SPV nappasi jatkoaikavoiton kotikentällään – hattutempun iskenyt Koski ottelun sankari

Kuva: Juha Käenmäki

Sami Koski (kesk.) oli vireessä viidennessä puolivälieräpelissä. Kuva: Juha Käenmäki

SPV ja Esport Oilers mittasivat toisiaan lauantaina Seinäjoella. Vähämaalinen ottelu eteni jatkoajalle, jossa Sami Kosken maali ratkaisi voiton kotijoukkueelle maalein 3-2 ja.

Ottelun avausmaalia saatiin odotella lähes pelin puoliväliin saakka, kunnes Kosken osuma vei kotijoukkueen johtoon. Koski lisäsi SPV:n johtoa kolmannen erän alussa syntyneellä maalilla.

Oilersin avausmaali herättää varmasti jatkokeskustelua, Oilersille vihellettiin rankkari tilanteessa, jossa Koski heittäytyi pallon tielle ja hänen tulkittiin pelanneen palloa maasta. Jesperi Lindfors onnistui rankkarista ja Rasmus Markelin toi vieraat tasoihin viisi minuuttia ennen loppua.

Jatkoajalla Koski iski päivän kolmantensa ajassa 66.41 ja SPV nappasi kolmannen voittonsa. Oilersin tehokkain pelaaja oli 1+1 iskenyt Lindfors. Maalivahti Joonas Kaltiainen pysäytti 28 laukausta.

SPV johtaa ottelusarjaa voitoin 3-2. Sarja on katkolla sunnuntaina Espoossa.

Juha Käenmäen ottelukuvat
SPV-Oilers 3-2 ja. Ottelutilastot Otteluvoitot 3-2 SPV:lle.

Lue myös:
Ennakkosuosikit voittoihin – Classic ja EräViikingit Salibandyliigan välieriin
SSRA nousi viimeisellä kympillä neljän maalin takaa voittoon – ratkaisuosuma syntyi ajassa 59.31
Kolmannen erän vahva nousu palkittiin – LASB pelaa ensi kaudella Salibandyliigassa

24 comments

  1. Jos hyökkääjät tekevät ottelussa yhteensä 0+0, niin peli kuuluukin hävitä.

  2. Tasaista vääntöä, molemmat joukkueet keskittyivät puolustamaan, vähän tylsää katsojille mutta draamaa silti riitti.
    Tuomareiden rooli on vaikea, varsinkin kun linja on näin pikkutarkka, yleensä pudotuspeleissä ei vihelletä koko ajan pienistäkin rikkeistä. Väkisinkin jää kuitenkin viheltämättä rikkeitä kuten tänään. Ratkaisumaali tuli ylivoimalla ja pikkasen tuurilla mutta näin se vaan menee urheilussa. Spekuloida voi aina mutta ei se vaan muuta lopputulosta.

    Hienoa että Yle näyttää näitä matseja ja saatiin myös hyvä toimittaja studioon.

    Ottelun selostukseen kaipaisi kyllä enemmän tunnetta, värikäämpää komentointia ja enemmän asiantuntemusta. Selostaja ei ollut nähtävästi salibandymiehiä kun ottelun aikana tapahtumat meni ohi monesti.
    Seuraako Jäntti nykyistä liigaa vai onko siirtynyt liiton virkamieheksi? Jutuista voisi päätellä että ei ole nykyään niin kiinnnostunut, aikaisempina vuoisina oli kyllä intoa täynnä kun ilmapallo.

  3. Jänö oli mm-kultamitalivalmentajakolmikossa (foxin ja amun ohella) ja saattaapi tuolle olla Nykylläkin käyttöä…

  4. Jäntti on hyvä. Selostamaan pk seudun joukkueiden puolesta ja välillä hoksaa, että jessus tämä näkyykin muuallakin. Ihan oikeasti hei. Vaikka kyse on nuoresta pelistä, niin voisko edes Ylen kanaville löytää jonkun asiantuntijan? Vissiin ei. Jäntti ei sitä ainakaan oo. Vai laskitko Jäntti kaikki tärkeät pakkipakki- syötöt?

  5. Ei kelvannut Espoolaisille. Olivat koko pelin vähintäänkin pari askelta perässä, kunnes tuomarit lahjoittivat rankkarin. Jos tuli maasta pelaamisesta, niin selkeä tuomarivirhehän se oli. Siitä Espoo pääsi hetkeksi peliin mukaan ja väänsi tasoihin, mutta ei missään vaiheessa pelannut tavalla, jolla olisi voiton tänään ansainnut. No huomenna peli on uusi ja voimasuhteet voivat olla erilaiset. Oli muuten ensimmäinen peli tässä sarjassa, jota SPV ei johtanut, kun pelin viimeinen minuutti käynnistyi.

  6. Miksei Seinäjoen tyypillinen kaksikko voinut tätä selostaa? Nyt oli kyllä niin vaisu selostaja ettei paremmasta väliä. Maalitkin jäi pari kertaa Jäntin selostettaviksi.

  7. Oli erikoiset tuomarit tänään lauteilla. Hannulan jalka kävi maalin verkkoon, niin johan toinen oli jo viheltämässä maalia. Rankkaritilanne oli kyllä omaa luokkaansa. Ei voi kuin ihmetellä.

  8. Kalle Pallonen on selostaja. Ei ole ainakaan aiemmin ollut YLE urheilun mukana? Ainakaan en kyseisestä henkilöstä ole kuullut. Ennen tätä kautta.

