Kolmannen erän vahva nousu palkittiin – LASB pelaa ensi kaudella Salibandyliigassa

LASB oli lauantaina maalin verran SalBaa parempi ja nähdään ensi kaudella Salibandyliigassa. Kuva: Juhani Järvenpää

LASB oli lauantaina maalin verran SalBaa parempi ja nähdään ensi kaudella Salibandyliigassa. Kuva: Juhani Järvenpää

LASB ja SalBa mittasivat toisiaan Salibandyliigan playouteissa lauantaina Lahdessa. LaSB vei ottelusta voiton maalein 5-4 ja pelaa ensi kaudella miesten Salibandyliigassa.

SalBa sai peliin vahvan startin ja johti kahdella maalilla ensimmäselle tauolle mentäessä. Myös toinen erä oli raumalaisten ja kolmanteen periodiin mentiin 4-1-vierasjohdossa.

Kolmas erä olikin sitten kotijoukkueen. Julius Aaltonen maalasi kahdesti ja Justus sekä Rasmus Kainulainen kertaalleen, joten LASB nousi lopulta maalin voittoon.

Kotijoukkueen tehopelaajia olivat kahdesti maalannut Aaltonen sekä 1+1 naulannut Justus Kainulainen. SalBan puolelta onnistujaksi nousi kahdesti maalannut Henrik Rossi.

LASB varmisti paikan miesten Salibandyliigassa ja voi aloittaa kesälomansa välittömästi. SalBan kausi jatkuu liigakarsinnoissa, jossa vastaan tulee Divarin finaalin hävinnyt joukkue.

LASB-SalBa 5-4 Ottelutilastot Otteluvoitot 3-1 LASB:n hyväksi.

Lue myös:
SPV nappasi jatkoaikavoiton kotikentällään – hattutempun iskenyt Koski ottelun sankari
SSRA nousi viimeisellä kympillä neljän maalin takaa voittoon – ratkaisuosuma syntyi ajassa 59.31
Ennakkosuosikit voittoihin – Classic ja EräViikingit Salibandyliigan välieriin

12 comments

  1. Onko edessä kiihkeä länsirannikon karsinta? Se olisi todellakin salibandy viihdettä.

  2. Todella hieno nousu!!! Ja liigapaikan varmistus. Nyt voi saunoa kauden pettymyksetkin pois. Ja syödä hyvin. Ja naattia koko porukalla. Ja ehkä joku saattaapi kihauttaa muutaman sahti lasin:D Sitä aitoa Lammilaista. Ite nautin pakaste känkkyä:D

  3. Onnea lasb! Olin kyllä niin väärässä tästä otteluparista 😀 Rasmus Kainulainenkin alkoi vihdoin pelaamaan ja ratkaisemaan tärkeitä pelejä. Ens kaudella sitten paremmin lasb 🙂

  4. Noin… Lavoselta tais nillka taittua niin ei ollu viel viittaa ratkoa pelejä. B-jun. peleihin Lasbi saakin täyden rosterin. Classicillakin jotain tekemistä finaaleissa! Hämeessä #oranssikevät Kerhokin siel kairaa itsensä torille niin avot!

  5. Minäkin olin otteluparista täysin väärässä. Taaskaan ei nähty ranskalaista visiittiä, ei vaikka nousijoita oli kaksi.

    Todella hieno juttu, että Lahti jatkaa liigassa. Valitettavasti nyy on sanottava, että toivon Porin ja Kuopion saavan liigajoukkueen, vaikka olisi se todella kova paikka SalBalle pudota tuon loppurunkosarjan jälkeen. No, tulokset ratkaisee – jos ette halua pudota, niin ei kannata hävitä kaikkia karsintapelejä kotona.

  6. Ja rumat pelit jatkuu liigassa. Voisi LASB nyt kesälomalla vähän parantaa peli tapaa ettei tarvitse ensi kautena hävetä. En ymmärrä kuinka kehtaa edes pelata.

    Harmittaa lammilaisten puolesta kyllä. Divarissa lammilla oltaisiin taas pelattu salibandyä. No ei voi mitään. Anteeksi lammilaiset.

    Toivottavasti lasb parantaa myös koko seuraa. Ettei ole lasb edustus ja oranssi ja valkonen. En ole kyllä ylpeä lasbista…

  7. Ja rumat pelit jatkuu liigassa. Voisi LASB nyt kesälomalla vähän parantaa peli tapaa ettei tarvitse ensi kautena hävetä. En ymmärrä kuinka kehtaa edes pelata.

    Harmittaa lammilaisten puolesta kyllä. Divarissa lammilla oltaisiin taas pelattu salibandyä. No ei voi mitään. Anteeksi lammilaiset.

    Toivottavasti lasb parantaa myös koko seuraa. Ettei ole lasb edustus ja oranssi ja valkonen. En ole kyllä ylpeä lasbista…

  8. Hieno tason nosto LaSb:ilta playout peleihin, ansaittu ottelusarjan voitto salba:sta. Runkosarjan tappiokierteessä ollessaan näytti ulospäin että joukkueen sisällä, eteenkin valmennuksessa ei ole kaikki kuosissaan. Onnekseen pelaajat saivat itselleen pelihuumorin takaisin. Toivottavasti tästä rämpimisestä jäi jotain oppia koko joukkueelle eteenkin valmennukselle.

  9. Hieno ottelu, hieno sarja. LASB voitti kentällä ja katsomossa täysin ansaitusti. Tsemppiä Bud Spencer&koiralauma seuraavaan ottelusarjaan!