Liigassa mitaleja kahminut hyökkääjä palaa Welhoihin 14 vuoden jälkeen

Viisi kautta SSV:tä edustanut Henri Tuhkanen (oik.) palaa kasvattajaseuraansa. Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Viisi kautta SSV:tä edustanut Henri Tuhkanen (oik.) palaa kasvattajaseuraansa. Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Miesten Divarin kärjessä oleva SB Welhot on tehnyt loppukauteen asti ulottuvan sopimuksen Henri Tuhkasen kanssa. Salibandyliigassa useita kausia pelannut Tuhkanen palaa näin ollen kasvattajaseuransa riveihin.

33-vuotias Tuhkanen on urallaan ollut voittamassa yhteensä seitsemän mitalia Salibandyliigassa. Helsingin SSV:ssä pelatessaan palkintokaappiin kertyi yksi Suomen mestaruus, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.

Viiden SSV-kauden lisäksi Tuhkanen pelasi kuusi kautta liigaa Joensuun Josbassa, jonka kanssa hän pääsi niin ikään voittamaan SM-hopeaa ja -pronssia.

Kuopiolaislähtöinen keskushyökkääjä palaa vanhaan seuraansa 14 vuoden tauon jälkeen.

– Syksyllä muutimme puolisoni sekä pienen poikani kanssa Helsingistä takaisin Kuopioon ja ajatuksena oli jatkaa harrastelua Welhojen akatemiajoukkueen riveissä. Kävin ajoittain myös edustusjoukkueen harjoituksissa ”stunt-miehenä” ja ilmeisesti sen verran pysyin vielä nuorempien mukana, että loppukauden osalta päädyttiinkin sitten tällaiseen ratkaisuun. On todella hienoa päästä vielä pukemaan Welhojen pelipaita ylle. Tuskinpa enää muuhun kuin kasvattajaseuraani olisin tälle tasolle lähtenyt mukaan, Tuhkanen hehkutti SB Welhojen tiedotteessa.

– Tämän kauden Welhot on todella taitava joukkue ja uskon täydentäväni joukkuetta enemmän sieltä selkärangan puolelta kuin olemalla pääroolissa maalikoosteissa. Olen saanut pelata urani aikana joukkueissa, joiden pelit ovat harvoin päättyneet vielä kovin nopeasti runkosarjan jälkeen, joten toivottavasti pystyn tuomaan joukkueeseen rauhallisuutta ja tiettyä itsevarmuutta kevään ratkaisupeleihin.

Tuhkanen on pelannut Salibandyliigan runkosarjassa 254 ottelua tehopistein 54+47=101.

13 comments

  1. No mutta tämähän on vallan mukavaa. Harmi vaan, että siirtoaika päättyi 16.1. Mutta pääasia on että päästään Pääkalloon uutisiin. Vielä joku Nibacos kommentti tähänkin niin meillä kaikilla on niin mukavaa.

  2. Siirtolistan mukaan mies on siirretty Welhoihin ajoissa, joten olisko vielä jotain muuta valittamisen aihetta 🙂

  3. Rupee welhoillalla olemaan aika kova joukkue paperilla kevään peleihin. Onko toiminta muutenkin hyvällä mallilla? Saa nähdä.

  4. Luonnollisesti tarkistin asian ennen kommenttia eikä Tuhkasen siirtoa siellä näy. Tosin nyt kun kävin katsomassa asian uudestaan, niin huomasin tekstin Päivitetty: 22.12.2016 14:00, joten tieto on mahdollisesti väärä. Outo juttu. Hienoahan se on jos Tuhkanen oikeasti pelille pääsee. Eiköhän tässä jotain keksitä.

  5. Kova vahvistus welhoille, laajuutta sentteriosastolle! Varmasti tärkeä palanen kohti tavoiteltua nousua. Viime kaudella oli todella hyvä viikkareissa.

  6. Tuskin kai seura julkaisi kaverin pelaajasopimusta, ja kertoisi pelaavan loppukautta, jos edustusoikeus ei olisi kunnossa? Kaikenlaisia höpöheikkejä sitä joukkoon mahtuukin. Se että liiton sivut ei yllättäen ole ajantasalla, ei varmaan yllättäne ketään.

    Welhot on ymmärtääkseni perustettu alkujaan joskus 1990-luvulla. Nimi on vaihtunut erilaisten fuusioiden myötä useaan otteeseen. Liekö Wellihousut se aito alkuperäinen, jonka jälkeen nimenä on ollut Kuopion Welhot (KuWe), Kuopion Salibandyseura (KSS), ja viimeisimmän fuusion (KuWe + SB Savo) myötä Salibandyseura Welhot.

    Ja itse uutisesta – nämä on aina hienoja tarinoita, kun ympyrä sulkeutuu pelaajan paluulla kasvattajaseuraan. Respect. Menestystä Henrille ja Welhoille.

  7. Kiva päästä pelaamaan entisiä ja omasta mielestään tulevia liigamiehiä vastaan. Tätä welhot tarvitsee,kai?

  8. Heikki oot kattonu väärää listaa varmaan.. niitä on kaksi siellä

  9. No en tod. Molemmat listat päivitetty 22.12. joten ihan ajantasalla ei ole. Kyllähän noinkin tärkeään listaan pitää pystyä luottamaan ettei tule turhia kohuja nostettua. TIETÄVÄlle tiedoksi että ei olisi ihan tavatonta jos manageri innoissaan ei mieti loppuun asti. ”Ei se ole tällä kaudella pelannut missään niin saahan se meillä pelata”. Ja S7, ei pelannut viimekaudella viikkareissa vaan SBS Kingsissä.

  10. Hene on Welhoille varmasti loistava vahvistus matkalla kohti mahdollista liiganousua. Todellinen johtaja ja muutenkin huikea herrasmies. Respect!

  11. Ei siirtolistoilla mitään väliä oo. Edustus kelpoisuus, lukekaa sääntökirjaa

  12. Heikki näin aloinkin miettimään jo kommentin laitettua, mut toissa kaudella oli hyvä ja siis ssv:ssä :-). Mikä lie tullut listaan, kun on se ollut aikaisemmin kyllä ajan tasalla