Liigat

Pronssipelin jälkeisestä huomiosta herkistynyt Seppo Pulkkinen: ”Muistan sen koko loppuikäni”

21.04.
2017
7 Kommenttia
29
Liigat

Ihminen isolla iillä. Seppo Pulkkisen ura Happeen peräsimessä päättyi keskiviikkona ja seinäjokelaisten kohtelu herkisti viiksiniekan. Kuvassa hän halaa pitkäaikaista kilpakumppaniaan Tommy Koposta. Kuva: Juha Käenmäki

Keskiviikkona päättyi yksi merkittävä etappi suomalaisessa urheilussa, kun Seppo Pulkkinen jättäytyi pois Happeen päävalmentajan paikalta Salibandyliigan pronssipelin jälkeen. Pulkkinen toimi joukkueen peräsimessä erinäisiä jaksoja vuodesta 2003 lähtien siten, että kokonaisia kausia kertyi kaikkiaan 12.

Pulkkisen urassa on ollut monelta kantilta poikkeuksellisia piirteitä, ja miestä arvostetaan salibandypiireissä todella paljon. Äkkiseltään ei ole väärin arvioitu, että Pulkkinen nauttii mahdollisesti jopa lajin suurinta arvostusta seuraväreistä riippumatta.

Tämän vuoksi sosiaalinen media täyttyi Pulkkista kunnioittavista kirjoituksista sekä kuvista, ja hän sai osakseen monenlaista sekä laaja-alaista suitsutusta. Siksi myös seinäjokelaisyleisö yltyi seisaaltaan ”Seppo” -huutoihin taistelun tauottua, vaikka kotijoukkue oli vienyt juuri pronssimitalit Happeen nenän edestä.

Tästä johtuen ”Tohtori” Pulkkinen on tänään #takaisinheittotorstain päätähti, vaikka eepos lipsahtaa jo perjantain puolelle. Nyt kannattaa laittaa lukulasit päähän, sillä matka on ollut kokonaisuudessaan melkoinen, ja Pulkkisella on paljon tärkeää sanottavaa.

Toimit eilen toistaiseksi viimeisen kerran Happeen joukkueen päävalmentajana. Minkälainen hetki se oli, kun pesti Happeen peräsimessä päättyi?

– Haikea on yksi sana kuvaamaan, mutta toisaalta tilanne oli myös outo. Niin outo, että sitä on vaikea kuvailla. Pysäyttävä hetkihän se oli kuitenkin sitten kun peli päättyi. Tilanne oli sellainen, että muistan sen koko loppuikäni, koska siinä oli monta sellaista asiaa, jotka jäivät mieleen.

Happeen pelaajat olivat kasvattaneet viiksiä ennen Pulkkisen viimeistä ottelua. Tuuheat viikset ovat olleet Pulkkisen tavaramerkki koko uran ajan.

– Poikien viiksijuttu oli mielestäni hieno. Koin sen arvostavana juttuna. Ensin en edes hoksannut sitä kun astuin bussiin, mutta sitten katsoin, että ”ei jumankauta, joka jätkällähän on viikset”. Eemil Ukkosellakin, joka on vaalea kaveri, ja jonka viikset eivät ole kovin näkyvät, oli tyttökaveri vetänyt viikset kajaalilla vahvemmiksi. Kapteenistahan se lähti ja Petri Kauko sen oli keksinyt. Se oli mielestäni hienoa asia.

– Oli myös toinen juttu, joka oli erityisen hieno. Oltiin kuitenkin Seinäjoella, ja olin vierasjoukkueen koutsi. Sitten kun lähdin kentältä, niin sain kotijoukkueen katsomolta huikeat suosionosoitukset. Koko katsomo nousi seisomaan ja huusi ”Seppo”. Olin ihan äimän käkenä, sillä olen vastapuolen koutsi ja monet väkevät väännöt on nähty siellä. Tuollaista juttua arvostin ihan hirveästi, Pulkkinen muistelee keskiviikon jäähyväispeliä ääni hiukan väristen.

Kuinka pitkään tiesit, että tämä tulee olemaan toistaiseksi viimeinen kausi Happeen peräsimessä?

– Tiesin viime keväänä jo, että tämä on ehdottomasti viimeinen kausi. Silloin vuosi sitten oli ajatuksena, että hyppäisin pois, mutta Mikko Lehdolla oli talonrakennusprojekti aluillaan ja Johnny Kotro oli vasta aloittanut rehtorina ja halusi vielä vuoden ottaa tuntumaa. Silloin sovittiin, että vuosi vielä vedetään näin. Luottamus tuli kapteenistolta, pelaajilta ja valmennustiimin osalta.

– Ei ollut mitään sellaista motivaatio-ongelmaa. Kyse oli enemmänkin siitä, että oli ollut hommissa jo niin pitkään, että tuntui järkevältä hypätä pois. Sillä tavalla sitten sovittiin. Lehdon talon seinät nousevat nyt kovaa kyytiä ja Kotro rupea olemaan kokenut konna noissa rehtorin hommissa. Tässä on siis erittäin hyvä sauma vaihtaa vetovastuuta. Itselläni on sellainen tunne, että voin jäädä todella hyvin mielin pois, sillä kaikkeni olen antanut mitä voin. Pätkääkään ei ole annettavaa enää tuolle joukkueelle, Pulkkinen vakuuttelee.

Mestaruus, Kohosen paluu ja väitöstilaisuus ovat olleet erityisiä hetkiä

Mikä hetki jäänyt erityisesti mieleen salibandyuralta?

