EräViikinkien tehot jäivät piippuun Seinäjoella – SPV löi välieräsarjan tasoihin

SPV repi riittävän eron EräViikinkejä vastaan kahden ensimmäisen erän aikana. Arkistokuva: Juha Käenmäki

SPV repi riittävän eron EräViikinkejä vastaan kahden ensimmäisen erän aikana. Arkistokuva: Juha Käenmäki

Seinäjoen Peliveljet oli vahva isäntä Salibandyliigan välierissä lauantaina. Joukkue kukisti helsinkiläisen EräViikingit maalein 7–5 ja tasoitti ottelusarjan 2–2:een. Kaksi ensimmäistä erää muodostuivat ottelussa ratkaiseviksi.

Avauserän perusteella ei olisi heti uskonut, että vierasjoukkue vei edellisen kamppailun nimiinsä murskalukemin. SPV oli jokaisella osa-alueella helsinkiläisiä edellä. Ottelun avausmaali kuvasti samalla koko erää: SPV:n Jyrki Holopainen piti yli puolitoista minuuttia palloa oman maalin takana ensimmäisessä vaihdossa, ja kun joukkue sai ensimmäisen kerran pallon hyökkäyspäähän, se iski maalin. Erätauolle lähdettäessä tilanne oli 4–1.

EräViikingit ei saanut peliää kulkemaan haluamallaan tavalla toisessakaan erässä. Kurinalainen SPV puolusti johtoasemaansa taidokkaasti, ja vieraiden laukaukset päätyivät usein peittoon.

Yksi jäähy kostautui EräViikingeille, ja SPV rokotti ylivoimalla, kun Ville Kuusela vei kipparoimansa joukkueen jo 5–1-johtoon. Sami Koski tarjoili vasemmasta siivestä keskustaan ja mielipaikalleen vapaaksi unohtunut Kuusela pääsi helposti tinttaamaan kuulan verkkoon.

Tiiviin puolustuksen lisäksi SPV pystyi kontrolloimaan peliä myös pallollisena.

Joukkueiden välillä kolmannet erät ovat aiemminkin kääntäneet pelinkuvan ja tilanteen. Myös lauantaina kolmannen erän alku antoi viitteitä vastaavasta, kun EräViikingit nousi peliin mukaan kolmen maalin myötä. Tuomas Iiskola osui kahdesti ja Jani Kukkola kerran, ja näin ollen tilanne oli 6–4 reilussa viidessä minuutissa.

Alkua seurasi pidempi maaliton jakso, joka päättyi ajassa 54.13. SPV-hyökkääjä Jari Hankkio sai pallon omalla alueella ja lähti purjehtimaan laidasta hyökkäykseen. Väkevä juoksu päättyi leikkaukseen keskustaan, ja laukaus painui Santtu Strandbergin vartioiman maalin takakulmaan.

EräViikinkien kiri jäi tyngäksi aikalisästä ja Janne Hyvösen kavennuksesta huolimatta, ja SPV tasoitti otteluvoitot 2–2:een. Hankkio paukutti tehopisteet 2+2 SPV-paidassa ja oli kamppailun tehokkain.

Välieräsarja jatkuu maanantaina Vantaalla.

Ottelutilastot
Juha Käenmäen kuvat ottelusta

24 comments

  1. Yllättävän tiukaa. Luulen että EräV vie tämän ja haastaa Classicin toistamiseen yhden ottelun pelissä. Cupin finaalin toistoa odotellessa.

  2. En ole mikään Koposfani, mutta tämän pelin jälkeen on ainakin turha arvostella, että SPV ei pystyisi mukautumaan. Näytti jo parin edellisen pelin jälkeen, että sarja on taputeltu, mutta tänään sitte aika jäätävä esitys ja ainakin omasta mielestä myös viihdyttävää katsottavaa.

  3. Kohta tulee joukko EVi-faneja itkemään kuinka SPV pelaa rumaa salibandya ja minkä oikeusmurhan EVi tämän vuoksi taas tänään koki. Odotan innolla.

  4. Alakare-Vilkki: hyvin vedetty. Onnittelut spevelle. Hyvä sarjahan tästä tuli!

  5. Väärin voitettu, tasoerot, evi vie 4-1 jne jne..Voi sitä kuran määrää korsmanin housuissa, kun ehti jo kaksi edellistä peliä ilkkua spv:n virheille..tänään valmentaminen täysin isä vastaan poika.

  6. 46: Eihän EVillä pitänyt olla faneja, se oli ostojoukkue, jota kukaan ei kannata?

