Satakunnan derbyssä tiukka vääntö – raumalaiset päihittivät porilaiset maalilla

SalBa juhli voittoa kotikentällään lauantaina. Kuva: Kari Saha/UrheiluSuomi.com

SalBa juhli voittoa kotikentällään lauantaina. Kuva: Kari Saha/UrheiluSuomi.com

Rauman SalBa ja Porin karhut mittasivat toisiaan liigakarsinnoissa lauantaina. SalBa oli pelissä lopulta etevämpi maalein 5-4.

Ensimmäisessä erässä nähtiin yksi osuma, kun Antti Keskitalo vei kotijoukkueen johtoon. Toinen erä oli ottelun maalirikkain ja viimeiseen koitokseen lähdettiin SalBan 4-3-johdossa. Molemmat joukkueet maalasivat vielä kertaalleen, joten SalBa nappasi toisen voittonsa ottelusarjassa.

Kotijoukkueen teholinko oli hattutempun maalannut Mikko Viitanen. Keskitalo vastasi lopuista kotijoukkueen osumista ja Rami Prokki keräsi vyölleen kaksi maalisyöttöä. Porilaisten tehokkain oli 2+1 naulannut Benjamin Lepola. Petteri Santi iski tehot 1+1.

SalBa johtaa sarjaa nyt otteluvoitoin 2-1. Liigapaikka varmistuu kolmella voitolla. Sarja on katkolla maanantaina Porissa.

Ottelutilastot

74 comments

  1. Karhut oli ottanut lisää junnuja mukaan. Kujansuu sisään ja Salosen Ville liian vanhana pois kokoonpanosta.

  2. Koko matsi salban hallintaa ja hienoa taistelua vaikka tuomarit epäonnistuivat jälleen! Vai mitä Länsiranta?

  3. Kauppiksella ei ole ikinä ollut hyviä tuomareita.

  4. Tuntu katsomoon kyl et tuomarit yritti Karhuille viedä sitä väkisin.

  5. Menkääs pelaan Lepolaa vastaan,kun tunnutte oleva niin kovia peli-miehiä ja olisi mielenkiintoista tietää millä tasolla pelaatte,kun on vara noin haukkua? Kyllähän Lepola on pelimies.

  6. Salba puolusti tänään viisasti ja kurinalaisesti. Ei päästänyt Karhujunnuja maalipaikoille. Mut kyllä en tästäkään pelistä paljon henkseleitä paukuttelisi. Pari Yv maalia, joissa karhujen junnut ei ihan hereillä. Viides maali meni tuomarivirheenä läpi. Korkea maila mielestäni. Ja täällä huudellaan et tuomarit yritti karhuille kääntää peliä. Älkääs nyt Raumalaiset. Kyllähän siellä meni muutamia vihellyksiä ihan puolin toisin vihkoon. Itse pidin tuomarilinjaa tänään kohtuu hyvänä.

  7. ensinnäkin karhuilta loivstava taistelu liigajengiä vastaan junioripainotteisella joukkuella. Toinen huomio ratkaisumaali oli selvä korkea maila. Kammottavaa että peli kaatuu tuomarivirheeseen. Joissain tilanteissa kyllä tuomarit vihelsivät yleisön huutojen mukaan. Karhukannttajat veivät kyllä salban kannattajat 10-0 katsomossa.

  8. Huhhuh mikä kommentoinnin taso täällä. Jostain syystä Salbaa koskevat ketjut on usein tämän näköisiä, mahtaa olla pelaajat ylpeitä faneistaan. En muista milloin viimeksi Raumalla on pelattu peli, jossa tuomareita ei olisi syytetty pelin jälkeen esim. kaikesta.

    Salba on edelleen niskan päällä, mutta joutuu Karhujen junnuja vastaan huolestuttavan koville. Karhut ovat ottaneet suuria askelia kohti parempaa pallollista peliä muutaman pelin sisään, hienoa kehitystä nuorelta joukkueelta. Salba pitänee pintansa taas tänä vuonna, mutta jos kehityskaaret jatkuu tällaisena, putoaminen on välttämöntä 1-3 vuoden sisään.

