Video: Historian ensimmäinen Superfinaali venähti ennätyspitkäksi – ratkaisumaali ajassa 95.59

Kuva: Kuvakaappaus innebandy.se

Kuva: Kuvakaappaus videosta

Salibandyn Superfinaali pelataan noin kuukauden päästä Hartwall Arenassa. Suomessa tänä vuonna toista kertaa järjestettävän finaalitapahtuman juuret ovat Ruotsissa, jossa yksittäinen finaali järjestettiin ensimmäistä kertaa keväällä 2002.

Takaisinheittotorstaissa muistellaan tuota finaalia ja erityisesti sitä kuinka finaali ratkesi täysin poikkeuksellisella tavalla. Tuolloin Ruotsin pudotuspeleissä pelattiin jatkoaika ratkaisuun asti ja ottelusta muodostuikin melkoinen maratonmittelö.

Historian ensimmäisessä miesten Superfinaalissa toisistaan mittaa ottivat Balrog IK ja Pixbo Wallenstam. Balrog marssi tuolloin finaaliin näytöstyyliin viemällä puolivälierä- ja välieräsarjat nimiinsä voitoin 3-0. Pixboa pidettiin kaudesta toiseen vahvana mestarisuosikkina, mutta mestaruus oli jäänyt joukkueelle haaveeksi. Finaaliin lähdettäessä Balrog oli hienoinen suosikki.

Balrogia edusti tuolloin suomalaiskolmikko Mika Kohonen, Hannes Öhman ja Vesa Punkari. Varsinkin Kohonen oli pudotuspeleissä iskussa ja vei jatkopelien pistepörssin nimiinsä tehden seitsemässä ottelussa pisteet 8+14. Öhman onnistui pudotuspeleissä tehoin 9+3.

Finaali alkoi melko sähäkästi, sillä ajassa 2.30 Balrog oli siirtynyt jo 2-1-johtoon Kohosen maalilla. Ensimmäinen erä päättyi kuitenkin tasalukemiin 2-2. Pixbo lähti kolmanteen erään 3-2-johdossa, mutta Balrogin tasoitus näki päivänvalon ennen erän puoliväliä.

Viimeisellä kympillä Pixbo näytti jo liitelevän kohti mestaruutta johtaen 5-3. Kohosen salamakavennus ja Peter Lundinin tasoitus muutamaa minuuttia myöhemmin varmistivat kuitenkin jatkoajan. Punkari tarjoili syötön näihin molempiin osumiin.

Jatkoajasta tulikin sitten melko legendaarinen. Ottelussa ehdittiin pelata lähes viisi täyttä erää, kun suomalaisille hyvinkin tuttu Pixbon Anders Hellgård ratkaisi ottelun ajassa 95.59. Ainakaan Pääkallo.fi:n tiedossa ei ole, että salibandyn huippuottelu olisi venähtänyt koskaan yhtä pitkäksi.

Mestareiden nimilistaa kun katsoo, niin sieltä saattaa pilkistää jokunen tuttu pelaaja esiin. Esimerkiksi eräs Niklas Jihde.

Lisää ottelusta (ruotsiksi)
Kertaus vuoden 2002 pudotuspelien tilastoihin

Ottelun maaleja voit ihailla oheiselta videolta. Ratkaisuun asti pelattava jatkoaika on ollut suomessakin aika ajoin esillä ja varsinkin pudotuspelien aikaan se nostetaan varteenotettavaksi vaihtoehdoksi rangaistuslaukauskilpailujen tilalle. Nykyisin ruotsissakin lauotaan rankkarit, jos finaali eri ratkea ensimmäisen kymmenen minuutin jatkoerän aikana.

Balrog IK – Pixbo Wallenstam IBK 5-6 (2-2, 0-1, 3-2, 0-1) ja.
Maalit: 1-0 (0.31) Christian Hellström (Conny Svensson), 1-1 (2.13) Jerker Lundgren (Anders Hellgård), 2-1 (2.30) Mika Kohonen (Thomas Brottman), 2-2 (13.56) Martin Dahlgren (Henrik Quist), 2-3 (25.33) Jerker Lundgren (Henrik Quist), 3-3 (48.45) Adam Grane (Mika Kohonen), 3-4 (49.54) Andreas Skoglund (Mattias Axelsson), 3-5 (54.12) Jerker Lundgren (Anders Hellgård),
4-5 (54.43) Mika Kohonen (Vesa Punkari), 5-5 (56.39) Peter Lundin (Vesa Punkari), 5-6 (95.59) Anders Hellgård.
Jäähyt Pixbo: 3×2 min, Balrog: 2×2 min.
Tuomarit: Per Hellberg och Glenn Nylén.
Yleisömäärä: 4 383 (Hovet, 20. huhtikuuta 2002).

Mestarijoukkueen pelaajat:
Anders Sjöstrand
Daniel Dahl
Erik Bjerlestam
Joakim Ågren
Mark Wolf
Tobias Hellman
Magnus Augustsson
Mikael Anderson
Adam Lindberg
Erik Haglund
Andreas Skoglund
Martin Dahlgren
Henrik Quist
Jakob Olofsson
Mattias Axelsson
Jerker Lundgren
Anders Hellgård
Niklas Jihde

Kuva: Kuvakaappaus innebandy.se

3 comments

  1. Eli just päinvastoin kuin kaikkina sitä seuraavina vuosina. Kytätään, puolustetaan ja vältetään virheitä loppuun asti, ja saadaan koko laji näyttämään tylsältä ja hitaalta. Tätähän se on ollut Ruotsissa ton ekan finaalin jälkeen ja tähän me halutaan se Suomessakin menevän.

  2. Yksi erikoisuus oli se että jatkoaikaa pelattiin ilman taukoja, eli jatkoerä kesti yhtä soittoa tuon 35 minuuttia…