Nyt se on varmaa – Petteri Nykky palaa Suomen päävalmentajaksi

Petteri Nykky korvaa Petri Kettusen Suomen maajoukkueen päävalmentajana. Kuva: Anssi Koskinen

Petteri Nykky korvaa Petri Kettusen Suomen maajoukkueen päävalmentajana. Kuva: Anssi Koskinen

Suomen miesten maajoukkue saa uuden päävalmentajan, kun Petteri Nykky palaa maajoukkueen peräsimeen. Salibandyliitto tiedotti MM-kultaa voittaneen Petri Kettusen seuraajasta perjantaiaamuna Helsingissä.

Uusi sopimus ulottuu tammikuun 2021 loppuun saakka. Pääkallo.fi uutisoi Nykyn uudesta pestistä ensimmäisenä torstaina.

Nykky, 51, on valmentanut Suomen miehiä vuosina 2004–2010, minkä jälkeen hän siirtyi Sveitsin maajoukkueen pääkäskijäksi. Nykyn alaisuudessa Suomi voitti maailmanmestaruuden vuosina 2008 ja 2010.

Neljän vuoden Sveitsin-urakan aikana ”Alkemistin” palkintokaappi täydentyi yhdellä MM-pronssilla.

Tällä hetkellä Nykky toimii päävalmentajana miesten Salibandyliigan hallitsevassa Suomen mestarijoukkueessa, Tampereen Classicissa. Perjantaisessa tilaisuudessa kuitenkin kerrottiin, että Nykyn valmennuspesti Classicin kanssa päättyy kevääseen 2018. Seuraavat miesten MM-kisat pelataan joulukuussa 2018 Tshekissä.

Lisäksi maajoukkue täydentyy yhdellä uudella henkilöllä, kun Nykyn pitkäaikainen aisapari, Classicissakin tällä hetkellä valmentava Samu Kuitunen, liittyy Suomen valmennustiimiin.

Pääkallo.fi seurasi tiedotustilaisuuttaa paikan päällä ja kertoo lisää perjantain aikana.

8 comments

  1. Odotamme Pääkallon juttua liiton uuden sloganin lanseerauksesta: ”Mestaruudella kenkää.”

  2. Mites 2010 mestaruus?Saiko Nykky silloin mestaruuden jälkeen kenkää?

  3. Kolmesta maailmanmestaruudesta kahden jälkeen on päävalmentaja vaihdettu vaikka valmentaja olisi halunnut jatkaa. Olivat syyt mitkä tahansa, helvetin huonoltahan tuo näyttää.

  4. Joo tsemiä jatkoon valittajat voi katsoa nykyn tilastoja mj koutsina ja sulkea internetin että ei tarvi katsoa näitä valittajat viestejä päätös tehty ja yrittäkää sopeutua asiaan . Tuleville valittajille sellaset terveiset että pitäkää vaikka lomapäivä ja tehkää vaikka mutakakku jos se teidän elämää helpottaa!??

  5. Ei ehkä ideaali ratkaisu, mutta jos asiaa ajattelee tarkemmin, ehkä tosi hyvä ratkaisu. Nyt vaan kaikki riippuu siitä miten Nykyn ja Kettusen keskusteluyhteys toimii. Kettusella olisi paljon annettavaa lajin kokonaisuuden kannalta nykyisessään toimessaan, jos vaan pystyy omaksumaan uuden roolinsa.

  6. ”Et soittaa kotiin”… Totuus ei aina ole se minkä sinä näet sinne saunan taakse. Molemmilla kerroilla valmentajan vaihtaminen on ollut vähintä mikä päättäjien on pitänyt tehdä…Se on ollut suoranainen velvollisuus. Sekä silloin että nyt. Nykky-Kuitunen tällä hetkellä paras kaksikko, mitä voi saada. Ja maajoukkue sai sen. Onneksi.

  7. Pepe – onko sinun mielipiteesi sitten totuus?
    Mikä olisi vielä parempi tilanne kuin Nykyn kaksoisrooli.
    Ole nyt rehellinen ja myönnä että olisi parempi kun Nykky valmentaisi vain majua.
    Toiseksi paras tilanne mielestäni olisi että olisi maju & Kettusen työ.
    Seuravalmennus & maju on vaan kolmanneksi paras ja ilmeisesti sillä mennään.
    Eri mieltä saa olla eikö se ole mitään omaan pesään ulosramista vaan pelkkien tosiasoiden tunnustamista; kompromissiratkaisulla mennään, ei ideaaliratkaisulla.