– Totta kai se mestaruus keväällä 2014. Jäähallissa oli huikea yleisö ja peli oli mahtava kaikkinensa. Se oli ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen aikuisten Suomen mestaruus minulle. Tuntuu hiukan jopa epätodelliselta, että olenko saanut tuollaisen kokea? Kun katsoo kuvia, niin kyllähän siellä tuli oltua.

– Se oli hirvittävän hieno juttu, ja kaikki meni putkeen silloin. Vaikka tiesin etukäteen, että se päivä vielä tulee siitä lähtien, kun ruvettiin tekemään tätä uutta Happeeta vuonna 2009. Silloin sanoin ja sinullekin olen tainnut sanoa, että se päivä tulee vielä, kun Happee voittaa mestaruuden, mutta en osannut vielä silloin sanoa, että mikä se vuosi on. Pari nelossijaa otettiin, mutta vääjäämättä mentiin kohti mestaruutta.

– Meillä on oma tapamme toimia ja oma toimintakulttuuri, eikä tehdä asioita ihan samalla tavalla tai steriilillä kaavalla. Jotkut pitää sitä ihan pölhönä ja jotkut tosi hyvänä. Se on kuitenkin meille sopiva juttu, ja sitä kautta on saatu vahva yhteisöllisyys ja vahva sitoutuneisuus. Meillä on todella hyvä yhteisö täällä, eikä se ole mitenkään suljettu, vaan tänne on otettu avoimin mielin vastaan uudet tyypit. Jos on ollut vähän sellainen ”pölhönsorttinen”, niin ollaan otettu avoimin mielin vastaan ja sellaiset ihmiset ovat myös sopineet hyvin joukkoon. Kusipäille ei ole tilaa, mutta sopivan hölmöille on, Pulkkinen naurahtaa.

Kapteeni Petri Kauko ajoi Seppo Pulkkisen viikset, kun Happee juhli mestaruutta keväällä 2014. Jami Manninen nauroi vieressä. Kuva: Jussi Ojala

Myös lisää hienoja muistoja tulvii mieleen vähitellen.

– Se tietysti myös, kun Mika Kohonen tuli meille Ruotsista pelaamaan sen yhden kauden (2004-2005). Tunnen Mikan pikkupojasta lähtien, ja voi hitsi se oli hienoa. Muistan ne ensimmäiset treenit koko ikäni, kun hän astui ensimmäisen kerran kaukaloon. Sillä samalla hetkellä kaikkien meidän muiden pelaajien taitotaso nousi 20 prosenttia. Vähintään sen verran, vaikka tämä ei ole minkään tieteellisen tutkimuksen tulos. Se toi valtavan itseluottamuksen, kun hän tuli pelaamaan meille.

– Toinen stoori on sellainen, mistä voin vielä lisäksi sanoa, että aina olen pitänyt näitä pelaajia hienoina tyyppeinä. Tämä liittyy siihen, kun tein väitöskirjaani aikanaan, ja sitten kun se valmistui Runebergin päivänä 2011, edessä oli väitöstilaisuus. Totta kai jaoin meidän pelaajillekin kutsut sinne väitöstilaisuuteen, kun tarkoitus oli tietysti pitää kunnon bileet väitöstilaisuuden jälkeen.

– Se oli hieno hetki, kun hitto vieköön koko porukka tuli sinne väitöstilaisuuteen puvut päällä ja kuunteli sen tylsän teoreettisen väitöstilaisuuden alusta loppuun. Illalla tietysti juhlittiin kuten pitikin. Olin silloinkin todella ylpeä äijistä, Pulkkinen muistelee liikuttuneena.

Rakkaus Happeeta kohtaan on kantanut pitkään

Pulkkisen puheesta kuultaa suurta rakkautta Happeeta ja erityisesti sen parissa toimivia ihmisiä kohtaan. Jo 42 vuotta valmennuksessa toimineelle Pulkkiselle aika Happeessa on myös valanut uskoa aitoon urheiluhenkeen.

– Vähän kliseisesti sanottuna tämä koko matka on ollut hiton hieno. On saanut tehdä hienojen ihmisten kanssa töitä ja arvostan heitä ihan älyttömästi. He ovat huipputyyppejä kaikki ja tekevät valtavan suurella sydämellä töitä.

– Puhutaan aina ”Happeen hinnoista”, kun ei Happee mitään liksaa maksa, vaan ”Happeen hinnoilla” tehdään. Se on itselläni palauttanut uskoa siihen aitoon urheiluhenkeen, jossa on muitakin arvoja kuin raha. Muitakin arvoja pitää olla ja ollaan sitten tehty paljon porukalla töitä. Tälläkin hetkellä viestinnät ja muut seikat hoidetaan yhdessä, ja esimerkiksi Savinaisen Kaapo hoitaa sitä puolta. Kapula on aina vuorotellen kiertänyt. Päävalmentaja on kuitenkin johtaja ja johtajan tehtävä on vastata siitä, että koko homma pyörii. Tämä on vahvaa tiimityötä ja yhteisöllisyyttä, Pulkkinen suitsuttaa.

Vaikeimmilla hetkillä tarvittiin kokonaan uusi alku.

– Ensimmäinen sessioni oli 2003-2006 ja palasin 2007, mutta 2009 palasin täysillä väitöskirjan valmistumisen myötä. Silloin 2009 mukana vahvana moottorina oli Kotilaisen Pasi. Lehto ja Heinosen Pasi (Poju) olivat ne, jotka pyysivät mukaan. Sanoin, että tulenhan minä, mutta ehtona on se, että lähdetään tekemään sen tyyppistä idealistista juttua, jossa painetaan vahvalla sykkeellä.

