Suomi pyöritteli Sveitsin kumoon – Luukkoselle nollapeli

Kuva: Anssi Koskinen

Kuva: Anssi Koskinen

Suomi ja Sveitsi mittasivat toisiaan salibandyn saralla perjantaina Turun Marli Areenassa. Suomi kaatoi Sveitsin maalein 6-0.

Ensimmäisellä kympillä molemmilla oli saumansa maalintekoon. Sveitsi oli sai hiukan vaarallisempia paikkoja ja Pyry Luukkonen venytti muutaman taidokkaan torjunnan maalillaan. Ajassa 12.21 Sveitsi sai rankkarin, jonka Patrick Mendelin sijoitti ylärimaan. Rankkarin jälkeisellä ylivoimalla Sveitsillä oli maalipaikkoja, mutta puolustus ja Luukkonen kestivät.

Vauhdikkaan ensimmäisen erän aikana ei nähty osumia, vaikka maalisaumoja oli molemmilla joukkueilla. Ensimmäinen erä eteni Sveitsin hienoisessa komennossa.

Ottelun avausmaali syntyi toisen erän alkuminuuteilla. Peter Kotilaisen kulmavapari löysi Sami Johanssonin maalin edestä ja tehohyökkääjä ei erehtynyt paikastaan. Ajassa 25.54 Sveitsi sai ylivoiman, jonka Suomi kesti. Tämän jälkeen Suomelle tuomittiin heti perään toinen kahden minuutin rangaistus, jonka sinivalkoinen muuri myöskin selvitti.

Ajassa 30.46 Jonne Junkkarisen rystysivallus vei Suomen 2-0-johtoon. Suomalaisten kolmas osuma syntyi kauniin sommitelman päätteeksi. Eemeli Salin tarjoili Miko Kailialalle tekopaikan, joka viimeisteli 3-0-maalin ajassa 32.43.

Suomi pelasi toisen erän kahdella kentällisellä ja esitti hyvää pallollista peliä. Puolustuspäässä Luukkonen otti näyttäviä koppeja ja piti pintansa kovissa paikoissa.

Kolmas erä starttasi räväkästi, kun Salin vei Suomen 4-0-johtoon. Hyvän syötön maaliin antoi tällä kertaa Kailiala. Ajassa 51.16 Kotilaisen napakka kuti painui Sveitsin maalin etuyläkulmaan ja Suomi karkasi viiden maalin johtoon.

Seuraava osuma syntyi jälleen kauniin koko kentän kuvion myötä. Junkkarinen naulasi illan toisen osumansa Johanssonin syötöstä ja 6-0 oli tosiasia.

Luukkonen torjui kaikkiaan 14 laukausta nollapelinsä pitimiksi. Kahden pisteen miehiä olivat Junkkarinen (2+0), Kotilainen (1+1), Salin (1+1), Kailiala (1+1) ja Johansson (1+1). Ottelua seurasi paikan päällä kaikkiaan 1115 silmäparia.

Ottelutilastot
Anssi Koskisen ottelukuvat

13 comments

  1. Nolla peli on aina hatun noston arvoinen suoritus, varsinkin maalivahdille.
    Voisihan näitä majun pelejä markkinoida kuten jääkiekossa? Nyt valmennus puhuu vähättelevästi harjoituspeleistä, ei ainakaan lisää yleisön mielenkiintoa, samoin jääkiekossa turnauksilla tähdätään MM- kisoihin ja Leijonista on tehty brändi jota seurataan myös ns. harjoitusturnauksissa ja hallit on täynnä.

  2. Pelaajat oikeilla paikoilla tuleviin MM-kisoja ajatellen. Esim. Mika Kohonen oli edellisten MM-Kisojen arvioissa 3-ketjun pelaaja. Olisi hyvä jos nytkin siinä roolissa max.

  3. Oli aika mielenkiintoinen peli. Olisi kiva saada siitä joku parempi analyysi joltain asiantuntijalta, eli vaikka Hakkaraiselta. Eka erä oli sekavaa ja Sveitsi iholla kiinni kokoajan. Toisessa erässä Suomi siirtyi kahteen kenttää ja liikettä tuli huomattavasti lisää. Mistä ja miksi sitä tuli lisää? Mikä muuttui niin paljon ekasta erästä?

    Täytyy kyllä myöntää, että Nykky (tai jokin) on saanut motivoitua Classicin pelaajia kokonaisvaltaiseen urheilemiseen. Ensin otti silmään Savosen lähes täydellinen muutos ihan ”oikeaksi” urheilijaksi ja nyt sama Pihan tapauksessa. Ehkä en vain kiinnittänyt asiaan huomiota kauden aikana, mutta nyt näissä majupeleissä se on ottanut oikein silmään. Mies on ”keventynyt” ihan silmissä ja pärjäsi fyysisesti aivan loistavasti toisessa erässä, vaikka pelattiin kahdella ketjulla ja tempo oli kansainvälisen kova. Todella hienoa nähdä tällaisia asioita säbässä. Pääkallo voisi vaikka koittaa haastatella sekä Savosta että Pihaa siitä, mitä nyt on oikein tapahtunut.

  4. Tää juttu on jäänyt multa kokonaan huomaamatta! Hieno juttu ja selitti paljon miksi Piha on nyt elämänsä kunnossa. Iso kiitos! Seuraavaksi voisitte jututtaa vaikka Pyry Luukkosta. Aika erikoinen nousu majuun häneltäkin 30-vuotiaana.

  5. Tietääkseni Sveitsi ei ollut tällainen heittopussi sillon kun nykky valmensi heitä 🙂

  6. Tänään nähdään klassikko Suomi-Ruotsi, mielenkiintoista kun Suomi lähtee otteluun ennakkosuosikkina pitkästä aikaan. Peluttaako Nykky vain kahta ketjua, kova on suoritus jos näin valitsee ja pystyvät voittamaan, kolme ottelua kolmessa päivässä.

  7. Eikö näitä pelejä voisi näyttää vaikka yle areenassa tai veikkaus tv?

  8. Niin huonot maalikoosteet on tullut Fanseatiltä että jää kanavan tilaaminen…

  9. Puulaakipelit pelattu. Ainoalta kilpailijalla 0-4 turpaan. Joko Lötjösellekin maistuisi hyökkäyspeliosaaminen?