Liigat

EräViikingit tyly isäntä kolmannessa välierässä – maajoukkuemiehet takoivat hurjat tehot

04.04.
2017
33 Kommenttia
1
Liigat

Mustapaitainen EräViikingit oli tänään selvästi SPV:tä vahvempi. Kuva: Juhani Järvenpää.

EräViikingit kohtasivat tänään kolmatta kertaa miesten Salibandyliigan välierissä. Ottelu päättyi EräViikinkien 11-4 -voittoon ja näin ollen helsinkiläiset johtavat sarjaa nyt voitoin 2-1. Superfinaaliin pääsyyn vaaditaan neljä voittoa.

Ottelun avauserässä nähtiin varsin varovaista ja tasaväkistä vääntöä. EräViikingit piti palloa ja SPV tyytyi puolustamaan ja iskemään vastaan. Isännät onnistuivat erässä kahdesti Perttu Puskan ja Miko Kailialan toimesta ennen kuin Teppo Mäkelä kavensi Tuukka Kivirannan mainiosta esityöstä.

Toisen erän avauspuolikkaalla EräViikingit latoi selkeän eron joukkueiden välille, kun se osui toisen erän kahdeksan ensimmäisen minuutin aikana neljästi. Loput 20-minuuttisesta pelattiin melkoista ”hawaii-salibandya” päädystä päätyyn, mutta lisämaaleja ei nähty. Tunteetkin alkoivat jo kuumeta toisen erän aikana ja kentällä nähtiin useita pitkiä kulmavääntöjä ja pienimuotoisia painiotteita. Kolmannessa erässä ei enää mitään hekumallista nähty, vaan EräViikingit kaunistelivat hienokseltaan lukemia eron oltua lopulta 60 minuutin jälkeen seitsemän maalia.

EräViikinkien ja koko ottelun tehokkaimmat olivat maajoukkuemiehet Jani Kukkola ja Miko Kailiala. Kukkola iski tehot 3+3 ja Kailiala säesti pistein 2+3.

Miesten Salibandyliigan välierät:
18:30 EräViikingit-SPV 10-3 Ottelutilastot Otteluvoitot 2-1

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Ilkka Kittilä
Ilkka Kittilä

Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö

Asemapaikka: Vaasa

Twitter: @ilkkakittila


Herra 47
04/04/2017
Täysin moraalitonta pelata noin huonoa salibandya tähän aikaan vuodesta. SPV oli luokattoman huono tälläkin kertaa. Ehkäpä nyt olisi korkea aika herätä todellisuuteen ja vaihtaa valmentajaa ensi kaudeksi. Pelityyli on liian vanhanaikainen nykypäivän salibandyyn. Taitaa mennä sarja poikki todella lyhyellä kaavalla!
Aivan
04/04/2017
Vois kuvitella et raskasta pelaajillekkin tommonen kyykkiminen, hengisesti. Ei speve kyllä pystynen pitää 5 sekuntia kauenpaa pallookaan.
#51
04/04/2017
Mitäköhän Koponen ajatteli kun otti veskarin vielä tossa lopussa pois?
60100
04/04/2017
Pleijareissa on aika sama häviääkö 6-1 vai 6-5.. Joillakin on tapana yrittää loppuun asti. Tänään kyllä ErVi oli monta askelta edellä. Onnea voitosta, mennään eteenpäin.
Reikäpää
04/04/2017
Spv oli tänään niin huono, että peli oli suorastaan tylsä.
Repe
04/04/2017
Hieman valmentamista opiskelleena ja harjoittaneena täytyy vain ihmetellä Pääkallo-kommenttiosastojen tasoa. Tänne tuntuu kommentoivan kaikki laji-niilot, jotka ei ymmärrä joukkueen valmentamisesta tai itse pelistäkään juuri mitään.
1. Valmentaja valmentaa aina sillä tavalla, joka sopii käsissä olevaan materiaaliin. Esim. Koposta täällä dissataan "roikkupallo-peluutuksesta". Sanoisin, että joka valmentaja, jolla on joukkueessaan Mikko Kohosen tasoinen "roikkupallo-viimeistelijä" antaisi joukkueelle käskyn heittää sitä palloa tilanteen tullen maalin kulmalle - Mikko (tai esim. Mika Moilanen) kun niistä aika hyvin lapioi sisään.
2. Kaikilla ei ole valittavana "omaan ihanne-pelitapaan" sopivia pelaajia suuresta massasta. On aika iso ero rakentaa joukkuetta pääkaupunkiseudulla kuin maaseudulla. Ja jos resurssit on vielä reilusti isommat Stadissa tai Mansessa, niin epätasapaino on aika hurja. Tässä voisi myös kommentoijat otta silmän käteen ja katsoa kokonaisuutta.
3. Salibandy on maalintekopeli - tyyli ei ratkaise, vaan tulos. Ei NHL:ssä tai Valioliigassa kaikki joukkueet pelaa samalla taktiikalla / tavalla - jokainen joukkue tekee parhaansa niillä kyvyillä jotka niillä on. Joskus paperilla huonompi joukkue voittaa mestaruuden, kun vain joukkue pelaa yhdessä oman juttunsa takana, vaikka sitten toisen joukkueen tähdet pois puolustaen ja vastaiskuista iskien - se jos joku on taitoa!
4. "Helppo" on voittaa mestaruus ylivertaisella kalustolla, ja se on varmasti mahtavaa koko joukkueelle, mutta vielä maukkaampaa on voittaa mestaruus niin, että koko joukkue ylittää tasonsa ja tsemppaa toinen toisensa sankaritekoihin - silloin koko porukka on todellisia mestareita, ei vain muutama megatähti.