    Hyvää viikonloppua 🙂

  9. Tuomarivirheitä puolin sun toisin eikä se peliä ratkaissut. Lähdesmäki-Lähteenmäki takaisin. Kiitos.

  10. Hesaäijää lainaten:
    ”KUN KÄDET EI RIITÄ.”
    3 rumpua. Sanoisin säälittävyyden huipuksi.

  11. Rumpuja oli 4 ja puolet Porilaisia. Missä on Raumalaiset? Kun viittä sataa saada täyteen. Ai niin.. Kun on kolme vuotta hävitty, niin näin siinä käy.

  12. Rumpuja oli 4, joista yksi Karhujen junnujen, kaksi vähän isompien Porilaisten fanien ja neljäs oli SalBan kannattajien. Eli 3 rumpua Porilaisilla ja yksi Raumalaisilla. Ei se matikka voi Porilaisillekkaan liian vaikeaa olla. Tiäräkas nää mitä o 1+1?

  13. No nyt meni pieleen. Porilaisilla 4 rumpua ja kotijoukkueella 1. Näin se nyt oli. Voi olla et matikka pettää, mut silmät toimii. Junnuilla 2 ja ylärivin varttuneemmillla sama satsi. Eli yhteensä 4 porilaisrumpua.

  14. Mitä pellejä täällä on? Lepola on ylivoimaisesti paras pelaaja verrattaessa näitä kahta joukkuetta. Hävettää lukee näitä kommentteja… sitten. miksi salba juhlii taas tänä vuonna, kuin olisivat stanley cupin voittaneet… ? hävetkää. Hienoa se on valmistautua joka vuosi ”tosipeleihin”, nostaa poika ilmaan ja lähtee voitolla yöhön. Sehän on se tarkoitus.
    #kujaout

    #kujaout

  15. Antaisitko esimerkin milloin salban pelin jälkeen täällä on naristu tuomareista esim viime kauden aikana? Jos nyt tätä huutelua ei huomioida. Käsittääkseni salban kotikatsomo on saanut monilta liigapelaajiltakin kehuja tunnelman puolesta ja äänen puolesta.

  16. Sanotaanko nyt näin että onhan Karhut kova.Kun katsoo rostereista pelaajien syntymävuosia ja loukkaantumisia niin onhan tuo jo kova saavutus ottaa SalBasta edes yksi voitto.Pojat kasvaa vielä vuoden niin hyvä tulee.

  17. Kyllä taitaa Raumalaiset olla taas mielin kielin kun Lepola & Lahtinen pelailee ensi kaudella Raumalla.

  18. No kova oli poru tuomareista Porin pelin jälkeen. Tänään eri pari, eikä sekään Onnistunut Raumalaisten mielestä. Voi voi. Porilaisten täällä pitäisi itkeä, kun kokivat vääryyttä rankasti, kun Viitasen viimeinen maali hyväksyttiin.

  19. Tuskin Lepola ja Lahtinen lähtevät Raumalle Divaria pelaa. ?

  20. Melko laadutonta kommentointia suurimmalta osin. Hienoa kuitenkin, että tämä pari herättää tunteita ja rauma-pori-suhdetta yritetään pitää yllä edes tällä tavoin. Karhujen nuorehkolle laumalle nostan hattua. Hyvin on pojat kypsynyt jo ihan tämän sarjan aikana ja tuosta rosterista varmasti kasvaa vielä monta pelimiestä. Onneksi Salba kuitenkin osoitti jälleen tänään pelillisen eron liiga- ja divarinipun välillä. Karhut pelaa parhaalla mahdollisella tasollaan, mutta ei vaan riitä. Eikä kuulukkaan riittää. Östermanilla käsittämätön vahinkopeli. Onkohan koskaan ennen saanut yhtä monta koppia yhden matsin aikana. Niin kuin joku jo aiemmin mainitsikin, niin hienoa että Karhut sai riistettyä edes yhden voiton. Täten Karhut ja Salba poistuvat molemmat voittajina täydeltä Urheilutalolta maanantaina, kun raumalaiset laittavat sarjan poikki, 3-1.

