Video: Tämä osuma herätti keskustelua puolivälierissä – ehtikö summeri soida ennen maalia?

Videon perusteella pallo on vielä Mikko Kohosen lavassa, kun kello näyttää 20.00. Kuva: Kuvakaappaus videosta

Videon perusteella pallo on vielä Mikko Kohosen lavassa, kun seinäkello näyttää 20.00. Kuva: Kuvakaappaus videosta

SPV:n ja Oilersin välinen ensimmäinen puolivälieräkohtaaminen oli sähköä täynnä. Vaiherikkaan ottelun voiton vei lopulta SPV maalein 7-6.

Kotijoukkueen tehopelaajia olivat 2+1 naulannut Mikko Kohonen ja 1+2 iskenyt Tuukka Kiviranta. Oilersin tehomiehiä olivat 1+2 tehtailleet Casper Pfitzner sekä Ilari Talvitie.

Ottelukoosteessa on nähtävillä tilanne, jossa Mikko Kohonen vei kotijoukkueen 5-2-johtoon. Seinällä oleva pelikello näytti tuossa vaiheessa jo 20.00, mutta maali hyväksyttiin ja merkittiin tehdyksi ajassa 39.59. Tässä tapauksessa päätöksen teki todennäköisesti ottelun toimitsijaesimies. Tilanne on nähtävissä videolla kohdasta 4.44 eteenpäin.

Tulta, tappuraa ja tapahtumia riitti koko koosteen mitalta, joten se kannattaa katsoa kokonaisuudessaan. Ottelusarja jatkuu perjantaina Espoossa. Välieriin pääsy vaatii neljä voittoa.

Ottelutilastot
Juha Käenmäen ottelukuvat

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

Lue myös:
Salibandyliigan puolivälierissä toinenkin superyllätys – KrP kaatoi EräViikingit rankkareissa
Jättiyllätys puolivälierissä – Indians kaatoi Classicin 33 sekuntia ennen loppua syntyneellä maalilla

65 comments

  1. Niin oli kyllä eSportin miehilläkin. Niissä hommissa meni kyllä tasan

  2. Olipahan oikeusmurha. Kohosen maali syntyy selvästi, kun pelikello on jo lyönyt erän loppuun. Näkyy videollakin aivan selvästi. Koittaisivat nyt seinäjokilaiset toimitsijat olla puolueettomia, vaikka pudotuspeleistä onkin kysymys.

    No tästä Oilers sisuuntuneena kotiin ja sarja tasan.

    p.s. Koskella kyllä maila huitaisee aina melko ikävästi vastustajaa, kun vähänkin tulee niittiä. Ei taida kaveri oppia, että tuosta voi oikeasti jotai jopa sattua kunnolla. Letkut jalat, ja kädet.

  3. Toimitsijalta pitää löytyä se ”oikea” sekkarikello ja jos se näyttää alle täyttä erää niin sillä sipuli. Vaan kuka sen tsekkaa? Tuomari? Toimitsijaesimies?

  4. Tuossa tilanteessa ei koskaan soinnut summeri… ”kellomies”oli vaan hiton nopea..kun tuomari vihelsi maalin niin samantie kello seis.. näissä kellotauluissa ei aika ja summeri mrne yks yhteen… ja summerin pitää soida erän lopuksi.. tietysti sillä varauksella että se toimii… ja kyll se toimii myös seinäjoella… n. 0,5 sekunnin viiveellä.

  5. Ei kai nykyään enää aikaa oteta käsikellolla toimitsijapöydällä ja se katsotaan luotettavammaksi kuin pelikello. HALOO. Kumpi tyri pelikellon käyttäjä vai toimitsija. Tuomari voisi selventää.

    Kosken maila osui Wardin naamaan. Kai tämäkin otetaan videon perusteella käsittelyyn kuten Hankkionkin tapaus vaikka jäähyä ei tullutkaan. Nyt linjaan tähän touhuun !!!!

  6. Eniten minua jäi ärsyttämään ne SPV:n kannattajat jotka ovat sitä mieltä, että jos kaveria lyö mailalla päähän, niin päätä ei olisi pitänyt pitää siinä -> vähintään kakkonen filmaamisesta, mieluummin punainen.

    Todella paljon kyseenalaisia vihellyksiä molempiin suuntiin. Todennäköisesti vintti pimeni siinä, kun tuomaria lauottiin päähän 😀 No, näitä sattuu.