– Tiesin Happeen historian ja olin ollut mukana muutaman kauden ennen sitä pientä taukoa väitöskirjan vuoksi. Tiesin mihin tällä joukkueella ja organisaatiolla oli mahdollisuus yltää, kun lähdetään parantamaan niitä olemassa olevia vahvuuksia. Ajatus oli, että se vie vääjäämättä eteenpäin.

– Kyllähän sitä kritiikkiäkin tuli, kun rämmittiin ihan pohjalla välillä ja asiat oli suoraan sanottuna päin helvettiä taloudellisesti ja organisaation puolesta. En puuttunut tokikaan talouspuoleen ollenkaan, enkä organisaatioonkaan kauheasti. Olen keskittynyt liigajoukkueen päävalmentajan hommaan ja siinä on ollut yhdelle miehelle ihan tarpeeksi tonttia, Pulkkinen muistelee viime vuosikymmen loppua.

Happeen junioreista kasvoi vahva pohja uudelle nousulle.

– Kun tämä meidän junioripolvi kasvoi ja esimerkiksi C-pojista löytyi kovia tekijöitä Esa Purasen johdolla, niin sen tiesi, että menestystä on tulossa myös miesten saralla. Silloin C-pojissa voitettiin yhtenä vuotena mestaruus, ja toinen joukkue oli vielä pronssilla.

– Silloin siellä oli Mannisen Jami, Kaasalaisen Joonas, Kotilaisen Paul ja Kuosmasen Toni. Myöhemmin toki sitten vielä esimerkiksi Kotilaisen Panu ja Peter. Heikkisen Juuso, Junkkarisen Jonne ja Pylsyn Joonas olivat myös silloin mukana. He kun siitä kasvoivat ja olivat mukana, niin homma lähti toimimaan. Siitä vahvimpana osoituksena olivat viisi A-poikien mestaruutta putkeen, joten olihan se todella hyvä pohja mistä lähteä rakentamaan.

– Mestaruudet tulivat pitkälti sen ansiosta, että me ei miehissä päästy monena vuonna kärkikahinoihin ja pelaajat vapautuivat sitä kautta A:n peleihin, jossa saivat hyvää kokemusta sekä voittamisen kultuuria. Siitä ryhmästä se lähti. Sittemmin pelaajat ottivat yhä enemmän vastuuta ja kasvoivat yhä isompiin rooleihin vähitellen. Nyt ollaan tässä ja niitä junnuja tulee vähitellen lisään. Onhan tuossa Joel Lahti, VP Virtanen, Tuomalan Miro, Ilmosen Niko, Ukkosen Eemil ja Huismanin Asko, jotka ovat olleet ihan pelaavassa kokoonpanossa viime vuosina, Pulkkinen pohtii.

Valmentaminen on tiimityötä

Palloilulajeissa jo viidettä vuosikymmentä valmentava Pulkkinen on ehtinyt nähdä ja kokea kaikenlaista salibandyn ja lentopallon saralla. Valmennusta käsittelevässä keskustelussa taktinen osaaminen on yksi merkittävä osa, jota kuitenkin monesti ylikorostetaan julkisessa keskustelussa muiden valmennustaitojen yläpuolelle. Pulkkinen haluaa nähdä tässä asiassa isomman kuvan.

Seppo Pulkkinen näkee valmennustyön vahvasti tiimityön kautta. Kuva: Juha Käenmäki

– Pidän itseäni ihmisjohtajana. Se on tietysti minun juttuni. Jos valmentamista esimerkiksi tarkastellaan pelkästään taktisessa mielessä, niin se on hyvin kapeakatseista. Se on pieni osa kokonaisuutta. Täytyy nähdä se iso kuva. Jos sitä isoa kuvaa ei näe, niin on mahdoton valmentaa menestyksellisesti. Jos näet ison kuvan, niin silloin voit nähdä ne yksityiskohdat ja pienet nyanssit, kun puhutaan vaikkapa taktiikoiden hienouksista.

– Valmentaminen pitää nähdä kokonaisuutena, ja silloin valmennustiimin rakentaminen nousee tärkeään osaan. Tiimissä pitää olla niitä, jotka tietää taktiikoista, siellä pitää olla niitä, jotka tietää maalivahtivalmennuksesta ja fysiikkavalmennuksesta. Siellä pitää kuitenkin olla vielä se yksi, joka pitää sen koko paketin kasassa ja se on päävalmentajan homma, Pulkkinen linjaa.

Ryhmätyö on hänen mukaansa olennaisinta onnistumisen suhteen.

– Päävalmentajan tehtävä on koota sellainen ryhmä, jossa on paljon osaamista. Minä ainakin kokoana aina sellaisen ryhmän, jossa on sellaisia henkilöitä, jotka ovat minua selvästi jollain osa-alueilla parempia. En koskaan valitse semmoisia, jotka ovat kaikissa asioissa huonompia kuin minä. Ryhmään pitää tuoda lisäarvoa, jotta sen ryhmän arvo kasvaa.

– Samaa voi soveltaa myös pelureihin. Kun otetaan pelureita, niin pitää tuoda jotain lisäarvoa. En hae sellaista, että kaikkien pitää olla tähtiä, vaan semmoisia, että ovat eri kehitysvaiheessa olevia, joilla on potentiaalia nousta pelureiksi. Ei ne välttämättä ensimmäisenä vuotena nouse, eikä välttämättä toisenakaan, mutta se ennustettavuus, työmoraali ja sopeutuvuus ovat tärkeitä asioita.

