Classicin hurjalle voittoputkelle jatkoa – SB-Pro kaatoi SSRA:n kotikentällään

Nina Rantala oli iskussa PSS:aa vastaan. Kuva: Esa Takalo

Nina Rantala oli iskussa PSS:aa vastaan. Kuva: Esa Takalo

Classic ja PSS kohtasivat lauantaina naisten Salibandyliigan välierissä. Classic vei voiton ottelusta maalein 6-1.

Ottelun ensimmäinen erä oli maalien valossa tiukkaa vääntöä ja tauolle mentiin Classic 1-0-johtoasemassa. Toisen erän tapahtumat olivat pitkälti samanlaisia ja kolmanteen 20 minuutin koitokseen lähdettiin lukemissa 2-0. Molemmista osumista vastasi Nina Rantala.

Kolmannen erän alkuminuuteilla PSS kavensi Ella Sundtrömin ylivoimaosumalla. Rantala täydensi kuitenkin hattutemppunsa hiukan ennen erän puoliväliä ja Salla Suomela lisäsi johtoa 44 sekuntia myöhemmin. Eliisa Alanko ja Gitta Suominen osuivat vielä tyhjään PSS-rysään viimeisellä minuutilla.

Rantalan lisäksi Minna Kallio oli hyvässä pistevireessä ja tarjoili kolme maalisyöttöä.

Classic johtaa nyt välieräsarjaa voitoin 1-0. Superfinaaliin eteneminen vaatii kolme voittoa. Sarja jatkuu sunnuntaina Porvoossa. Classic on voittanut tällä kaudella kaikki 26 pelaamaansa Salibandyliigan ottelua.

Esa Takalon ottelukuvat

SB-Pro ja SSRA väänsivät lauantain toisessa välieräpelissä Vantaalla. SB-Pro oli ottelussa parempi maalein 5-3.

SB Pro johti peliä kahden erän jälkeen jo 4-0. Viimeiselle kympille lähdettiin lukemissa 5-1. Rankat Ankat iski kaksi osumaa vielä viimeisellä kympillä, mutta Pro nappasi voiton kahden maalin erotuksella.

Karoliina Kujala, Daniela Westerlund ja Laura Hietamäki iskivät pisteet 1+1. Vieraiden Hanna Niemelä ja Liinu Koivisto onnistuivat samoin pistein.

Ottelusarja jatkuu sunnuntaina Oulussa. Paikka Superfinaaliin aukeaa kolmella voitolla.

Naisten Salibandyliigan välierät:
14:00 Classic – PSS 6-1 Ottelutilastot Otteluvoitot 1-0 Classicille.
17:00 SB-Pro – SSRA 5-3 Ottelutilastot Voitot 1-0 SB-Prolle.

9 comments

  1. Eli siis on väärä kuva. 🙂 Luulisi, että Classicin ja PSS:n välisistä peleistä löytyisi joku kuva. 🙂

  2. Jaana on pelannut todella hyvin! Nyt Pro vain jäitä hattuun Ankkojen rymistellessä, oma peli jatkukoon ja sillä selvä tämä peli Oulussa! Muutama valtti hihassa, joita ei kannata välierässä esitellä, jos ei ole pakko 🙂

  3. Daniela Westerlund oli tänään aivan loistava! Pron kakkoskenttä pesi ykkösen mennen tullen!

  4. Kaikkien kenttien yhteistulos lasketaan. Jos haluu voittaa pitää olla kolme hyvää kenttää.

  5. Jake – tätä voi jo kutsua yltiöpositiivisuudeksi! Pron kakkonen oli kyllä vauhdissa, mutta tuloksen tekeminen oli Hietamäen kaksosten ansiota!