    Oilers munasi pelinsä siihen @EräViikingit pelistä kaivettuun taktiikkaansa, että kun itse tehdään maali, niin vastustajalle on pakko antaa maali välittömästi. Minusta täysin järjetön taktiikka, mutta joukkue tietää kyllä minua paremmin mikä on hyvästä.

  7. Oilersin koutsi kyllä löytää aina syylliset joko tuomareista tai omista pelaajista. Kertaakaan tällä kaudella ei ole tainnut ottaa itselleen syitä tappiosta. Noh, sanonta sanoo, että joukkue on valmentajansa näköinen ja oilersin tapauksessa pitää täysin paikkansa.

  8. Joukkue on valmentajansa näköinen; vilttihattu päässä !!!
    Vois vähän tehdä siellä penkilläkin jotain; seisoo kuin toteemipaalu, siltä kyllä näyttääkin.
    Pelin sisällä pitää tehdä jotain liikkeitä ei vain erätauoilla, eikä nyt tehty niilläkään. YV:t aivan perseestä. Markkola ei sovi YV:aan kun yrittää liikaa soolona ja vähän tänään muutkin !!

  9. Oli aika helppo voitto SPV:lle. Loppunumerot imartelee Espoota. Perjantaina tulee tanssit, kun SPV saa taas ketjut ennalleen. Toivottavasti Koponen pistää myös hieman vauhtia peliin, tänään oltin iltakävelyllä.

  10. Joo, oli todella heikko esitys tuomareilta. Peli lähti lapasesta, niin pistettiin jäähylotto pystyyn ja muutama tilanne jäi tyystin huomiotta puolin ja toisin.. Toivottavasti saatais noille kavereille jotain koulutusta, niin ei olis joka kerta niin voimakasta myötähäpeää heidän puolestaan. Salibandyliiga ansaitsee parempaa. (mic drop)

  11. Eiköhän Oilerskin tuosta paranna, toivottavasti myös tuomarit.

    Ei muuta kuin mato pystyyn ja uutta koukkua leukaan!

  12. Oliko Oilerssilla joku taktiikka sinun mielestä? Minusta ne näytti olevan lähinnä hädissään.

  13. Tuosta taktiikasta kannattaa kysyä Huttuselta ja samalla sitä, että onko taktiikka toimiva vieraspeleissä, kun Oilers on viimeksi voittanut vieraspelin 23.10. Ja tämäkin voitto M-Teamista. Yhdellä maalilla.

    Minä muuttaisin siitä taktiikasta jotain osia. Esimerkiksi tämän SPV-pelin 5-2 maalia, edellisen SalBa-pelin 2-2 maalia ja edellisen Koovee-pelin jatkoaikamaalia voi kelailla pari kertaa ja miettiä, että tälläkö taktiikalla se mestaruus tulee jos on tullakseen.

  14. Reilu peli, paitsi kellomieheltä ja tuomareilta!
    Matka jatkuu, öljymiehet saivat sopivasti nokkiinsa ja herätty on, nyt ne pelit alkaa.

  15. Kun videota tihrustaa niin veto lähtee ajassa 19.99
    Eli kyllä se maali on.
    Pelihän oli videon mukaan puoleen väliin lähes tasoissa. Speven kaverit rynnivät lähietäisyydelle maalit iskemään ohi Oilersin puolustajatolppien.

  16. Voisko joku kattoo sääntökirjan. Vedon lähdöllä ei merkitystä, eikä sillä mitä käsikello näyttää. Summeri on se joka merkkaa näissä.

  17. kyllä jälleen nähtiin et pelattiin seinäjoella.ei peliä ilman hässäkkää.

  18. seinäjoki on kyllä ällöttävä sählyseura faneja myöten

  19. Onko tämä nyt liigan linja, mailalla voi siis huitaista vastustajan naamaan ja kotijoukkeen kellottajat voivat toimia puolueellisesti. Tästä voi seurata että myös espoossa kellotetaan kotiinpäin? Eli liigan johdon on pakko puuttua nyt nähtyyn tuomaritoimintaan sekä toimitsijoiden valintaan. Pitäisikö ottelun lopputulos mitätöidä vai tuomita Oilerssille voitto tai aloittaa sarja uudestaan?

