Kainulaiset ratkaisivat Raumalla – LASBille ensimmäinen kiinnitys liigapaikkaan

Oranssipaitainen LASB juhli ensimmäistä kiinnitystä sarjapaikkaan Raumalla. Arkistokuva: Elmeri Elo

Oranssipaitainen LASB juhli ensimmäistä kiinnitystä sarjapaikkaan Raumalla. Arkistokuva: Elmeri Elo

Miesten Salibandyliigan playout-sarja käynnistyi lauantai-iltapäivänä. LASB onnistui hakemaan vierasryöstön Raumalta kaatamalla SalBan loppunumeroin 4–7. Kainulaisen veljekset olivat isossa roolissa ratkaisemassa tasaista ottelua LASBille päätöserässä.

LASB ratkaisi kamppailun kolmannen erän lopussa ollessaan ensin yhden maalin etumatkalla. Rasmus Kainulainen tyrehdytti raumalaisten kirin vajaa minuutti ennen loppua laukomalla 4–6-maalin Teemu Kortelaisen selän taakse. Viimeisen sinetin pääsi iskemään vielä Aki Syrjälä tyhjään SalBa-rysään.

Ottelu kulki tasaisena läpi 60-minuuttisen. Toisessa erässä vierailijat pääsivät jo koettamaan kunnolla kuskinpaikkaa, kun he siirtyivät kahden maalin johtoon. SalBa tuli kuitenkin takaa tasoihin kolmannen erän alussa Antti Vuorisen viimeistelystä.

LASB vastasi kuitenkin nopeasti, kun Justus Kainulainen ja Vili Näveri veivät joukkueensa uudestaan kahden maalin johtoon.

Vuorinen iski hattutempun täyteen kahdeksan minuuttia ennen päätössummeria, mutta siihen jäivät SalBan osumat lauantain osalta.

Justus Kainulainen ja Näveri olivat LASBin tehokkaimpia iskemällä kaksi maalia mieheen. SalBan leiristä Vuorisen lisäksi kolmeen pisteeseen ylsi myös Jani Lehtoniemi (1+2).

Playoutit jatkuvat joukkueiden osalta sunnuntaina Lahdessa. Sarjapaikan varmistamiseen vaaditaan kolme voittoa.

Ottelutilastot

28 comments

  1. Kyllä Näveri oli tänään eläin. Ei koira haukkunut kauppiksella. Huomenna taistelu jatkuu…..massikat lähti kohti Lahtea…..

  2. Ja näin nimimerkki Vee tuli kaapista ulos ja jatkossa olen Laakson Vellu, LASB-sydän

  3. En edes ehtinyt näkemään ultran kommenttia eli homma toimii kun niitä poistetaan nopeasti täältä ja murto-osa vaan on sellaisia mitä tarvii poistaa. Meitsille pisteet siitä että haukkuu täällä muita junteiksi ja käyttäytyy itse samallalailla ja hyvä leijua että ei pelkää käyttää omaa nimeään mutta on silti ”meitsi” täällä. Rohkeaa ja älykästä niin kuin tollaiset kaverit yleensä on.. Ainakin omasta mielestään. 🙂

    Itse pelistä sen verran että en osaa veikata näitä yhtään. Olin varma että salba hoitaa mutta näköjään lasbi pärjää paremmin kun kaiken maailman hätöset on poissa 😀

  4. Ja Meitsi, on Ville Laakso, LASB-sydän. Sinne viestiä jos haluaa keskustella asioista. 🙂

  5. Moi ville, kiva tavata! Mä olen Pekka Turunen Raumalta

  6. Nyt on kaksi kertaa poistettu kommenttini ”Kaukalossa Ultras, kaukalossa”. Tarkoitan tällä sitä, että pelaajat ratkokoon lopputuloksen kaukalossa ja fanit hoitakoon oman ruutunsa. Tällä en haasta riitaa, en toden totta.

    1. Laakson Vellulle: Koska aiempi ”Ultras”-nimimerkin kommentti poistettiin, siivottiin siinä samalla myös hänelle tarkoitettuja vastauksia. Pidetään osio siistinä ja aiheessa.

  7. Jep Anssi! Ymmärrän kyllä. Ei ole helppoa olla vartijana apinalaumassa. Jatketaan hyvällä meiningillä. Parempi voittakoon ja kunnioitetaan tulostaulun lukemia. Mukavaa säbäkevättä jokaiselle apinalle!

  8. Hienoa, että muitakin löytyy. Arto Kilposelle iso respect oman nimen käytöstä!

  9. Joo Artolle hatunnosto vaikka välillä ärsyttääkin kommentit, mutta mies seisoo sanojensa takana. Arvostan. Mitäs jos kaikki meistä kommentoisivatkin jatkossa omalla nimellä vaikka niin ei vaaditakaan. Näin uskottavuus koko keskustelun tasoon pysyisi sillä tasolla minkä salibandyn todella ansaitsee.

  10. Hienosti Arto painaa. Tosin pari ryhmää päässyt ihon alle ja hieman homma hämärtyy hetkittäin. Halutessaan osaa olla fiksu ja analyyttinen. Aina ei ilmeisesti halua

  11. Hieno voitto Lasbilta! Ja todella tärkeään paikkaan. Huomenna toinen ja kesälomille.

  12. Moi Pekka Turunen. Laita se ens kerralla tohon nimen kohdalle niin ei tarvii lainata mun nickiä 😉

  13. Anonyymiys unholaan, omalla nimellä kommentointi on uusi musta (oranssi)! 😉

  14. Siis kaksi voittoa vielä. Sekoitti tuo säälipleijarit jääkiekossa:D

  15. Myönnän yliarvioineeni SalBan pahasti. Edelleen toivon molempien säilyvän, mutta nyt sanoisin, että 2. pelin voittaja voittaa sarjan.

  16. Kyllä,kyllä! Eilen oli viel käytössä se kuuluisa siima taktiikka?;)