Kainulainen finaalin sankari – LASB huikealla nousulla B-poikien mestariksi

LASBin B-pojat kirivät Oilersin johdon kolmannessa erässä ja pääsivät juhlimaan SM-kultaa. Arkistokuva: Esa Takalo

LASBin B-pojat kirivät Oilersin johdon kolmannessa erässä ja pääsivät juhlimaan SM-kultaa. Arkistokuva: Esa Takalo

B-poikien finaalisarja päättyi myös sunnuntaina, kun LASB ja Esport Oilers kohtasivat Hollolan Salpahallissa. Oilers hallitsi toista loppuottelua kaksi erää, mutta LASB nousi todella hurjan kirinsä ansiosta lopulta 9–8-jatkoaikavoittoon ja nappasi näin ollen Suomen mestaruuden sekä samalla seurahistorian ensimmäisen SM-mitalin.

Kaksi ensimmäistä erää näyttivät espoolaisten kannalta hyviltä, ja öljynuoret johtivat 40 peliminuutin jälkeen jo 1–5. Kotijoukkue aloitti kuitenkin kolmannessa erässä kovan takaa-ajon, jonka pääarkittehtina hääri liigakentiltäkin tuttu Justus Kainulainen.

LASB nousi Elmo Lavosen osuman myötä jo 4–6:een, ja tässä vaiheessa Kainulainen oli syöttänyt kaksi maalia.

Oilers lisäsi johtoaan jälleen neljään maaliin, ja tilanne näytti heidän kannaltaan hyvältä päätöskymmenminuuttiselle lähdettäessä.

LASB ei kuitenkaan luovuttanut: Eetu Hyvönen ja Arttu Tolonen kavensivat kolmessa ja puolessa minuutissa. Sen jälkeen Kainulainen otti ratkaisijan viitan toden teolla hartioilleen iskemällä ensin ajassa 56.35 7–8-kavennuksen ja vain yhdeksän sekuntia myöhemmin tasoitusmaalin.

Jatkoaika häämötti edessä vauhdikkaan 60 minuutin jälkeen.

Sitä ehdittiin tahkota ainoastaan kahdeksan sekuntia, kun Kainulainen teki esityön ja Konsta Rehuttu pääsi tälläämään Suomen mestaruuden ratkaisseen maalin Oilers-verkkoon loppuunmyydyssä Salpahallissa.

Tuore kultamitalisti LASB ei hävinnyt kevään pudotuspeleissä ainuttakaan ottelua. Ratkaisevassa finaalissa pisteet 3+4 summannut Justus Kainulainen voitti playoffien pistepörssin iskemällä kuudessa ottelussa 17+12=29 pistettä.

B-poikien pronssiottelu pelattiin pitkäperjantaina, ja siinä voiton vei Tampereen Classic, joka kukisti TPS:n maalein 7–6 jatkoajalla.

Ottelutilastot

87 comments

  1. Hyvät finaalit oli, mutta täysin Kainulaisen ansiota playoffit. onnea silti

  2. Toivottavasti Lasb muodostaa ensi kaudelle harjoitusryhmät Lahteen. Täällä paikallisen seuran toiminta on pelleilyä ja Lahdessa olisi tilausta oikealle salibandyseuralle!

    Onnea mestaruudesta!

  3. Hienot matsit Espoon pojilta. Pleijarit kyllä 100% Kainulaisen showta.

  4. Hienoa pojat! Onnea LASB B mestaruudesta! Hieno nousu tappioasemasta. Ei ollut ensimmäinen kerta pudotuspeleissä…

  5. Mestaruudesta ja parhaasta pelaajasta ei mitään selittelyitä, mutta LASB hoiti tapahtuman ihan päin seiniä. Vastustajajoukkueen nimeä ei oltu tarkistettu mistään, Oilersin kannattajaryhmälle varatuista 50 paikasta oli Oilersin kannattajaryhmällä noin 11 ja lipunmyynti vaihdettiin toiselle puolelle kesken kaiken. Täysin vasemmalla kädellä huitaistu, hävetkää.

    Onnea toki mestaruudesta, ei siinä mitään.

  6. Upeaa työtä koko Lasbin joukkueelta. Rohkeita siirtoja valmentajilta, joukkoon mahtuu niin nainen kuin mies! Lasbin kannattajat ovat huikeita. Moni nuori säbäpoika ja tyttö taisi saada lisäpontta harrastukselleen. JES!

  7. Kilposelle: lienee kuitenkin pääasia että ei kahta finaalipeliä tarvitse pelata parketilla enää 2010 luvulla. Hävetkää!

  8. Kilposelle: lienee kuitenkin pääasia että ei kahta finaalipeliä tarvitse pelata parketilla enää 2010 luvulla. Hävetkää!