– Väitöskirjassanikin yksi tärkeä asia on nimenomaan se ”team building”. Laajemmalti se on toimintakulttuurin rakentamista. Laajemmalta osin se on valmennuksen ja pelikulttuurin rakentamista, että homma toimisi. Toki myös seurakulttuuri tuo oman osansa. Happeella on ollut vaikeuksia sillä saralla, mutta sekin vahvistui sieltä pikku hiljaa. Ei ole sellaista fakiiria, joka osaisi kaikki asiat. Jaettu johtajuus on äärimmäisen tärkeää.

– ”Luota, niin sinuun luotetaan”, ”tehdään yhdessä” ja ”pilke silmäkulmassa” ovat suosikkilainauksiani. Yhdessä onnistuminen on kuitenkin se juttu, tohtori Pulkkinen tietää.

Lajin tulevaisuus huolettaa

Miltä salibandyn tulevaisuus näyttää?

– Nyt on syytä olla jopa pikkuisen huolissaan. Laji menee tällä hetkellä aika kovaa kyytiä eteenpäin. Kysymyksiä piilee siinä, että pysyykö organisaatiot mukana ja löytyykö riittävästi sitoutuneita ihmisiä, jotka ovat valmiina laittamaan niin sanotusti kroppaa likoon lajin eteen. Kilpailu on tietysti kovaa, mutta salibandylla on nyt niin sanotusti tuhannen taalan paikka ja mahdollisuudet ovat todella hyvät. Siinä piilee kuitenkin se miina, että jos me tuudittaudutaan vaan siihen jatkuvaan kasvuun, niin käy köpelösti.

– Meidän on uskallettava uusiutua, mutta ehjää ei tarvitse korjata. Ei voida myöskään jäädä paikoilleen makaamaan. Pelaajien taitotaso nousee, fyysinen suoritustaso nousee, peli nopeutuu ja kaikki tällaiset asiat kehittyvät. Joskus olisi järkevä hiukan pysähtyä, eikä vain mennä pää kolmantena jalkana. Siinä vaiheessa olisi hyvä hiukan katsoa, että mihin suuntaan kannattaa mennä.

– Enemmän pitää saada yhteistyötä aikaiseksi, eikä saisi tulla sellaisia kuppikuntia ainakaan paikkakuntien sisälle. Tietysti tällaiset tietyt paikallisväännöt ovat hyvä asia, kuten esimerkiksi Tapparan ja Ilveksen väliset pelit ovat hyviä juttuja. Oikeanlainen yhteistyö on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, Pulkkinen sanoo.

Kun Pulkkinen pääsee vauhtiin, niin kehityskohteita löytyy paljon.

– Valmentajien kouluttautuminen on todella tärkeää. Yksi mikä on äärimmäisen merkittävää on se, että erotuomaritoiminnan täytyy pysyä tässä leikissä myös mukana. Tarvitaan tuomareita paljon mukaan ja sellaisia, jotka ovat hommassa täysillä mukana. Meillä on hyviä tuomareita, mutta riittääkö määrä tulevaisuudessa, on tärkeä seikka pohdittavaksi.

– Sitten vielä se, että seurojen pitäisi olla vahvempia. Vaikka on joitain seuroja, joilla on rahaa, niin on enemmän seuroja, joilla on vähemmän rahaa. Seurarakenteita on joillain tavoin pystyttävä kehittämään, jotta seurat olisivat hyviä organisaatioita ja hyvin johdettuja. Se olisi tärkeää, että eivät olisi yhden henkilön varassa. Sitten kun se yksi henkillö hiipuu tai väsyy, niin se sammuu koko seura. Näitä esimerkkejä on korkealla tasolla ja myös alemmilla tasoilla.

– Median suhteen ollaan menty valtavasti eteenpäin ja se on tärkeä asia. Sitä kautta voidaan saada yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Salibandyn pioneeri-ikäluokat rupeavat jo vanhenemaan ja ovat sellaisissa yhteiskunnallissa asemissa, että pystyvät päättämään rahanjaoista ja tukieuroista.

– Yksi mikä on pirun tärkeä asia, on rakentaminen. Se, että kun rakennetaan, niin salit ovat riittävän isoja salibandyyn. Siinä on iso haaste. Silloin vaikka kun rakennetaan yksi koulu, niin pitää pystyä vaikuttamaan siihen, että sieltä löytyy salibandyn mitat täyttävä kenttä. Ne ovat kuitenkin tärkeitä ja verovaroin rakennettavia kenttiä, niin siten käyttökustannukset pysyisivät pieninä. Silloin lajia ei pysäytä mikään, Pulkkinen vakuuttaa.

Pulkkinen on ollut täydellinen kaitsija Happeen taitelijapersoonille. Kuva: Juhani Järvenpää

Rembrandtit ja Vaajakosken yhteishenki

Pulkkinen tokaisi joskus taannoin, että Happeen pelaajat ovat ”rembrandteja” ja tietynlainen taiteellisuus pilkistääkin usein esiin, kun katselee joukkueen toimintaa. Pitkälle aikavälille näitä niin sanottuja taitelijapersoonia on mahtunut useampia.

Kuka on ollut se eniten rembrandt, jos sellainen pitää nimetä?

– Kyllä pahan heitit. Tuntuu, että joka vuosi tulee aina uusia tyyppejä. Kyllä niitä taiteilijoita on monenlaisia, että kyllä yhden nostaminen on vaikea tehtävä. Kaasalaisen Joonas on ainakin sellainen todella hyvä tyyppi, enkä tarkoita pelleä, vaan enemmänkin sellainen elämäntapaintiaani.

