Happee ottaa kantaa erotuomarien hyllytykseen: ”Sarjan paras tuomaripari tällä hetkellä”

Happeen ja Classicin sarjassa on räiskynyt kentällä ja sen ulkopuolella. Kuva: Esa Takalo

Happeen ja Classicin sarjassa on räiskynyt kentällä ja sen ulkopuolella. Kuva: Esa Takalo

Jyväskylän Happeen ja Classicin välisessä välieräsarjassa on riittänyt tapahtumia. Ensimmäisessä pelissä puhutti Peter Kotilaisen punainen kortti ja toisessa Otto Tikan kyynärpääisku. Erikoisen käänne nähtiin tiistaina, kun tuomariparina toimineet Lasse Vuola ja Tero Fordell hyllytettiin ottelusarjasta.

Ottelusarjan toisena osapuolena olevan Happeen toiminnanjohtaja haluaa ottaa kantaa tapahtumiin Happeen osalta.

– Ensinnäkin haluaisin ottaa kantaa tuohon tuomaritapaukseen. Ainakin meidän leirissä syvästi ihmetellään tätä. Saaduista tuomioista huolimatta sarjassa on ollut hyvä tuomaripari ja meidän mielestä sarjan paras tuomaripari tällä hetkellä, toiminnanjohtaja Pasi Kotilainen linjaa.

Kotilainen kommentoi myös Classicin päävalmentajana toimivan Petteri Nykyn käytöstä. Kotilaisen mukaan sekä maajoukkuetta että Classicia käskevän luotsin kommentit olivat asiattomia ensimmäisen pelin lehdistötilaisuudessa.

– Yhtenä pointtina sellainen asia, että nyt ei tarvitse enää kenenkään epäillä, että miksi maajoukkue- ja seurajoukkuevalmentajan kaksoisrooli on kyseenalainen. Ensinnäkin ensimmäisen ottelun lehdistötilaisuudessa pyrittiin kovasti vaikuttamaan siihen, että Peter Kotilainen saisi kovemman rangaistuksen, mitä pelitilanteet antoivat osoittaa.

– Sitten se vietiin Nykyn toimesta jatkotoimenpiteiseen, ja se teksti mitä Nykky käytti lehdistötilaisuudessa ei ollut Nykyn kaksoisrooli huomioiden oikeanlaista. Totta kai siinä on tunteet pinnassa, mutta sen perusteella ainakaan meidän leirissä ei ole enää epäselvää, että voiko toimia sekä maajoukkueessa että liigajoukkueessa pääkäskijänä, Kotilainen sanoo.

Kotilainen ei ole tyytyväinen myöskään vastustajan harrastamaan kabinettipeliin. Otto Tikalle tuomittiin toisen ottelun jälkeen kolmen pelin pelikielto.

– Näistä tuomioista tai tuomioista jättämisistä täytyy sanoa se, että varmasti ne tulee tuomareille yhtä nopeasti kuin pelaajillekin. Jos sieltä jotain pientä jää huomaamatta ja menee läpi, niin kuin on nyt käynytkin, niin me ei ainakaan ihan heppoisin perustein lähdetä tekemään tutkintapyyntöjä.

– Siellä on kuitenkin ollut erinäisiä tapauksia Classicin osalta, joista oltaisiin voitu ihan hyvin tehdä, mutta ollaan ajateltu niin, että nämä hommat ratkotaan kentällä eikä kabineteissa. Jostain syystä Classic on ottanut sellaisen linjan, että joka pelistä joku asia viedään eteenpäin. En toki puolustele pelaajia lainkaan.

Ex-liiga- ja maajoukkuepeluri ei ymmärrä tuomariparin hyllytystä lainkaan ja toivoo, että Vuola ja Fordell vielä harkitsevat lopettamispäätöstään. Tuomariparin hyllytys ei Vuolan kirjoituksen mukaan liittynyt kummankaan joukkueen toimintaan.

– Kanteluihin on ollut aihettakin jollain tavalla, mutta kyllä meitä ainakin ihmetyttää tämä toiminta ja se, että miksi juuri tästä parista lähtee tämä tuomaripari pihalle, vaikka siellä ei mielestämme mitään kamalia oikeusmurhia ole tapahtunut puoleen eikä toiseen.

– Tämä on ollut yksi kovimmista sarjoista kahden pelin perusteella, mitä olen nähnyt vuosiin. Sen suhteen meidän puolesta annetaan synninpäästö tuomareille. Vaikka Vuola laittoi blogikirjoitukseen, että tuomariura oli tässä, niin toivoisin, että harkitsevat vielä jatkoa, kunhan tunteet vähän laantuvat. Itse olen sitä mieltä ja uskoisin, että monet joukkueet ja pelaajat jakavat tämän ajatuksen. Meidän mielestä ei ole mitään syytä lopettaa tällaisen vuoksi, Kotilainen vetoaa.

Kotilainen ihmettelee päätöstä siksikin, että tuomaripari keräsi kehuja toisen osaottelun jälkeen.

– Tuomaripari paransi toiseen peliin ja ei ensimmäisessä pelissäkään mitään erityisen ihmeellistä ollut. Toisen pelin jälkeen molemmat valmentajatkin olivat tyytyväisiä tuomarointiin. Linja muuttui tiukempaan suuntaan. Sinänsä jännää touhua, että kun kahden pelin jälkeen on nähty se linja, niin nyt tässä sarjassa on oikeastaan vasta päästy vauhtiin.

