Viime kevään mestarijoukkue kesälomalle – SB-Pro ja Classic välieriin, Happee säilytti liigapaikan

Arkistokuva: Esa Takalo

SB-Pro lähetti NST:n kesälomalle. Arkistokuva: Esa Takalo

SB-Pro ja viime kaudella Suomen mestaruutta juhlinut NST väänsivät keskiviikkona naisten liigan puolivälierissä. SB-Pro voitti pelin loppuluvuin 7-3 ja varmisti paikan naisten liigan välierissä.

Ensimmäinen erä oli maalirikas ja Pro vei sen nimiinsä maalein 4-2. Toinen kaksikymppinen oli nurmijärveläisten heiniä lukemin 2-0. NST iski kolmannen erän avausmaalin, mutta Elinan Kujalan osuessa tyhjään maaliin vajaa viisi minuuttia ennen loppua oli peli selvä.

Kotijoukkueen tehokkain oli 1+2 naulannut Kia Lehmusvuori. Viimeisestä maalista vastannut Kujala oli kamppailun maaliahnein kahdella osumallaan.

SB-Pro vei ottelusarjan nimiinsä puhtaasti voitoin 3-0 ja jatkaa välieriin.

Ottelutilastot

Classic ja Koovee kohtaisivat keskiviikkona kolmannen kerran naisten Salibandyliigan puolivälierissä. Classic nappasi kolmannen voiton maalein 10-2 ja jatkaa naisten Salibandyliigan välieriin.

Kahden erän jälkeen ottelu oli numeroiden valossa kohtalaisen tasainen, kun kotijoukkueena toiminut Classic johti 4-2. Kun kolmas erä oli ehtinyt puoleen väliin, niin Classic oli temponut eroksi jo 9-2 ja Kooveesta ei ollut enää vastaamaan tilanteeseen.

Eliisa Alanko oli kovassa maalivireessä ja iski neljä maalia Classicille. Hanna Sipiläinen tahkoi tehot 1+3.

Classic vei siis ottelusarjan puhtaasti voitoin 3-0 ja jatkaa kauttaa naisten liigan välierissä. Joukkue on voittanut kauden aikana kaikki 25 liigaotteluaan.

Ottelutilastot

Jyväskylän Happee ja salolainen HuKu (Huvinsa Kullakin) mittasivat toisiaan keskiviikkona naisten Salibandyliigan karsinnoissa. Jyväskylässä pelattu ottelu päättyi Happeen 10-2-kotivoittoon.

Happee oli jälleen selkeästi parempi kotonaan ja johti jo 6-0 kahden erän jälkeen. Viimeisessä erässä HuKu avasi maalitilinsä, mutta ei pystynyt tarjoamaan todellista vastusta ”Hirvittärille”.

Jenna Backman osui kolmesti ja Tiina Paananen tarjoili kolme maalisyöttöä. Rina Rautala onnistui pistein 2+1.

Happee vei ottelusarjan nimiinsä otteluvoitoin 3-0 ja jatkaa naisten Salibandyliigassa myös tulevalla kaudella.

Ottelutilastot

Keskiviikon muut tulokset:

Naisten Salibandyliigan puolivälierät:
SSRA-M-Team 1-5 Ottelutilastot Otteluvoitot 2-1 SSRA:lle.
TPS-PSS 2-1 Ottelutilastot Otteluvoitot 2-1 PSS:lle. Anssi Koskisen ottelukuvat

Naisten liigakarsinta:
SB Vantaa-O2-Jyväskylä 3-1 Ottelutilastot Otteluvoitot 2-1 SB Vantaalle. Kolmella voitolla saavuttaa liigapaikan ensi kaudeksi.

5 comments

  1. Ja nyt mielenkiinnolla odottamaan ketkä saadaan kavereiksi välieriin!

  2. SSRA:lla ei kunto riittänyt eilisessä pelissä. M-Teamin likat juoksi heittämällä ohi. Mä veikkaan että M-Team menee vielä ohi.

  3. Kooveelta kaikkien aikojen sulaminen. Vuosi sitten keväällä väänneettiin pelaajasopimuksia itku kurkussa ja pelaajille luvattiin ”ollaan mukana mitalipeleissä”. Varmaan aika moni on pettynyt. Ei pelkästään ottelusarjaan ja otteluiden tuloksiin vaan siihen että iltapäiväkerhotoiminta jatkuu. Tämä kausi on ollut floppi ja ensi kausi näyttää yhtä mustalta.

  4. Etkö itse saanut sopimusta vai miksi täällä noin ilkeästi kirjoittelet?Ei tuota Classicin junaa ole kukaan muukaan tällä kaudella pysäyttämässä.Ylivertainen joukkue.TPS teki sen kerran yhdessä ottelussa, hieno venyminen!Palatakseni Kooveehen, miten on floppi kun joukkue pelasi pudotuspeleissä?Kooveen ainoa sauma välttää Classic nykyisellä valintasysteemillä on pelata itsensä neljän parhaan joukkoon.Toisella on A-junnuja ja toisella pari kenttää maajoukkuepelaajia niin näinhän ne matsit vielä tässä kohtaa päättyy.Parin vuoden kuluttua taitaa olla toisin.

  5. ”Vuosi sitten keväällä väänneettiin pelaajasopimuksia itku kurkussa ja pelaajille luvattiin ”ollaan mukana mitalipeleissä”.”

    No noloa tässä on se, että sitten kun päästään mitalipeleihin, niin seura priorisoi A-tyttöjen pleijarit edelle… nämä Kooveen kärkipelaajat, kun joutuivat pelaamaan viisi peliä kuuteen päivään (!!)