  20. Huvittaa nämä ”toimitsijat ovat puolueellisia”-kommentit. Toki videolta näkee varmaan 99% ihmisistä, että digitaaleihin tulee 20:00, jonka jälkeen Kohonen lyö pallon maaliin. Mielestäni ei olisi pitänyt hyväksyä, mutta jos päätöksen maalin hyväksymisestä on tehnyt tosiaan toimitsijaesimies niin ottakaa huomioon, että kyseinen henkilö on liiton/liigan nimeämä henkilö. Ei siis käytännössä ole mitään tekemistä kotijoukkueen kanssa. Ymmärrän toki, että vääryys harmittaa. Itsekin olisin tuon maalin hylännyt ja jos tilanne olisi ollut toisinpäin (Oilersille hyväksytty maali ”yliajalla”) niin täällä kommentit olisi ihan erilaista (SPV:tä sorsitaan ja blaablaa).
    Sen jälkeen voidaan sitten jossitella, minkälainen esim. pelin loppu olisi ollut jos SPV ei olisi tehnyt lopussa yv:n jälkeen maalia jne. Ottelun lopputulos ei enää muutu, toivottavasti huomenna ratkeaa ihan pelaamalla.

    Myös tuomarilinjaan toivoisi yhtenäisyyttä. Karjala sai vitosen samankaltaisesta tilanteesta, josta EräViikingit-KrP -pelissä ei taidettu viheltää edes vaparia (korjatkaa jos olen väärässä?). Toisaalta Mosalla maalivahdin häirinnästä/näpeille lyömisestä vihellettiin kakkonen, Pfitzner jäi ilman rangaistuksia Karjala-tilanteessa. Ja selvennyksenä, koska tuohon kuitenkin joku haluaa tarttua: Pfitznerille ei välttämättä olisi tarvinnutkaan jäähyä viheltää, vaan KrP:n Pohjosta lyönyt EV-pelaaja olisi voinut esim. toisen tuomariparin tuomitessa säästyä rangaistukselta.

  21. Että sääntökirjassa oikeasti lukee summerin olevan se joka merkitsee? Ymmärtääkseni kiekon puolella on yhä se oikea toimitsijan ylläpitämä kello, joka on viimeinen sana. Hallin kello ja summeri on lähinnä yleisön palvelua, viralliset ajat sitten erikseen.

  22. JANIINPÄ:lle
    Oletko aivan varma että veto tosiaan lähtee ajassa 19:99 ?

    P.S. classicilta lienee turha odotella koostetta tappion jäljiltä

  23. Ei tietenkään summeri ole se mikä merkitsee vaan ottelukello. Jos se ei ole ehtinyt täyttä aikaa näyttämään, maali tulee hyväksyä.

  24. Pleijareissa pöydässä on toimitsijaesimies, joka pitää omalla kellolla vara-aikaa. Jos tulee epäselvää, mennään vara-ajan mukaan. Tietämättä yhtään mitä tässä on käynyt, tod.näk. seinällä olevaa kelloa ei ole pysäytetty ajoissa ja on menty toimitsijaesimiehen kellon mukaan. Toimitsijaesimies on tuomarikoulutuksen saanut ulkopuolinen henkilö, ei kotijoukkueen nimeämä ”faija”

  25. vaikka sami koski onkin pallollisesti erittäin taitava kaveri ja tyylikkästi pelaa mutta nämä pelin ulkopuoliset temput alkaa syödä jo kaverin arvostusta. aluksi epäilin sitä kukkolaan kohdistunutta iskua mailalla vain kömpelöksi vahingoksi mutta tämän pelin aikana tapahtuneen viikatteen jälkeen taitaa olla ihan kosken bravuuri samalla tavalla kuin nuo no-look-syötöt. ja sitä ennen tapahtunut vahinko meni tuomareilta myös ohi. ja sitten tuo selkeä peliajan ulkopuolella tehty maali….. tuomarit ja toimitsijat ei ollu yhtään pelin vaadittavalla tasolla selkeestikkään joka on harmi kun nämä kaksi jengiä vääntää hienoja ja tasasia vääntöjä ja on alkanut muodotua aikamoiseksi klassikoksi.

  26. Kyllä meitä nyt taas niin kamalasti harmitteleepi kaikki. Oilers oli ihan tosi timanttinen jengi eikä voittanut silti.

