Liigan ja Divarin kärkijoukkueet iskevät yhteen – katso viikonlopun aikataulut pääsarjoista

Televisiokamerat seuraavat perjantaina Espoossa, jatkaako Oilers voittojen tiellä Nokian KrP:tä vastaan. Kuva: Juhani Järvenpää

Televisiokamerat seuraavat perjantaina Espoossa, jatkaako Oilers voittojen tiellä Nokian KrP:tä vastaan. Kuva: Juhani Järvenpää

Pääsarjoissa nähdään viikonloppuna mielenkiintoisia kamppailuja aina taulukkojen kärkipäästä alkaen. Lisäksi suoria lähetyksiä piisaa jälleen viikonlopun ajan televisiota myöten.

Viikonlopun käynnistää Esport Oilersin ja Nokian KrP:n kohtaaminen Espoossa. Kolme pistettä erottaa joukkueet tällä hetkellä sarjataulukon peräkkäisillä sijoituksilla. Erityisesti KrP:n vahva alkukausi näytti nostavan joukkueen jopa lähelle neljän sakkia, mutta vuoden vaihteessa joukkue ajautui todella pitkään tappioputkeen.

Vasta kaksi viikkoa sitten pelattu KrP-Steelers palautti pirkanmaalaiset takaisin voittokantaan. Ottelun lähettää suorana Yle TV2.

Sunnuntaina pelataan sekä miesten liigassa että Divarissa kärkikamppailut. SPV isännöi Seinäjoella Tampereen Classicia, ja televisiokamerat ovat tuolloin paikalla. Kahden tappiollisen ottelun jälkeen Peliveljet on saanut taas pelinsä kulkemaan ja alla on kahden ottelu voittoputki, jossa se lähtee haastamaan sarjakärkeä.

Naisten Salibandyliigassa tilanne on tasainen sarjan kärkikaksikon takana. TPS ja SS Rankat Ankat ovat 18 pisteessä, ja joukkueet kohtaavat toisensa lauantaina Turussa. Joukkueet ovat tulleet toisillee tutuiksi jo aiemmin tällä kaudella, sillä ne kohtasivat Suomen Cupin finaalissa tammikuussa, jolloin TPS oli vahvempi.

SB Welhot puolestaan isännöi Erä Akatemiaa Divarin huippukamppailussa. Molemmat joukkueet ovat 20 ottelun jälkeen 30 pisteessä, joten kauden toiseen kohtaamiseen lähdetään herkullisista asemista. Voittajalle on luvassa pieni etulyöntiasema runkosarjan voittoa ajatellen.

Perjantai 10.2.

Miesten Salibandyliiga:
18.30 Oilers–Nokian KrP Tapiolan UH Yle TV2

Lauantai 11.2.

Miesten Salibandyliiga:
15.00 OLS–Happee Kastellin monitoimitalo Fanseat
17.00 M-Team–SalBa Pasila UH
17.00 Steelers–TPS Elenia Areena
18.00 Koovee–Oilers Tesoman palloiluhalli

Naisten Salibandyliiga:
14.45 Koovee–Steelers Tesoman palloiluhalli
15.00 Happee–Classic Palokan koulukeskus
15.45 M-Team–EräViikingit Ruskeasuon AC
17.00 NST–O2-Jyväskylä Lappeenrannan UT
18.30 TPS–SSRA Leaf-Areena
18.30 PSS–SB-Pro Porvoo SBH

Miesten Divari:
18.00 ÅIF–NJ Sipoon Areena
18.30 SB Welhot-Loviisan Tor Kuopiohalli
18.30 FBC Turku–Blue Fox Sport Garden Youtube*

Sunnuntai 12.2.

Miesten Salibandyliiga:
16.00 EräViikingit–LASB Vantaan Energia Areena
17.00 SPV–Classic Seinäjoen UT Fanseat
18.30 OLS–M-Team Kastellin monitoimitalo

Naisten Salibandyliiga:
14.00 Steelers–SSRA Elenia Areena

Miesten Divari:
17.00 LeBa SB–Loviisan Tor Kontiolahden LH
18.00 SB Welhot–Erä Akatemia Kuopiohalli
18.30 HIFK–SB Vaasa Campo-Sport

Ottelut, joista on tarjolla suora lähetys, on lihavoitu.
*FBC Turku lähettää kotiottelunsa suorana omalla Youtube-kanavallaan.

2 comments

  1. Tässähän voi jo tulevista otteluista laskeskella, meneekö KrP pleijareihin.
    Ja laskin, että menee.
    Yksi tärkeimmistä matseista on KrP – OLS tulevaisuudessa.
    Steelers tulee lujaa, mutta sen vastukset loppupeleissä on aika lailla kovemmat.

  2. Hyvä opetus öljymiehille, jos asenne vastustajaa kohtaan on kuten ensimmäiset 30 minnuttia nin tulos voi olla surkea 1-5.
    Taistelevalla asenteella suunta kääntyi ja viimeiset 30 minuuttia 6-0,