  9. Jotkut halusivat tämän tuomariparin Silvon ja Lewisin tilalle. Sitä saatiin mitä toivottiin. Espoossa SPV:n pelaajia vähän mistä sattuu jäähylle ja tänään Oilerslaisia. Kotiyleisön pauhu tuntuu olevan tälle parille liikaa. Ja sitten yritetään älytöntä kuittia antamalla rankkari tilanteesta jossa ei ole mitään virhettä. Noh, huomenna istuu seinäjokilaisia jäähyllä.

  10. Ei ollu maassapelaaminen, mutta koski oli ilmassa, kun peitti vedon. Jäähy ja rankkari paikallaan. Ainoastaan väärä jäähyn syy.

  11. Kyllä Kalle Pallonen on näitä ennenkin selostanut. Esim. Vantaalla (Ylen mukaan) pelattu Oilers – Nokian KrP oli tämän Pallosen selostama. Tai en itseasiassa tiedä oliko selostama, mutta ainoana henkilönä lähetyksestä mainittiin ohjelmatiedoissa Pallonen.

  12. No toi on huono peruste. Aina kun juokset olet hetken ilmassa. Ilmastapelaaminen ei ole rangaistavaa salibandyssä. No spv oli kuitenkin aika vahva. Bussissa hommat haltuun ja sarja kotiin. Seinäjoella säbäkevät on punasininen.

  13. Siis nyt täytyy paljastaa oma tietämättömyys ”Koski oli ilmassa, kun peitti vedon. Jäähy ja rankkari paikallaan”. Lasketaanko ilmassaolo hypyksi? Eli jos peittää vedon juoksussa niin se on jäähyn paikka (juoksussahan on molemmat jalat irti maasta)…. meneekö oikeasti näin?

  14. Joku varmaan kohta kirjoittaa, että taas täällä valitetaan…ja sanotaan koita itse tuomaroida ja tilanteet tulevat nopeasti. Kyllä valitan – jos tuomitset rangaistuslaukauksen, on sinun (siis tuomarin) oltava varma asiasta….ei silloin tehdä mutu-tuomioita.

  15. 507 Vapaalyönnin aiheuttavia rikkeitä
    12) Kenttäpelaaja hyppää ilmaan ja pysäyttää pallon. (916)
    Hypätessä molempien jalkojen on irrottava kokonaan lattiasta. Juok­seminen ei ole hyppäämistä. Pelaaja saa hypätä pallon yli, mikäli hän ei koske sitä.

    510 Rangaistuslaukauksen aiheuttavia rikkeitä
    1) Maalintekotilanne tai sen syntyminen estyy, koska puolusta­va joukkue on tehnyt rikkeen joka johtaa vapaalyöntiin tai ran­gaistukseen. (määrätty erotuomarinäyttö).

    Tuo Kosken tilanne ja siitä tullut rangaistuslaukaus olivat aivan selvää pässinlihaa.
    Hyppääminen on nimenomaan kielletty siksi, jotta ei voisi heittäytyä pallon eteen (ja sitten vielä erikseen on kielletty heittäytyminen vastapelaajaa kohti rangaistuksiin johtavissa sääntökohdissa.)

  16. Sorry NONIINNO – olet varmasti säännöstä oikeassa, mutta tilanne on kaikkea muuta kuin selvää pässinlihaa, Kosken vasen jalka on nimittäin vielä kosketuksissa maahan kun osuu palloon……

  17. Ei nämä tuomarin kuvatukset kelpaa. Vain Vehkapurun Artsi kelpaa. Se on Jumalasta seuraava, nimittäin ylöspäin.

  18. Oli hyvät tuomarit, ja mielestäni ansaittu voitto kotijoukkueelle.

  19. Selostuksesta. Kalle Pallonen on alunperin Jyväskylässä vaikuttanut. Asui aikanaan meidän alakerrassa. Selosti jo Hirvi-TV:hen 2000-luvun alussa ja hyvin selostikin. Kaudella 2004-2005 selosti mm. Lasse Riitesuon 9+1 matsin ja se on ainakin mulle ihan klassikko ja nuo maalit selostettuna on tallessa koneella.

    On Pallonen selostanut muitakin lajeja ja tekee päätyökseen YLE Mikkelin hommia. Lisäksi käy myös kuuluttamassa Monnarilla aina välillä ja siinä löytyy kyllä tunnetta. No tulipas tässä nyt juttua.. Ugh.

  20. Hyvä että selostajan tausta kerrottiin. Nyt selostettiin jotain ihan muuta kun peli parhainmillaan ja se häiritsi. Ottelussa oli välillä niin vauhdikkaita tilanteita kuten säbässä nykyään että pitäisi pystyä keskittymään itse peliin,
    Pesäpallossa ja jalkapallossa on enemmän aikaa..

  21. Toi Huttunen, kun sai koko 66 min hillittyä oksennus refleksinsä. Kyllä hei huudot meni 100-0 Oilersille. No onneksi peli oli vieraanvaraisella pohjanmaalla, katsomosta kun Huttuselle tarjottiin kertaalleen sankoakin varuuksi.

  22. Kiitos tosiaan selostajan taustoituksesta vaikka hieman irrelevantti asia olikin. Selostus oli nyt ainakin huonoa ja tuntui siltä ettei laji kovin tuttu ollut. Tosin usein Ylen miesten lajitausta on heikko. Toisaalta Antero Mertaranta ei lie koskaan pelannut jääkiekkoa ja aivan hyvin on selostanut lajit jo pitkää.