Liigat

Tikittävästä aikapommista pekkasaravomaiseksi puolustajaksi – Asser Jääskeläinen sai kauan hakemansa mestaruuden

22.04.
2017
4 Kommenttia
4
Liigat

Asser Jääskeläinen tuuletti Classicin mestaruusjuhlissa taulun kanssa, joka oli mukana myös viime vuonna. Kuva: Timo Mäkynen

Asser Jääskeläinen palasi täksi kaudeksi sinne mistä kaikki aikoinaan alkoi, Tampereelle Classicin paitaan. Kausi päättyi kultajuhliin, ja se pisti yleensä puheliaana ja vitsikkäänä tunnetun puolustajan tunteikkaaksi.

– Tätä on haettu 12 vuotta ja nyt se tuli. Voin kertoa, että maistuu. Tämä on ollu unelmani, että pääsen Passon (Pasi Peltola) kanssa halailemaan kultamitalit kaulassa. Vähän on tyhjä olo, eikä tätä voi todeksi uskoa, Jääskeläinen hehkutti silmät kiiluen.

Värikäs pelaaja vietti kaksi edellistä kautta Ruotsin Superliigan FC Helsingborgissa. Kun hän palasi täksi kaudeksi ”Familyyn”, mielessä oli vain yksi tavoite.

– Mestaruushan se oli tärkein tavoite. Minullahan on hopeaa niin paljon, että sillä voisi kalustaa koko kämpän. Parhaat ystävät olivat täällä ja oli selvää, että mestaruutta lähdimme hakemaan.

Ruotsin-vuodet olivat Jääskeläiselle arvokkaita oppimisen kannalta, ja hänen omien sanojensa mukaan pelaaminen on kehittynyt todella paljon viimeisten vuosien aikana.

Asser Jääskeläiseltä pääsi muutama onnen kyynel mestaruuden ratkettua. Kuva: Juhani Järvenpää

Tässä vaiheessa alkaa tulla tuttua Asser Jääskeläinen -juttua, kun hän kuvaa itseään erääseen tunnettuun tamperelaiseen jääkiekkoilijaan.

– Olin kyllä sellainen tikittävä aikapommi aiemmin. Ruotsissa opin viisautta ja tekemään taktisia siirtoja kentällä. Olen sellainen pekkasaravomainen oman pään luuta. Olen myös hyvä äijä kopissa, joten se riittää pitkälle.

Heti perään hän kuitenkin heitti kiitokset nuoremmille joukkuekavereilleen.

– Heitän tähän kolmikko Nico Salo–Krister Savonen–Sami Johanssonille ison hatunnoston. Silloin, kun he tulivat A-junnuihin, olin jengin vanhin ja kapteeni. Otin heidät siipien suojiin, mutta en ollut ikinä voittaja. Nyt minä sain imeä tästä kolmikosta energiaa ja voittamisen kulttuuria, Jääskeläinen hehkutti.

Jääskeläisen hyvä ystävä, Sveitsissä pelaava Matti Vapaniemi ennusti Pääkallo.fi:lle aiemmin Jääskeläisen ratkaisevan Superfinaalin ja tuulettavan polvennostojuoksulla.

Tunteet kuitenkin purkautuivat tällä kertaa eri tavalla päätössummerin soitua.

– Taisin puhjeta tuossa kyyneliin. Oli niin tunteikas hetki. Huusin ja menin sekaisin. Maalia ei tullut tällä kerralla, niin en päässyt tuulettamaan. Saravo mikä Saravo, Jääskeläinen vastasi samalla naurahtaen Vapaniemen heittoon.

Jääskeläisen tuuhea parta on kerännyt huomiota kuluvan kauden aikana. Vielä hän ei kuitenkaan halunnut paljastaa, mikä on naamakarvoituksen kohtalo.

– Kyllä me Vänttisen (Classicin toinen parrakas pelaaja Lassi) kanssa varmasti jotain hauskaa keksimme. Kannattaa seurata somesta, Jääskeläinen vihjaa.

Vaikka kultamitali oli hänelle ensimmäinen pelaajauralla, toteaa hän olevansa jo varsin hyvä jatkamaan iltaa eteenpäin.

– Olen ollut mestari juhlimisessa koko urani. Nyt olen sitten tuplamestari, joten eiköhän tämä ihan hyvin tästä jatku, tuore kultamitalisti heittää.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Anssi Karjalainen
Anssi Karjalainen
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Jyväskylä
Twitter: @A_Karjalainen
Just
23/04/2017
Ja musiikiksi saatava taustalle ZZ Top.Hyvä jätkät,playoff-parta aina tyylikäs.Nauttikaa mestaruudesta.
Kyllä Asser osaa: ollut mestari juhlimisessa koko urani.
23/04/2017
Jusu 11
Jusu 11
23/04/2017
Kyllä Asser osaa: ollut mestari juhlimisessa koko urani. Piti olla näin päin.
Tuuletus
23/04/2017
Kieltämättä oli jääskeläisen tuuletuksessa tunnetta pelin loputtua. Asseri osaa kyllä muutenkin näyttää tunteitaan kentällä poikkeuksellisen hyvin

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.