Divarit

Tiikerit venyi taas – 36 sekuntia ennen loppua syntynyt voittomaali varmisti sarjanousun

09.04.
2017
31 Kommenttia
0
Divarit

Kuva: Juhani Järvenpää

Tikkurilan Tiikerit ja PHSB pelasivat Divarin karsintojen toisen osaottelunsa sunnuntaina. Tiikerit teki jälleen vahva nousun kolmannessa erässä ja voitti ottelun maalein 6-4. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Tiikerit pelaa ensi kauden Divarissa vietyään ottelusarjan nimiinsä voitoin 2-0.

Lahtelainen PHSB johti 1-0 ensimmäisen erän jälkeen. Toisella kaksikymppisellä nähtiin enemmän osumia ja kolmanteen koitokseen lähdettiin lukemissa 3-2 PHSB:n hyväksi. Vierasjoukkue pääsi vielä kahden maalin johtoon, kun vajaa neljä minuuttia kolmatta erää oli takana. Tämä ei lannistanut Tiikereitä, vaan joukkue tasoitti pelin vain neljä minuuttia myöhemmin.

Christian Remes laukoi ajassa 59.24 ottelun voittomaaliksi jääneen osuman. Samu Kumpumäki naulasi viimeisen maalin vielä 10 sekuntia ennen peliajan loppua. Tiikerit teki vahvan nousun myös lauantain ensimmäisessä osaottelussa.

Remes oli kotijoukkueen tehokkain pistein 2+1. Lauri Lehtonen ja Juuso Salo iskivät pisteet 0+2 mieheen. Vieraiden Jesse Arola ja Jussi-Pekka Utriainen onnistuivat tehoin 1+1. Riku Ahtiainen torjui 37 kertaa.

Jyväskyläläinen O2 varmisti aiemmin tänään sarjanousun. Täten miesten Divarin kaikki kakkosdivarista nousevat joukkueet ovat nyt selvillä.

Juhani Järvenpään ottelukuvat
Ottelutilastot

Artikkelia päivitetty 9.4. klo 19.26.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen

Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen


Jukkisb
09/04/2017
"Täten miesten Divarin kaikki ensi kauden joukkueet ovat nyt selvillä."