  7. Mistähän Ervi-fanit nyt löytävät syyn SPV:n mollaamiseen. SPV ei pelannut roikkupallotaktiikalla eikä muutenkaan mitään rumaa ja vanhanaikaista säbää vaan oli kaksi erää 5 askelta edellä pelin jokaisella osa-alueella. Kolmannessakaan erässä Ervi ei missään vaiheessa pystynyt haastamaan kunnolla, vaikka pienen kirin kehittikin.

  8. Ervillä ei faneja, kun voitto ketjuissa ehkä 2viestiä, tappio ketjuissa sitten paljon enempi, kuinka ostojengi pelas pas**ti. Yhtä kaikki, tämmöisiä pitää välierien olla, ei mitään 4-0 läpsyttelyitä. Pisteet tästä kummallekin jengille.

  9. Rehellisesti oletin ja pelkäsin kolmannen pelin jälkeen, että tämä sarja alkaa olla taputeltu. Niin paljon edellä ErVi silloin oli. Kiva olla väärässä, Koponen, Kohonen, Koski jne. eivät taida liian vanhoja vielä ollakaan? 🙂

  10. Ei taida kuulua huutelua Korsmanin vaihto-tarpeesta? Se, että Koposta huudetaan ulos, on mun mielestä paljon kauempana kuin sen, että Ervin valmennus joutaisi vaihtoon – SPV pelaa ihan oman osaamisensa ylärajoilla, mutta tuosta Ervin porukasta pitäisi kyllä hyvän valmentajan saada aika paljon enemmän irti!

    Hyvä peli oli, mahtavaa että edes toinen välierä-sarja tarjoaa viihdettä pitkällä kaavalla!

    Lajin näkökulmasta toivois Superfinaaliin Ervi-Clasu vääntöä, mutta jotenkin tuollainen kärppämäinen SPV sytyttää, mahtavaa ku vanhat ja lahjattomat menestyy rajulla työnteolla ja nöyryydellä.

    Aron haastattelu oli aika paljon kertova kaverin arvostuksesta SPV:tä kohtaan – ”vanha kunnon SPV vastassa”.

  11. Erä ja viikingit vastaan spv, pitäisköhän speven ottaa vaikka olssi kaveriksi kans. Fuusioituminen on päivän sana, muutaman vuoden päästä liigassa pelaa enää 2 joukkuetta ?

  12. Kaskas, lakeudella on palattu mollauskommenttien kera. Pistikin silmään, et rökäletappion jälkeen oli kommenttiosastolla aika hiljaasta… Kuviohan on selvä, edellisen pelin jälkeen EV lähti takki auki ja se kostautui. Ja vaikka sanotaan, että sota ei yhtä miestä kaipaa, niin kyllä se SPV:n sota on vaan Hankkion harteilla niin paljon, että veljinä pistäisin ekstrailtarukouksen Hankkion terveenä pysymisen puolesta.

  13. TAKKI AUKI, TULOS SELVÄ:
    Laitatko tähän pari esimerkkiä mollausviesteistä? En itse ainakaan huomannut. Pari viestiä ”sitä saa mitä tilaa”-hengessä mutta mollaus on aika vahvasti sanottu.
    Ja kiitos myös uskovaismuistutuksesta! Ehkä sitä ei joku vielä tiennyt 🙂

  14. On se hienoa nähdä, että etelän pojilla on tuota Jumalan pelkoa. Sen verran tuota uskovaisuusfobiaa tuodaan kommenteissa esiin aina SPV:n yhteydessä, vaikka joukkueesta vain Koponen on tietääkseni julkisesti kertonut uskostaan. Toki taustajoukot, sponsorit ja fanit ovat laajasti helluntailaisia, mutta pelaajat varmaan nauravat tälle uskisläpälle. Jumalan ( Koposen) pelko on viisauden alku. Tommyhan on Jumala Pohjanmaalla, nimittäin salibandyJumala.

  15. 60100. Ehkä lukaset viestit läpi? Valmennuksella on kurat housuissa, faneja ei ole, fanit vain itkevät,.. Eikä kommentteja ole edes kovin montaa. Silti yksikään ei anna mitään lisää keskusteluun. Epätoivosta kitinää, joka näköjään ilmenee silloin ku on peli satuttu voittamaan.

    Ja hei, onko joku uskova, joka vetelee aikuisenakin vielä iltarukouksia? I don’t think so. Sitä varmaan näköjään kuulee tai lukee mitä haluaa, aika hyppy vetää uskovaisuus tosta kommentista… onks se uskovaisuus jotenkin arka paikka vai? Eikös siitä pitäis olla vaan ylpee?

  16. Luinkin pariin kertaan viestit, mutta en niistä mollausta löytänyt. Nähtävästi ajatellaan noiden viestien sisällöt sitten eri lailla. Täällä kun tarpeeksi on SPV:tä MOLLATTU niin on kiva päästä näpäyttämään takaisin. ”Sitä saa mitä tilaa” ja olisi syytä kasvattaa paksumpi nahka jos ei kestä takaisinhuutelua.