  9. Niin liitto varmaan määrää alustat ja niillä mennään. Uskon, että jos sovitaan, että pelataan matolla, niin se ei ole ongelma Oilersille. Ei tuo Salpahallin alusta ihan parasta a-luokkaa ollut.

  10. Toivottavasti sovitaan pian niin päästään näistä Espoon parkettifarsseista eroon.

  11. Kyllä minäkin sitä toivoisin, että pelattaisiin matolla.

  12. Onnittelut Lasbille mestaruudesta. Justus pelasi joukkuetovereilleen mitalit.
    Uskaltaisinpa väittää, että olisipa J Kainulainen pelannut missä tahansa näistä playoff-joukkueista, niin hän olisi tuonut joukkueelleen kultaa. Niin suuri voi valitettavasti yhden miehen panos olla tässä lajissa. Kuitenkin propsit myös muille Lasbin pelaajille, pelasivat hyvin.

    Mielestäni pelialustasta on turha enää valittaa, eihän tämä sarja siihen ratkennut. Tietääkseni parketti on sääntöjen mukaan sallittu alusta. Ainakin kuvaruudun perusteella Tapiolan kenttä näytti paljon parempikuntoiselta kuin Salpahallin ikitahmea massa.

  13. Salpahallissa taas kenttä ei täytä mitoiltaan vaatimuksia, eikä sekään mikään liigatason matto ole. Kuitenkin onnittelut KaSB!(KainulaisenSB)

  14. Unelmista totta ja Hauhon oma poika Konsta Rehuttu ratkaisee SM-Kullan itselleen tyypillisellä tavalla: Viivalämärillä. Taannoin rapia 180 km/h reikäpalloa tutkaan huiskaissut komea ja lihaksikas nuori mies tunnetaan myös naisilta saamastaan huomiosta.

  15. Oliko katsojamäärä (oikea, ei ilmoitettu) sallituissa rajoissa? Siellä oli kentän päädyssä jotain tyyliin 30-50 katsojaa (laidoilla lisää, toisessa päädyssä ehkä vielä lisää?), katsomoiden poistumistiet olivat aivan tukossa ainakin siinä meidän kohdalla ja kaikilla ei ollut istumapaikkaa (sitä en tiedä, onko vaatimusta mistään, että jos on yksittäiset istumapaikat, niin pitääkö siinä kaikkien mahtua istumaan). Minulla oli numeroitu lippu #500 ja jälkeeni tuli vielä kymmeniä ihmisiä. Jos nämä liput myytiin numerojärjestyksessä, niin siitä voi päätellä jotain. Halliin mahtuu LASBin Facebookin mukaan max 500 ihmistä. Onko ylipäätään luvallista myydä sinne ”kentän puolelle” lippuja? Tulospalveluun merkitty 550 katsojaa.

    Ja edelleen, tämä on täysin irrallista siitä varsinaisesta pelistä, tuosta yltä voi lukea mielipiteeni siitä puolesta.

  16. Kuuluttajamme ilmoitti paikalla olleen yli 650 katsojaa. Ja ennakossamme kerrottiin, että paikalle mahtuu max 500 henkilöä. Justus on kyllä aivan huippu! Voiko omat laittaa erä 3 vedot, sillä siitä näkyisi joukkueemme dominointi eli 19 vetoa kolmannessa erässä kohti Oilersin maalia. Oilersin maalivahti piti joukkuetta pystyssä, 44 torjuntaa koko pelissä.

  17. Eli jos paikalle mahtuu 500 ja ilmoitetaan olevan 650 (eli 30% ylimääräistä), niin onko tämä paloturvallisuuksien ja vastaavien puolesta täysin ok? Kyllä minä sen ymmärrän, että väkeä halusi tulla paikalle, eikä siinä mitään, hieno homma, mutta kai nyt jokainen ymmärtää sanan ”loppuunmyyty”?

  18. Kilponen: ota happea välillä. Pataan tuli tänä vuonna mutta aina on seuraava kausi.

  19. Uskomaton laji kun aina valitetaan että ei porukkaa käy peleissä ja sitten taas toisaalta jotkut on loppuunmyytyjä 😀 saisko näihin vähän pelisilmää, että kun tiedetään että porukkaa on aika varmasti tulossa enemmän niin mentäisiin halliin mihin mahtuu yli 500 ihmistä 😀 itse uutiseen niin onnea justukselle! Upea ura tulossa jos vaan kiinnostaa treenata ja paikat pysyy ehjänä! 🙂

  20. Siis nimenomaan tätä minäkin peräänkuulutan, että ottelu pelattiin täysin väärässä paikassa. Siinä oli aika monta tekijää, jotka käytännössä takasivat ottelun loppuunmyynnin.

