut pienimuotoinen ero. En väitä että Kallioniemi nyt olisi mitenkään onnistunut, mutta klassinen tilastopenailuhan nuo ylemmät viestit ovat – parhaasta sektorista ja suoraan syötöistä 30 kertaa tulittava Klässikki vrs. sektorien ulkopuolelta saman verran roiskiva SalBa.

  41. Kyllä Ruottalaisetki on monesti pistäny puolesta kentästä palloja Suomen maaliin.Eihän siihen tarvita ku maskia.Maalikoostetta odotellessa.Nähdään oliko kaikki Salban vedot sektorin ulkopuolelta ja klässikin vedot suoraan syötöstä maalivahdin alueelta 🙂

  42. Laukaisukartan mukaan Salba:11 laukausta Classikin maalivahdin alueen sisältä.0 maalia 🙂

  43. Classic :12 laukausta Salban maalivahdin alueelta 6 maalia .Laukauksissa on eroja 🙂

  44. Tilastonikkareille ja Kotilaisellekkin muistutukseksi että löytyyhän tältä kaudelta myös sellainen matsi, jossa Happee otti käkeen SPV:ltä 6-14. Mielestäni tässäkään ei voittajasta ole ollut epäselvyyttä, mutta kuitenkin tämä oli vaan yksi yksittäinen peli jossa sattui Happeelle huono päivä ja vastaavasti SPVlle hyvä päivä.

  45. Heh heh: niin erona taitaa olla joukkueiden budjetit. Real ja barca voi heittää penkiltä hyviä kavereita pelaamaan kun taas pikkuseurat ei. Miksi oot typistämässä laligan neljään jengiin jos kaks siellä vaan voittaa? Esim tico ja sevilla ovat olleet hyviä ja ihan kärki päässä. La ligaa on turha verrata johonkin Suomen salibandy sarjaan vaikka siellä on ollut vaan kolme voittajaa tässä lähiaikoina 😀

  46. 24.jääkiekon mm-kisat vuonna 58.Suomi hävisi muistaakseni 24-0 Kanadalle.Ois jo silloin pitäny typistää kisat 4 maan pelattavaksi ja sulkea sarja 🙂

  47. Minäpahoitinmieleni on sitä mieltä että ratkaistaan vaan suoraan rahalla kuka on mestari.No mites sä kommentoit esim.Leicesteriä viime kaudel?Hä? Oliko suurin budjetti? Hä?

  48. Viimekauden englannin mestari ja tällä kaudella voi jopa pudota divariin….

  49. Suurimmat seurat Manu ja ManC jäi viimekaudella sijoille 4 ja 5.Tarkoittaa mun mielestä sitä että rahalla pääsee kärkisijoille mutta ei välttämättä voita mestaruutta.onneksi 🙂

  50. Olin eilen katsomassa Classicin kotipeliä ensimmäistä kertaa. Muistan jostain lukeneeni, että Classic järjestää salibandyssa Suomen parhaimman ottelutapahtuman. Siispä suurin odotuksin katsomaan. Halli oli todella karu. Areena nimitys lupaa enemmän kuin antaa. Lämmin iso, harmaa sisätila. Halli kaipaisi väriä ja jotain piristystä. Pelihän oli Classicin näytöstä ja siitä plussat. Maaleja syntyi enemmän kuin tarpeeksi. Mutta itse tapahtumana ei mitään sykähdyttävää. Vaisua kannustusta ja kaksi kuuluttajaa kilpailee siitä kumpi jaksaa venyttää maalintekijän nimeä pisimpään. Ja tietenkin volyymit täysillä. Selväsanaisia kuuluttajia mutta venyttäminen meni jo naurettavaksi. En tiedä oliko tämä tyypillinen ottelutapahtuma katsojamäärältään ja järjestelyiltään mutta kovin oli vaatimaton esitys. Ei ainakaan minun tarvitse mennä toista kertaa.

  51. Nämä ”Suomen parhaimmaksi ottelutapahtuman” järjestäjäksi nimittelyt tuntuvat aina menevän ainakin 1-2 vuotta reaaliajasta jäljessä. Muistan, kun JP (liiton silloinen tj) kommentoi vuosia sitten useastikin median kysyessä, että Classic järjestää Suomen parhaimmat ottelutapahtumat. Oikeasti silloin Classicin tapahtumat olivat kovin, kovin vaisuja kaikilla mittapuilla verrattuina esim. silloisiin Happeen & TPS:n tapahtumiin. JP tai muutkaan liitosta eivät silloin vain ikinä käyneet Turussa tai Jyväskylässä?. Saatika esim. Seinäjoella. Nyt yhtäkkiä kelkka kääntynyt ainakin Turun osalta, ja niitä (liiton miehiä) on siellä liki aina ja usein pilvin pimein!)

    Sittemmin Classic teki paljon työtä ottelutapahtumansa eteen ja meinkikin oli kaikin puolin huipussaan tuossa puolitoista vuotta sitten. Sittemmin hiipunut omalla painollaan. Ymmärtäisin, että painopiste enemmän muualla, mikä ihan ok minulle.

  52. Heh Heh on kyllä aina niin kujalla mitä sanon ja nyt vedit jo Valioliigan tähän mukaan 😀 jos pitää rautalangasta vääntää niin pointti on että älkää sekoittako maailman parasta lajia mihinkään sählyjuttuihin. Ei niitä voi vertailla vaikka la ligassa olisi kaksi varmaa suosikkia niinku sählyä 😀 ja vielä ku otat valioliigan niin siellähän nyt kuka vaan voi voittaa ja on siksi myös eri kuin sählysarja Suomessa 😉

  53. Ei juma. Ny toi aasi Kailiala vielä arvostelee kuinka helppo on päästä pelaajana liigaan. On kyllä heilahtanu mm kulta pahasti päähän pojalla. Ei ymmärrä millon pitää lopettaa ja olla hiljaa. Mm kultahan tässä lajissa on sitäpaitsi helppo voittaa. Pitää käytännössä voittaa yksi kova ottelu. Huh huh mikä jätkä.

  54. Minä voin sekoitella ja verrata mitä tahansa lajia keskenään eikä sitä kukaan pysty estämään.Sanonpahan vaan että ei se raha tai pienempi joukkuemäärä mitään ratkaise.On muitakin ongelmia.Esim.kaikki aina valittaa että hallissa ei tarpeeksi tunnelmaa vaikka ITSE istuu tuppisuuna katsomossa 🙂 Se fiilis tulee.just niistä katsojista.Ja esim.jotkut ns.fanit hylkää joukkueen jos se alkaa häviämään pelejä.ei p…e kyllä juuri silloin pitäisi kannustaa entistä enemmän.

  55. Warren kutsuu elokuvan loppukohtausta, jossa Francine antaa Reggielle puhelinnumeronsa yhdeksi nayttelijataruransa kohokohdist a. Francine kertoo ex-miehelleen, ettei hanella ole taman numeroa ja katsoo tata tavalla, josta kaikki – paitsi Reggie – ymmartavat, ettei asia niin ole. Lamarin loppuottelussa vastustaja Syracuse Bulldogs luisteluttaa jaalle kaikkien aikojen kovanaamaryhman.