Salban ja Karhujen välinen sarja on vielä kesken.
Vantaalainen
09/04/2017
HUHHUH mikä joukkue Tiikerit, aivan huikee
PikkuT
09/04/2017
Nero Malinen tuli,näki ja voitti! Ensi kaudella ehdottomasti divarin pelätyin mörssäri. Ettei vaan jospa ja se räätärilä vie?
Ihanaa Katsoja
09/04/2017
Ai että on ihanaa. Tikkurilassa juhlitaan! Yksi viihdyttävimpiä sarjoja koskaan. Tiikereiden nousu ekassa pelissä aivan uskomaton ja tänään myös jäätävä nousu. Uskomaton joukkue.
Just
09/04/2017
Mikä venyminen ja mikä nousu?Tiikerit vei peliä miten halusi.Phsb iski vain vastaan.katsokaa vaikka torjuntoja jos ette usko.Olin paikan päällä ja voin sanoa että ansaittu oli voitto.
Jape
09/04/2017
Lisää kaljaa!!!
Terhi
09/04/2017
Tiikerit on ensi kauden HIFK.
Teehoo
09/04/2017
Jukkisb lue huolellisesti, ennen kuin kommentoit. Virheellisesti.
R28
09/04/2017
Terhi ketä kiinnostaa?
Terhille
09/04/2017
Mee nukkuu Terhi. Tänää juhlitaan :D
Naapurin runoilijapoika
09/04/2017
Kevät tuli,
lumi suli,
niin myös PHSB,
puli puli.
Jukkisb
09/04/2017
TEEHOO, tekstiä oli korjattu oikeaan muotoon kommenttini jälkeen.
Fanityty99
09/04/2017
Hienoa Tiikerit! Toivottavasti saatte pidettyä Vapahtaja Malisen myös ensi kaudella. Huhujen mukaan pikkuveli Justus myös kiikarissa..
Katsoja
09/04/2017
Onneks olkoon Tiikerit, oikea joukkue voitti, kuten torjunnat kertoo olennaisen.
Nonni
09/04/2017
Lahti sitte ens kaudella uudella nimellä uus yritys. Monnennenko kerran? Kaleva, Sbandy, PHSB, Pelicans..
D1vari
09/04/2017
Ei se aina pelkkä kunto. Kyllä nää kevään pelit ratkotaan pään sisällä! . Kesätreenejä takana nolla, nyt on hyvä olla. Lajin helppous viehättä
Terhille
10/04/2017
Mut pelicans ei oo sitäkään :-)
Pohdiskelija
10/04/2017
Konsta Toivoniemen saa ehkä tällä sarjapaikalla pysymään korostan EHKÄ. Jos hänet saadaan Trio Sport Centeriin MEIDÄN SEURAN paita päällä lupaan ostaa myös fanipaidan.
Jiitee
10/04/2017
Miksi tässä uutisessa ei mainita jokerit salibandya? Onhan osa tästä divarinoususta varmasti heidän aikaansaamaansa, heidän vanha valmentajahan valmensi tiikereitä viime kaudella
69
10/04/2017
Tiikerit nousi ja fakta on se että ensi kauden jälkeen pelaa taas kakkosdivaria hyvä kun karsintapelit ratkotaan arvalla mitä jos olisi kakkosdivarin voittajien kesken lohko josta 2 parasta nousisi? #nibacos #o2 #tiikeritroadtokakkosdivari
Just
10/04/2017
Ei voi ku eteläs on niin kovat lohkot et lohkokakkonenkin nousee divariin :-)
eye of a tiger
10/04/2017
Onnea Tiikerit toivottaa entinen Tiikerikuuluttaja
Ihmettelijä
10/04/2017
Ihan ekana win the right games. Jostain kokkolasta on ihan turha tulla huutelemaan kun ei taaskaan noustu mutta etelästä aina noustaan. Miten voi voittaa etelän lohko 2. Sijalta tuleva joukkue laittaa kaksi maalaisjoukkuetta lauluun ja silti tulee itku? Kertooko se enemmän etelän vai maalais sarjojen tasosta?
lahtelaista, totta kai!
10/04/2017
Pää pystyyn phsb. Nyt O2 taisteli noususta ja kuudennella kerralla tärppäsi niin odotelkaa vielä 5 vuotta. Sillä välin voitte käydä katsomassa kaupungin ykkösseuran pelejä. Lasb tarjoaa taas kaikille lahtelaisille hyvää salibandyn liigaviihdettä. Lisäksi innokkaimmat voivat jo nyt keväällä tulla katsomaan Lasb B-poikien SM sarjan finaaleita. Kun siellä phsb ei noita SM sarjapaikkoja ole ollut niin tulkaa katsomaan meidän pelejä niin voitte oppia jotakin!
Timo
10/04/2017
Pidän Kokkolaa potentiaalisena joukkueena liigaankin, mutta onko olosuhteet kunnossa eli sarjanousu mahdollinen? Lentopallo mestaruuksia sinne jo tullut, joten potentiaalinen paikkakunta salibandyynkin varmasti olisi.
FreeToimari
10/04/2017
#FreeHuse
Hä?
10/04/2017
Eikös phsb ole lahdesta ja lasb hämeenlinnasta?siten steelers olis kaupungin ykkösjengi? :-)
Huselius
10/04/2017
Huse tulee nostamaan bluesin a-juniorit asm sarjaan. Täältä kuulitte sen ensi. #freehuse
HÄ:lle
12/04/2017
LASB- on lahdesta ja LAMMIN SALIBANDY Lammilta :) Steelers on Hämeenlinnasta.
Huse
12/04/2017
Oon muuten koutsannu tota remestä. Sattumaa? #FreeHuse
Divari
12/04/2017
Taitaa Remes olla todellinen pelimies kun Huse ei ole sitä pystynyt pilaamaan. Taitaa olla niitä ainoita.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.