  21. Kilponen: paikka oli monestakin syystä täysin oikea kuten aiemmissakin playoff otteluissa tänä keväänä. ja kait ainoa mahdollinen järkevä paikka kyseisenä ajankohtana.

  22. No jos me lähdetään siihen, että paikka ja aika olivat oikea, niin ainakin hinta oli täysin väärä. Olisi voinut ihan hyvin pyytää paljon enemmän lipusta, niin olisi karsinut ylimääräiset pois (koska jotkut karsittiin jokatapauksessa, niin miksei sitten hyödytä siitä rahallisesti?) Olen aivan varma, että silti olisi löytynyt se 500 ihmistä paikalle. Ihan joka sunnuntai Hollolassa ei pelata SM-kullasta.

  23. Arto Kilponen lopeta jo:D Oilers hävisi, koska Kainulainen oli parempi ei voi mitään. Ens vuonna on taas uusi mahdollisuus ei aina tarvi keksiä syitä valittaa:)

  24. Kilponen: epäilemättä sinä toimisit kuvaamallasi tavalla. Onneksi valtaosa junioriurheilussa mukanaolevista ei varmaankaan jaa näkemyksiäsi.

  25. No, onneksi esim. LASBilla (vai LaSBilla?) on niin paljon rahaa, että lipputuloja ei kannata edes miettiä. Se on hieno tilanne ja onnittelut Hollolaan siitä. Muutenhan siinä ei ole mitään järkeä, että jätetään rahat keräämättä pois. Minä olisin maksanut vaikka 20 euroa lipusta tänään, jos olisi tarvinnut.

  26. Korjauksena kolmannen erän dominointiin eli 26 vetoa, joista 7 tuli maali. Eli 19 torjuntaa Oilersin maalivahdille. Hurja Justuksen paine tuotti tuloksen. Kaikki kunnia vastustajan maalivahdille.

  27. Aika helposti Sipilälle upposi useampikin maali ja olihan tuo jokatapauksessa melkoinen sulaminen joukkueelta. Jos häviät finaalissa viimeisen 10 minuuttia 5-0, niin ei paljon tarvitse keskustella voittajasta.

  28. Täysin oikeassa, jos hallin kapasiteetti 500, ei sinne pidä myydä enempää! Paloturvallisuus ei leikin asia. Huomautus/sakot pitäisi tulla. Itse peli minulle yhdentekevä, harhauduin ketjuun, kun oli niin monta kirjoitusta tullut, niin pitipä kattella mikä vääntö.

  29. Olen todella pettynyt oilerssin sikamaiseen faniryhmään. Lapsellisia huutoja koko pelin ajan. Kyllä LASB on voittonsa ansainnut!

  30. Onko muuten hallien turvallisuussuunnitelmat (missä yleisö on, missä poistumistiet jne. jne.) julkista tietoa? Näkisin mielelläni tuosta Salpahallista sen, kun minusta tuntuu jotenkin oudolta, että myytiin ”alakatsomoon” lippuja. Minä en väitä tässä, että ei voisi olla ihan ok, mutta väitän, että suht harvinaista tuollainen on. Muistaakseni en ole Suomessa nähnyt vastaavaa, että on katsomo ja sitten on vielä erikseen irtotuoleja kaukalon laidalla ja kulmassa myös seisomakatsomo – se näytti vähän siltä kuin siellä olisi ollut monta kymmentä pallopoikaa (vaikka tottakai olivat ihan peruskatsojia).

  31. Arto Kilponen olet kyllä aika huono häviäjä. Tuskin kunniaksi Oilersin hienosti taistelleelle B poikien joukkueelle jonka maalivahti oli aivan loistava

  32. Minusta Sipilälle meni helppoja maaleja. Lisäksi minusta LASB oli parempi sarjassa, ansaitsivat täysin voittonsa ja Justus Kainulainen oli sarjan ylivoimaisesti paras pelaaja.

    Noin, nyt kun olen käytännössä toistanut samat asiat kuin tuossa yllä, niin keskustelisin mielelläni lisää tästä ottelutapahtumasta ja sen turvallisuustekijöistä.

  33. Ei kai syy ollut maalivahdissa. Yksin ei pärjää. Kyllä sulaminen tapahtui joukkueessa. Peli ihan sekaisin, eikä valmennus reagoi mitenkään.

  34. Lasbi otti mitä annettiin, onnea siitä! Väitän että mitalit olis jaettu eri tavalla, jos classic olisi
    peluuttanut parhaita b-ikäisiä, (akola, helin) ja vielä vähän järkevämmällä tavalla, kuin mitä
    tapahtui. Jostain syystä näin ei haluttu tehdä clasussa.

