Uusimaa: Naisten maajoukkueikoni aloittaa valmentamisen liigaseurassa

Tiia Ukkonen valmentaa ensi kaudella PSS:ssa. Kuva: Salibandyliiga.

Tiia Ukkonen valmentaa ensi kaudella PSS:ssa. Kuva: Salibandyliiga.

Suomalaisen naissalibandyn menestyneimpiin pelaajiin lukeutuva Tiia Ukkonen aloittaa valmentajauransa ensi kaudella. Osoite on naisten Salibandyliigassa pelaava Porvoon Salibandyseura. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Uusimaa.

Kuudesti Suomea MM-kisoissa urallaan edustanut Ukkonen on eniten maaotteluita pelannut suomalaisnainen. Vielä Tampereen MM-kisoissa 2015 hän toimi Suomen joukkueen kapteenina. Ukkonen voitti pelaajaurallaan MM-mitalien lisäksi neljä Sveitsin mestaruutta ja kahdesti Suomen mestaruuden, joista molemmat NST:n paidassa ja jälkimmäinen keväällä 2016. Kaapista löytyy myös toistakymmentä himmeämpää mitalia. Urallaan Ukkonen pelasi kauden verran myös Ruotsissa.

– Lopetin NST:n mestaruuteen viime keväänä. Tänä talvena olen pelannut 2. divarissa ja 30-vuotisten sarjassa, mutta varsinainen pelaajaurani on kyllä ohi, Tiia Ukkonen sanoo Uusimaan uutisessa.

PSS:n päävalmentajana ensi kaudella toimivan Jukka Kouvalaisen valmennusryhmään liittyvän Ukkosen kohdalla ajatus valmentamisesta on muotoutunut vuosien saatossa hiljalleen.

– Valmentaminen on minulle ihan uusi haaste. Ajatus on kypsynyt mielessäni pikkuhiljaa, ehkä vahvimmin Sveitsin kausieni aikana. Siellä valmentaminen on hieman eri tyylistä kuin Suomessa. Sveitsissä joutui pelaajana miettimään enemmän esimerkiksi viisikkopelaamista. Suomessa valmentajien taktinen osaaminen on korkeammalla tasolla. Olen urani varrella keskustellut paljon valmentajieni kanssa ja vaatinut myös perusteluja, miksi asioita tehdään tietyllä tavalla. Olen myös kertonut omia mielipiteitäni, miten asioita minusta kannattaisi tehdä, Ukkonen toteaa Uusimaan artikkelissa.

Uusimaan artikkeli aiheesta.