Maajoukkueet

Salibandyliiton puheenjohtaja päävalmentajatilanteesta: ”HS:n jutusta tuli hiukan väärä kuva”

03.02.
2017
0 Kommenttia
1
Maajoukkueet

Kuva: Juhani Järvenpää

Suomen miesten salibandymaajoukkue kahmi komeasti kultaa joulukuun MM-kisoista. Kisojen jälkeen maajoukkueen ympärillä on leijunut pienoinen epävarmuuden ilmapiiri, sillä Helsingin Sanomat kertoi joulun alla, että Vuoden Valmentajaksi valitun Petri Kettusen päävalmentajapesti ei välttämättä jatkukaan maailmanmestaruuden jälkeen.

Salibandyliiton hallituksen puheenjohtaja Ismo Haaponiemi kertoi tämän hetken tilanteesta Pääkallo.fi:lle samalla viikolla, kun Suomi kohtaa MM-projektin viimeisessä ottelussa Tshekin Turussa, joka voi nykytiedon valossa jäädä Kettusen viimeiseksi Suomen pääkäskijänä.

– Ollaan aika loppusuoralla sen suhteen. Asiasta ei ole oikein vielä varsinaista uutisoitavaa tai kerrottavaa, mutta prosessi on kuitenkin edennyt hyvin. Keskeneräinen tilanne, mutta ruvetaan olemaan aika lähellä valmista, Haaponiemi valotti.

HS:n jutussa kerrottiin, että mahdollisen päävalmentajan vaihdoksen syynä voidaan pitää sitä, että tulevaa valmennusprojektia pitää lähteä vetämään vuoden 2020 kotikisoja silmällä pitäen. Lisäksi Kettusen kaksoisrooli maajoukkueen päävalmentajana sekä huippu-urheilujohtajana on liiton puntarissa.

– Kotikisat ja aikajänteen pituus vaikuttavat tässä vaiheessa. Lisäksi se päävalmentajuuden ja huippu-urheilujohtajuuden eriyttäminen on yksi tekijä, jota on pohdittu. Onko järkevää, että ovat sama henkilö vai ei ole. Tätä haluttiin miettiä ja katsoa mikä on se tulevaisuuden paras malli, jolla saadaan vietyä huippu-urheilua eteenpäin. Myös siksi haluttiin ottaa aikalisä heti kisojen jälkeen. Näitä asioita pohdittiin ja näistä myös keskusteltiin, Haaponiemi selvensi.

Yleisissä spekulaatioissa päävalmentajaksi on veikkailtu Petteri Nykkyä Kettusen jatkosopimuksen lisäksi. Haaponiemi on vaitonainen erinäisistä vaihtoehdoista.

Ketkä ovat tällä hetkellä vaihtoehtoina päävalmentajaksi?

– Eihän niitä järin montaa ole, kun maajoukkueen päävalmentajaa valitaan. Sanotaan nyt, että joitain vaihtoehtoja on.

Voidaanko sanoa, että heitä on enemmän kuin kaksi?

– Jos otetaan nimilista niistä, jotka sen tehtävän voivat ottaa vastaan, niin siihen löytyy enemmän kuin kaksi nimeä. En oikeastaan halua spekuloida tässä vaiheessa, koska asia on niin loppusuoralla ja pian ollaan päästy jo maalin asti.

Voitko kertoa sen, että onko ulkomaisia vaihtoehtoja päävalmentajaksi?

– (Naurahtaa) Vähän edelliseen vastaukseen viitaten, niin täytyy ensinnäkin miettiä niitä vaihtoehtoja, jotka sen pestin ylipäätään pystyvät ottamaan vastaan. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että pitää olla jo vähän kokeneempi valmentaja, joka on jo hankkinut kannuksia lajin parissa. Asian suhteen ei ole tehty sellaisia rajoja, että pitääkö valmentajan olla kotimainen vai voiko se olla ulkomainen. Tässä on haluttu pitää kaikki ovet auki. Lähtökohtaisesti lopullinen valinta voi olla siis myös ulkomainen valmentaja.

Haaponiemi nostaa HS:n uutisen itse esille tässä kohtaa ja hänen mukaan kyse oli väärinkäsityksestä.

– Silloin kun asia julkaistiin Helsingin Sanomissa, niin asiasta tuli hiukan väärä kuva. Asiahan oli jo silloin niin, että päävalmentaja voi olla myöskin Kettunen. Juttu kuitenkin haluttiin nähdä siten, että valmentajaa halutaan ehdottomasti vaihtaa, mutta sehän ei ollut niin, vaan haluttiin katsoa uudestaan kokonaistilanne, Haaponiemi painotti.

HS:n jutun mukaan Kettunen sai tosiaan kuulla hiukan ikävällä tavalla siitä, että valmennuskausi ei välttämättä jatkukaan. Minkälaiset välit teillä on tällä hetkellä?

– Meillä on ollut erittäin hyvät keskusteluyhteydet sen jälkeen. Ollaan sittemin puhuttu Kettusen kanssa päävalmentajuudesta ja välit ovat erittäin hyvät omasta mielestäni. Siinä tapahtui silloin ehkä pienoinen väärinkäsitys.

– HS:n jutuissa spekuloitiin sitä, että paikka olisi avoimessa haussa ja missään kohtaa ei ole tällaista avointa hakua ollut. Kettunen vastasi jutussa siinä mielessä ihan oikein, että tällaisesta avoimesta hausta ei ole hänen kanssaan keskusteltu. Hänen kanssaan on puhuttu ainoastaan jatkosta ja siitä, että mikä on se paras malli toimia, Haaponiemi vakuutti.

Onko mahdollista, että Kettunen jatkaisi valmentajana, mutta ei huippu-urheilujohtajana?

– En halua tässä kohtaa spekuloida tuolla skenaariolla. Katsotaan tämä nyt loppuun asti ja käsitellään näitä asioita sitten, kun päästään vähän eteenpäin ja saadaan julkistettua asioita, Haaponiemi jatkoi linjakkaasti.

Koska tulevan kauden maajoukkuevalmennus julkistetaan?

– Aika pian varmastikin. Viikon tai maksimissaan kahden viikon päästä. Siinä vaiheessa ruvetaan varmasti olemaan valmiita. Lähellä ollaan lopullista päätöstä, Haaponiemi lupasi.

Salibandyliitossa nähtiin jonkin verran henkilövaihdoksia loppuvuodesta. Osa on spekuloinut, että liiton asiat eivät ole tällä hetkellä ihan kohdillaan.

Minkälainen Salibandyliiton tilanne on mielestäsi tällä hetkellä, kun siellä on tapahtunut henkilöstömuutoksia?

– Mielestäni tilanne on erittäin hyvä. Hyviä tekijöitä on lähtenyt ja toimenkuvat ovat vähän muuttuneet. Ne jotka ovat tulleet tilalle, ovat erittäin kovia tekijöitä. Näen tilanteen todella hyvänä, Haaponiemi päätti.

Lue myös:
Kommentti: Salibandyliiton viimeisin päävalmentajasekoilu

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja
Asemapaikka: Helsinki
Twitter: @joelsiltanen

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.