– Riitesuon Lasse on ollut myös omanlaisensa ja aika vahva persoona. Parivaljakko Kauko ja Veli-Matti Hynynen on ollut melkoinen tutkapari. Kysehän on vähän siitäkin, että mikä on rembrandtin käsite tässä yhteydessä. He ovat erilaisia persoonia, enkä tarkoita tosiaankaan, että ovat mitään pellejä, mutta ovat omanlaisiaan, vahvoja persoonia. Kuneliuksen Jaskaa ei voi myöskään ohittaa millään. Näitä tulee mieleen koko ajan lisää, Pulkkinen myhäilee.

Pulkkinen on kotoisin Vaajakoskelta ja pienellä paikkakunnalla on ollut yllättävän suuri vaikutus suomalaiseen salibandyyn. Paikkakunnalta ovat ponnistaneet muun muassa Kohosen veljekset Mika ja Mikko, entinen liigapelaaja Petri Manninen, Petri Kauko, aiemmin mainittu Heinonen ja sen lisäksi nuoremmista pelaajista muun muassa Juuso Heikkinen ja Joonas Pylsy. Heistä Mika Kohosta voidaan pitää kaikkien aikojen parhaana salibandyn pelaajana.

Mistä se mahtaa johtua, että Vaajakoskelta on ponnistanut niin paljon kovia salibandyn pelaajia?

– Vaajakoski on tehdaspaikkakunta, jossa urheilulla on aina ollut iso rooli. Vaikka paikallisseurat eivät koskaan ole nousseet huipulle, niin urheilua on ollut tärkeää ja sitä on harrastettu paljon. Siellä on ollut vahvaa puulaakikulttuuria ja pihapelikultuuria. Aina on pelattu jotain. On ollut jääkiekkoa, jalkapalloa, lentopalloa ja koripalloa. Tennis oli yksi sellainen laji, jota pelattiin yhteen väliin.

– Sinne on vain muodostunut sellaista urheilukulttuuria. Esimerkiksi Kohosen Olli on ollut huippuluokan maalivahti jalkapallossa ja jääkiekossa. Muistan, että oli minunkin iso idoli, kun hän aikanaan pelasi. Häntä seurattiin tarkkaan ja kaveripiiri vei mukanaan myös urheiluun. Koulussa oli paljon pelaamista, joten koulullakin oli iso merkitys, Pulkkinen muistelee.

Asia on pohdituttanut Pulkkista itseään vuosien varrella.

– Tuo on kysymyksenä hyvä ja siihen ei ole ihan selkeää vastausta ja olen miettinyt sitä paljon. Omaa lapsuutta kun miettii, niin ainahan me pelattiin. Siinä oli samassa sakissa tytöt, pojat, nuoremmat ja vanhemmat. Kentät olivat aina käytössä. Kaveriporukoistahan se sitten lähti, jos miettii vaikkapa Mika ja Mikko Kohosta, Petri Mannista, Petri Kaukoa ja muita, jotka lyöttäytyivät yhteen.

– Sittemmin seuraavassa polvessa oli Joonas Pylsyä, Jonne Junkkarista ja Juuso Heikkistä. Vielä myöhemmin sitten Ukkosen Eemil. Muistan kun vaimoni Merja oli Vaajakoskella opona, niin Vaajakosken peruskoulu voitti koululiikuntaliiton hopeaa. Olimme sitten katsomassa sitä, kun pojat pelasivat ja niistä on tullut sittemmin Happeen pelaajia. Suurin osa niistä pelaajista on ollut Merjan oppilaita. Sillä oli opon kansliassa aina Happeen ottelulippuja, ja hän antoi niitä, jos oli hoitanut hommansa hyvin. Jossain vaiheessa ei enää tarvinnutkaan antaa lippuja, kun kaverit olivat jo itse pelaamassa, Pulkkinen naurahtaa.

Pienen paikkakunnan yhteisöllisyys on ollut iso tekijä.

– Jotain sellaista yhdessätekemisen kulttuuria siinä on. Vaajakoskella on edelleen jonkinlaista jäännettä sellaisesta menneestä suomalaisesta tehdaskaupungin kulttuurista, jossa on tekemisen makua. Oma sanontanihan kuuluu, että mies voi lähteä Vaajakoskelta, mutta Vaajakoski ei lähde miehestä ikinä.

– Vanhassa Happeessa pelattiin aina alkulämmössä Vaajakoski vastaan muu maailma. Sitten kun itse olin monesti tuomarina, niin vedin niin paljon kotiinpäin kuin kerkesin. Kerran Pietilän Roope pääsi vahingossa Vaajakosken puolelle, koska oli töissä Vaajakoskella. Sitten hävittiin se peli, niin diskattiin hänet joukkueesta, eikä enää ikinä otettu Vaajakosken joukkueeseen. Tietynlainen paikallisylpeys kuuluu myös asiaan.

– Aina ollaan oltu ylpeitä juurista. Aina ollaan tuotu sitä esille, kuten Mika ja Mikkokin, kuten pitääkin. Ehkä se sitten myös rohkaisee muita ja tuo lisää niitä kovia pelureita, Pulkkinen uumoilee.

Happee vuonna nolla

Aikaisemmin haastattelussa sivuttiin jo Happeen vaikeita aikoja. Varsinkin vuonna 2009, jolloin toiminta oli loppumassa kokonaan.