  35. Meillä jouduttiin lyömään hallin ovet kiinni, koska yleisöä oli liikaa. Sen jälkeen pahoittelut seuraavan päivän lehteen. Mutta mitä voi odottaa kyseiseltä porukalta. Koko kauden provoakäytöstä/ ylimielistä. Tappioista syytettiin aina muita.

    Onnea Kainulainen! Sinä olet sen ansainnut!

  36. Nimimerkki ’toivomus’ voisi keskittyä oman seuransa LaSB kannustamiseen eikä jokaisessa viestiketjussa tarvi yrittää mustamaalata naapuriseuroja. Pelicansin toimistolla keskustellaan varmasti mielellään kehitysehdotuksista jos niitä haluat oikeasti jakaa.
    Onnea pojille hienosta mestaruudesta!
    Hieman harmittaa henkilökohtaisesti että hienojen poikien tämän vuoden seura sattui olemaan LaSB. Mielenkiinnolla seuraan mihin matka jatkuu vai onko LaSB niin hyvä seura että jäävät kaikki sinne A-junioreihin. Toivottavasti moni nähdään ensi kaudella Pelicansin miehissä sekä B-junnuissa.

  37. Halliin saa ottaa enemmän katsojia kuin katsomoon mahtuu. Tilat mitoitetaan kokonaisuuden mukaan ja sählykenttä vaihtoaitioineen vie vähintään 800 neliötä.

  38. Vastatoivomukselle että ei se seura ainoastaan sattunut olemaan LASB. Sille oli monessa tapauksessa urheilullinen syy.

  39. Onnittelut voittajille hienosta noususta. Oilersin nuoret taistelivat myös hyvin, mutta ei ihan riittännyt. LaSBin peli perustuu jatkuviin vetoihin ja voimaan eikä mielestäni ole niin taidokasta joukkuepeliä kuin voisi toivoa, tehokasta kylläkin. Toivottavasti jatkossa pelejä ei voida voittaa yhdellä pelaajalla tai ketjulla, eihän siinä ole mitään järkeä. Vai meneekö säbä nyt siihen suuntaan että max pari kutjua ja pojat puntille ja kiekkoa vetelemään….

  40. Jos yksi pelaaja/kenttä ratkoo pelejä on se vastustajan heikkoutta. Espoolaiset melkein onnistuivat (50min) pitämään pakettinsa kasassa. Se on kuitenkin paljon enemmän kuin mihin esim. Classic välierissä pystyi. Siinä mielessä oikea joukkue finaalissa.

  41. Ja edellisellä kaudella urheilullisista syistä Heinola, sitä edellisenä urheilullisista syistä PHSB. Kun kerran tiedät taustat, niin pelaako -99 pojat seuraavaksi Hämeenlinnassa A-SM vai Lahdessa A-SM vai Lahdessa A-Divaria?

  42. Ihmettelin kyllä Oilerssin valemmusryhmän tekemättömyyttä kuin alkoi 3 erässä maaleja uppoamaan liukuhihnalta. Mielestäni kun pelataan SM kullasta niin ”kaikki pelaa” filosofian voi heittää ikkunasta. Kuumat ja parhaat jätkät kentälle. Vastustaja teki samoin ja ansaitsi voiton.

  43. Niin tai näin, hallissa oli poliisi, turvallisuus huolehdittu, järjestysmiehet ja kaikki toimi. vastustajan kannattajissa oli päihtyneitä ja sisälle tuotiin alkoholia, joita otettiin pois. peli kumminkin pelattin kentällä,sen tekivät KOKO joukkue. Mikään joukkuelaji ei toimi yhden pelaajan turvin. Jupella on hieno laukaus ja teki osuutensa. Muu joukkue pelasi hyvin ja mahdollisti sen. salibandy on siitä hieno laji,että siinä tapahtuu paljon, on katsojalle hienoa seurattavaa ja lopputulos on kumminkin se,jotta voittaja on enemmän sen eteen hommia tehnyt tiimi! Ei yksittäinen pelaaja. LASB pelasi ottelun kentällä..ei mollaamalla vastustajan maalivahtia tai pelaajia, ei pelaamalla psykologialla..Pojat pelasi pudotuspeleissä 6 ottelua voittaen kaikki!! Selkeä suomenmestari! Huono häviäjä nähtiin eilen monessakin mielessä..ja näytää täällä taustajoukoissakin

  44. En ollut paikalla, mutta ”keskustelun” kirvoittamana piti oikein varmistaa omilta pelivideoilta Salpahallin tilat. Seillähän on todella, todella paljon ylimääräistä tilaa molemmissa kentän päädyissä. Näin ainakin pari-kolme vuotta sitten B-poikien SM-sarjassa. Miesten divarissa ja junnusarjojen isoissa peleissä monin paikoin sijoitetaan katsojia koko laidan mitalta kovin paljon ahtaampaan rakoon kentän laidan ja seinän väliin. Samoin ylätasanteella on tosi paljon tilaa. Siellä seisten olen itse pelejä katsellut. Hienoa kun on porukkaa! Ehkä niistä viranomaismääräyksistä huolestuneena kannattaisi ottaa yhteyttä niihin tahoihin, joille ne kuuluvat.