Salibandy on hieno laji - toivottavasti fanit oppii arvostamaan erilaisuutta ja hienoja tarinoita myös tässä lajissa!
Vanhanaikaista
04/04/2017
Ykköstykki Kohosineen: -4. Sekä Koponen, Kohonen että Koski vaihtoon.
Jim Horse
04/04/2017
REPE. Hyvin sanottu!
Jarre
04/04/2017
Kiitos Repe, kun valistat meitä vähemmän viisaita... Tosiasia on kuotenkin se, että Koposen aikana peli ei ole kehittynyt, vaikka käytössä on ollut vaikka mitä pelaajia. Ehkäpä otat sen Koposen kainaloos ja lähdette yhdessä opiskelemaan vähän lisää valmentamista. Sit voit opettaa muita, ku jotain jostain tiedätkin.

Laji-niilona suhtaudun myös lähtökohtaisesti paremmin joukkueisiin, jotka ei vaan "pelaa omilla vahvuuksilla", vaan kokoontuu yhteen pelaamaan peliä niin hyvin kuin sitä voi pelata.
Peku
04/04/2017
Kyllä materiaalin ero nyt vain tulee selvästi esille. Tosin huono peli SPV:ltä, lauantaina eo voi kuin parantaa.
Speve
04/04/2017
Repen kaa osittain samaa mieltä. Mutta SPVllä puuttuu yllätyksellisyys. Tällä hetkellä EV löytänyt keinot saada SPVn peli haltuun antamalla painetta ylempää ja pakottaa heittää paniikissa roikkupalloa sokkona. Ja sitten kun peliä yrittää rakentaan niin liike on aivan olematonta.
YV on myös heikkoa. Pallo liikkuu hitaasti ja kulmilta heitellään lättyjä hakattavaksi maalin eteen.
Runkosarjassa voi toimia mutta pleijareissa keskitytään niin paljon vastustajan tekemiseen ja tällä hetkellä näyttää että EV on tehnyt läksyt hyvin.
Sjarmo
04/04/2017
Tässä sarjassa toistuu sama kuin Eräviikingit - KRP -sarjassa: Ensimmäisen pelin Eräviikinkien pelaajat ovat hieman nuhaisia, eivätkä koe tarvetta viimeistellä loppuun asti. Valmennus viettää yhden tai kaksi unetonta yötä, jonka seurauksena vastustajan aseet kuihtuu olemattomiin. Loppua kohti kovempi materiaali pääsee loistamaan täydessä loistossa. Systemaattista ja työteliästä valmistautumista Eräviikingeiltä.
Jarrelle
04/04/2017
Koposen aikana ei ole peli kehittynyt? What? Koposen aikana noustu liigaan ja voitetti muutama mestaruus. Juu ei vissiin oo peli kehittyny :D
Asiantuntija
04/04/2017
Näkisin että distanssit pitäisi pitää kohtuulisina ja sitävastoin syötellä vastaavasti. Joihinkin tilanteisiin pitäisi rynniä kovaa mutta vastaavasti nopiasti.
Vastustajan pelillinen pallo tulisi peittää kehollisesti. Näin voitaisiin omassa hyökkäyspäädyssa saada tila ja aika sekä pois että hyödynnettyä. Jos materiaalia löytyy niin vaihtoaition edustan voisi maalata. Ja lopuksi jos maalinedustalta löytyy momenttiavain on se poistettava vaikka kaksinkamppailun uhallakin.

