Takaisinheitto

Salibandy-termin isä: ”God Save the Queen soi Sveitsin kansallislaulun tilalla”

02.02.
2017
4 Kommenttia
9
Takaisinheitto

Pekka Mukkala (oik.) valittiin Salibandyliiton Hall of Fameen numerolla 1 vuoden 2015 joulukuussa. Kuva: Salibandyliitto

#Takaisinheittotorstaissa on tänään aiheena salibandypersoona. Salibandy-sanan ja koko suomalaisen salibandyn isänä voidaan pitää Pekka Mukkalaa, joka oli Kurt Westerlundin ohella vahva vaikuttaja lajin alkutaipaleella.

Mukkala (s. 1958) oli Salibandyliiton ensimmäinen puheenjohtaja, kun liitto perustettiin vuonna 1985. Salibandy-termi oli alunperin hänen keksintönsä. Pitkän linjan salibandyvaikuttaja valittiin vuonna 2015 Hall of Fame -jäseneksi nro 1.

”Salibandyn isä” tai ”salibandy-termin isä” pitää termin keksimistä hyvänä asiana.

– Onhan se ihan kunnianarvoisa titteli. En itse ole titteleiden perään. Tykkään suomen kielestä, joten se, että olen keksinyt sen salibandy-sanan on ihan kiva asia. Silloin aikoinaan bandy vähän mietitytti, kun se on ruotsinkielinen sana. Nimi on kuitenkin vakiintunut ja siitä on tullut uudissana ja siitä olen ihan ylpeä. Ei tuo ”salibandyn isä”-tittelikään huono ole, sillä minulla on kaksi poikaa ja olen aina sanonut, että salibandy on minun kolmas poika tai tyttö, Mukkala pohtii.

Mukkala on nähnyt suomalaisen salibandyn kehityskaaren käytännössä kokonaisuudessaan. Salibandyliitto perustettiin vuonna 1985, mutta jo sitä ennen kylvettiin siemeniä, jotka johtivat lajiin, jonka nykyisin tunnemme.

– Kuinka paljon sinulla on tilaa siinä jutussa? Mukkala kysyy alkuun vilpittömästi.

– Suomalainen salibandy on tietysti lähtenyt sählystä ja sähly oli opiskelijapaikkakuntien juttu. Ponnahduslautana oli siis yliopistomaailma ja siellä pelattiin ensiksi tätä sählyä. Helsingin ylopisto aloitti toiminnan ja muistaakseni vuonna 1974 oli ensimmäiset kisasarjat sählyn saralla. Silloin puhuttiin vielä muun muassa sähläpallosta.

– Helsingistä sähly lähti pikku hiljaa leviämään muihin yliopistokaupunkeihin ja leviäminen eteni eritoten Hämeenlinna-Tampere-Jyväskylä -akselilla. Turku jäi yllättäen tässä hieman sivuun. Kyllä siellä jonkinlaista toimintaa oli, mutta esimerkiksi varsinainen salibandytoiminta alkoi muita myöhemmin.

– Kun kyse oli opiskelijoiden suosimasta lajista, niin opiskelijoiden liikuntaliitto järjesti vuonna 1982 (heittää ulkomuistista) ensimmäiset sählyn SM-kisat, 1983 oli seuraavat ja 1984 järjestin kisat täällä Helsingissä. Siitä syntyi salibandyn tausta ja lopulta Salibandyliiton perustaminen.

– Mainittakoon tähän vielä, että sählyn SM-kisoissa oli mukana muun muassa Antero Mertaranta. Hän opiskeli opettajaksi Hämeenlinnassa, ja valmistuikin sieltä. Muistan yhteystiedoista, että hänellä oli oma joukkue siellä silloin, Mukkala muistaa.