Happeella on ollut vaikeitakin vuosia. Onko tehnyt mieli luovuttaa?

– Varmaan jokaisena vuonna jokaiselle koutsille tulee mieleen, että nyt tämä saa riittää. Tosissaan näin ei ole kuitenkaan ollut missään vaiheessa. Yhteen väliin oli tosi vaikeaa, kun väkeä tippui alati enemmän pois. Pienimmillään Heinonen vastasi markkinoinnista, rahakeruusta sekä paljon muustakin ja Muukkosen Anne vastasi pääosin paperiasioista. Silloin organisaatio oli minimissään. Pelurit, kuten Mikko Kohonen, Kauko ja Lehto pysyivät vahvasti mukana, niin ei tullut sellaista luovuttamisen tunnetta kuitenkaan.

– Taustoilla mietittiin varmasti monta kertaa, että fuusioidutaanko vai laitetaanko pillit kokonaan pussiin, mutta ne eivät kantautuneet meidän korviin asti. Silloin 2009 oli kuitenkin totisempi paikka ja oli aika vaikeaa. Silloin mietittiin tosissaan, että mitä tehdään ja kokoonnuttiin lopulta Hipposhallin auditorioon, jonne kerättiin väkeä tuumailemaan, että mitäs nyt tehdään. Siellä oli Kotilaisen Pasi, joka oli palannut Seinäjoelta. Itselläni oli silloin väitöskirjan suurin osuus tehtynä ja olin joutilas tulemaan, Pulkkinen kertoo.

Yhteisö onnistui lopulta hönkimään Happeen vielä eloon.

– Ajateltiin, että josko meitä muutama tulee ja tämä on nyt tässä. Se auditorio tuli kuitenkin melkein täyteen. Pohdittiin, että mitäs tehdään tässä vaiheessa. Pasi Kotilainen kysyi, että ketkä ovat valmiita jatkamaan ja minä siinä vieruskaverini Vesa Joutsimäen kanssa tuumailin ja nostin käden pystyy. Oltiin kuitenkin vähän sovittukin Pasin kanssa, että lähden mukaan vetämään valmennusta.

– Yksi ehto minulla kuitenkin oli silloin. Se oli se, että lopetetaan sellainen turhanpäiväinen ininä ja vinkuminen, että mistään ei tule mitään ja kaikki on päin peetä. Asiat mitkä olivat menneet pieleen, olivat menneet ja siitä eteenpäin lähdettiin vain ratkomaan ongelmia.

Vaikka Pulkkinen poistui estradilta keskiviikkona, niin hän ei suostu sanomaan tässä vaiheessa, että valmennusura olisi ohi. Kuva: Juha Käenmäki

”En todellakaan sano, että olen lopettanut valmentamisen”

Pulkkisen siviiliammatti on rehtori. Hänellä on vahva pedagoginen tausta, jota hän on soveltanut myös valmennusurallaan.

Kumpi on ollut haastavampi urakka: rehtorin ja opettajan vai valmentajan ura?

– Kyllä se valmennushomma on ollut. ne ovat kulkeneet pitkälti käsi kädessä, että en oikein osaa erotella niitä. Tein väitöskirjani urheilujohtamisesta ja siinä vertasin koulumaailman johtajuutta urheilumaailman johtajuuteen huipputasolla. Nimenoman johtajuuden siirtovaikutusta näiden kahden maailman välillä. Sitä, millä tavalla miten sitä johtamista pitäisi tehdä. Kyllähän minä olen toiminut sitten oppieni mukaisesti ja kirjoittanut näkyväksi sitä, mitä olen itse tehnyt. Samalla olen myös haastatellut huippuvalmentajataustaisia rehtoreita, jotka olivat kohderyhmä.

– Sieltä kautta löytyi sellainen malli, jota olen toteuttanut niin Happeessa kuin koulumaailmassakin. Samat periaatteet ovat toimineet. Urheilumaailmassa on se mausteensa, että taustat saattavat olla hyvin erilaisia. Koulumaailmassa tilanne on tasaisempi. Urheiluun tullaan enemmän eri taustoista ja lähtökohdista.

– Molemmista maailmoista olen saanut oppia. Tuossa bussissa sanoin eilen jätkille, että tästä urheilusta saadaan sellaista pääomaa, joka jää loppuelämäksi. Sitä ei oikein tajua silloin kun sitä tehdään, mutta sillä on iso vaikutus koko loppuelämään. Työuriin ja työelämään myös, että millä tavalla erilaisten ihmisten kanssa toimitaan ja miten toimitaan tavoitteellisesti. Tavoitteellisen työn tekeminen erilaisten ihmisten kanssa on iso rikkaus tässä elämässä, Pulkkinen tietää.

Mitä jäät kaipaamaan eniten Happee-vuosilta?

– Ei ole yhtä yksittäistä asiaa, mutta kyllähän minä ihmisiä jään kaipaamaan. Tietysti oman seuran ihmisiä, mutta hyviä kavereita on tullut myös muista seuroista ja ympyröistä. Oli hienoa, kun sain valmentaa naisten maajoukkuetta, ja siinä kyllä oppi paljon. Se, että pääsin vetämään Kanadan maajoukkuetta oli myös hieno juttu ja olen siitä Hanneliuksen Harrylle ikuisesti kiitollinen, että tuollaiseen pestiin otti minut.

