Viime hetken jäähy kostautui Divarin kolmannessa finaalissa – Welhot voiton päässä Salibandyliigasta

SB Welhot sai huudattaa tänään kotiyleisöä yhdeksään otteeseen. Kuva: Jari Turunen.

SB Welhot sai huudattaa tänään kotiyleisöä yhdeksään otteeseen. Kuva: Jari Turunen.

SB Welhot isännöi tänään Karhuja Miesten Divarin kolmannessa finaalissa. Ottelu päättyi kotijoukkueen 9-8 -jatkoaikavoittoon.

Ottelu alkoi todella räväkästi Karhujen osalta, sillä jo ajassa 2:42 Welhot-luotsi Janne Kainulainen nappasi aikalisän vieraiden johtaessa 3-0. Heti seuraavassa vaihdossa isännät kavensivat ja erän puolivälin jälkeen he hivuttautuivat maalin päähän. Molemmista osumista vastasi Tero Korhonen.

Toisen erän alussa porilaisnuorukainen Aaro Ollikainen vei Karhut taas kahden maalin karkumatkalle, mutta ennen erän puoliväliä kotijoukkue oli jo kavunnut Mikko Niivan kahdella osumalla tasoihin. Tämän jälkeen kumpikin joukkue pääsi kertaalleen johtoasemaan, mutta lopulta lukemat merkattiin toiselle erätauolle lähdettäessä muotoon 6-6.

Kolmannessa erässä maaleja nähtiin kaksi kummaltakin joukkueelta. Ensin Welhot siirtyi Pauno Kajoksisen maalilla johtoon. Sen jälkeen Markus Hautaoja iski kahdesti nostaen Karhut rinnalle ja ohi. Alle kolme minuuttia ennen loppua Janne Pitkänen tasoitti pelin lukemiin 8-8. Näissä lukemissa lähdettiin myös jatkoajalle.

Jatkoaika alkoi Welhojen ylivoimalla, sillä kaksi osumaa kolmannessa erässä tehnyt Hautaoja sai estämisestä jäähyn aivan varsinaisen peliajan lopussa. Ylivoimaa ehdittiin jatkoajalla pelata minuutti ja 18 sekuntia, kunnes Mikko Niiva pamautti maalin edestä voiton SB Welhoille.

Ottelun kuopiolaishahmoja olivat tänään hirmutehot 2+3 iskenyt Welhot-pakki Iiro Lankinen, 3+1 pisteet nakutellut Mikko Niiva, sekä kaksi maalia tehnyt ja kaksi syöttänyt Tero Korhonen. Karhujen tehokkain oli Ville Salonen lukemin 1+2.

Voitot ovat nyt siis Welhojen hyväksi 2-1. Liigapaikkaan tarvitaan kolme voittoa, eli ottelusarja on katkoilla kuopiolaisille Porin Urheilutalolla tiistaina.

Miesten Divarin finaalit:
16:00 SB Welhot-Karhut 9-8 JA Ottelutilastot Otteluvoitot 2-1

37 comments

  1. Oli kyllä huikean viihdyttävä peli.. Melkein toivoisi menevän vielä viidenteen vaikka welhojen kannattaja olenkin.

  2. Niin mikä ei ollu edes jäähyn arvonen. Ja luulis ylellä olevan varaa palkata puolueettomua selostajia.

  3. Oli kyllä surkea vihellys noin tärkeään paikkaan. Toivottavasti tämä tuomarikaksikon toinen osapuoli ei enää pelejä viheltäisi. Vapaalyöntikin tuosta tilanteesta oli ollut huono tuomio, olihan Hautaoja tilanteessa edellä.

  4. No ei ollut jäähyn paikka se lopun jäähy. Huh huh tätä tuomari paria.. Nämä muka Divarin parhaimmistoa.

  5. Tollanen on aina jäähyn paikka mikäli pelaaja työntää toisen pelaajan toimitsija pöytää päin. Welhojen pelaaja oli selkeästi pääsemässä jalalla ohi karhujen pelaajasta, joka sitten kiilasi pelaajan suoraan toimitsija pöytään. Tollanen täyttää helposti vaarallisen pelin tunnusmerkit.

  6. A. Ei työntänyt, oli itse edellä. Pitkäsen oma vika jos haluaa hypätä pois kentältä kun ei pienestä tilasta mahdu enää ohi ja jää jälkeen.
    B. Eikä ollut kyllä ohikaan pääsemässä.
    C. Eikä kiilannut, vaan pyrki palloon.