Kilpailusääntöjen sorvaaminen oli kivinen taival

Mukkala on toiminut salibandyn saralla monenlaisissa eri tehtävissä ja näistä tietysti tunnetuimmat ovat olleet Suomen Salibandyliiton puheejohtajan pesti sekä Kansainvälisen Salibandyliiton presidentin virka vuosina 1992-1996. Liiton toiminnan Mukkala pääsi kokemaan vuonna 0 ja ruohonjuuritasolla kokemusta on karttunut lähestulkoon kaikesta mahdollisesta salibandyyn liittyvästä.

Mikä on ollut kaikkein hankalin tehtävä salibandyssa?

– Hyvä kysymys. En ole koskaan asiaa noin ajatellut. Jos suoraan sanotaan, niin olen ollut mukana lähes kaikissa mahdollisissa salibandyhommissa, eli esimerkiksi erotuomarina, kenttäpelaajana, maalivahtiin, liiton puheenjohtajana ja Kansainvälisen Salibandyliiton puheenjohtajana, mies luettelee.

Mukkalalla on kokemusta niinkin haastavasta operaatiosta, kuin lajin kilpailusääntöjen määrittämisestä.

– Haastavinta on ollut äkkiseltään Kansainvälisen Salibandyliiton alkutaival. Kun alkuun lähdettiin tekemään asioita kotimaassa omalla äidinkielellä ja siitä ulkomaille hakemaan uusia maita englanniksi, eikä omalla kielellä, niin se oli haasteellista. Se, että sai perustan ja pohjan tehtyä oli vaikeaa.

– Esimerkiksi ensimmäiset säännöt ja kansainvälisen liiton toimintasäännöt. Niistä päättäminen oli Suomen, Ruotsin ja Sveitsin homma. Sveitsin yhdistyskulttuuri eroaa Pohjoismaista jonkin verran juridiikan ja muiden asioiden vuoksi. Näiden eri toimintakulttuurien yhdistäminen oli todella hankalaa.

– Westerlundin Kurtin kanssa istuttiin 10-12 tuntia hotellissa, kun tehtiin ensimmäisiä kilpailusääntöjä. Se oli aika kova kokous, jossa kolme maata vain päätti, että miten tehdään. Nämä kolme maata ovat edelleen vahvasti päättävässä asemassa. Sinänsä olen tyytyväinen, että perusta saatiin läpi ja se toimii nykyisen kivijalkana.

– Yksi hyvä esimerkki näistä eroista oli se, että Sveitsissä pelattiin tuolloin vielä käsipallomaaleihin ja meillä taas nykymaaleja pienempiin. Kyllä siinä aikamoisia kulttuurieroja oli. Siitä, että ne saatiin sovitettua, voi olla hyvinkin ylpeä. Stefan Kratzin, joka toimii vieläkin IFF:n palveluksessa, ja Westerlundin Kurren kanssa oli kiva tehdä hommia. Nykyisin kun tavataan, niin on mukava muistella niitä aikoja, Mukkala kertoo.

Salibandy ennen, nyt ja tulevaisuudessa

Suomen Salibandyliitto täyttää tänä vuonna 32 vuotta. Koko kehityskaaren nähnyt Mukkala on oikea mies kertomaan miltä lajin evoluutio on näyttänyt.

– Olin itse lajissa mukana tiivisti tuonne kauteen 2006-2007. Lopetin vuonna 1996 IFF:n puheenjohtajana ja rupesin pyörittämään kahden joukkueen junioriseuraa. Tätä viimeistä kymmentä vuotta en ole seurannut niin tiivisti, mutta tuon välin seurasin pitkälti kentän laidalta. Voin sanoa, että kuten olen omista pojistani ylpeä, niin olen myös tästä kolmannesta lapsestakin erittäin ylpeä. Kehitys on mennyt erittäin hyvään suuntaan.