  45. Pakko on omien puolesta todeta seuraavaa. Poliisi (1 hlö) oli paikalla max yhden erän. Lähti toisen erän erätauolla pois. Maalin takaa poistettiin henkilöt vasta toisessa erässä, kuuluttajan toimesta. Järjestysmiehiä siellä olleet henkilöt eivät uskoneet. Se siitä turvallisuuden huolehtimisesta. Tilaisuudessa oli aivan varmasti liikaa henkilöitä, mutta se ei vie LaSB:n voittoa enää pois. Justus pelasi meille kullan, ei joukkue – valitettavasti. . Ja järjestelyistä pitäisi käydä jälkipesu liiton kanssa, ei täällä. Lopetetaan yksittäisten pelaajien mollaaminen, tätä lukee myös pelimiehet. Sarjan parhaasta maalivahdista ei ole kahta sanaa, ja se ei pelannut meillä LaSB:ssa.

  46. Vastatoivomus – juuri tästä syystä lasb kaiketi perustettiin että lupaavilla junioreilla olisi pelaajapolku aina salibandyliigaan asti eikä pelaajapolkua tarvitse haeskella joka vuosi milloin mistäkin. Toki ottaa enemmän kuin vuoden että kaikki palaset kohdillaan. Tämä suomenmestaruus toki osoitus alueen potentiaalista kun asiat tehdään oikein. Tulevat A-juniorit oletettavasti edustusjoukkueen alaisuudessa.

  47. Todettakoon tässä kohtaa kaiken posin keskellä että ompa vaikeeta:)

  48. Kilponen/salibandyliitto me halutaan palauttaa mitalit, sillä emme ole tätä ansainnut. Palautuspäivä siis.

  49. Aika asiatonta tekstiä Kilposesta, mutta onhan se totta, että Kilposella on ruvennut vähän keulimaan nämä kommentit missä kertoo kaikesta absoluuttisen totuuden. Kilponen oli parhaimmillaan, kun asiallisesti ja perustellusti kommentoi harvakseltaan asioita isossa kuvassa. Tosin Oilers väritteisesti, mutta ei vielä niin häiritsevästi. Ensin ärsytti Indians ja nyt kaikki mahdollinen.

  50. Voitto tuntuu aina hyvältä ja tappio on karvas. Eilen jaettiin kuitenkin sm-kulta ja -hopea. Niistä voi molemmat joukkueet iloita.
    Katsojille /voittajajoukkueen kannattajille haistattelu ei mielestäni ole asiallista tappion hetkelläkään.
    Juppe on ylivoimainen, sen tietää joukkue ja muut, mutta koko joukkuetta tarvittiin voittoon.
    Nyt jokainen menestyjä ja tappion kärsinyt voi etsiä itselleen ensi kaudeksi joukkueen, jolla on menestyksen mahdollisuudet ja tarpeeksi suuri halli mitalipeleihin 🙂

  51. Oilers faneilta asiatonta kannustamista? Noh voihan tuosta olla montaa mieltä. Kuitenkin ehkä 60 minuutista he käyttivät 55minuuttia kannustuslaulujen laulamiseen.
    Urheiluhenkeä ei ollut näkyvilläkään Lammilaisten haistattelussa Oilerssin häviön jälkeen, lasbin kuvaajassa joka meni parin metrin päähän kuvaamaan pettyneitä Oilers pelaajia, eikä siinä kun Lasb pelaajat tulevat sarkastisesti kiittämään Oilers faneja voiton jälkeen eikä mene kiittämään omia faneja voiton jälkeen…

  52. Täytyy tässä lasbin kannattajana kyllä sanoa, että en ole noin huikeeta kannatusta nähnyt ennen salibandypiireissä. Loistavaa toimintaa Oilers-faneilta. Ja osasivat vielä antaa tunnustusta Lasbille mestaruudesta #respect

  53. Voisi ehkä sanoa että sipilän takia pärjää vai pärjääkö sittenkään?

  54. Voisiko joku lahjoittaa rintalalle kaulan kun ei ole geenit riittänyt?

  55. Jos kaksi voittoa pitää ottaa ja sen otat,niin ei kai mestarista ole mitään epäselvää?! Hyvä mökä hallissa ja YKSI pelaaja kentällä joka kiistatta yli muiden: #73 Justus Kainulainen 6 peliä 17+ 12=29 pistettä!!! Ilman niitä…no jos tädillä olis munat se olis setä!

