Kapteenin viimeinen koitos – ”Suomen mestaruus on ollut aina suurin tavoite urallani”

Tommi Aron kaukolaukaukset ovat olleet vaarallisia tänä keväänä. Superfinaalissa puolen kentän takaa lähtevä lämäri saatetaan jälleen nähdä. Kuva: Juhani Järvenpää

Tommi Aron kaukolaukaukset ovat olleet vaarallisia tänä keväänä. Superfinaalissa puolen kentän takaa lähtevä lämäri saatetaan jälleen nähdä. Kuva: Juhani Järvenpää

Kun viime keväänä Tapanilan Erän pelit päättyivät Salibandyliigassa, puolustuspään johtaja Tommi Aro pohti, että vielä ei ole aika lyödä pelikenkiä naulaan. Päätös EräViikinkien mukaan lähtemisestä ei syntynyt hetkessä, ja fuusiouutinen oli aluksi raskas. Lauantaina Arolla on mahdollisuus toteuttaa uran suurin unelma – voittaa Suomen mestaruus. Samalla hänen pelaajauransa päättyy.

Pirteästi puhelimeen vastaavan Aron äänestä on kuultavissa hyväntuulisuus ja luottavainen olo. Kauden kohokohtaan, Hartwall Areenalla pelattavaan Superfinaaliin, on enää pari päivää aikaa.

– Hyvät on fiilikset tietenkin. Kun olimme katkaisseet SPV-välieräsarjan, niin vedimme viikonlopun happea. Heti maanantaina aloitimme keskittymisen finaaliin. Sopivan rento tunnelma tällä hetkellä, Aro luonnehtii.

Resepti Superfinaali-viikolle on ollut joukkueella selkeä, ja se perustuu aiemmin hyväksi havaittuihin aineksiin. Tammikuussa pelatussa Suomen Cupin finaalissa EräViikingit kaatoi finaalivastustaja Tampereen Classicin ja vei kauden ensimmäisen pystin Tampereelta pääkaupunkiseudulle.

– Alkuviikolla vähän tutkimme, mitä Classic touhuaa. Loppuviikolla pyrimme puolestaan säilyttämään hyvän ja rennon meiningin ja menemään oman tekemisen kautta. Oikeastaan samalla kaavalla kuin ennen Cupin finaaliakin, joten toivottavasti se toimii nytkin.

Kiertorannarit vaihtuneet oman pään varjelemiseksi

Aron liigaura alkoi Helsingin IFK:n paidassa kaudella 2004–2005. Hänellä vierähti kolme kautta Helsingin punanuttuisen joukkueen riveissä ennen siirtoa Pohjois-Helsingissä majaa pitävään Tapanilan Erään.

Pallollisesti taitava konkari on jo pitkään mielletty yhdeksi maan parhaista puolustajista, mutta HIFK-ajan Tommi Aro oli pelityyliltään hiukan erilainen, ja sitä hän muisteleekin hieman humoristisesti.

– On sitä varmaan tullut kehityttyä kokonaisvaltaisemmaksi. Minähän pelasin pari ensimmäistä kautta oikean laidan kovana karvaajana. Viljelin sieltä paljon kiertorannareita, Aro naurahtaa.

– Siinä vaiheessa, kun menin Erään vajaat 10 vuotta sitten, niin vakiintui myös puolustajan rooli kunnolla. Joka vuosi olen yrittänyt kehittää itseäni: alkuun olin enemmän hyökkäävä puolustaja, mutta nykyään haluan jäädä enemmän alle varmistamaan, ettei oma verkko pölise.

Pikkuhiljaa myös ratkaisut kentällä ovat muuttuneet entistä yksinkertaisemmiksi.

– Vuosien aikana olen oppinut, että kannattaa mahdollisimman nopeasti tökkiä palloa hyökkääjille. Hehän ne maalit tekevät.

Erän organisaatiossa Aro viihtyi peräti seitsemän kautta putkeen. Kaudella 2013–2014 oli kuitenkin aika kokeilla jotain täysin uutta. Puolustaja suuntasi Sveitsin liigajoukkue Alligator Malansiin.

Päätös oli miehen mukaan oikea, vaikka siihen liittyi myös siviilipuolen haasteita.

– Se oli siisti kokemus. Lähdin sillä ajatuksella, että pääsee näkemään vähän muuta kulttuuria myös lajin osalta. Oli virkistävää käydä ulkomailla, ja olen iloinen, että tein sen ratkaisun, vaikka vaimo jäikin Suomeen ja pääsi muutaman kerran siellä käymään. Olemme kuitenkin edelleen vaimon kanssa yhdessä, Aro muistelee hymähdellen.

”Kapis” ja ”Kukkis” saivat mielen muuttumaan

Viime keväänä lajiväkeä hätkähdytti uutinen helsinkiläisen Viikinkien ja Tapanilan Erän fuusioitumisesta yhdeksi seuraksi, EräViikingeiksi. Kyseessä oli kahden perinteikkään ja vuosia toistensa kanssa kilpailleen paikallisvastustajien yhdistyminen.

Aro on todennut eri haastatteluissa, että uutinen tuntui aluksi raskaalta.