Uudella tuomariparilla tulee olemaan todella haastava tehtävä. Tämän vuoksi Happeen leirissä ollaan sangen huolissaan tulevasta linjasta.

– Suurin huolenaihe on se, että jos tuomaripari hyllytetään siksi, että yksi punainen kortti jäi viheltämättä, on selvää, että seuraavassa pelissä se punaisen kortin viheltämisen raja madaltuu. Nyt kun linja on jokseenkin selvinnyt, ja se on ollut ihan hyvällä tasolla näin kovaan sarjaan, niin annetaan kyllä meiltä synninpäästö tuomareille ja meidän puolelta kyseessä on myös puolustuspuhe tuomareiden suuntaan. Nyt jos linjaa ohjeistetaan tiukemmaksi, niin saattaa tulla jostain hipaisusta punainen ja se ei taas palvele ketään, Kotilainen päättää.

Lue myös:
Kyynärpääiskusta jälkiseuraamuksia – Tikka kolmen ottelun pelikieltoon
Blogi: Hyllytetyt tuomarit: ”20 vuoden erotuomariura loppui harvinaisen valitettavalla tavalla”
Erikoinen ratkaisu – välierien tuomaripari vaihtuu kesken sarjan
Video: Kovaa peliä Jyväskylässä – kyynärpää naamaan, maila sukukalleuksille ja rajuja tällejä
Classic haki Peter Kotilaiselle pelikieltoa kahdesta tilanteesta – ei lisärangaistuksia
Runkosarjan voittaja turhautti jyväskyläläiset – Peter Kotilainen näki punaista ottelun lopussa

11 comments

  1. Hah… alkoi korvissa soimaan viulusäestys kun tätä ”ratkotaan kentällä eikä kabineteissa”-kommenttia… ah miten hellyttävää 😀

  2. Lähinnä kornia huudella Nykyn kaksoisroolista, kun tietää mitä Vuolan ja Kotilaisen välillä on.

  3. Huolestuttavaa on se, että viheltänyt tuomari kertoo kuinka erotuomariorganisaatiossa on joku henkilö, joka haluaa pelata likaisia taustapelejä!!!!! Eikö tähän pitäisi puuttua jollakin tavalla, vaan onko se ok?!

    ”Emme jää ikävöimään narsistisia manipulaattoreita, jotka erotuomariorganisaatiossa pelaavat omia likaisia taustapelejään, josta saavat nautintoa.”

  4. Tuomariparin hyllyttämiseen en ota kantaa. Nykyn kaksoisrooliin vetoaminen on kyllä harvinaisen munatonta toimintaa hirviseuralta. Eikä tämä ole edes ensimmäinen kerta kun Happee sikailee kotonaan. Kun ei pärjätä kentällä 1 v.s 1 tilanteissa, niin lähdetään sitten metsästämään.

    En tunnustaudu kummankaan joukkueen kannattajaksi, mutta tuonkaltaiset temput ja niistä jaetuista tuomioista itkeminen jälkikäteen on kyllä kuvottavaa toimintaa.

    Pelataan rehdisti, kyllä tulos taululla kertoo totuuden matsin päätteeksi.

  5. Mitä Vuolan ja Kotilaisen välillä on? S.uhde?

  6. kai suuri huolenaihe vois myös olla pelaajien turvallisuus? tunteet käy kuumempana pleijareissa ja ensimmäisen pelin jälkeen agressiivisuus ilmeisesti lisääntyi toiseen ja tämä näkyi näissä valitettavissa tilanteissa. miksi kyynärpää iskut päähän tai pallottoman lanaukset (kauko-leikkanen) tai mailan härppimiset jalkoväliin (tai mailasta kiinnipitäminen jalkovälillä) pitäisi hyväksyä vaan kovana pelinä? ensimmäisestä pelistä tuomarit ei saanu tämmösiä temppuja kuriin. osittain aihetta jopa vaihtaa tuomariparia jos ei muuten asiaan saada kuntoon. tämä tuomaripari kyllä pätevä, että ei sen puolen. kai se on oma asia jos haluaa lopettaa tämmöisestä. toisaalta kaipa koko happeen joukkue olisi voinut lopettaa viime kauden jälkeen kun kokivat vääryyttä rankkareissa oilersia vastaan.

  7. Hohhoijaa. Tää on taas tätä kun toisella jengillä on enemmän taitoa kuin toisella niin se toinen alkaa pelaamaan sikaa kun ei pärjää ja sitten ihmetellään kun se toinen joukkue suojelee pelaajiaan tekemällä valituksia pahoista tilanteista. Säännöt on samat kaikilla. Sen kun tekemään kans classicista jos aihetta on eikä esittää mitään että me ollaan kovia eikä valiteta. Tai sitten opetelkaa pelaamaan paremmin niin ei tarvii näistä itkeä 🙂

  8. Kylmäkkä lehdistötilaisuus :-). Ei paljoa kätelty lopuksi. Tää sarjahan alkaa jo kiinnostaa, menee leipää ja sirkushuveja osastolle, me like, joku mylly vielä ens matsissa!!

  9. Erikoismies: voisitko avata tätä Kotilaisen ja Vuolan kuviota tarkemmin? Viittaatko tällä siihen, että Vuola siviilityössään edusti mm. Kotilaisen perhettä oikeudessa vuosia sitten liittyen Kauhajoen kouluammuskeluun? Jos viittasit siihen, niin olipa muuten todella alhaista laukoa tuollaista.