– Sellaisia pieniä asioita, jotka ovat itseäni vuosien varrella hirvittäneet, ovat muun muassa kovaa pelaamisen salliminen. Entisenä erotuomarina olen katsonut, että minulla olisi pilli soinut koko ajan. Sitten kun se on sallittu huippukuntoisilla ja hyville kavereille, jotka käyttäytyvät herrasmiesmäisesti, niin en vieläkään ole nähnyt sellaisia hässäköitä kuin jääkiekossa on. Tämä on herrasmiespeli edelleen. Tällaisia muutoksia hirvitti alkuun katsoa sivusta ja tärkeintä on, että lajia ei nyt päästetä liian rajuksi.

– Kotimaassa positiivista on se, että on paljon uusia seuroja. Kansainvälisesti ajatellen on hyvä, että nyt taisi olla kyseessä jo 65. IFF:n jäsenmaa, joka juuri julkistettiin. Kyllähän niiden lisääntyminen on ollut hienoa. Pitää kuitenkin muistaa, että ne uudet organisaatiot ovat heikkoja ja samanlaisia kuin me vuonna 1985. Vaikka puhutaan, että on jäsenmaita, niin on olennaista, että minkälainen se jäsenmaan organisaation vahvuus on. Onkin olennaista, että sitä vahvistetaan ja tuetaan.

– IFF tekee nyt hyvää työtä ja tukee uusien jäsenmaiden kasvua. Meillä ei ollut oikein mitään sellaista tukijaa, josta olisi voitu hakea apua alussa. Muistan semmoisen hetken, että pyydettiin Maahockeyliitolta maajoukkuepaitoja, niin niitä ei saatu silloin. Ensimmäiset maajoukkuepaidat kun saatiin, niin ne olivat Helsingin yliopiston sponsoroimia. Näissä samanlaisten ongelmien kanssa painivat nämä nykyiset uudet maat.

Pekka Mukkala näkee, että junioritoimintaan kannattaa aina satsata ja sitä kannattaa kehittää. Kuva: Arena Center

Millä saralla lajilla on eniten kehitysvaraa?

– Junioripuoli on aina sellainen, että sieltä se koko lajin kasvu tulee. Sitä tehdään ihan hyvin nytkin, mutta sinne tarvitaan enemmissä määrin ammattimaisempia valmentajia, koulutusta ja resursseja. Sieltä sitten ammennetaan uusia huippupelaajia. Eikä kaikista tarvitse tulla huippupelaajia, vaan tärkeintä on se, että harrastetaan jotain.

– Entisenä junioriseuran valmentajana ja puheenjohtajana on aina hauska huomata ja nähdä, että vaikka pelaajat eivät välttämättä missään huipulla olekaan, niin he ovat vanhojen pelikavereiden kavereita ja tapaavat kentän ulkopuolellakin. Tämän vuoksi he muodostavat eräänlaisen sosiaalisen yhteisön, joukkueen, joka jatkaa ystävinä myös myöhemmin. Junioripuoleen ei voi mielestäni koskaan satsata liikaa. Liitto tekee toki sen suhteen hyvin töitä jo nyt sekä poikien, että tyttöjen suhteen.

– Sellaisen idean olen heittänyt Salibandyliiton suuntaan, että järjestettäisiin sekasalibandyn SM-kisat. Sen voisi pelata yhden viikonlopun aikana. Joukkueissa olisi tällöin puolet naisia ja puolet miehiä. Tämä on tasa-arvoehdotukseni ja toivon, että tulisin sen näkemään. Opiskelijasählyissä on totuttu näkemään sekajoukkueita, Mukkala linjaa.

Minkälaiselta salibandyn tulevaisuus näyttää?

– Eipä voi muuta sanoa kuin sen, että aika valoisalta näyttää. Suomessa voidaan lähteä siitä, että nyt on maailmanmestaruus alla miehissä ja naisilla mestaruus oli ihan hilkulla vuonna 2015. Junioreissakin on tullut hyvää tulosta. Nämä ovat sellaisia vetureita, jotka tuovat lisää harrastajia ja lisää seuroja.