  56. Ilman Nemo Sipilää olisivat lukemat taululla olleet aivan eriluokkaa. Huikea maalivahti!

  57. Koko kauden kestänyt ylimielisyys ja vastustajien provosointi palkittiin kyllä hienolla tavalla. Kultaa tunnuttiin juhlivan nettikirjoitusten perusteella jo välierävaiheessa ja bussiyhtiötäkin kiitettiin heti ekan finaaliottelun jälkeen. Vastustajien fanien ja pelaajien kunnioittamisesta ei ollut paljoa merkkejä nähtävissä finaaleissa. Ja sitten vielä pelaajat ja vanhemmat tulevat keskustelupalstoille puolustelemaan ja huutelemaan henkilökohtaisuuksia.
    Jotenkin vaan paistaa tietynlainen epävarmuus lammilaisten käytöksestä.

  58. Kari Ingman: toisaalta oilersilla suvereeni mokke – ilman sitä pelien kulku ois varmaan ollu erilainen… nää on näitä..

  59. Jarmo Kuronen: Totta, mutta en tarkoittanutkaan ainoastaan finaalia ja sen tapahtumia vaan yleensä sinne pääsyä. Tiedän, että tiedät mitä ajoin takaa. Mutta niin kuin sanoit, nää on näitä ja mestari on nyt LaSb! Ja siitä ISO onnittelu!

  60. Nesport Oilers
    17/04/2017
    Ilman Nemo Sipilää olisivat lukemat taululla olleet aivan eriluokkaa. Huikea maalivahti!

    Niin eilinen torjunta % oli 73%…HHhmmm…

  61. Eilisen pelin torjunnoissa ei näy vastustajan vikan erä 19 torjuntaa, eikä myöskään meidän 2 torjuntaa. Meidän omilla pojilla koko pelissä vain 19 torjuntaa!!!. Eli kyllä se vastustajan prosentti on lähes 84 % ja omilla oli vain 60%. Ei huudella ja haukuta, jos ei ole faktaa.

  62. Tapahtuman järjestely oli suoraan sanottuna aivan perseestä! Yhteenkään hollolafarssiin en ole enään tulossa. Ja mikä ihmisiä vaivaa? Jos oilers saa kasaan noin huikean faniryhmän joka tuo halliin timanttisen tunnelman niin miksi halli oli täynnä tukareita valittamassa oilerskatsomosta? Missä oli lasbin kannattajat? Itse olin paikalla ja näin vain yh-äitejä sekä 10-vuotiaita poikia jotka osottelivat keskisormea oilerssin faniryhmää kohti.

  63. Huikea palsta! Häviäjille kaikki oli pas..aa koska häviö. Voittajille kaikki täydellistä koska kultamitali. Pääasia kait kuitenkin että herättättää tunteita.

  64. Kauno – Toivottavasti ei perustettu sen takia. Kuten itsekin totesit: Alueella on kyllä voimaa kun tehdään yhdessä.
    Loistavaa että Lahdessa on nykyään liigajoukkue, ja kakkostakin niille junnuille jotka ei liigaan mahdu. Toivottavasti kaikki alueen junnut menee nyt pelikaaneihin ja saadaan lisää hienoja junnupelejä kaikissa ikäryhmissä. Miesten liigassa pelaamisen kannalta ei ole merkitystä mitä seuraa junnuissa edustat.

  65. vastatoivomus: Vanhemissa junioreissa (B/A/erilaiset akatemiamallit) yhteistyö yleensä jo aika tiivistä edustusjoukkueen kanssa monienkin asioiden suhteen – siinä mielessä ’liigassa pelaamisen kannalta… ’ väitteesi junioriseuroista ei pidä paikkaansa. Ne ketkä tähtäävät korkealla varmistikin hakeutuvat sellaisiin paikkoihin missä korkealle on mahdollista päästä.

  66. Kiitos osaanotostasi tälle palstalle nimimerkki HYVÄNTEKEVÄISYYS. Salibandy näkemyksesi on yhtä ainutlaatuista kuin alfageenisi.

  67. Nimimerkki: HYVÄNTEKEVÄISYYS on taas loistoesimerkki siitä miten nämä keskustelupalstat pitäisi kaikki olla rekisteröitymisen takana, ja keskustelu omalla nimellä! Ei varmaan tarvitse perustella?!