  7. Hahahahahah! Porilaisten on aivan turha kitistä siellä. Pitää olla täydellinen idiootti jos väittää ettei ollut jäähyn paikka. Tuon selvempää estämistä ei salibandyssä voi olla! Kyllä se on vaan fakta et karhut jatkaa divarissa kun salba pistää porilaiset nibbuun

  8. Viihdyttävää, mutta virheitä hirveä määrä. Welhot lahjoitti Karhuille ainakin pari, joista toki hyvin viimeistelivät. Kyllä noilla rostereilla vaikeaa tulisi liigassa molemmilla. No aluksi muutama alkuhurmosvoitto tyyliin Lasb, mutta kun arki koittaa niin vaikeaa olisi. Mutta esim. Liiga-Welhot voisi houkutella Itä-Suomesta muutaman laatuvahvistuksen porukkaan. Porissa on koitettu aiemminkin, ja se on ollut mission impossible, kun laatujunnuja ei itsellä ole ja Pori ei ole kiinostanut muualta tulevia.

  9. Kumpi tahansa Salban kohtaa, niin ei mitään jakoo siinä sarjassa! Viime kaudella vielä tasokkaat finaalit divaris, tosta tv ottelusta ei voi kuin ihmetellä kuinka paljon peli huonotasoisempaa kuin liigapallo. Salballa ei huolen häivää nähdyn perusteella…

  10. Porissa ei ole yhtään omaa laadukasta junioria, mutta tämän päivän yhdeksästä pelanneesta hyökkääjästä oli 3 b-junioria, 4 a-junioria ja 2 ”aikuispelaajaa”, jotka myös molemmat porilaislähtöisiä… lisäksi 10 hyökkääjä myös oman kylän a-juniori…

  11. Ei todellakaan jäähyn arvoinen rike. Vaikka toimitsijapöydälle lensikin. Täysin omaa syytä, niinku tuossa jo joku mainitsikin. Siitä huolimatta täysin ansaittu voitto Kuopioon.

  12. Täysin naurettava jäähy!
    Tuomarit vetää Welhoille tätä sarjaa sääli ?

  13. Ei todellakaan jäähyn arvoinen. Ois antanu tuomarit poikien ite ratkoo.

  14. Tottakai Karhuilla tulisi vaikeaa tuolla Rosterilla Liigassa, kuin myös Welhoilla. Welhot on helisemässä näiden karhujen B ja A Junnujenkin kanssa. Pitää muistaa, että toinen joukkueista, eli Welhot on kasattu nousu tavoitteilla. Kun taas Karhujen tavoite lienee ollut ehkä divarin pudotuspelit ja kehittää omia junnuja tää kausi.

  15. Benjamin Lepola kuuluisi johonkin liigan joukkueeseen mutta tarina kertoo että ei halua kotoaan mihinkään lähteä. Sääli.

  16. Sama ininä alkaa joka kevät että Divarin voittaja ei pärjää liigassa tuolla pelillä/kokoonpanolla. Ei tässä Maalis/Huhtikuun taitteessa tarvitsekaan olla liigakelpoinen, vaan silloin puolen vuoden päästä kun liiga alkaa. Siinä puolen vuoden aikana kerkeää hommata vahvistuksia ja treenata itsensä tikkiin ja kuviot kuntoon.

    Välttämättä ei tarvitse olla edes Syyskuussakaan liigajoukkueen tasoa, sillä kausihan kestää monta kuukautta jolloin pitäisikin kehittyä. Miten kävi esim. Steelersille tällä kaudella?

  17. Onhan tuo aina jäähyn arvonen kun ajat toisen linjalle tolla tavalla.. Kannattaa sääntökirja lukea ennenkuin tulee pätemään.