  27. No mikä tää Oilers pelajaan tilanteen jälkeen kyynerpää taklaus & kierintä sessio nyt oikein sitten oli? Kommenteista saa sen kuvan että Koski siellä ihan täyspäiväisesti huitoo viikatteella muita kanssaharrastelijoita. Tuossakin tilanteen jälkeen kontakti jossa kyynerpää korkealla ja maila vähä hipasi mahan seutua.

  28. Kellottaja on siis kotijoukkueen nimeämä faija, se siitä puolueettomuudesta.
    Pitäisikö näihin pudotuspeleihin saada kolme tuomaria, kuten eilen katsomossa nähtiin kahdelta tuomarilta jää liian paljon näkemättä. Räikein virhe mikä jäi viheltämättä oli mailalla huitaisu Wardin päähän!

  29. Onneksi pitkässä sarjassa tasoittuvat todennäköisesti ’vääryydet’ eli oikea joukkue vie sarjan.
    Toivotaan ettei Superfinaali ratkea vääryydellä.

  30. Dimitrille: Jos vähän viitsisit ottaa asioista selvää ja lukea edellisiä kommentteja niin tuokin trollaus olisi jäänyt näppiksellesi. Toimitsijaesimies on liiton/liigan nimeämä henkilö, ei siis mitään tekemistä kummankaan joukkueen kanssa.
    Mielestäni tämä on puolueettomuutta.

  31. Tilastofaktat:
    – Tasakentällisin Oilers hävisi pelin 7 – 2.
    – Jäähyminuutitkin meni kotijoukkueelle 7 -2.

    Tilastojen valossa näyttää siis kovasti siltä, että tuomarit ei ratkaisseet peliä. Pelaajat sen ratkaisi.

  32. Minä lähtisin Oilersin puolelta ensin pohtimaan sitä, että onko ylipäätään oikea strategia käydä jyräämässä oman joukkueen maalivahti ja jättää pallo tyhjiin lyötäväksi.

  33. Rehellisesti, Oilers-lasien läpi katsottuna, voidaan varmaan yksissä tuumin todeta, että Spv oli hieman pelillisesti edellä ottelussa, lukuunottamatta ensimmäistä 10min ja viimeistä 2min. Tämän perusteella voittoa voidaan jotakuinkin pitää oikeutettuna.

    Mutta. On lapsellista väittää, ettei tuomarien/toimitsijoiden toiminta olisi vaikuttanut, jopa ratkaisevasti ottelun kulkuun. Spv:n ykköspakki osuu korkealla mailalla Wardia kasvoihin: tästä on annettu ulosajoja ennenkin (esim koski). Oilers 5min ylivoimalle ja Speven ykköspakki ulkona pelistä. Nyt ei jäähyä ja Wardi sivuun loppueräksi. Tämän jälkeen yliajalla tehty maali erän loppuun. Kellossa selvästi 20.00 kun pallo menee maaliin. Se on sitten Spvn toimitsijoiden osaamattomuutta, jos tulostaulu kerta näyttää mitä sattuu. Pelaajat kuitenkin menevät tulostaulun mukaan ja jos se näyttää täyttä aikaa, lopettavat he pelaamisen. Maalia ei olisi ikinä pitänyt hyväksyä. Tämän lisäksi Spvn ollessa alivoimalla, heillä väärä vaihto, jolloin itse Koponen kaataa laidan tahallaan. Tästäkin pitäisi sääntöjen mukaan lappua vilauttaa…

    Loppuun vielä kaivettiin s.lindforsille jostain täysin tyhjästä jäähy, joka melkein tappoi pelin. Hieman lievitystä tarjottiin Karjalan tilanteessa, pelkkä kakkonen olisi ehkä riittänyt.

    Noh huomenna mennään taas, toivottavasti tällä kertaa voittaja ratkaistaan rehdisti.

  34. Jos pelaaminen loppuu siinä vaiheessa kun kello näyttää jotain, pelaaja on yksinkertaisesti laiska ja tätä voisi verrata varaslähtöön. Sitä pelaamista ei lopeteta silloin. Ikinä. Koskaan. Milloinkaan. Pelaaminen loppuu silloin kun tuomari niin sanoo/viheltää tai kun summeri soi. Silloinkin voi varmuuden vuoksi pelata tilanteen loppuun varsinkin poislukien fyysisen kontaktin pelaajiin. Siitä ei rangaista, jos estät pallon menemisen maaliisi vihellyksen jälkeen.