  68. Kauno: Yhteistyö ei tarkoita että on oltava sama ry, riittää että on tahtoa. Myöskään akatemiamallit ei pyöri edustuksen kautta. Liitto ajaa sääntöjään ja akatemioitaan koko ajan siihen suuntaan että isot seurat hyötyvät. Viimeisin paras esimerkki pelaajan oikeus edustaa useampaa joukkuetta samassa ikäryhmässä. Aika moni pelaaja jäi B SM:ssä vähälle peliajalle ja tämä pystytään välttämään jatkossa isoissa seuroissa joissa pelataan kahta sarjaa. Pelaajan kehityksen eteen tässä toivottavasti kuitenkin kaikki hommia tekee.

  69. vastatoivomus: Ehdottoman samaa mieltä yhteistyön tarpeellisuudesta yleisesti. Toisaalta, rehellisesti sanoen, en usko merkittäviin, ainakaan pysyviin, muutoksiin ihan lähiaikoina. Eikä se ehkä olisi järkevääkään. Niin paljon muutosta/myllerrystä ollut ympäristössä että varmaan hyödyllistä katsoa jokunen hetki kuinka homma lähtee rullaamaan eri tahoilla.

  70. LASB on ansainnut kultamitalinsa; se oli pelaajien show. Pelaajat kannattaakin organisaatioiden ratkaisuissa asettaa etusijalle. Siirtymisiä ja seurayhteistyötä on aina ollut – karavaanitkaan eivät ole uusi ilmiö. HU-68 oli kausilla 13-14-15 kova joukkue BSM:ssä. Kainulaisen veljekset, Rasmus ja Justus dominoivat pistepörssiä, mutta nousi sieltä muitakin lupaavia pelimiehiä, jotka nyt pelaavat eri joukkueissa kakkosesta liigaan. 14-15 PHSB keräsi yhteen seudun C1-poikia Lahdesta ja läheltä pelaajien omien viestittelyjen pohjalta. Löytyi kolme hyökkääjää: Orimattilasta Arttu Tolonen, Heinolasta Joni Puolakka ja Iitistä Elmo Lavonen. Kolmikko teki 50% joukkueen tehoista ja Arttu oli joukkueensa pistepössin kärki. Justus auttoi C1-Steelersiä. PHSB notkahti loppukaudesta ja oli tuolloin seitsemäs, mutta PHSB ei tarjonnut parhaille pelaajille urheilullista ratkaisua jatkaa seurassa. Pelaajien joukkuehenki oli kuitenkin hyvä ja he saavat vieläkin nauttia solmituista ystävyyssuhteista. 15-16 SB Heinola tarjosi parhaat puitteet ja em. HU-68:sta ja Steelersistä tuli myös pelaajia. Kausi päättyi kovatasoisella joukkueella kuitenkin pienoiseen pettymykseen ja seitsemänteen sijaan. LaSb pelasi divaria ja PHSB aluesarjaa. 16-17 PHSB:n try-in ei tarjonnut ratkaisua /intoa Artulle, Jonille (joukkueen pistekunkku) ja Elmolle, jotka tekivät muiden kovien pelimiesten joukossa yht. 42% SB Heinolan tehoista, siirtyä ns. takaisin PHSB:hen; kun valmennuskuvioistakaan ei taaskaan saatu tyydyttävää vastausta. Uudeksi perustettu LASB ei myös ollut ensin pitkän matkan eikä valmennuksen osalta houkutteleva vaihtoehto, mutta valikoitui tarjolla olleista parhaaksi valinnaksi yhteiseksi joukkueeksi, kun monet kanssapelaajat olivat siirtyneet jo A-junnuihin tai ylemmäs. Moni lahtelainen ja joku kauempaakin siirtyi myös LASB:iin. Toki muissakin Päijät-Hämäläisissä joukkueissa pelaa tulevaisuuden pelaajia, jopa rightin pakkeja. LASB-edustuksen valmennus teki kauden aikana hienoa työtä Joni Pule Puolakan ja Elmo Lavo Lavosen kanssa. Arttukin houkuteltiin mukaan LASB BSM-joukkueeseen ja pudotuspeleissä hän oli erinomainen, joten tulivoimaa riitti runkosarjassa joukkueen tehoista 50% ja Elmo nappasi sarjan pistepörssin voiton. Joni oli juoksukiellossa juuri ennen ratkaisupelejä ja Elmo pelasi pudotuspelit loukkaantuneena, mutta olihan LASB:lla Juppe. Hän oli maaginen. Ja kaksi hyvää maalivahtia ja puolustajat. Siis finaalin viimeisessä erässä tiivistettynä kaksi (ei yksi) kokonaista kenttää, jotka pystyivät kääntämään ottelun LASB:lle ansaitusti. Pelaajat sen tekivät. Seurojen kannattaa kohdella pelaajiaan hyvin eikä ystävällisyys vanhempiakaan kohtaan ole haitaksi, varsinkaan alaikäisten joukkueiden /pelaajien kohdalla. PHSB pelasi nyt divaria. Päijät-Hämeessä salibandy tarvitsee yhteistyötä, jotta on helpompi vastata isojen talousalueiden asettamiin haasteisiin. Pelaajalpolut, mv-valmennukset sekä muu valmennuksen ja toiminnan organisointi sekä annettujen lupaustaen täyttäminen vaativat paljon käytännön työtä. En epäile seuratoimijoiden (tojot, valmennuspäälliköt, puh.joht.) kykyä onnistua. Toivon kuitenkin heille, kuten valmennuksellekin ymmärrystä pelaajien toiveista ja tavoitteista. Pelaajan saama peliaika on varmastikin se yksi. Ehkä liitto kehittääkin sääntöjä oikeaan suuntaan. Tseppiä kaikille kultamitalisteille, varsinkin huollolle.