Toisaalta voisi antaa valmentajan hoitaa hommansa jos kuitenkin on suomenmestaruuksiakin voittanut.
Fanikulttuuri 5/5
04/04/2017
Kyllä piti Ervin molemmat fanit niin kovaa mekkalaa ettei meinannu ajatuksiaan kuulla matsin aikana :D
Repe
04/04/2017
Jarrelle:
Koposen aikana peli on kyllä kehittynyt, onpa siitä muutkin ottaneet mallia ja jopa vuoden valmentaja pystejä saanut. Eli koitappa nyt päästä yli omasta vihastasi ko. valmentajaa kohtaan. Se, että osaako hän valmentaa nykyistä porukkaa, onkin sitten eri asia. Aika näyttää. Pari vuotta sitten SPV oli finaaleissa huomattavasti taitavampaa Happeeta vastaan ja kampesi SM-kullan monien yllätykseksi. Silloinkin Koposta arvosteltiin.
Ehkä Koposen, Kohosen ja Kosken aika olis eläköityä, mutta nyt he vielä yrittävät kirjoittaa omaa tarinaansa, jota ainakin minä arvostan.
Arvostan myös Erviä, sitä työtä mitä tekee ja niitä lahjoja joita jengissä on. Mahtavaa katsella nuoria tähtiä tai vaikka Tiitun johtajuutta.
Tällä hetkellä on kaksi joukkuetta joiden taitotaso on muiden yläpuolella, Evi ja Cla. Muut yrittää parhaansa. Mutta olisihan se tylsää jos mitalit jaettaisiin syksyllä sen perusteella kuka on saanut eniten Maajoukkue-miehiä kesän aikana.
Paras joukkue voittakoon!
Jarrelle komppi
04/04/2017
Ei se ole ollenkaan tylsää katsoa kun maajoukkuemiehet latovat hienoja kuvioita, hallitsevat peliä mielin määrin ja tekevät asioita taitotason yläpäässä. Sehän on vähän hiton hienoa katseltavaa. Muuhun tyytyminen on vaan selittelyä. Tehkää paremmin, jos osaatte siellä lakeuksilla. Jos ette osaa, niin turhaa itkette ja selittelette. Peli ratkaisee ja tällä kertaa näyttää siltä, että SPV ei pelaa enää sitä peliä mitä pitäisi. Piste. Avautukaa sitten ku pelaa. Turha siinä on ruveta maakuntajuttuja tms selittämään. Ette vaan pelaa peliä tarpeeksi hyvin.