  21. Parvelta: ”No kova oli poru tuomareista Porin pelin jälkeen. Tänään eri pari, eikä sekään Onnistunut Raumalaisten mielestä.” Otitko huomioon, että eri pari ei välttämättä myöskään onnistu tehtävässään? Herkkänahkaisimmilta ihan aiheellista purnaamista tuomareista. On ollut huonompiakin tuomareita, mutta onhan niitä nähty parempiakin. Turhia jäähyjä vihellettiin puolin ja toisin ja muutenkin oli ilmansuunnat välillä hukassa. Lähteenmäki-Lähdesmäki kaksikko yrittää kovasti, mutta ikävä kyllä useammin tulee huonoja kuin hyviä pelejä. Yliarvostetuista liittolaisten saunakavereista Silvosta ja Lewisista ei varmaan tarvitse erikseen edes mainita. Tänään onnistui Salba ja Karhut, mutta tuomarit eivät olleet parhaimmillaan. Ehkä maanantaina onnistuu kaikki.

  22. Karhuilla ihan kovia junnuja. Saa nähdä mihin liikahtavat jos liikahtavat. LASB varmaan ainakin junioritähdistä kiinnostunut.

  23. Ei kai nää koulupojat nyt ainakaan vielä tänä kesänä siirry mihinkään.

  24. -98 valmistuu tänä vuonna ja -97 valmistunut jo. Mahdollisesti myös -99 voi valmistua vielä tämän vuoden puolella. Ja onhan sitä muuallakin kouluja. -00:n uskon pysyvän Karhuissa.

  25. Eipä tuo nyt tuomareille varmaan ihan helpoin peli tänään ollut ja mielestäni tämä pari onnistui aivan kohtuullisesti. Mielestäni tuomarit saa turhan paljon paskaa niskaan tässä pelissä nimeltä Salibandy. Itse tätä peliä niin kauan seuranneena välillä ihmettelen, että mistä noita uusia tuomareiksi tähän lajiin haluavia riittää.

  26. Oli huikea taistelu. Kyllähän tää on todella outoa että juniorit haastaa liiga porukan noin tiukasti. Kyllä Salba saa pelata tosi hyvin jos meinaa voittaa Porissa. Mutta se nähdään, toivottavasti urheilutalolla nähdään myös tiukka taistelu. Epäilen että menee5. Peliin vielä.

  27. Karhuilla toivottavasti Kannoston nimi pahvissa myös ensi kahdeksi. Kujansuu nyt ei kaiketi jatka enää. Jättää pestin Kannistolle toivottavasti.

  28. Jos parasta pelaajaa tässä sarjassa etsitään niin se ei todellakaan ole Lepola vaan Joni Peltola

  29. Karhuilla toivottavasti myös samat A ja B-juniori valmentajat ensi kaudella! Ei varmasti voi heidänkään panosta väheksyä, kun noin paljon junnuja tuolla tasolla.

  30. Ei Veli Peltonenkaan kovin kauakana ole sarjan parhaan pelaajan tittelistä, saatika sitten Petteri Salonen!

  31. Kentän kuumin hahmo oli kuitenkin pekkinen, taitaa tarvita vieläkin kylmämaata otsalle, ettei kiehu yli. 😀

  32. Tuomareista itkijät kertokaapa ketä sinne pitäis laittaa viheltämään, kun vuola fordell ja vehkapuru on näköjään ainoot ketä kelpaa? Ja vehka ei jaxane viheltää matsia yksin 😀

  33. Minkähän vuoksi Ville Salonen oli pois Karhujen kokoonpanosta? Onko maanantaina takaisin peleillä?

  34. Nyt alkaa jo näyttämään siltä, että Karhuilla on ihan oikeasti tässä mahdollisuus. Joo, kaksi pitää voittaa, mutta silti, ero ei ole enää lähellekään sitä kuin 1. pelissä.

  35. Kyllä se tulee kunhan salba saa upattu videon tubeen

  36. Yhdistykää niin nousette molemmat ilman pelejä.FC PoRa (PoriRauma) tai KarhuKoirat 🙂

  37. Lepola on paperitähti. Kerran tuurilla onnistuu pelissä laukaus. Parhaana päivänä kaks kertaa. Liigatason huippupelaaja Porilaisten mukaan. Ei ole sitä lähelläkään. Divarin tähtikään ei ole läheskään. Vrt esim Johnny Ojalaan.

