Ruotsissa käynnistynyt kunnianhimoinen tilastoprojekti – tavoitteena historian kaikkien pääsarjaotteluiden digitalisointi

Joel Milessonin kunnianhimoinen tilastoprojekti etenee tasaista tahtia. Kuva: perwiklund.se

Tilastojen avulla on mahdollista maalata kirjoittajan tavoittelema kuva asioista, mutta ne ovat myös kiistämättömiä faktatietoja, joiden tulkitseminen on kvantitatiivisen tieteen ytimessä. Länsinaapurissa tilastoanalyytikkona tunnettu Joel Milesson on käynnistänyt valtavan projektin, jonka kunnianhimoinen tavoite on Ruotsin kaikkien pääsarjaotteluiden tallentaminen tietopankkiin.

Urheilutilastot eivät kerro kaikkea ottelusta, mutta universaalisti ymmärrettävien numeroiden takana on aina monipuolinen tarina, jonka muodostumisessa on ollut mukana valtava määrä vaikuttajia. Milesson kertoo blogissaan haaveistaan Ruotsin pääsarjatilastojen suhteen:

– Odotan kaipuulla päivää, jona voin lukea tweetin, jossa sanotaan ”30. maaliskuuta 1990 Peter Ahnbergista tuli ensimmäinen pelaaja, joka ratkaisee kaksi pudotuspeliottelua jatkoaikamaalilla”. Odotan päivää, jona voin yhdeltä sivulta nähdä millä joukkueilla on historian pisimmät voittoputket, yhdellä klikkauksella nähdä mitkä ottelut putkeen kuuluvat ja yhdellä hiiren painalluksella nähdä ketkä pelaajat kyseisessä joukkueessa pelaavat. Sitten haluan nähdä näiden jokaisen pelaajan henkilökohtaiset tilastot vuositasolla. Haluan nähdä helposti millaisia virstapylväitä pelaajat ja joukkueet ovat saavuttamassa – esimerkiksi onko Pixbon kahdestuhannes ottelu pääsarjassa tai tulokkaan ensimmäinen maali. Näiden tietojen pitää olla saatavilla yleisölle.

Maaliskuun keskivaiheen kirjoituksessaan Milesson kertoo keränneensä tiedot noin 3000 Ruotsin pääsarjan ottelusta ja olevansa noin puolivälissä datan keräystä.

– Käyttämäni materiaalin on kerännyt Klas Pettersson ja minusta tuntuu, että hän on yksi salibandyn suurista tuntemattomista sankareista. Ilman hänen työtään salibandyn historia olisi nytkin keräämässä pölyä Ruotsin Salibandyliiton kellarissa. Se kaikki olisi lähes tavoittamattomissa olevaa meille kaikille, enkä olisi koskaan tullut ajatelleeksi tilastojen käyttämistä mihinkään. Hän on tehnyt valtavan työmäärän kerätessään lukemattoman määrän PDF-tiedostoja tuloksista, pisteistä ja ennätyksistä. Osa tuloksista puuttuu ja liittoon tekemiini yhteydenottoyrityksiin ei ole vastattu.

– En tiedä pystynkö viemään näin massiivista projektia loppuun asti, mutta ainakin haluan rakentaa tietopankin, jossa kaikki data on saatavilla. En ole ainakaan vielä palanut loppuun, mutta ulkopuolinen apu on erittäin tervetullutta. Uskon, että pystymme yhdessä tekemään jotain poikkeuksellista ja työn alla oleva tietokuutio saattaa ajan kuluessa muodostua salibandyn vastineeksi Whoscored-, Opta- ja Elite prospects -sivustoille.

Suomessa ei toistaiseksi ole tiedossa vastaavan mittaluokan projektista, mutta esimerkiksi myös liigaerotuomarina tunnettu Marko Kilpikoski on tehnyt arvokasta tilastonkeruutyötä maratontaulukkojen muodostamiseksi.


ibnytt.se: Milessons Blogg
Twitter: Joel Milesson

6 comments

  1. Kyse on viitsimisen (tai ajankäytön, millä nimellä kutsuttekaan) lisäksi siitä, että onko kaikki tilastot edelleen tallessa. 2010-luku helposti, 2000-lukukaan tuskin on hirmuinen ongelma, 90-luvun loppupuolikin saattaa onnistua, mutta entä yli 20 vuotta vanhat?

    Minä voisin lähteä mukaan tekemään tuota systeemiä, jos tarvitaan.

  2. Twiittasin tästä noin kuukausi sitten kun luin blogikirjoituksen, jos liiton puolesta joku taho asettaa tietokannan (luultavasti olemassa olevaa tulospalvelua voisi hyödyntää?) ja antaa tietyille halukkaille henkilöille mahdollisuudet arkistoiduihin pöytäkirjoihin ja tarvittavien tietojen syöttämiselle niin tämä olisi ihan varmasti toteutettavissa. Ilmoittautuisin saman tien ”talkoisiin” mukaan.

  3. Liittojen/liigojen olisi hyvä tiedostaa, että lähdemateriaalin päällä istuminen ei ole kenenkään etu. Jos vapaaehtoisia voimia on tarjolla niin niitä kyllä kannattaisi omilla resursseilla auttaa niin hyvin kuin se ikinä vain on mahdollista.

  4. Täysin samaa mieltä tilastoniilon kanssa. Ihmetyttää liiton osalta suuresti esim. tilastopalvelussa oleva maininta ”© Salibandyliitto – Tilastojen käyttö ilman lupaa ehdottomasti kielletty” En keksi oikeen mitään syytä, mikse tuota tilastodataa voisi antaa vapaammin käyttöön. Avoimet rajapinnat tilastodataan voisi luoda asiakkaille parempia palveluita. vrt. muutama vuosi sitten ollut pojot.fi. Aivan loistava palvelu, eikä mitenkään liitolta pois. Avoimet rajapinnat tilastoihin voisi mahdollistaa esim. seura appien toteutuksen. Näin avoimuuden aikakaudella ihmetyttää tuo datan hallinta.

  5. Voisivat ottaa Ruotsissa tavoitteeksi sen, ettei pelata liikuntasalin parketilla. Tai sen, että seurat tuottaisivat kunnollisia koosteita otteluistaan.

  6. Itse kanssa voisin tulla ihan talkoomielessä mukaan kasaamaan tilastoja… jos ei muuta hommaa löydetä niin sitten vaikka kirjoittaisin maalintekijöiden nimiä ja maalintekoaikoja… mutta jos tarvitaan projektiin tekijöitä niin i’m in