Karhuista Divarin toinen välieräjoukkue – Jymy haki kotiedun takaisin

Joni Halminen (#66) oli tänään iskussa. Arkistokuva: Jari Turunen.

Karhut juhli tänään paikkaa neljän parhaan joukossa. Kuva: Jari Turunen.

Miesten Divarin puolivälierissä pelattiin tänään Loviisassa ja Limingassa. Porin Karhut marssi välieriin ja Nurmon Jymy puolestaan tasoitti oman sarjansa.

Loviisassa avauserä oli Torin, mutta toisessa Karhut tuli tasoihin ja paineli ohi. Kolmanteen erään lähdettiin porilaisten 1-4 -johdossa ja 60 minuutin jälkeen digitaalit osoittivat Karhujen 9-3 -voittoa.

Benjamin Lepola teki porilaisille neljä ja Markus Hautaoja syötti neljä osumaa. Karhujen nuori puolustaja Joni Halminen nakutteli tehot 2+1. Markus Hällsten iski Loviisalle kaksi maalia.

Limingan Niittomiehet puolestaan antoi alussa liikaa siimaa, kun se päästi Nurmon Jymyn nopeasti karkumatkalle avauserän puolivälin jälkeen. Reippaan puolentoista minuutin aikana (12:09-13:51) Jymy takoi kolme osumaa ja LNM rikkoi kuparisensa vasta erän loppupuolella.

Toisessa erässä Jymy karkasi jo 5-1 -johtoon ennen kuin isännät alkoivat kirinsä. Kiri ei kuitenkaan riittänyt, vaan 5-3 -vierasvoiton myötä Jymy haki kotiedun takaisin itselleen. Sarja ratkotaan sunnuntaina Nurmon Qmax Arenalla.

Jymyn tehomiehinä toimivat kaksi maalia iskenyt Petri Pollarinen, sekä 1+1 -tehoin onnistunut Sami Kujala.

Divarin pudotuspelit:
18:30 Loviisan Tor-Karhut 3-9 Ottelutilastot (Karhut välieriin otteluvoitoin 2-0)
18:30 LNM-NJ 3-5 Ottelutilastot (Otteluvoitot 1-1)

Jari Turusen ottelukuvat Loviisan Tor-Karhut.

9 comments

  1. Menen sen verran asioiden edelle, että olisipa muuten mielenkiintoista, jos liigakarsinoissa kohtaisivat Karhut ja SalBa. Siinä jäisi LASB-Steelerskin yleisömäärissä kakkoseksi, kun Rauman Kauppis myytäisiin hetkessä loppuun ja paikalla olisi yleisöä… Eiku joo, ei mitään.

  2. LNM hallitsi peliä ihan mielin määrin
    Nurmo vaan iski vastaan.
    Ihme touhua

  3. paikallaolijoilla terveisiä, että eiköhän kyse ole taktisesta jutusta. Aivan sama paljonko hierot palloa omalla puoliskolla alakolmiossa jos et saa tuotettua tekopaikkoja. Maalit lasketaan ja jymy tulee jatkamaan tuosta parista.

  4. Tempo pelissä oli kyllä heikko ja jos se jatkossa on samanlaista niin ei mitään palaa kummallakaan Salbaa/Laspia vastaan jos niin pitkälle jompi kumpi pääsee.

  5. Kerroppas nyt Arto, että kuinka paljon ureaa SalBa ja Indians on murokulhoosi vuosien varrella päästänyt? Tuo viha alkaa jo olemaan aika säälittävää. Etenkin kun se oma joukkueesi on 5 ja 10 pelin kuntopuntareilla katsottuna kaukana niistä paljon mainostamistasi ”TOP 6”- joukkueista. 15-pelin kuntopuntari tuo OiLerssin jo kuitenkin kahdeksan joukkoon.

  6. Hienoa uhrautumista lajin eteen Peik Salminen! Toivottavasti sinut nähdään vielä vuosia lajin parissa!

  7. Landet aukoneet päätä, nyt etelä vastaa, teijän ”parhaisiin” katsomoihin, hyvä Arto ihan oikein.

  8. Paikallaolijalle lnm-jymy pelissä.Liminka hallitsi vain ekan erän ensimmäistä 10 minuuttia.