Turussa nähtiin jälleen jännitysnäytelmä – Happee voiton päässä välieristä

Kuva: Anssi Koskinen

TPS:n ja Happeen välinen ottelu oli jälleen erittäin tiukka kamppailu. Kuva: Anssi Koskinen

TPS ja Happee väänsivät maanantaina puolivälieräsarjan kolmannessa kamppailussa. Happee voitti ottelun Petri Kaukon jatkoaikamaalilla lukemin 5-4.

Happee tuli otteluun vahvalla otteella ja iski kahden maalin johtoon ensimmäisessä erässä. Jani Hyytiäisen osuma kuitenkin varmisti, että ensimmäiselle erätauolle mentiin Happeen maalin johtoasemassa. Toinen erä päättyi 1-1, joten viimeiseen erään lähdettiin jyväskyläläisten komennossa.

Kolmannen erän ensimmäinen kymppi oli kotijoukkueelta vahva ja TPS pääsi Eero Jalon osumalla 4-3-johtoon ajassa 47.28. Happeen Eemil Ukkosen osuma ajassa 52.34 jäi varsinaisen peliajan viimeiseksi maaliksi, joten edessä oli jatkoaika. Jatkoajalla Kauko iski maalin ajassa 60.49 ja Happee voitti ottelun maalein 5-4.

Happeen tutkaparina hääri Kauko (2+0) ja Veli-Matti Hynynen (0+2). TPS:n Jaakko Hautamäki ja Joonas Koskinen iskivät pisteet 1+1 mieheen.

Happee on nyt voittanut joukkueiden kaikki kolme kohtaamista maalin erotuksella ja on voiton päässä välieristä. Ottelusarja on katkolla keskiviikkona Jyväskylässä.

Ottelutilastot
Anssi Koskisen ottelukuvat

8 comments

  1. Hirvirytkettä! Jos tepsukka vielä tästä jatkoon??? Niin hattua päästä. No on se tepsillä kovaa. Kun kohta OLS A juniorit kylvettää myös A välierissä.

  2. Onse outoa miten happee omalla uniikki pelityylillään voittoon pelit kertatoisensa jälkeen vaikka kuinka isosta tappioasemasta huolimatta, vieläpä näin edostynyttä joukkuetta vastaan kuten TPS, hatun nosto.

  3. Onhan noiden kahden ryhmän materiaaliero ihan järkyttävä. Happeella esim. Mm-kisojen paras pelaaja P.Kotilainen kakkoskentässä ja viimeisten joukossa kisoista tippunut J.Hoikkanen kolmoskentässä. Kertoo hieman materiaalin leveydestä silloin kun porukassa ei ole liikaa loukkaantumisia kuten viime keväänä.

  4. Materiaalieroa on tosiaan Happeen eduksi. Maalivahtipelin osalta laskisin kuitenkin, että Luukkonen on hieman edellä Happeen kaksikkoa. Tänäänkin Koskisen maalin voisi laittaa Turusen piikkiin. Ylipäätään Happeen veskoille on uponnut enemmän kaukovetoja kuin Luukkoselle. Mutta ero ei ole iso mielestäni.

    Tepsillä on paha poissaolo tuo L. Stenfors. Jollain tapaa tuntuu, että tämä vaikuttaa paljon myös henkisellä puolella. Voisi verrata siihen, jos Happeella olisi Junkkarinen pois, minkä vaikutuksen voi muistaa viime keväältä. Nyt Happeella poissa ovat Tikka, Liikanen ja Savinainen. Tikan ja Liikasen poissaolot näkyvät erityisesti ylivoimapelissä.

    TPS:n on nyt voitettava neljä peliä putkeen. Jos sen tekevät, niin hattu päästä.Toivottavasti se asenne, jota twitterissä osa Happeen kannattajista viljeli, ei ilmene itse joukkueella keskiviikkona, vaan peliin lähdetään takin vetoketju kiinni.

  5. Tepsi on kykenemätön, impotentti voittamaan. Voittoa ei tule, ei edes avustettuna. Tässäkin pelissä Happee tarjosi hopeatarjottimella voittomahdollisuutta ottamalla pelin lopussa jäähyn, mutta ei vaan osu putkien väliin Tepsin pojat. Pallo karkailee lavasta ja tekemisestä kokonaisuutena paistaa läpi epävarmuus sekä häviämisen pelko, eikä voiton kiima kuten pitäisi olla.

    Tämä oli Tepsille seitsemäs peräkkäinen Happee-ottelun tappio ja keskiviikkona tulee kahdeksas. Tämä ottelusarja menee poikki 4-0 kuten täällä jo aikaisemmin ennustin. Tilanne on yksinkertaisesti se, että runkosarjasijoituksestaan huolimatta Tepsi ei kuulu Suomen neljän parhaimman seurajoukkueen joukkoon.

    Happeen pelaajamateriaali on paria pykälää parempi kuin Tepsillä. Ratkaisevien maalien tekoon kykyneviä pelaajia löytyy enemmän. Tepsin hyökkääjistössä on useita aikaansaamattomia pörrääjiä, jotka näennäisesti raatavat kentällä, mutta voittamista edistävät teot, laukaukset kohti maalia ja tehopisteet ovat kehnolla tasolla. Esimerkiksi kolmoskentästä löytyy hyökkääjä joka on kolmessa ottelussa yhteensä laukonut maalia kohti kolme kertaa, vaikka on pelannut täyden minuutit kaikissa otteluissa. Siis keskimäärin yksi laukaus per ottelu.

    Voidakseen ottaa seuraavan askeleen neljän parhaan joukkueen rinkiin, Tepsissä pitäisi tehdä kylmän viileä karsinta hyökkäyspelaajistossa ja laittaa pihalle nämä surffarit, joiden todellinen pelillinen panos on heikko. Nykyisellä pelaajamateriaalillaan Tepsi ei nouse viidettä sijaa korkeammalle. Maalinteko on ollut Tepsin suurin heikkous jo useamman kauden ajan, eikä pelaajistossa ole ollut riittävästi vaihtuvuutta, jotta tilanne olisi korjaantunut. Hyytiäisen paluu Tepsiin oli selkeä vahvistus hyökkäyspäähän, mutta se ei vielä riittänyt lisämään tulivoimaa parhaiden joukkueiden tasolle. Seuraavaksi kaudeksi tarvitaan kentällinen maaliahneita hyökkääjiä, jotta joukkue kehittyisi ja pärjäisi paremmin.

  6. Niin se vaan on että Happeen rutiini, voittamisen kulttuuri ja hieman paremmat pelaajat ratkaisivat tämän sarjan. Vai uskooko joku vielä oikeastiTepsin nousuun?

  7. En usko TPSn jatkoon menoon, mutta niin kauan kun on pelejä, on se mahdollista. Olkoon sitten mahdollisuus vaikka 5%.