World Games -turnauksen ohjelma julki – Suomi pelaa alkulohkon ottelut yhdessä päivässä

Suomi lähtee World Games-tapahtumaan hallitsevana maailmanmestarina. Kuva: Mika Hilska

Suomi lähtee World Games-tapahtumaan hallitsevana maailmanmestarina. Kuva: Mika Hilska

Puolan Wroclawissa heinäkuun lopussa järjestettävän World Games -tapahtuman otteluohjelma salibandyn osalta on valmis. Suomi pelaa A-lohkossa, jossa muut maat ovat Tshekki ja Puola.

World Gamesin osallistujamaat määräytyivät joulukuun MM-kisojen sijoitusten perusteella. Mukaan kelpuutettiin mitalijoukkeiden (Suomi, Ruotsi, Sveitsi) lisäksi paras Euroopan ulkopuolinen maa (Yhdysvallat) ja paras Puolan lähipiirissä sijaitseva maa (Tshekki). Puola on mukana tapahtuman järjestäjämaan statuksella.

Muista kansainvälisistä salibandytapahtumista poiketen World Games -joukkueiden vahvuudeksi on määritelty neljätoista pelaajaa ja otteluaika on 3 x 15 minuuttia. Salibandy on ensimmäistä kertaa varsinaisena lajina mukana World Gamesissa. Näytöslajina salibandy nähtiin vuonna 1997 Lahdessa.

World Games salibandyn osallistujat
A-lohko: Suomi, Tshekki, Puola
B-lohko: Ruotsi, Sveitsi, Yhdysvallat

Ottelut (Suomen aikaa)
Torstai 27.7.
13:00 Suomi – Tshekki
18:30 Sveitsi – Yhdysvallat
21:00 Puola – Suomi

Perjantai 28.7.
13:00 Yhdysvallat – Ruotsi
18:30 Tshekki – Puola
21:00 Ruotsi – Sveitsi

Lauantai 29.7.
15:30 Välierä 1: A1 – B2
18:00 Välierä 2: B1 – A2
21:00 Sijat 5-6: A3 – B3

Sunnuntai 30.7.
13:30 pronssiottelu
16:00 loppuottelu

Kansainvälisen salibandyliiton uutinen World Games -otteluohjelmasta

Teksti: Salibandyliitto

One comment

  1. Mua kiinnostaa mikä veto tää 3x15min ja 14 pelaajan rosteri on. Voi tosin olla ihan hauska veto. Saas nähdä miten se muokkaa nykysäbää