– Naisten maajoukkueessa oli hienoa olla mukana se pidempi pätkä, ja sitä kautta oppi tuntemaan myös sitä naissalibandyn maailmaa ja sitä miten hienoa työtä sielläkin tehdään. Itse en koskaan arvota, että onko miesten valmentaminen arvokkaampaa kuin naisten. Niin ei ole, sillä molempien valmentaminen on arvokasta, kuten vaikka junioreiden valmentaminen. Kaikki valmentaminen on arvokasta.

– Ei voida arvottaa niin, että on vain se miesten salibandy, että ei se niin mene. Tätä kautta on tullut pitkiä ja kivoja ihmissuhteita, jotka kestävät varmasti elämän loppuun saakka. Tämä on elämäntapa ja perhe on ollut vahvasti tuossa hommassa mukana. Pulkkisen klaani on kulkenut mukana, ja eilen Seinäjoella oli mukana vaimo, kolme tytärtä, kaksi vävyä ja viisi lastenlasta. Se on sellaista yhteisöllistä toimintaa, Pulkkinen sanoo.

Seuraava yllättävä tokaisu kuvastaa hienosti Pulkkisen ja Happeen suhdetta.

– Vaimo toi juuri tähän lapun, että Happeen pojat tulevat meille tänään saunomaan, Pulkkinen hekottaa.

Keskustelin Pulkkisen kanssa Salibandyliigan pudotuspeli-infossa ja silloin sovimme, että tämä haastattelu tehdään tällä sapluunalla sitten kun kausi on ohi Happeen osalta. Tuolloin Pulkkinen halusi ehdottomasti painottaa, että ei ole lopettamassa valmentamista tai ei aio ilmoittaa lopettavansa valmentamista tähän hetkeen.

– En tiedä tarkkaan mitä tapahtuu nyt, mutta on hyvin mahdollista, että teen jotain salibandyyn liittyvää vielä. Minut tietävät, jos keksivät meikäläisen tiedoille ja taidoille sopivaa käyttöä, niin ilman muuta olen käytettävissä. Mihin tahansa minä en lähde. Jos löytyy sellainen hyvä ja motivoiva tehtävä ja voi olla avuksi, niin olen sitten.

– En todellakaan sano, että olen lopettanut valmentamisen. Sitä minä en tee. Olen vain jäänyt Happeen miesten liigajoukkueen valmennuksesta toistaiseksi pois. Minulla ei ole mitään sovittuna jatkoa ajatellen, mutta sitä virhettä en enää tee minkä 32 vuotta sitten, että sanoisin lopettavani. Se sulkisi pois sen esimerkiksi, että lapsenlapset haluaisivat pelata salibandya ja heillä ei olisi valmentajaa, ja pyytäisivät ukkia valmentamaan. Sitten joutuisin sanomaan, että olen lopettanut ja niin en halua tehdä, Pulkkinen linjaa.

Pulkkinen on siis edelleen valmis salibandyn käytettäväksi.

– Jos jossain on tosiaan mielenkiintoinen juttu, jota voin tehdä lajin eteen, niin haluan kantaa korteni ketoon edelleenkin. Ei meitä liikaa ole, jotka niin tekevät. Aina tekemistä riittää. Tässä nyt yksi väliovi sulkeutui ja mahdollisesti sitten joku toinen tulevaisuudessa avautuu. Varsinainen palo ei ole sammunut, mutta tämä aikakausi päättyi nyt.

– Kuten sanoin jätkille eilen, että en tiedä enää mitä sanoisin. Tokaisin, että ”josko avaan tuon sanavaraston oven”, mutta perhana tyhjää oli ja hyllyt loistivat tyhjyyttään. Kaikki fraasit ja kliseetkin oli jo käytetty. Löysin vielä lopuksi takavarastosta jotain, jossa oli yhdistettynä tätä koulu ja urheilumaailman sanastoa. Sillä mentiin tämä koko juttu loppuun saakka, Pulkkinen päättää pilke silmäkulmassa.