– Pullonkaulat ovat siinä, että mistä saadaan lisää halleja ja kenttiä. Kinnusen Jari tekee tällä hetkellä töitä näiden asioiden eteen ja on kiertänyt ympäri Suomea olosuhteiden parantamiseksi. Viime syksynä taisi kiertää peräti 17 eri paikkakuntaa. Se on juuri sitä oikeaa työtä tässä asiassa, koska sillä saralla on kehittämisen varaa.

– Kansainvälisesti ongelmat koskevat pitkälti juuri olosuhteita. Erittäin valoisana näen kuitenkin sekä kansainvälisen että kansallisen salibandyn tulevaisuuden, Mukkala paaluttaa.

God Save the Queen

Mukkalalla riittää paljon tarinoita ja salibandyn alkuvuosilta monet tarinat näyttäytyvät nykypäivänä sangen erikoisina. Erityisesti miehen mieleen on jäänyt Sveitsiä vastaan Suomessa pelatut tuplamaaottelut 1990-luvun alussa. Tuolloin asiat eivät menneet ihan toivotulla tavalla.

– Pelattiin Sveitsiä vastaan maaottelut joskus 1990-luvun alussa Tikkurilan Urheilutalolla. Oltiin ostettu sen ajan merkittävästä musiikkikaupasta, eli Musiikki-Fazerilta sellainen kansallislaululevy, josta löytyi eri maiden kansallislauluja. Yksi henkilö sitten äänitti sen kasettinauhalle ja se toimitettin Tikkurilaan. Olin itse tuomarina siinä maaottelussa.

– Ruvettiin siinä sitten kuuntelemaan ja ensiksi tuli normaalisti Suomen Maamme-laulu. Kun Sveitsin laulun piti käynnistyä, niin kaiuttimista pärähti God Save the Queen. Se on aika tuskastuttavan pitkä kappale, kun sen kuuntelee ja kaikki katselevat ympärilleen hölmistyneinä, Mukkala nauraa.

Kömmähdykselle löytyi ihan kohtalaisen luonnollinen selitys.

– Seuraavana päivänä alkoi hirveä hässäkkä, kun piti löytää se oikea versio. Otettiin sitten yhteyttä Sveitsin suurlähetystöön ja sitä kautta saimme oikean kansallislaulun käsiimme. Sittemmin itseäni rupesi kiinnostamaan, että miksi juuri se God Save the Queen soi silloin.

– Kysyin sitten itseäni iäkkäämmältä kansainvälisen liiton jäseneltä, että mistä tämä johtui, kun silloin ei ollut mitään nettejä tai muita mistä se olisi äkkiseltään selvinnyt. Hän tiesi, että Sveitsin kansallislaulu oli vuoteen 1960 asti God Save the Queen ja sen vuoksi se oli myös jäänyt sille levylle.

– Kukaan ei ollut siellä Musiikki-Fazerilla tarkistanut, että se laulu on ajan tasalla. Olin silloin IFF:n varapuheenjohtaja ja voin vakuuttaa, että oli aika pitkä hetki kuunnella sitä laulua. Tämä oli yksi muisto, mutta onhan näitä tietysti vielä vaikka kuinka paljon enemmänkin, Mukkala sanoo.

Pekka Mukkala näkee Suomen MM-menestyksen tärkeänä kotimaiselle salibandylle. Tommi Aroa hän seurasi erityisellä silmällä. Kuva: Mika Hilska

”En keksi salibandya parempaa vaihtoehtoa vieläkään”

Mukkala ei ole hylännyt salibandya, mutta lajin seuraaminen ei ole niin tiivistä kuin aikaisemmin.

– Seuraan kyllä, mutta enimmäkseen katson television välityksellä. En nyt niin kovin tarkkaan, sillä seuraan paljon myös muitakin lajeja. Tällä kaudella olen käynyt katsomassa vain yhden ottelun livenä. Jos tulee MM-kisat, niin katson kyllä ne kaikki pelit.

– Tällä kertaa siellä oli Aron Tommi mukana, joka on oman pojan kautta tullut salibandyyn ja sinne meidän joukkueeseen. Aron menestyksen suhteen oli erityistä kiinnostusta ja olin hänen mitalijuhlissaankin, Mukkala kertoo.