Ja salibandyssä on enemmän ku tavallista, että mestaruusvalmentaja valitaan vuoden valkuksi. Jos Koponen on sellaisen saanut, niin toivottavasti iloitsi siitä silloin ja toivottavasti saa siitä iloa joskus tulevaisuudessa. Nyt siitä ei näytä olevan mitään apua. Päinvastoin, tuntuu siltä, että yrittää käyttää vanhoja keinoja, kun vastustaja on jo ihan uusissa sfääreissä. Sama juttu ku viime vuonna. Uus kaveri vois tehdä tolle porukalle terää.
Minäpahoitinmieleni
04/04/2017
Hei huhtimoo ne tasoerot heiii!! Huhtimoo!! Haha siitäs sait ervi!! Pitäiskö ervin pelata divar.. Eiku hups eihän sitä nyt voikaan huudella..
Noh
04/04/2017
Jaa pitäis kolmen K:n eläköityä. Ok. Peluri Koot on niitä, jotka tekee voittoihin tarvittavat tehot. Koposta on turha haukkua. Ehkä näytöt riittää jonkinlaiseen arvostukseen. Täällä on kyllä välillä niin (provoa) tolloa näkemystä, että morjens. Jos Speve tippuu nyt Erälle ni Erä on vaan ollut parempi. On tässä ollut vuosia kun on käynyt toisinkin. Erä vahvistui tähän kauteen ja Speve heikentyi. Silti jälkimmäinenkin takkuaa vielä mestaruudesta. Ettei noi kolme Koota nyt ihan surkeasti vedä.
voi jarre
04/04/2017
Sinun kannattaisi ryhtyä esim. Kanadan säbämaajoukkueen valmentajaksi. Toisit pelaajat yhteen ja "pelattaisiin peliä niin hyvin kun sitä voi pelata". Esim ruotsia vastaan olisi fiksua yrittää pallonhallinnan kautta.