    SPV ansaitsi voittonsa. Oilers ei keskittynyt peliin. Tällä tasolla häviät käytännössä aina jos keskittyminen on jossain muualla.

  35. Espoossa on siis alkanut tavanomainen kevätitku.

    Yhtä hyvin Markelinille olisi pitänyt viheltää 5 min vihellyksen jälkeen tulleesta kyynärpäätaklauksesta päähän. Ja 2 min vielä siitä tilanteen jälkeisestä filmauksesta. Hyppy oli kuin Turhapuro-leffasta, selvästi epäurheilijamainen teko. Jäi kyllä aika komeasti yleisön mieleen…

    Karjala sai vitosen tilanteesta, jossa Pfitzner olisi sen ansainnut. Hyökkääjä tökki tilanteen jälkeen mailalla monta kertaa mokkea genitaalialueelle, niistäkin on ollut tapana pelikieltoa määrätä… Ja lopuksi kaveri vielä heittäytyi näyttävästi selälleen, kun Karjala lopetti riuskasti sen mailalla hakkaamisen. Siitä heittäytymisfilmistäkin olisi pari minuuttia pitänyt antaa.

    Ja se ratkaiseva pelikello on kyllä ihan liiton toimitsijan kädessä, ei seinällä. Ja maalitkin hyväksyy tai hylkää tuomarit.

    Onneksi sentään pelejä ei ihan hyppelemällä voiteta.

  36. AGM: Oilers pakki katsoi tulostaulun kelloa, huomasi sen täyttä aikaa ja pääti lopettaa oman maalivahdin pelaamisen?

  37. Pointtina siis se, että pelaajille näkyvä tulostaulun on oltava se, minkä mukaan mennään ja tuomiot annetaan. Muutoinhan joukkueiden kannattaa tästä lähtien pelata tilateet hieman yli summerin soiton. Ihan varmuuden vuoksi vaan, jos vaikka tumpelotoimitsijoilla onkin käynyt moka. Eli kun summeri soi, toimittakaa pallo maalille ja menkää hakkaamaan ripareita sisään. Katsotaan kuka uskaltaa lopettaa pelaamisen ensimmäisenä

  38. Ja Seinäjoen maajussien ei välttämättä kannattaisi kitistä filmaamisista ainakaan niin kauan kuin Koski pelaa 🙂

  39. <Pointtina siis se, että pelaajille näkyvä tulostaulun on oltava se, minkä mukaan mennään ja tuomiot annetaan.

    Mutta näin mitä ilmeisemmin ei kuitenkaan ole. Näin siis ainakin ns. hiukan kauemmin pelattujen lajien osalta, salibandystä en mene vannomaan, tässäkin ketjussa esitetty kahta väitettä.

    Eli hallin kello on yleisöä varten, "oikea peliaika" tulee sitten vihellysten mukaan käynnistettävästä ja pysäytettävästä erillisestä kellosta sekä varakellosta.

  40. Taitaa olla niin värjätyt lasit ettei edes järki enää kulje.
    Kukaan Oilersin pelaaja ei todellakana lopettanut pelaamista siinä tilanteessa, kun Mikko oli toimittamassa palloa maaliin – eli täysin turhaa kitinää – summeri ei ehtinyt soida – kaikki pelasivat täysillä – itku pois.
    Toimitsijoita on tässä kohdin täysin turha haukkua – he eivät päätä hyväksyttiinkö maali vai vaan tuomarit.
    Ja ne tuomarit – taas oli hyvin koottu Pääkallon kooste – kaikki tiettyyn suuntaa menneet kohdat näytettiin ja ne toiset jätettiin pois – oli nimittäin Jerry Lewikselle melkoinen vihellyskonsertti pelissä – 98% vihellyksistä tiettyyn suuntaan.