  38. Mikäköhän järki olis et salba ja karhut yhidtyis??? XD sama asia ku tehtäis pori rauma kaupungiliitos yht veen turha juttu… jos seurat olis samasta kaupungista niin ehkä sitten

  39. Öhöm….oli siellä katsomossa mitä rumpuja vain….sekä oli Salba sitte kentännhallitsija tai ei…..oli mitä oli mutta tämä tuomaripari teki sitten kuitenkin sen ratkaisevan lottotuomionsa ja hyväksyi maalin joka oli niin korkea maila kuin vain voi……ihmettelen suuresti ettei tuomari joka on sijoittunut noin hyvin ei mukamas näe?????…..Todella ihmeellinen ratkaisu…….mitä varten????….Ei ainnakaan pelin mukainen ratkaisu…..ottakaa nyt vaikka ottelupalkkio pois tollasilta sokeilta…..siis hyväksyi ottelun voittomaalin…..Toivottavasti Porissa ollaan katsottu nauhoilta tilanne……nämä ovat niitä ratkaisuja joita ei voi tulla tuomareilta…..Käsittämätöntä peetä…..

  40. Timi: On kyllä. Ennen sarjan alkua oli jo tiedossa, että jää pois tässä kohtaa. Kauden jälkeen varmaankin selvinnee kaikille mistä vammasta kyse.

  41. Kappa milläs tasolla itse pelaat? Lepola oli divarin pistepörssin piikkipaikalle,eli tehoja on ja näyttöjä 🙂 kerro missä voi sinun tehot käydä katsoon? Ettei vaan olisi siellä se tuttu Suomalainen kade jotain kohtaan.

  42. Kyllähän Salban ja Karhujen olisi hyvä yhdistää voimia, ainakin tuolla junioripuolella. Viimeistään C junnuissa parhaat samaan kasaan ja Sm sarjoja pelaamaan. Karhuissa nyt kyllä on C Junnu SM sarjoja pelailtu, mutta ymmärtääkseni kapeilla materiaalilla. Meillä Raumalla ei ylletä omalla junnu materiaalilla tällä hetkellä edes lähelle noita sarjoja.

  43. Karhuissa on lähes joka vuosi pelattu C1 ja C2 sm sarjaa ja B-junnuissakin ovat olleet divarin kärkeä. Karhut ei tarvitse siihen Salban kanssa yhdistymistä, mutta aiemmin olen mainostanut, että Salban kannattaisi antaa heidän parhaat pelaamaan Poriin valtakunnan sarjoja. Nämä kuitenkin kehittävät enemmän kuin alueelliset sarjat. Näitä ”parhaita” nyt kuitenkin on niin vähän, että ei mistään yhdistymisestä voi puhua, jos 1-3 pelaajaa käy Porissa pelaamassa. Ei kai nyt kukaan valmentaja tai toimihenkilö voi olla niin tyhmä, että ei antaisi pelaajalle mahdollisuutta pelata ikäluokkien huippujen kanssa, vaikka täytyisikin käydä naapurikaupungissa. Mikäli joku näkee, että oman haastajaryhmän kanssa pelaaminen ja harjoitteleminen on laadukkaampaa niin sitten olen väärässä. Junioripelaajia kuitenkin kaikki juniorivalmentajat ovat kehittämässä. On mielestäni aivan sama onko joukkueesi länsirannikon kilpasarjan kolmas tai viides, jos pelaajien kehitys junnaa paikallaan ihan vain oman itsekkyyden vuoksi.

  44. Toisin sanoen juuri näin. Satakunnan parhaat pitäisi saada muutenkin kokoon ja Karhuissa lienee parhaat mahdollisuudet. Mm. FBA toiminnassa mukana.

  45. Uskon, että Salbankin juniorille, kun asian esittää asiallisesti ja saadaan hänelle toimiva malli pelata Porissa ja harjoitella molemmissa joukkueissa niin varmasti olisi innoissaan mahdollisuudesta pelata vaikka sitä C poikien sm sarjaa, mutta kun siinä niin helposti käy niin, että valmentaja ajattelee sitä omaa etuaan eikä päästä sitä Iiroa sieltä lähtemään.

  46. Eli raumalainen lupaava b juniori ikäiselle tarjoiltiin paikkaa pelata Karhujen b junnuissa. Kävi poika try outeissa mutta tuli seuralta kielto (Salba) jos pelaat Karhuissa, et enää ikinä pelaa Raumalla. Olisi pystynyt pelaamaan ainakin b junnæunen Divarissa Porissa, mutta ei. Näin Satakunnassa.

  47. Ai näin Salba kehittää omia junnujaan. Missähän tämä Kohtala on nyt sitten pelannut? Ja millaisia pelejä? Aluesarjoissa ilmeisesti. Voi voi.