Vaikka valmennusura jatkuisi muissa merkeissä, niin varmaa on ainakin se, että Salibandyliigan jää viiksien ja hirvikravatin mentävä iso lovi.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja
Asemapaikka: Helsinki
Twitter: @joelsiltanen
Johtaja
21/04/2017
Arvostus, kunnioitus ja iso kiitos Sepolle siitä työstä mitä peleissä ja mediassa ei näy. Sanotaan että Seppo ei tiettyjä pelaajia saanut kuriin tai pelitapa oli liian sekava, niin sanoon kaikkeen juupa juu. Seppo on aito esimerkki siitä mitä pitäisi joukkueen päävalmentajan olla ja miten osata johtaa joukkuetta ja vaikka kuinka syvissä vesissä ja arvottomassa tilassa joukkue on niin siitä huolimatta hän on pysynnyt uskollisena seuralleen ja kaikille pelaajilleen, tuomareille ja vastustajillen. Rahaa ei ole millä mällätä Happeessa, mutta tuolla joukkueella 4. sija ei ole tänä vuonna huono. Valmentajakaan ei huippu-urheilussa voi olla ainoa syyllinen häviöihin. Lisäksi Seppo on saanut kaikki taiteijasielut ajattelemaan "hirvirytkettä" joka joskus naurattaa ja joskus on silmiä hivelevää taituruutta kentällä. Tiedän myös, että moni Happeen pelaaja on todella suuren kiitoksen velassa Sepolle elämänsä positiivisita suuntaviivoistoista ja ohjauksesta kentän ulkupuolella siviilissä, sillä sitä Seppo on Happeen yksilöille tarjonnut ilman kysymystäkin. Toisaalta sanotaan että aika on Seposta mennyt ohi, mutta ihan en allekirjoita tuota väitettä. Seppo on tuomarilinjoista ja pelaajien räiskyvistä esityksistä antanut korrektin ja ytimekkään lausunnon, ei ikinä ole dumpannut ketään maanrakoon, uskonut uusiin pelaajiin, vakiokalustoon ja taiteilijoihin (tulee jopa mieleen Westerlund ja Dettman joissain määrin). Happeesta voisi, jos haluaisi "kaupata" pelaajia eteenpäin Sepon tämän kauden opeista (ja tietenkin Lehon) saattaa 5-10. Eli ei huono määrä. Ja jos maailmalla tai kotimaassa harvavoidaan joukkueiden yksilöitä, niin aikamoisia taitureita, taitureita, maajoukkuepelaajia jne on Sepon kokonaisvaltaisen ohjauksen, opastuksen ja tuen kautta syntynyt tai ainakin kehittynyt. Happeen junioritoimintaan toivoisin Sepon jokun mutkan kautta ajautuvan takaisin joskus, koska hänellä olisi vielä paljon annettavaa alhaalta ylöspäin myös, joka Jyväskylän suunnalla tällä hetkellä todentotta kipuilee erinäisistä syistä. Ja kyllä. Olisi edes Sepon takia ollut mukava nähdä peli esim. streemina mutta ehkä ensivuonna ainakin lyödään pronssipelin kuvaussopimukset kuntoon ;) Happee pärjää ilman Seppoa, tiedän myös sen, mutta veikkaan että tästä eteenpäin ei toista Seppoa tule joukkueisiin (nykyään kun joissain seuroissa valmentaja vaihtuu kerran vuodessa), joka näinkin menestyksekkäästi hoitaa joukkuettaan usein neljän parhaan joukkoon (suomen cupin voittoja jne.) ja pitää omassa joukkueessaan palkattomuudesta huolimatta rehellisellä ja kasvattavalla persoonallaan taiteilijoita Happeessa omalla ideologiallaan jne. Kiitos, kumarrus ja naisilta niiaus sinulle Seppo!! Olet suitsutuksesi ansainnut ja toivottavasti ei salibandy menetä sinua kokonaan. Esim. Liiton tai jonkun maajoukkueen yhtenä henkilönä olisit kyllä aito, rehellinen ja oiva persoona siinne sulautettuna :) Tiedän että Happeen pelaajat pitävät sinua aina päävalmentajien päävalmentajana! Onnea elämääsi ja tulevaisuuteesi Seppo!
Jkl
21/04/2017
Iso kiitos Sepolle kaikesta Happeen eteen tehdystä työstä. Sinun kaltaisia ei tästä maasta löydy. Olet siviilissäkin jaksanut kantaa pelaajista "huolta" ja potkinut heitä elämässään eteenpäin. Moni pelaaja saa olla kiitollinen antamistasi elämänohjeista, niitä olet kysymättä antanut ja saanut elämän oikealle raiteelle.
Iso käsi, hattu pois päästä ja iso kumarrus, kiitos Seppo, olet rautainen äijä !
Respect
21/04/2017
Hyvä juttu, hieno tarina. Sepon ansiot ovat kiistattomat nimenomaan ihmisjohtamisen puolella. Melkoiset bootsit jää nyt siihen täytettäväksi. Löytyykö täyttäjää, sitä lienee turha tässä vaiheessa spekuloida. Äkkiseltään karismapuolta kun ajatellaan, niin näinköhän. Mutta haluaisin kääntää asian näin, että nimenomaan päävalmentajien päävalmentajan hyvän ihmisjohtamisen ansiosta tuo joukkue on menestynyt nähdyllä tavalla. Sitä tosiasiaa, että valmennuksen taktisessa osaamisessa ja joukkueen pelikurissa on ollut puutteita ja haasteita, ei voi kiistää. Pelikuri tarkoittaa sekä toimintaa kentällä että yksilöiden käyttäytymistä pelitilanteissa. Ennustaminen on aina vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen :), mutta aivan helppoa lähtö tulevaan kauteen ei varmaankaan ole. Ensiksikin pitäisi saada tuo ihmisjohtaminen pelittämään, mutta ennen kaikkea pelisysteemi kaipaisi modernisointia ja päivitystä, kuten myös pelaajien selkeämpi roolittaminen. Mutta onnea valitsemallanne tiellä, mikä se sitten onkaan!
Kiertoranne
21/04/2017
Harmi, että Sepon pelit ovat ainakin toistaiseksi ohi Hirvilauman peräsimessä. Hieno valmentaja, kravatti ehdottomasti hallin kattoon.
Palokan Orsi
21/04/2017
Kiitos Sepolle ja tiimille upeista kokemuksista. Ja kiitos Seinäjoelle, tuollaisia tekojahan urheilu parhaimmillaan on. Ollaan omien puolella, mutta arvostetaan vastustajaa. ja osoitetaan se, kun sille on aika ja paikka. Arvostan.
Matti ja Teppo
21/04/2017
Hieno ja pidetty persoona poistuu taka-alalle. Fanit kiittää!
Janne Aaltonen
21/04/2017
Iso kiitos Seppo sinulle salibandyn eteen tekemästä työstäsi. Kiitos myös siitä että sain pelata alaisuudessasi Espanjan Fuengirolan turnauksessa, ja että näytit meille kisaturisteille paikkoja, ja näytit miten tärkeää on pystyä toimimaan kansainvälisesti. Aina on kiva ollut törmätä sinuun reikäpallon parissa. Jatkoon toivotan sinulle paljon onnea ja menestystä.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.