Noh, nuori laji ja lajiniilotkin sen mukaisia. Koponen on muuten tainnut valmentaa jo 10-15 vuotta seinäjoella, joten luulisi, että jos peli ei ole hänen aikana kehittynyt niin jokainen joukkue kykenisi spv:n kaatamaan.
Keilapallo-Ossi
04/04/2017
Harmittaa nää rahalla ostetut tähtiniput. Ervi ja classic sais perustaa oman liigan.
Mihin
05/04/2017
Sitten parhaiden tre ja Hki pelaajien pitäis mennä? Kuitenkin kummassakin suht vähän ulkopaikoilta, taitaa spv:ssä noita olla enempi, mikä ymmärrettää kun tuskin pelkkä sjoki riittää pitämään seuran maankärjessä.
Laji niilo
05/04/2017
Majussa Kohonen ja Koski joutuu pelaa maatapitkin miks ei spveessä? Noilla taidoilla löytys varmaan muitakin taktiikoita millä pelata.
Noh
05/04/2017
Majussa on pelannut lähinnä Kohonen. Koski on lähinnä pelattu pois majusta roolittamalla täysin ohi herran vahvuuksien. Oli jopa jonkun aikaa piikkinä karvaamassa ja pääosin pelasi oikeaa laitaa. Kumpaakaan roolia ei ole koskaan pelannut. Mutta hei lefti, on pelattava oikealla. Ja jos katsotaan mistä Kosken tehot tulevat, niin eipä taida montaakaan pitkän pallon pistettä.
Junnu#8
05/04/2017
Speven pitäisi nopeuttaa pelaamista. Holopainen ja Veikkola syöttävät pakki-pakki syöttöjä aika paljon. Se ei nykyään vain riitä.
Pakkasukot
05/04/2017
Kohosen ja Kosken tehot jäi pakkaselle 4 maalin verran eilen. Ei se tainnu ihan paras taktiikka olla.
Zäbläm
05/04/2017
Montako pelaajaa SPV:n joukkueesta sopisi ErVin pelaavaan kokoonpanoon, ja entäs toisinpäin? Materiaalit on järisyttävän hyviä ErVissä ja Classicissa, ja näitä joukkueita on todella vaikea voittaa, jos peli luistaa ja taktiikka on suurinpiirtein kohdillaan. Silti toivon, että SPV vielä löytää konstin laittaa ErVi lujille. Lauantaina pohjanmaalla ehkä?
...
05/04/2017
EV oli todella paljon edellä eilen sehän on päivänselvää. En edelleenkään allekirjoita tuota Koposen vaihtamista. "Peli ei ole kehittynyt, pelaa vain roikkupalloa, vanhanaikainen..." Hohhoi. Vaikkakin superfinaalipaikka tietenkin on tavoite, on 4 joukkoon sijoittuminen ihan hyvä saavutus kuitenkin. Ne joiden mielestä peli ei ole kehittynyt Koposen aikana, voi selata aikakirjoja ainakin vuoteen 1994 ja tarkastella kehittyneisyyttä niin kentällä kuin kentä ulkopuolella :D. TOP 4 joukkueiden kohtaamisissa tapahtuvista peliasiallisista asioista puhutaan kuitenkin mittakaavallisesti todella eri asioista kuin siitä että valmentaa yhtä kestomenestyjistä vuodesta toiseen, eikös?
Herra 47
05/04/2017
Kyllähän peli on kehittynyt ja muuttunut Koposen aikana, mutta tänä keväänä tuosta pelaajanipusta pitäisi saada paljon enemmän irti. Taktisesti peli on siis kehittynyt väärään suuntaan. Puuttuu ne hienoudet pelityylistä, joilla voitaisiin aidosti voittaa ja edetä superfinaaliin. Kyllä loistava yleisö Pohjanmaalla ansaitsee paljon parempaa kuin tuota aneemista salibandya verkkaiseen tyylin ilman päämäärää! Pelaajien taso nosto ei yksinään riitä, kun valmennus hapuilee ratkaisuhetkillä ja uskoo vanhojen meriittien riittävän tässä ottelusarjassa!
..
05/04/2017
Ymmärrän pointin. Mun mielestä se ei kuitenkaan ole valmentaja vaan koko porukka. Kaikki on koko lailla aikuisia miehiä ja kokeneita, niin kyllä se joukkueen ja yksilöiden vahvuudet pitää saada sieltä esiin yhdessä. En jaksa uskoa että toinen valmentaja yhätkkiä muuttaisi tilannetta. Pitkällä aikavälillä varmasti, mutta pitkällä aikavälillä se muuttuu paremmaksi Koposenkin käsissä.
aargh
05/04/2017
Luetelkaa SPV:n a) peliä tekevät sentterit b) hyvät maalintekijät c) edes B-majutasoa lähellä olevat puolustajat d) pelikuntoiset liigatason maalivahdit. Kaikenlaisia larppaajia kyllä löytyy, mutta näkisin että potentiaali on aika hyvin ulosmitattu, nyt toki meinaavat jäädä ervin jalkoihin.
Repe
06/04/2017
Niin, kysehän tässä sarjassa on selvästi siitä, että paperilla ylivoimainen EV on menossa Superfinaaliin ja SPV tekee parhaansa pistääkseen kapuloita rattaisiin. Muuttuisiko tilanne jos vaikka Petri Kettunen hyppäisi valmentamaan SPVtä? No ei, materiaali on mikä on ja sillä pitää pelata - käyttäen niitä vahvuuksia jotka on.

Tällaisessa Seinäjoen pikkukaupungissa, jossa todennäköisyyksien vastaisesti saadaan menestystä Salibandyssä, on se ongelma että Junnu-materiaali on suppea, ja kun kaikki fanittaa Kohosta tai Kivirantaa, niin samantyylisiä pelimiehiä kasvaa liikaakin - ts. pelityyli säilyy entisen kaltaisena, tai ei ainakaan mene toivotulla vauhdilla taitopallo-suuntaan.

Vielä niille laji-niiloille, jotka ei saaneet alkuperäistä pointtia: valmentaminen on monisyistä touhua josta suuri yleisö ei näe kaikkea - Koponen tekee parhaansa niin kuin muutkin valmentajat. Materiaali ja johtavat pelaajat määrittää pelitapaa vähintään yhtä paljon kuin Päävalmentaja.

Ei Suomi lähde Ruotsia vastaan MM-finaalissa maalinteko-kilpailuun, vaan tunnistaa Ruotsin taito-edun ja rakentaa peli-identiteetin ja joukkueen se silmällä pitäen - ts. lähtee puolustamaan ja iskemään sokean hyökkäämisen sijasta.
;;;;;;;;
06/04/2017
junnumateriaali suppea ja nekin vähät päästetään muualle.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.