Liigat

Superfinaalin show-puoli uudistuu – ”Kuuntelimme yleisön palautteita”

14.03.
2017
0 Kommenttia
6
Liigat

Superfinaali-show tulee olemaan tänä vuonna keskitetysti pelien välissä. Kuva: Salibandyliiga.

Salibandyn Superfinaalin tähtiesiintyjät julkaistiin viime viikolla. Esiintyjälista on viime vuotta pienempi, sillä tapahtuman show-puoli tulee rakentumaan tänä vuonna eri tavalla.

Tällä hetkellä julkaistuja artisteja ovat siis Roope Salminen & Koirat, Evelina, Lenni-Kalle ja Jokerit Dance Team. Viime vuonna artisteja oli enemmän ja show pyöri koko päivän pitkin tapahtumaa, erätauoilla pelien lomassakin. Tänä vuonna pelien väliin on asetettu erillinen Superfinaali-show.

– Kuuntelimme yleisön palautteita ja päätimme, että ei ripotella esiintyjiä pitkälle aikavälillä ilman taukoja. Nyt show-puoli keskittyy nimenomaan otteluiden välille, eikä erätauoilla enää esinny artisteja. Olemme itsekin tähän tyytyväisiä, sillä nyt erätauoilla on mahdollisuus järjestää erilaista ohjelmaa, kuten muun muassa parhaiden ja legendojen palkitsemista, Superfinaalin show-puolesta vastaava Hanne Nyrönen kommentoi.

Viime vuonna oli katsojilta saadun palautteen mukaan liikaa ohjelmaa, joten koko tapahtumaa päätettiin tiivistää.

– Haluamme tarjota yleisöllemme parhaan mahdollisen katsojakokemuksen, Nyrönen jatkaa.

Erätauko-ohjelmakaan ei tänä vuonna kata koko tauon pituutta, vaikka sen aikana palkitaankin kauden parhaita, sekä legendoja ja aktivoidaan yleisöä erilaisin keinoin.

– Taukoja on rauhoitettu, että ihmisillä on oikeasti käydä vessassa tai hakemassa syötävää ilman, että he jäävät mistään paitsi. Tarkoitus on rauhoittaa päivää ja välttää ruuhkia. Viime vuonna ravintolatkin ruuhkautuivat, koska ohjelmaa oli niin paljon. Nyt senkin suhteen pystytään porrastaa hommaa enemmän, Nyrönen kertoo.

Ennen kumpaakin finaaliottelua järjestetään myös erityinen pre game show.

– Tarkoitus on nostattaa tunnelmaa ja saada ihmisten ihokarvat pystyyn, kun he latautuvat peliin.

Superfinaali pelataan lauantaina 22.4. Hartwall Arenalla. Superfinaalin päätähtien, eli miesten ja naisten finaalijoukkueiden ratkeaminen alkaa huomenna hiljalleen, kun miesten pudotuspelit alkavat.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Ilkka Kittilä
Ilkka Kittilä

Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö

Asemapaikka: Vaasa

Twitter: @ilkkakittila


Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.