  18. Todella ala-arvoista tuomaritoimintaa ottelun arvollekko sopivaa……toinen saa tehdä kentällä kaikki koiruudet,susikäsipelaamista……mailaan lyömistä…..vrt. Halmisen ensimmäisen erän jäähy!!!!!!…..Tämä tuomaripari pitäisi olla divarin ykkönen?????…..Ja peet sanon minä…..En tiedä mistä nämä tulevat…..ilmeisesti ovat juosseet cooperin testissä ennätykset……ei pelisilmää…..otetta……aistimusta mistä pelataan……kirjottakaas pääkallo juttu siitä miten nämä hoitavat palautteet ottelusta!!!!!!!……Pelaajilta kuullut uskomattomia juttuja et nämä selittelee ottelun jälkeen kaiken maailman tapahtumia mihin olisi pelissä pitänyt tarttua??????…..Siis uskomatonta…….Ei jatkoon……..joukkueessakin joutuu vilttiin kun oikein virheilee……laittakaa nyt nämäkin jonnekkin jäähylle ja tinen pari kehiin…….ei ainaskaan voi huonimmaksi mennä………Parempi varmasti voittaa ottelusarjan siitä ei ole epäilystäkään…..

  19. Mielenkiinnosta tsekkasin karhujen junioripuolen tilannetta. Ei se nyt ihan kauhean huonolta näytä. B junnut Divarin kolmonen ja parhaat taisi olla Edustusjoukkueen matkassa kauden mittaan. Molemmat C ikäluokat Sm-sarjassa. Ei kärkisijoilla, mut kuitenkin SM sarjassa. D1 joukkuekin vaikuttaa tuloksista päätellen kohtuu kovalta. Kyllä nyt näin ulkopuolisen silmin karhujen junnutyö on ihan ok mallilla. Monella isommallakaan seuralla ei ole tollasta kattausta junnusarjoissa. Joten näyttäisi, että niitä laatujunnuja on edelleenkin tulossa. Kun nyt vaikka verrataan ” meidän oma Salbamme” tilanteseen. Siellä junnutyö kyntää kyllä melko syvällä. Ei ole Karhujen vika, että Pori ei ole opiskelukaupunki edelleenkään ja ”Laatujunnut” lähtee opiskelemaan.

  20. Kyllä divarin finaali joukkueilla laukausten taso parempi, kuin vaikka Josballa siinä pelissä minkä näin. Taktinen puolikin hyvää tasoa, jos vertaa vaikka 2000-luvun alkuun milloin, vaikka Josballa saattoi taktiikka olla pitkä päätyyn Tähkälle ja hän yksin pyöritti peliä.

  21. Tuossa joku mainitsikin karhujen estämisjäähystä. Se tuli kieltämättä todella herkästi, siinä kajoksinen itse taisi enemmän estää susikädellä.. Toki muistakaahan että tuomareilla on se pieni aika tehdä päätös!

  22. Pelin näin puolueettomin silmin katsoen, niin pelissä ei olisi tarvinnut viheltää kuin yksi jäähy (salosen 3.erän jäähy). Muut olivat täysin tarpeettomia. Tuomarit nyt herätys tähän sarjaan, kyseessä kuitenkin finaali. Ehdotan tähän jos sama touhu jatkuu porissa, niin ei muuta kuin karhujen juha tikka kentälle ja pieni pystypaini raitapaitojen kanssa!! Voisi ääni kellossa muuttua.??

  23. Nähty faktoi, paitsi että pauno ei tainnut olla edes tossa vaihdossa kentällä, ei ainakaan rikottu pelaaja.

  24. Hävettää welhojen puolesta. Ostetaan tuomarit puolelle jotta paljon uhottu liiganousu toteutuisi!

  25. Jokainen ihminen kentällä haluaa hoitaa oman hommansa mahdollisimman hyvin. Pelaajien kohdalla se tarkoittaa pyrkimystä voittaa jokainen kaksinkamppailu, maalivahtien kohdalla pyrkimystä jokaisen pallon torjuntaan ja tuomareiden kohdalla pyrkimystä nähdä jokainen tilanne juurin niinkuin se on tapahtunut. Valitettavasti hyvin harvoin kukaan edellä mainituista onnistuu pyrkimyksessään täydellisesti. Se ei silti tarkoita, etteikö olisi yrittänyt parastaan tai etteikö epäonnistuminen harmittaisi. Tästä asiasta lisätietoja vaikka Karhujen jatkoajan alivoimanelikolta, jonka keskellä Niiva seisoo lapa vapaana useamman sekunnin ajan ennen maalia. Videolta sen näkee jälkiviisaana helposti.

    Me kaikki ammattilaistuomarit täällä internetissä olemme saaneet katsoa myös tuota viimeisen erän estämisjäähyä videolta useampaan kertaan, mutta silti täälläkin mielipiteet tilanteesta jakautuvat melko tasan eripuolille.