  71. Kuten aiemmissa viesteissä onkin mainittu – seutukunta tarvitsee yhteistyötä menestyäkseen. Alla oleva lista joka kertoo kultamitalistien kotipaikkakunnat vahvistanee tämän (voi sisältää virheitä):

    7 Hämeenlinna
    6 Hollola
    5 Lahti
    4 Heinola
    1 Iitti
    1 Sysmä
    1 Orimattila
    1 Asikkala

  72. Ihmettelinkin vähän tuota Lasbin kahden ensimmäisen erän peluuttamista. Ykköskenttä pelasi joka toisen vaihdon 75-90 sek. Toinen kenttä sitten 30-40 sekunnin vaihtoja. Toisessa erässä ykköskentän meno alkoi hyytyä ja virheet lisääntyivät, peli näytti menevän Oilerssille. Valmennus reagoi asiaan hyvin ja kolmanteen erään ketjuja ja peliaikaa tasoitettiin ja tuoreemmat pelaajat toivat lisäenergiaa peliin ja Lasb nousi voittoon.
    Hieno matsi ja hyvä tunnelma !

  73. Nemo Sipilä kiistatta ikäluokan parhaita maalivahteja ja pystyi myös omalla tekemisellään pitämään oilerssin edellä vielä kolmannen erän loppuminuuteille asti. Justus Kainulaisen laukauksen tietävänä ihmisenä ei ole syyttämistä maalivahdissa ja LaSBin loppurynnistys oli koko joukkueelle loppujen lopuksi liikaa. Sipilän on vuosi vuodelta kehittynyt maalivahtina ja urheilijana ja toivottavasti myös jaksaa vastaisuudessa treenata. Tänä vuonna riitti finaaliin asti, seuraavana vuonna mitalli on ehkä kirkkaampi. Mukava jätkä ja pallotkin tuntuu jäävän aika pirun tehokkaasti käteen eikä mitään pois Nemolta. Respectit sinnepäin!

  74. Juuri näin kuin Myllys kirjoittaa. Kun katsotte pelin torjuntatilastoja, niin Nemo Sipilä on torjunut yhteensä 44 vetoa ja Vili / Verneri vain 22 vetoa. Varmasti hän on tehnyt tolppien välissä oman osansa, ellei jopa enemmän. Olisiko muun joukkueen pitänyt auttaa viimeisessä erässä maalivahtia? Mennä vaikka vedon eteen tai puolustaa. Tietäen LaSB vetojen tason ja laadun, niin suoritus on todella mahtava. Varmasti juuri tämän vuoksi Kainulainen ja vastustajan valmentaja kehuivat tätä talenttia ESS:n lehtihaastattelussa. Kolmannessa erässä hän on torjunut 19 vetoa! Eli lähes saman verran kuin Vili/Verneri yhteensä koko pelissä. Mikä olisi ollut tulos jonkun toisen maalivahdin ollessa portinvartijana? Sitä voimme vain arvailla. Pudotuspelien torjuntaprosentti on hänellä lähes 86. Hattu päästä!

  75. Vaikka Justus poikkeuksellinen pelimies onkin, niin kyllä siellä hyvä joukkuekin oli taustalla. Täytyy muistaa, että Lasb oli kuitenkin runkosarjan viides ”ilman Justustakin”. Toki voittivat kaikki neljä peliä, joihin Justus osallistui. Loppukaudesta pelasivat Oilersin kanssa tasan ilmankin. Niin ja Lavonen taisi voittaa runkosarjan pistepörssin, että ei se joukkue ja mestaruus ihan yhden miehen varassa ollut, vaikka se ratkaiseva lenkki lopulta olikin.