Divarit

Jälleen supertiukka trilleri Divarissa – Karhut finaaliin jatkoaikamaalin myötä

19.03.
2017
11 Kommenttia
2
Divarit

Markus Hautaoja latoo Divarin pudotuspeleissä pisteitä hurjaa tahtia. Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.

Porin Karhut ja Nurmon Jymy ratkoivat tänään miesten Divarin toisen finalistin. Ottelu Porin Urheilutalolla päättyi lopulta isäntien juhliin 7-6 -jatkoaikavoiton myötä.

Ottelun avauserässä tilastot olivat suhteellisen tasaiset, mutta maalinteossa isännät olivat etevämpiä. Kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen porilaiset johtivat 3-1.

Toisessa erässä Karhut-vahti Rasmus Östermanille kirjattiin ainoastaan kuusi torjuntaa, kun virkaveli Jymy-päädyssä koppasi huimat 15 kertaa. Tästä huolimatta maalit jakautuivat tasan 2-2 ja kolmanteen erään lähdettiin edelleen Karhujen kahden maalin johdossa.

Kolmannen erän alussa Jymy kavensi Martti Lamminmäen osumalla maalin päähän, mikä tarkoitti sitä, että viimeistään viimeisessä erässä ottelusta muodostui todella tiukka trilleri. Aapo Tamminen siirsi ajassa 52:07 Karhut jälleen kahden maalin karkuun, mutta Hannu Palomäki toi vieraat jälleen maalin päähän kolme minuuttia myöhemmin. Vain 14 sekuntia ennen päätössummeria Jose Kivipelto ampui Jymyn tasoihin ja mentiin jatkoajalle.

Jatkoaikaa pelattiin reippaat kahdeksan minuuttia ennen kuin Kalle Kujansuu ampui Karhut Divarin finaaleihin SB Welhojen seuraksi.

Porilaisten ykköspyssy oli Divarin pudotuspelien pistepörssiä johtava Markus Hautaoja. Porilaishyökkääjä iski tänään tehot 1+4. Hän on tehnyt nyt viidessä playoff-kamppailussa huimat tehot 7+9. Vierailta mainitsemisen arvoisesti esiintyivät 1+3 -tehot kerännyt Kivipelto, sekä 36 kertaa torjunut Hasu.

Miesten Divarin välierät:
18:00 Karhut-Nurmon Jymy 7-6 JA Ottelutilastot (Karhut Divarin finaaleihin voitoin 2-1)

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Ilkka Kittilä
Ilkka Kittilä
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Vaasa
Twitter: @ilkkakittila
Vikatimees
19/03/2017
Karhut ei tuu pärjäämään Welhoja vastaan ilman Lepolan tehoja. NJ sai vissiin aika hyvin pimennettyä runkosarjan pistepörssin voittajan, ratkaisevassa pelissä kiikaritehoilla. Toisaalta Welhojen ei tarvii keskittyä häneen vaan omaan pelaamiseen, niin pärjäävät.
länsiranta
19/03/2017
No kun sä otat Lepolan kiinni, niin jää tilaa ketjukaveri Hautaojalle. Tilaa on löytynyt viiteen peliin 7+9.
Artsi
19/03/2017
Kotiyleisöä Jymy olis tarvinnu!
Tieto
19/03/2017
Siinä se ennustettu putoaja pisti pelit mienkiintoisiksi! Kun lähtivät kolmanteen erään vain kahden maalin takaa, niin olin varma voitosta. Kova esitys koko joukkueelta jatkoaikatappiosta huolimatta. Siinä ovat pelurit kasvaneet huolella enemmän kuin vuoden näissä peleissä.
Forssansuora
19/03/2017
Hautaoja. Ukko aivan timanttia, Classiciin ens kaudelle kuten kaikki porin lahjat. Kyl sieltä basso on jo varmaan soitellut.. mutta pelataan nyt Welhot ensin liigaan ja Porilaiset vielä kauden kasvamaan korkoa divariin...
länsiranta
19/03/2017
Ei hautaoja ja kumppanit nyt ihan vielä ainakaan lähde. Koulut kaiketi 98 pojilla kesken vielä kotipaikkakunnalla. Hieno Salibandyottelu tänään Porissa. Kaikki kunnia myös Nurmon joukkueelle. Hyvin samanlaisella kaavalla, kuin keskiviikkona hakivat Porista sen voiton.
Jesari
19/03/2017
Hyvä on sählypöhinä Porissa tällä hetkellä. Tänään Porin urheilutalolla tupa melko täynnä ja jännittävän matsin joukkueet tarjosi.
revanssin paikka?
19/03/2017
Vuosi sitten Welhot tiputti Karhut puolivälierissä helpohkosti voitoin 2-0 (vieraissa 3-6 ja kotona 15-7). Saapa nähdä laittaako Karhut vuoden kokeneempina Welhot tällä kertaa tiukemmalle, vai meneekö tämäkin sarja taikureilta näytöstyyliin.
Pilkunviilaaja
20/03/2017
Welhot vie varmaan 100-0 kun Porilaisilta pois parhaat. Kajoksinen ja kumppanit syövät aamupalaksi tämän sarjan. 3-0 menee Kuopioon.
jamo
20/03/2017
Lepola tarvii rinnalleen sellasen pelaajan mikä tekee sitä peliä. Kujansuusta siihen ei ole.
Teddy
20/03/2017
Itse uskon sarjan menevän ratkaisevaan otteluun, kävi siinä miten tahansa uskon myös molempien kairaavan tiensä liigaan.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.