    Ehkä tästä pohdinnasta apua joillekin, jotka hämmästelette, miksi tuomarin ratkaisu ei aina ole yhteneväinen oman näkemyksen kanssa.

  26. Hiski hyvät pointit……kulminaatio tähenn tilanteeseen ei muutu vaikka joku katsoisi satakin kertaa tilanteen videolta…..asiassa on yksi ja ainoa mutta……etutuomari näkee koko tilanteen,ei reagointia????….Ei edes vapaalyöntiin?????…..Takatuomari viheltää jäähyn eikä varmasti omaa niin kieroja silmiä että näkee tilanteen????….Pelin arvon mukainenko?????…..Sama tuomari seisoo vieressä kun Tuononen repii Hautaojan kentän yli ”käsisidonnassa”…….hetki ennen tasaoitusmaalia…….ennen tätä tilannetta Rautiainen ajaa Hautaojaa selkään keskialueella….ei vihellystä…….on erilaisia pointteja mitä pitää kunnioittaa finaalin arvoisessa sarjassa ja suurin niistä on tasapuolisuus………joku tuolla mainnitsikin että valot päälle…..itse sitä mieltä että pari vaihtoon ja äkkiä…….Jo ensimmäisen pelin jälkeen taisi siellä lehdistöhasstattelussa Porin valmentaja sanoa että ketkä tässä sarjassa eniten päästää ruskeeta housuihinsa……ei tainnu olla väärässä????…..Nyt ottelun nähneenä en ihmettele kommentteja……tuomarit ei kyllä ole saaneet yhtään voittoa tässä sarjassa mutta ratkaisut mieluiten kentällä….

  27. Hiskille tässä vähän takas,kun menee selittelyn piikkiin.Mitäs tuomari tekee kentällä jos ei sääntöjä tiedä/noudata? Onhan tuolla tasolla palkkiot jo sitä luokkaa,että pilliin pitää osata puhaltaa,kun tarvii saattikka laittaa se oikein päin suuhun,jos ei onnistu niin käykää kurssit siihen. Hävettää teidän puolesta.

  28. Jipiillä tässä vähän takas,kun menee selittelyn piikkiin.Mitäs karhujen alivoimanelikko tekee kentällä jos ei osaa edes puolustaa miestä pois? Onhan tuolla tasolla palkkiot jo sitä luokkaa,että alivoimallakin pitää osata maalin edestä pitää hyökkääjä kiinni,kun tarvii saatikka saada edes se syöttö katki,jos ei onnistu niin harjotelkaa lisää. Hävettää sun puolesta kun et ymmärrä että virheitä voi sattua.

  29. hipii oletkos noin tyhmä vai esitätkö sitä? Eiköhän tuolla kentällä olevat pelurit ole vielä periaattessa ruokapalkalla pelaamassa ja suurimman tilin tekevät noi niin sanotut tuomarit.Otahan asioista selvää niin ymmärrät jotain 😀

  30. Pahoitteluni, se oli ilmeisesti tuo Järvenpään jäähy jota itse tarkoitin.

  31. jipii oletkos noin tyhmä vai esistätkö sitä? Eiköhän tuolla kentällä olevat tuomarit ole vielä periaatteessa ruokapalkalla tuomaroimassa ja suurimman tilin tekevät, ei kukaan joka on missään tekemisissä salibandyn kanssa.Otahan elämästä selvää niin ymmärrät jotain 😀

  32. Onneksi Welhot voitti ja hoiti tämän matsin. Vaikka ottelu tiukka olikin, oli Welhot pelillisesti edellä Karhuja valovuoden. Toivotaan että taikurit pelaa ensi kaudella porrasta ylempänä.

  33. Miten welhot on valovuoden edellä? Voin kertoa että Porin pelissä oli kyllä homma ihan toisin päin. Täytyy myöntää, että nyt Kuopion pelissä karhut antoi liian helposti pallonhallintoja welhoille ja puolustivat huonosti omassa päässä varsinkin. Virheiden sävyttämään oli kyllä Welhonjenkin peli. Muistetaan myös tuo, että Porilaiset pelaa melkoisen junioripainotteisella joukkueella. Aikuispelaajia ihan muutamia.

  34. Tarkoitin juuri kyseistä Kuopion peliä, missä Welhot oli paikanpäältä katsoneen silmissä huomattavasti parempi. Edellinen kohtaaminen Porissa olikin paljon tiukempi ja parempi esitys Poriltakin.