    En ota kantaa tuohon uskovaisuusteemaan, koska en itse siihen heimoon kuulu. Jännästi vaan lähes joka kerta SPV:tä koskeviin juttuihin vedetään mukaan rukoilut yms. Kai siitä voi ylpeä olla, mutta tarviiko sellaisten asiasta jauhaa, jotka eivät esim. SPV:n piiriin kuulu? Lähinnä provosointia semmonen on. Kaikki tietää, että tuollaisilla kommenteilla viitataan Koposen vakaumukseen. Vai onko koskaan esim. Happeen uutisten kohdalle kommentoitu ”Nyt fanit rukoilevat, että Peter tai Kauko tai Tikka pysyy terveenä!!”. Aivan, ei ole, koska Happeeseen ei helluntailaisuus tai muu uskonnollinen toiminta liity.

  17. Summa summarum; hieno voitto ja tasonnosto SPV:ltä! Joukkueiden roolit olivat aivan päinvastaiset tiistaihin verrattuna. Loistavaa, että tämä sarja on taas täysin auki.

  18. Loistavaa taktista toimintaa SPVltä. Helppoa ei tule olemaan jatkopeleissä, mutta kummasti toinen voitto antaa virtaa. Ja totuus on se, että nyt on voitot 2-2. En jaksa lähteä tuohon provoiluun mukaan, ainahan sitä voitetaan väärin jos vastustajaa kuuntelee. Hienoa peliä SPV.

  19. Ei toiminut alun miesmerkki ollenkaan varsinkin kun siinä vielä lepsuiltiin jonkin verran. Seuraavaan peliin yhtenäinen ylhäältä karvaus, kiitos. Ykköskenttä saa kyllä katsoa peiliin, koska liikaa meni omiin. Kuvaavaa oli Hankkion maali, jossa hän kääntyi juuri siinä paikassa missä kaikki laiturit kääntyvät ja Iiskola kävi vähän kokeilemassa mailalla pallon ryöstöä ja Arokin jätti ajamatta runkoon kiinni. Ei tässä kuitenkaan mitään hätää ole, koska ykkösellä on myös taito pitää Spv:n ykkönen kurissa ja muiden kenttien osalta etu on selkeästi Ervillä.

    Pahinta tässä tappiossa on se, että kuudes peli saattaa jäädä näkemättä. Ei kyllä hirveästi kiinnostaisi istua samaan aikaan kuuntelemassa laivalla kännisten karaoke, mutta kai se on pakko.

  20. Joo uskovaisille voi alkaa naureskelemaan siinä vaiheessa, kun osaa kertoa perustellun, historialliset faktat huomioivan selityksen sille, että mitä Jeesus Nasaretilaisen ruumiille tapahtui.

  21. TAKKI AUKI, TULOS SELVÄ, kerrotko vielä miten itse rikastutit keskustelua? Vai katsotko asioita ylempää kuin muut ja koet, että erityisesti seinäjokelaisia kannattajia on syytä opastaa.. En ole samaa mieltä kanssasi siitä, että ottelun lopputulos ratkesi takin aukioloihin. Jos maajoukkumiehillä on takki auki, niin kai 60 minuutissa se korjaantuu. SPV näyttää nyt keksineensä keinot evin korkeaa karvausta vastaan (tai tottuneensa siihen) eli korsmanilla ja tiimillään lienee paljon mietittävää..

  22. Olis hienoa jos pidettäisiin jutut säbässä ei siinä mikä jonkun vakaumus on? Ervi tai spv, ihan sama pinkkipaidat vie

  23. Nyt täytyypi kyllä myöntää, että SPV oli parempi! Rohkea ja järkevä! Tulos kertoo kyllä totuuden eli ei jossiteltavaa! Areena näyttää jostakin syystä sopivan paremmin kotijoukkueelle! Etelän vetelät eivät ehkä ole tottuneet näin suuriin ympyröihin….toivonkipinä elää yhä!

  24. ErVi on urheilullisesti todella timanttinen, mutta fanipohjaltaan ja näkyvyydeltään täysi vitsi. Sen takia toivoisin, että SPV pääsisi superfinaaliin, koska muuten Classic pääsee huutamaan kaikki kolme ErVi-fania maan rakoon. ErVi-pelaajatkin syttyvät paremmin vieraspeleissä, koska omissa matseissa katsomossa ollaan kuin kirkossa (huom! puoliväkisin keksitty viittaus). No, eiköhän superfinaaliharjoitukset lopu kolmen kerran jälkeen ja viedään pelit sinne missä ne ansaitaan.