Oilers-legendan pelipaita jäädytetään puolivälieräottelun yhteydessä

Kuva: Esport Oilersin Facebook-sivu

Kuva: Esport Oilersin Facebook-sivu

Esport Oilers tiedotti maanantaina, että se aikoo nostaa puolustajalegenda Mika Kavekarin, 41, pelipaidan (nro. 33) Tapiolan Urheiluhallin kattoon. Paita jäädytetään perjantaina ennen klo 18.30 alkavaa Oilers-SPV-puolivälieräpeliä.

Kavekari edusti koko liigauransa silloista Espoon Oilersia ja pelasi Salibandyliigassa vuosina 1994-2009 yhteensä 308 runkosarjan ottelu tehoin 53+57=110. Pudotuspelikamppailuita kertyi sen sijaan 108 ja niissä Kavekari loihti pisteet 12+16=28. Puolustajan palkintokaapista löytyy neljä SM-kultaa, kolme SM-hopeaa ja kaksi SM-pronssia.

Nimenomaan puolustavana puolustajana tunnettu Kavekari oli vuonna 2006 mukana Suomen MM-hopeajoukkueessa ja vuonna 2008 hän pääsi juhlimaan Suomen ensimmäistä MM-kultaa. Maaotteluita Kavekarille kertyi kaikkiaan 33 (tehot 2+4).

Kavekarista tulee Esport Oilersin historian toinen pelaaja, jonka pelipaita on nostettu hallin kattoon, sillä Jaakko Hintikan pelipaita numerolla 27 nousi viime vuonna Tapiolan Urheiluhallin katonrajaan.

SPV-Oilers puolivälieräsarja starttaa keskiviikkona ja perjantain ottelu on espoolaisten ensimmäinen kotipeli pudotuspeleissä.

Lisäys: Oilers on jäädyttänyt muitakin pelinumeroita kuin Hintikan (27), mutta hallin kattoon ei ole toistaiseksi nostettu muita paitoja ennen Kavekaria. Nämä muut numerot ovat 5 (Sami Koskinen), 6 (Ville Fernelius) ja 9 (Juha Markelin) (käyttöoikeus poika Rasmuksella).

Oilersin uutinen

13 comments

  1. Nyt pakko myöntää että en edes Googlen kuvahaulla tunnistanut. Ei vissiin ihan tunnettu oilerssista.

  2. Miksi ihmeessä Clässikin kotiotteluita ei näytetä puolivälierien osalta? Ja kun Clasu ei saa aikasekseen tehdä edes maalikoostetta, niin eihän niitä matseja ole mahollista ees nähä, muutakun paikan päällä.

  3. Aikanaan kun sanakirjasta katsoi mitä tarkoittaa sana puolustaja niin vastauksessa luki yksinkertaisesti Kavekari. Kaikki tiesi silloin sanan merkityksen. Eikä siitä ajasta hirveän pitkää aikaa ole, eikä se määritelmä ole siitä muuttunut. Jos halusit voittaa niin silloin kannattatti hyökätä oikeasta laidasta. Vasemmalla oli Kavekari vastassa. Se on pojat ihan turhaa teidän sieltä yrittää. Selvä.

  4. Oilers osaa arvostaa legendojaan, ensin Hintikka ja nyt Kavekari joka oli edusti upeasti taistelevaa oilerssia, hyvä esimerkki nykyisille öljymiehille.
    Tässä esimerkki miten voi saada lisää yleisöä hallille, toki muutakin aktivointia tarvitaan.
    Jyväskylän Happee on rakentanut houkuttelivia paketteja pudotuspeleihin jopa perhepaketti joka toimii takuulla.
    Näitä aktivointeja lisää..

  5. Katsokaahan tuota kuvaa ja noita pelaajia siinä. Tulkaa sitten sanomaan miten paljon laji on mennyt eteenpäin. Toi porukka pyyhkisi näillä fuusiojengeillä lattiaa.

  6. Täytyy kyllä olla aika vasta-alkaja sählyn saralla jos ei Kavekaria tiedä. Aikansa parhaimpia puolustamaan. Kumpa joku nyky Oilersista osaisi pelata yhtä hyvin pallottomana. Todellinen seuralegenda kun yli 400 peliä oilerspaidassa, 4 mestaruutta, maailmanmestaruus… Seuraavaksi sitten Seppälää kattoon.

  7. Eiköhän Sami Koskisen paita nouse ennen Seppälää…vaikka #37 oli hieno pelimanni…Seppälän ooikakin taitaa tahkota öljymiesten junnuissa.
    Kavekari ansaitsee paikkansa toki.

  8. Tedy Salutsky tai Tarmo Kirjonen voisi olla myös. Herrojen ollessa kentällä. Ei vastustaja säilynyt mustelmitta. Ja välillä tuli mielipahaa myös. Todellisia Oilers ikoneita.

  9. Heikki pihalla, toi Espoon pellesakki pääse enää edes portaita ylös, ns heikkoa porukkaa, niinku koko espoo muutenkin

  10. Muistaakseni Oilersissa on jo jäädytetty numerot 5 (Koskinen) 6 (Fernelius) ja 9(Markelin) .Nyt tietenkin poika Markelin pelaa numerolla 9.

  11. Noi on noita heikin dinosaurusajan kavereita, joita kukaan ei tiennyt edes tuolloin saati nykyään. Jos mentäisiin eteenpäin. Turha jäädytys, ketään ei kiinnosta.

  12. Olihan toi läppä? On joo iha huikee ikoni ja esikuva nuorille.