Onko nykyisessä Salibandyliigassa mitään suosikkijoukkuetta?

– Nyt heitit pahan. Se missä itse olen pelannut pelaa tällä hetkellä kolmosessa. Jotta Kurre (Westerlund) ja Oksasen Jari olisivat tyytyväisiä, niin sanon EräViikingit, Mukkala vastaa.

Edelleenkin on valloillaan keskustelua siitä, että saisiko salibandya kutsua sählyksi, vaikka pääosin kyse on menneen maailman väännöstä. Osan mielestä salibandy-sana ei ole myöskään sopiva lajia ajatellen.

Jos nyt saisit päättää, niin kutsuttaisiinko salibandya edelleen salibandyksi?

– Se oli tietysti sen ajankohdan päätös ja nimi oli loihdittava silloin. Siihen ei oikein löytynyt mitään muuta ja se on ruotsalaisesta innebandysta johdettu versio. En vieläkään keksi siihen parempaa vastaavaa nimeä. Nyt kun se on vakiintunut, niin en lähtisi vaihtamaan.

– Siitähän oli muitakin esityksiä. Vesa Saarinen, joka oli Hämeenlinnan Ruunien Ruunien isä ehdotti nimeksi ”salipalloa”. Se oli äänestyksessä liiton hallituksella ja ehdotus äänestettiin kumoon, joten vanhalla nimellä jatkettiin silloin. Sen jälkeen aiheesta ei ole keskusteltu. Ihmiset kuitenkin tottuvat näihin uudissanoihin ja ne vakiintuvat. En keksi parempaa vaihtoehtoa vieläkään, Mukkala vakuuttaa.

Jälkisanat

Pääkallo.fi kokee, että suomalaista salibandykulttuuria, sen historiaa ja vaikuttavia persoonia on hyvä tuoda jatkossakin vahvemmin esille. Takaisinheittotorstain alkuperäinen idea on ollut syventää salibandyn nykyhetken ja historian välistä suhdetta tarinoiden avulla sekä tuoda esille sitä taivalta, jonka laji on kulkenut tähän päivään saakka.

Tämän vuoksi laajennamme tätä artikkelisarjaa siten, että pelkkien salibandytarinoiden rinnalle nostetaan henkilöhaastatteluita, joiden ideana on tuoda esille vuoden 2015 MM-kisojen yhteydessä valittuja Salibandyliiton Hall of Famen jäseniä sekä viime kevään Superfinaalin yhteydessä Legendoiksi aateloituja pelaajia. Ensimmäisenä vuorossa on Pekka Mukkala.

Otamme edelleen avoimesti vastaan erilaisia ehdotuksia hyvistä salibandytarinoista, joista pyrimme jalostamaan artikkeleita. Tämän lisäksi henkilöhaastatteluihin voi ehdottaa muitakin jo uransa päättäneitä tai uraansa jatkavia pelaajia.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja
Asemapaikka: Helsinki
Twitter: @joelsiltanen
Makkonen
02/02/2017
Sähly on Sählyä
sähly
02/02/2017
Makkonen on...
säbäjannu
02/02/2017
erittäin mukavaa luettavaa ja varsinkin kun tuo salibandyn historia on vähän itsellä aina ollut pimennossa tärkeimpiä juttuja lukuunottamatta. Näitä tämmöisiä on kiva lukea ja muutenkin saada sitä historiaa tutuksi. eri seurojenkin historiasta olisi mukava lukea. itse joskus harrastin salibandya ja silloin kotiin aina pätkähti aika ajoin salibandylehti jota en tietysti enään saa mutta olisi kiva joku saman kaltainen lehti jonka voisi kotiin tilata koska säbä kiinnostaa paljon!
Ruusuja
03/02/2017
Kiitos pääkallo! Erittäin mielenkiintoista historiikkia, näitä lisää.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.