– Se oli vähän arka aihe. Itselläni oli selkeä visio, että yhden kauden haluan vielä pelata, ja Suomen mestaruus on ollut aina suurin tavoite.

Viime joulukuussa Tommi Aro oli voittamassa maailmanmestaruutta. Hänet valittiin finaalin parhaaksi pelaajaksi Suomelta. Kuva: IFF

Pitkäaikaisen Erä-miehen pään käänsivät lopulta tutut pelikaverit vuosien varrelta. Hetken sulattelun jälkeen hän kuitenkin näki edessään mahdollisuuksia.

– Tuo porukka sai lopulta mielen muuttumaan. Tiesin, että Kapasen Lauri on ensimmäisenä mukana, ja sen jälkeen juttelin Kukkolan Janin kanssa puhelimessa, ja hän sanoi lähtevänsä myös mukaan. Siinä sitten päätin, että jos me jäämme, niin varmasti saamme mukaan muitakin huippuäijiä. Se riitti, että ”Kapis” ja ”Kukkis” olivat ensimmäisenä mukana.

Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Aro hyppäsi omien sanojensa mukaan kohti tuntematonta. Tilanne kuitenkin selkeytyi muutaman ensimmäisen viikon jälkeen.

Aiemmat seurataustat eivät ole hänen mukaansa vaikuttaneet joukkueen tekemiseen.

– Kevät meni enemmän tai vähemmän ihmetellessä sitä, kuka valmentaa, ja milloin koko nippu on kasassa. Olihan se poikkeuksellinen lähtökohta kaudelle, Aro pohtii jälkeenpäin.

– Kaikki pelaajat, valmennus ja huolto osasivat sopivalla tavalla unohtaa menneet. Kaikki taustat jäivät unholaan, eikä entisten seurojen vaikutusta ole näkynyt ensimmäisten viikkojen jälkeen joukkueessa. Halusimme puhaltaa yhteen hiileen.

Kengät naulaan Superfinaalin jälkeen

31-vuotias Tommi Aro päättää mittavan pelaajauransa Hartwall Areenan valoihin lauantaina. Sekä runkosarjan että pudotuspelien ottelut yhteenlaskettuna Superfinaali on luottopuolustajan 318. ottelu liigakentillä.

Päätöksen taustalla on Aron mukaan yksi ja ainoa syy.

– Se on viime kesänä syntynyt tytär. Pelivuosia ja intoa pelaamiseen olisi varmasti jäljellä, mutta selkeästi enemmän minulla on intoa perheelle ja tyttären kasvun seuraamiseen. Keskimäärin näen tällä hetkellä tytärtä puoli tuntia päivässä, joten haluan nauttia näistä vuosista enemmän.

Tämä kausi on ollut yksi Aron uran parhaista. Runkosarjassa tehoja syntyi 1+14=15, ja pudotuspeleissä hän on pelannut 11 ottelua piste per peli -tahdilla.

Seitsemännessä välierässä kapteeni tykitti komean osuman SPV:n verkkoon kolmannessa erässä. Puolen kentän takaa lähtenyt lämäri upposi aivan maalin ylänurkkaan. Maaleista on tullut kevään aikana jo sen verran vitsailua pelikavereilta, että kaukolaukauksia saatetaan nähdä myös lauantaina.

Tämän kauden jälkeen Aro (kesk.) keskittyy esikoistyttärensä kasvun seuraamiseen. Kuva: Mika Hilska

– Varmaan tämä on ollut tasaisin kausi itseltäni. Olen nauttinut pelaamisesta, harjoittelemisesta ja päivittäisestä tekemisestä.

– Välillä jos on maalilla äijiä, niin voi toimittaa vähän kauempaakin. Joku sanoi, että olen tehnyt puolen kentän takaa kaikki kolme maalia näissä pleijareissa. Ehkä sitä voi koettaa myös finaalissa laukoa kauempaa.

Aro ennakoi, että EräViikinkien puolustuspeli täytyy onnistua täydellisesti finaalissa, koska Classicin hyökkäysmateriaali on niin kova. Lisäksi joukkueen oma pallollinen peli on ratkaisevassa roolissa.

Hän pääsi viime joulukuussa juhlimaan maailmanmestaruutta Riika-areenalla Suomen paidassa. Kotimaan kentiltä häneltä puolestaan puuttuu kaikkein kirkkain väri SM-mitalikokoelmasta.

Kannun nostaminen olisi eittämättä hieno tapa päättää pitkä ura.

– Olisihan se ihan mielettömän makea juttu. SM-kulta on ollut itselle aina se kaikkein suurin tavoite uralla. Välillä on päästy aika lähelle, mutta en ole päässyt kannua nostamaan.

– Jos se mestaruus ei tule nytkään, niin lopetan siitä huolimatta uran hyvillä mielin. Vuosien varrella on tullut tavattua hienoja ihmisiä lajin parissa.

Kun aika koittaa, ja EräViikingit valmistautuu siirtymään pukukopista kentälle, kapteenilla on sanat valmiina joukkueelleen.

– Varmasti yritän viestiä sekä kehon kielellä että sanoilla sitä, että mennään nauttimaan. Pelataan rohkeasti ja tehdään yhdessä hommia.