  41. Outoa ajattelua, sillä summeri on aina synkronoitu hallin seinällä olevaan kelloon. Jos pelikellon käytössä tulee ongelmia, eli se startataan tai sammutetaan väärään aikaan, tulee se synkronoida kuntoon virallisen kellon kanssa siten, että se vastaavasti käynnistetään myöhemmin, tai pidetään vihellyksen jälkeen hieman pidempään käynnissä (tai jos mahdollista, korjataan käsin katkon aikana), että joka katkolla hallin kello ja virallinen aika on samassa. Jos virallisen ajan kanssa mokataan, se tulee laittaa taululla näkyvän kellon mukaan samaan aikaan heti kun katkoilla se onnistuu. Pääasia on, että molemmat kellot näyttää aina samaa aikaa, kun peli laitetaan käyntiin. Nyt siis mokana on se, että summeri ei soi kun kello on 20.00. taulussa, ja virallinen aika on jäljessä. Ei saisi koskaan tapahtua näin.

    On perin ihmeellistä, että summeri ei soi kun kello on 20.00.

  42. Sääntökirja:

    703 Hylätyt maalit

    ”3) Pallo ylittää maaliviivan LOPPUSUMMERIN tai EROTUOMARIN VIHELLYKSEN soidessa tai sen jälkeen.
    – Erä tai ottelu on päättynyt heti, kun loppusummeri on alkanut soida.”

  43. Jaahas, joku uuno ei osaa sisäistää lukemaansa. Ei tässä kyseisessä tilanteessa kukaan lopettanut pelaamista vaan yleisesti, mikäli kellotaulu näyttää 20.00 pelaajille, ei tuon jälkeisiä mahdollisia maaleja vaan voida hyväksyä. Tämä siksi, että joku saattaa mahdollisesti lopettaa pelaamisen. Näin ei siis tässä tapauksessa käynyt, mutta se ei tee tapahtuneesta hyväksyttävää. Mikäli tulostaulua ei enää voi uskoa, tulee näköjään pelaajien siis pelata varmuuden vuoksi yliajalle.

    Se miksi summeri ei soinut on asia erikseen. Niin kuin edellä mainittu, näin ei saisi kuitenkaan koskaan tapahtua.

  44. AGM:llä tosiaan melkoiset värilasit päässä.

    Veikkolalle jäi tosiaan selvä 5min viheltämättä, mutta ei tuossa ollut mitään perustetta punaiselle kortille. Markelinin tempusta (Jonka AGM kummasti unohtaa täysin) punainen taas olisi ollut ihan perusteltu.

    Eikä tuomio tuosta maalineduskahakastakaan ihan oikein mennyt, kun kahakan aiheuttanut Pfitzner ei saanut mitään ja Karjalalalle napsahti 5min.

    Tuosta Kohosen maalista olisi kiva kuulla tuomariston perustelut, kun kyllähän se näytti syntyneen yliajalla. Talvitie ja Kaltiainen kaksikon kannattaa tosin myös seuraavissa treeneissä harjoitella vähän kommunikointia, että jää vastaavat törmäilyt jatkossa väliin.

  45. ”Muutoinhan joukkueiden kannattaa tästä lähtien pelata tilateet hieman yli summerin soiton. Ihan varmuuden vuoksi vaan, jos vaikka tumpelotoimitsijoilla onkin käynyt moka. Eli kun summeri soi, toimittakaa pallo maalille ja menkää hakkaamaan ripareita sisään. ”

    No näin minä ainakin tekisin. Tässä puhutaan ajallisesti kuitenkin sekunnista, eli sitä palloa ehtii lyödä luokkaa kerran, ehkä kaksi. Varsinkin puolustuspäähän voi ihan huoletta torjua niitä palloja vaikka 10 sekuntia yli. En ole ikinä missään lajissa kuullut tulleen minkäänlaista rangaistusta siitä, että estettiin pelivälineen meneminen maaliin vihellyksen jälkeen. Hyökkääjälle sen sijaan siitä voi tulla jotain, mutta silloinkin selvitään yleensä huomautuksella, pahimmillaan voi tulla vapaalyönti/vapaapotku/pieni nahistelu, mutta eipä niilläkään mitään arvoa ole kun peli/erä on jo kerran päättynyt.

    Lisäksi suosittelisin tutustumaan sellaiseen lajiin kuin bandy (tai siis ”jääpallo”) tai vaikka jalkapalloon. Näissä niitä kelloja ei yleensä ole näkyvillä missään (pl korkeimmat tasot) ja pelataan tasan niin pitkään kunnes tuomari määrää toisin.