  48. Länsiranta sanoo, että Raumalla ei ylletä edes lähelle valtakunnallisten sarjojen tasoa mutta silti Salban b-junnut olivat Suomen 12 parhaan joukkueen joukossa… Lisäksi joukkue kulki voitosta voittoon 25 ottelua ilman ainuttakaan pistemenetystä… Ja tämä tapaus Kohtala pelasi kyseisessä joukkueessa.

  49. Mitähän vuosikalenterii raum o ain raum on seurannu……tais ny kumminki vähäsen karata lapasesta….millaihan 12 joukkoon pääsee?????

  50. Voittamalla oman eliittisarjalohkonsa ja sen jälkeen sm-playoff karsintojen ensimmäisen vaiheen lohkon ja sitten toisen lohkon ykkösen. Sitten poikia vastaan asettui divarin ykkönen eli KRP, joka voitti Salban ja meni sm-playoffien villi kortti-kierrokselle

  51. Pakko myös tarttua tuohon Salban B-junioreihin. Joukkue pelasi siis länsirannikko/sisäsuomi eliittisarjaa ja sitä kautta eteni Playoff karsintaan. Se ei vielä tee Salban B-junioreista suomen 12 parhaan joukossa olevaa joukkuetta. Fakta on se, että Salban B-juniorit pelasivat karsinnat mukaan lukien neljä kertaa valtakunnan sarjoissa pelaavaa joukkuetta vastaan häviten ne kaikki maalierolla 14-39. Oikea sijoitus lienee 25! Kun edeltä otetaan ne sm-sarja ja divari joukkueet. Tulos ei valehtele.

  52. Fakta on kuitenkin se, että Salban b-junnut pelasivat tämän kauden paremmin kuin yksikään divarijoukkue lukuunottamatta KRP:tä eli Salba oli tällä kaudella loppujen lopuksi 12 parhaan joukossa…

  53. Korjaan äskeiseen! NST oli myös playoff karsintojen toisessa vaiheessa divarista

  54. Kysyn vain sen verran, että miksi Salba ei sitten pelannut sm-sarjaa tai edes divaria?

  55. Salban b junnut on se pieni valopilkku seuran junioripuolella. Mutta ei kai nyt sentään suomen kahdestoista. Mitenkään ei voi sanoa et parempi kuin divarijoukkueet. He pelasivat kuitenkin vain sitä Eliittisarjaa.

  56. raum o ain raum…..oot kyllä teknisesti oikeassa……missään muussa lajissa ei oo näin idioottimaisia sarjasääntöjä……ymmärrän kyllä divaripleijjarit että sieltä pääsee koittaan mut et mutasarjasta?????…..Ja jos salban bee olisi ollut urheilullisesti niin kova nii olisi varmasti raivannu tiensä vähintäänkin divariin…….aikas lailla vois verrata et miesten kolmosesta voisikin nousta divariin…..mutta joka tapauksessa sääntöjen puitteissa hieno suoritus…..

  57. Totta kai pelataan sääntöjen mukaisesti ja niiden puitteissa hieno suoritus! Ja mikäli ei sarjaa ole tilastoja enempää seurannut on ehkä turha ottaa asiaan kantaa niitä vastaan jotka tilanteesta hieman enemmän tajuavat.

  58. Kohtalaa ei kielletty siirtymään Poriin halusi ihan itse jatkaa Raumalla vaikka Porin valmentaja monesti yritti kääntää pojan päätää

  59. Voi taivas tuota järjenjuoksua. Jos pääsee pelaamaan nousukarsintoihin ja häviää ne, ei tarkoita että olisi niiden jälkeen se ranking sijoitus.
    Ja tapaus Kohtaan tapauksessa pelaajan olisi annettu siirtyä, mutta uhkailtiin ettei pelipaikkaa enää Raumalta löydy tulevaisuudessa.

  60. Väärä paikka keskustella missä kohtala pelasi omasta halusta pelasi meillä ja mitään ukaaseja sille ei ollut luulisi sen tietävän ainakin yksi joka täällä muuta väittää sillä siitä on myös puhuttu porilaiten kanssa

  61. Kyllä Nassenallejen kausi tänään päättyä no voitte nauttia yhden kylmän karhun…. niitä riittää tarpeeseen eikä petä…. Hahhhahha

  62. Ootko Länsiranta tulossa tänään ihan paikan päälle peliä katsomaan?