Liigat

Koovee kesti paineet ja nousi maalieron turvin pudotuspeleihin – katso tulokset ja lopulliset sijoitukset

18.03.
2017
4 Kommenttia
2
Liigat

Koovee nousi päätöskierroksella yhdeksänneltä sijalta pudotuspeleihin. Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Naisten Salibandyliigassa pelattiin lauantaina viimeinen runkosarjakierros. Jännitystä riitti, sillä viimeisestä pudotuspelipaikasta taistelivat EräViikingit ja Tampereen Koovee. Kahdeksas sija meni Kooveelle, joka voitti omassa ottelussaan O2-Jyväskylän.

Ennen päätöskierrosta EräViikingit oli vielä kaksi pistettä edellä Kooveeta, mutta tilanne muuttui otteluiden jälkeen. Helsinkiläiset hävisivät Tampereella Classicille, ja näin ollen Koovee tarvitsi voiton omasta kamppailustaan.

Vahvat kaksi erää pelannut Koovee johti 40 minuutin jälkeen 1–3. Heti päätöserän alkajaisiksi joukkue meni jo 1–4-johtoon Roosa Salmelan maalilla, ja peli näytti selvältä. O2 nousi kuitenkin vielä kahden maalin päähän erän aikana pariin otteeseen.

Koovee ei antanut jyväskyläläisjoukkueen kuitenkaan kammeta sen lähemmäksi, ja loppunumerot olivat heille suotuisat 4–6. Koovee eteni pudotuspeleihin, koska sen maaliero oli seitsemän maalia parempi kuin EräViikingeillä.

Oona Kauppi oli Kooveen tehokkain päätöskierroksen ottelussa tehoin 4+1. Mia Vallenius syötti Kaupin kolme ensimmäistä maalia.

Classicin piste- ja voittoennätyksen lisäksi lauantaina tehtiin hieman kyseenalaisempaa historiaa. Hämeenlinnan Steelers sivusi yhden kauden tappioennätystä häviämällä jokaisen kauden 22 ottelustaan.

Viimeisellä kierroksella runkosarjan toiseksi sijoittunut SB-Pro kuritti Steelersiä 2–12-lukemin. Luonnollisesti hämeenlinnalaisten sijoitus oli liigan viimeinen nollan pisteen myötä, ja joukkue matkaa ensi kaudeksi sarjaporrasta alaspäin.

Liigakarsinnoissa Jyväskylän seurat Happee ja O2-Jyväskylä kohtaavat 1. divisioonan kärkiseurat.

Runkosarjan lopulliset sijoitukset on listattu alle. Kaikki tilastot on katsottavissa tästä.

Naisten Salibandyliiga lauantaina:
SSRA–Happee 8–3 Ottelutilastot
Classic–EräViikingit 11–5 Ottelutilastot Esa Takalon ottelukuvat
O2-Jyväskylä–Koovee 4–6 Ottelutilastot
Steelers–SB-Pro 2–12 Ottelutilastot
PSS–NST 3–1 Ottelutilastot
TPS–M-Team 4–7 Ottelutilastot

Sarjataulukko:
Sijoitus, joukkue, O, V, T, H, TM, PM, ME, P
1. Classic 22 22 0 0 202 63 139 44
2. SB-Pro 22 19 0 3 157 94 63 38
3. SSRA 22 14 2 6 134 92 42 30
4. TPS 22 13 0 9 125 96 29 26
5. PSS 22 12 1 9 86 74 12 25
6. M-Team 22 10 3 9 96 95 1 23
7. NST 22 11 1 10 82 97 -15 23
8. Koovee 22 8 3 11 105 111 -6 19

9. EräViikingit 22 9 1 12 112 125 -13 19

10. Happee 22 5 1 16 83 134 -51 11
11. O2-Jyväskylä 22 3 0 19 78 167 -89 6

12. Steelers 22 0 0 22 49 161 -112 0

Korjaus klo 23.13: Juttuun korjattu tieto naisten liigakarsinta-systeemistä.

Lue myös:
Classicin runkosarja päättyi historialliseen voittoon – ei yhtään pistemenetystä liigassa

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Anssi Karjalainen
Anssi Karjalainen
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Oulu
Twitter: @A_Karjalainen
manse
18/03/2017
puolivälierä classic-koovee ottelu voitot 4-0. Näin se vaan menee. toivotaan et kilpurit vaihtaa valmentajaa ens kaudeks, oli surullinen kausi . Vaikka vähä kesken.
Bambou
18/03/2017
Ei taida olla playoutteja naisten puolella. Happee - HuKu ja SB Vantaa - O2-Jkl on karsintaparit, joista voittajat pelaavat liigaa ensi kaudella. Ja pelit pelataan paras viidestä systeemillä.
Mäsänä
18/03/2017
Joko on parit valittu pudotuspeleihin??
Jykä
18/03/2017
Naisten Salibandyliigan puolivälieräparit on valittu hetki sitten puhelinpalaverissa.

Otteluparit ovat:

Classic – Koovee
SB-Pro – NST
SSRA – M-Team
TPS – PSS

Välieriin etenee kolmella voitolla. Puolivälierien runkopäivät ovat: la 25.3., su 26.3., ke 29.3., sekä tarvittaessa la 1.4. ja su 2.4.

Otteluohjelma vahvistetaan mahdollisimman pian.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.