    Muistan myös salibandysta tapauksen, oliko peräti Oilersin edustuksen pelistä, jossa sanottiin, että ”kello ei toimi, mä kuuluttelen täältä aina välillä paljonko on jäljellä”. Oiskohan ollut Koovee-Oilers peli? Jos pelaajille on opetettu, että katsotte sitten kellosta peliajan, niin tuo pelihän hävitään välittömästi, kun ei ne raukat osaa tehdä yhtään mitään ilman sitä kelloa.

    Jokatapauksessa, minä opettaisin junioreille melkein ensimmäisenä asiana, että pelataan loppuun asti. Ja kun kysytään ”mistä tiedän että peli loppuu”, niin vastaisin, että kyllä tuomari sen sitten sanoo. Puolustuspäähän varsinkin pelaatte ihan loppuun asti ja mieluummin vähän ylikin.

  46. ”Pelaajat kuitenkin menevät tulostaulun mukaan ja jos se näyttää täyttä aikaa, lopettavat he pelaamisen.” – arvaas AMG kenen kirjoittamaa. Sisäistä vain oma kirjoituksesi!

  47. Olisipa ottelussa ollut kunnon tuomarit niin silloin Oilers olisi voittanut, eikö niin? Hauska kyllä lukea näitä juttuja, itsekin olen valittanut paljonkin tuomareista – olin tosin silloin F-junnu.

  48. Tuomarit tekivät räikeä virheitä-ok, SPV:n 5. maali oli kyseenalainen-ok. Onko joku kuitenkin oikeasti sitä mieltä, että Oilers oli pelissä parempi ja olisi ansainnut voiton ilman tuomarivirheitä? EI, kyllä SPV oli ottelussa huomattavasti ylivoimaisempi, mitä numerot antaa ymmärtää. 7- 6 mairittelee Espoolaisia.

  49. Sanotaan näin, että mielestäni SPV ei ollut pelissä parempi, mutta oli kauemmin parempi. Oilers pelasi ihan hyvin pelissä, muttei peliä. Tuollaisella karkealla minuuttimäärälläkin, että kauanko joukkue hallitsee peliä voi monesti arvioida aika tarkkaan kumpi voittaa. Ei aina, mutta monesti.

    Jokatapauksessa täysin ansaittu voitto SPV:lle.

  50. Ei ole nämä sählyn asiantuntijat tainneet koskaan olla toimitsijoina jos kuvittelevat että aina pitää toimitsijan painaa sitä summeria. En sitten tiedä onko sillä tässä merkitystä mutta yleensä se summeri soi automaattisesti ja varmaan järjestelmistä sitten kiinni että soiko samalla kun vaihtuu 20 tauluun vai meneekö esim 0,2 tms sekuntia.. Ekana teillä tulee mieleen että toimitsija tekee jotain tahallaan… tuohon laidan kaatamiseen en viitsi ottaa edes kantaa, muuten kuin että eräätkin asiantuntijat uudelleentwiittaavat asiaa näkemättä tilannetta (tai näin ainakin näkemättä veikkaisin)

  51. Kolme pointtia:

    1. Oilers-pelaajilla oli velliä muuallakin kuin jaloissa. Esimerkiksi hyvät ystäväni Kiviranta, Mäkelä & veljet saivat tehdä hyökkäyspäässä mitä halusivat ja pussit vaan lenteli.

    2. Olevinaan kuulin summerin, jonka jälkeen Kohonen löi pallon maaliin. Kohonen on kuitenkin ääntä nopeampi, ja silmät monesti valehtelevat, siksi maali hyväksyttiin ylemmältä taholta.

    3. Oilers-fanien ei sitten kannata yhtään tuomaripelistä narista. Koponen ei sentään heittänyt high fiveä tuomareiden kanssa pelin jälkeen.

    4. Vaikka Kosken tilanteesta olisi vitonen vihellettykin, Oilers olisi tehnyt korkeintaan yhden maalin sen aikana, sen verran onnetonta oli sen ylivoima. Ja ei, sitä maalia ei olisi voinut suoraan lisätä lopputulokseen, niin kuin ei Kohosen maaliakaan ottaa pois. SPV olisi lisännyt tarvittaessa kaasua. Toki Oilersin 6 vs. 5 oli silmiä hivelevää, suosittelen pelaamaan koko pelin Espoossa ilman maalivahtia. Siinä on SPV:n heikko kohta.